Selväksi on

Mielestäni adventistit ovat ainoastaan sapatin palvojia. He eivät edes halua keskustella mistään muusta kuin sapatista. On ihmeellistä, että jotkut luulevat auringon laskuja seuraamalla pelastuvansa. Väkisin tulee sellainen tunne, että adventistit ovat tekopyhiä tekouskovia tekohymyineen.
8249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sapattia täytyy viettäa kello kädessä niinkuin juutalaiset.

Äänestä

Sabttia pyhittäessäni minä vilkuilen kelloon.
Kirkossa laulan säkeistöstä sanan sieltä, toisen täältä - availen suuta . "Taivuttakaamme päämme rukoukseen". Ei onnistu, taipuu vain kaulasta. Rukoilija yrittää etsiä osuvia sanoja, mutta taas kaikki menee saman kaavan mukaan; kehutaan itseämme ja seurakuntaamme. loppuun muodon vuoksi "Jeesuksen nimessä aamen?"

Läksyn tutkiminen ei meinaa onnistua, koska kaikki istuvat takapenkeissä, harvalle edes Raamattu mukana. Kysytään itsestään selvyyksiä ja vastataan itsestään selvyyksiä. Joskus kuitenkin saattaa tulla kiperimpiäkin kysymyksiä, silloin Raamattu ei yksin riitä, otetaan avuksi "profetian henki", Ellenin Enkeleitä saadut viestit 2000 unta ja näkyä 70 v aikana.

Ellen on oikea profeetta! Mieti nyt, hän ei hengittänyt näyn aikana. Kerrankin tuli eräs meedio katsomaan, huomattuaan, että ei hengittänyt, juoksi pois ja huusi: "Hän on Jumalan profeetta hän ei hengitä!

Jos meedio näin todistaa, kyllä silloin täytyy olla kyseesä oikea profeetta!

Kaikki nyökkäävät...

Sitä paitsi Ellen itse sanoi , että oli vakuuttunut näiden taivaallisten sanansaattajien Jumalisesta alkuperästä. Mietippä sitä veli hyvä ja sisko siellä.

Ajattele, miten Jumala lähetti satoja kertoja enkelinsä tuomaan viestin Ellenille vietäväksi seurakuntalaisille. Mieti viestien sisältö; " Ne osoittavat tietä taivaaseen ja varoittavat matkan vaaroista. Ne opastavat kuinka saadaan Jeesuksen kaltainen luonne ja voitto synnistä.( isoäitini s.115)

Ellenin teokset, esim Alfa ja omega sarja, miten Ellen selittää ekelien ja sanansaattjien välityksellä koko Raamatun uusiksi. Kirjassa on mukana myös hienoja kuvia.Onhan sielä ristiriitoja raamatun kanssa, aika räikeitäkin, mutta luottakaamme Elleniin, hän on oikea profeetta, se on lisävaloa uupuneille!

Ajatelkaamme Ympäri maailmaa levinnyttä Tie Krisuksen luo kirjaa, miten kaunista kieltä " Luonto ja kukkaset puhuvat Jumalan Rakkaudesta, laaksot ja pellot. . .
Kirjan viimeisellä sivulla Ellen osuu ydin ajatukseensa, mikä on kaikissa hänen teoksissaan nähtävänä. " Taivaassa ei ole ilkeitä ihmisiä, vaan ainoastaan niitä, jotka ovat voittaneet Saatanan Jumalisen armon avulla ja muodostaneet täydellisen luonteen. Jokainen synnillinen halu ja taipumus on voitettu! Siunaavaa!

Tämä sama ajatus on nähtävänä uusimmassa kirjassa: Turvassa Kriisin Kesellä. Joka viimeistään pitäisi avata kaikkien silmät näkemään, että Ellen ei ole väärä profeetta. Kirja kertoo hyvin paholaisen juonista, eksytyksistä, vääristä herätyksistä, siitä että ei saa arvostella adventtikirkkoa.... Kirjan hakusanoista ei löydy yhtään sanaa: Veri, Risti, Armo, Jeesus, Usko,Pelastus. Näitä ei ole siksi, koska pelastus on meille adventisteille itsestään selvyys koska kuulutaan lopunajan seurakuntaan ja pidämme sabattia.Adv kirkko Ei ole Babylon! Kaikki muut kirkot ovat! Älä väitä vastaan, Wait on näin sanonut!

" Kuolema on vakava asia, mutta elämä on paljon vakavampi. Kohtaamme uudelleen elämämme jokaisen ajatuksen ja sanan ja teon. Olemme ikuisesti sitä, miksi teimme itsemme koetusaikana. Kuolema hajoittaa ruumiin, mutta ei vaikuta luonteeseen. Kristuksen tuleminen ei muuta luonnettamme, se vain sinetöi sen muuttumattomaksi ikuisiks ajoiksi" s.158

Lähtekäämme reippain mielin luonteenrakenustalkoisiin " Enkelit odottavat hetkeä, että me pyydämme niitä auttamaan meitä kristillisen luonteen rakentamisessa Prof hengen mukaan on näin meille ilmoitettu!"

Päätämme läksyntutkistelun lauluun: Sapatti suloinen. . .

Väliajan ilmoitukset: Sympatia rynnistys alkaa jälleen, kaikki innolla mukaan. Kymmenys kuoria saa oven suusta. Toki voi maksaa myös netin kautta.

Väliajalla kysytään samat kysymykset: " Miten menee? Ja saadaan samat vastaukset: Hyvin! Peilistä katson itseäni:" Näytänkö tarpeeksi vakuuttavalta. Myönnän, että minulla on mustat silmän aluset, mutta niin on muillaki! Varsinkin naisilla, jotka ovat niin pyhiä, että eivät käytä meikkiä.

Saarna alkaa valheella: " Rakkaat sisaret ja veljet" Valhetta ei tosin huomaa heti aluksi, vasta saarnan keskivaiheilla alan ymmärtää:"Etsitkö rauhaa Jeesuksessa, Jos et antaudu, et voi rauhaa löytääkkään, " Käytännössä se merkitsee, että annat lukemisesi, musiikkisi, harrastuksesi, ruokasi"oikeutesi" Hnelle, niin silloin sinä voit saada häneltä rauhan. Jokin minua sotii tätä vastaan. Haluaisin vain uskon, minkä jeesus antaa ja olla siitä autuas, mutta päätän kuulla pappia, koska hän on näin sanonut. Päätän antaa kaikkeni. varsinkin seksuaalisuuteni: " En enää ikinä edes ajattele sellaista - päätän Jumalalle. Loppuosaa en saarnasta oikein muista, adrenaalit nousi niin korkealle veressä.

Ajan säästämiseksi laulamme loppulaulusta vain ensimmäisen ja viimeisen.

Rukouksen aikana psyykkaan itseäni olemaan ikuisesti Jumalalle kuuliainen. Haluan muistaa erityisesti lupaukseni , lupaan vieläkaikkea muutakin. Taas Jeesuksen nimessä aamen? Jotenkin se ei sovi tähän sabluunaan? Jokin tässä mättää.

Toivotan siunausta niille joita en onnistu väistämään poistuessani kirkkosalista.

Kadulla autojen ääni kiviseiniä vasten ja pakokaasun käry tuntuvat jotenkin niin vapauttavilta. Miten nuo tavalliset ihmise näyttävät niin rennoilta ja aidoilta?

Pian muistan minun lupaukseni antautumisesta ja uskollisuudesta Herralle.. Päätän yrittää

Vielä on aikaa iltaan ja sapatti täytyy pitää vielä hetken aikaa. Koitan saada ajan jotenkin kulumaan! Hyvää sabattia kaikille ja Siunausta!

Ai Miten meni sen lupauksen kanssa, kysyt? Niin , no, tota . siinä parin korttelin päässä . .

Onneksi Raamattu lupaa meille ja kumoaa kaiken luonteenkehitysopin : Hän, joka ei synnistä tiennyt, tuli synniksi, että me tulisimme jumalan vanhurkadeksi... Hän on meidät pelastanut oman päätöksensä mukaan, antamalla meille uskon, Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi vaan saisi iankaikisen elämän

Synnin sairaus on pesty pois sinusta Jeesuksen verellä, Saat uskoa sen omalle kohdallesi!
Tulkaa ja juokaa, rahatta hinnatta!

Luther: Jos ymmärtäisimme todella mitä uskosta vanhurkautuminen tarkoittaa, kuolisimme ilosta!

Äänestä
  • Miksi olet adventisti?

    Äänestä

  • osaatko sanoa? kirjoitti:

    Miksi olet adventisti?

    Uskoni motiivi? Tuota sinun kannatta kysyä Jumalalta. Miksi? Koska Hän on antanut minulle syntiselle pelastavan uskon hänen Rakkaan poikansa sovintovereen , joka vuosi Golgatalla! Ja jokainen, joka tulee hänen luo saa oikeuden olla Jumalan lapsi.

    Ajattele, mikä oli Jeesuksen motiivi sinua kohtaan, kun häntä pilkattiin, hakattiin, syljettiin , herjattiin, keihäin lävistettiin.

    Mikä oli Hänen motiivinsa sinulle , kun hän nousi ylös ja istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee sinun puolestasi.

    Mikä on Jeesuksen veren motiivi , joka Jumalan luona puhuu sinun puolestasi!


    Ota selvää Jumalan motiivista!

    Äänestä

  • Veli Herrassa kirjoitti:

    Uskoni motiivi? Tuota sinun kannatta kysyä Jumalalta. Miksi? Koska Hän on antanut minulle syntiselle pelastavan uskon hänen Rakkaan poikansa sovintovereen , joka vuosi Golgatalla! Ja jokainen, joka tulee hänen luo saa oikeuden olla Jumalan lapsi.

    Ajattele, mikä oli Jeesuksen motiivi sinua kohtaan, kun häntä pilkattiin, hakattiin, syljettiin , herjattiin, keihäin lävistettiin.

    Mikä oli Hänen motiivinsa sinulle , kun hän nousi ylös ja istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee sinun puolestasi.

    Mikä on Jeesuksen veren motiivi , joka Jumalan luona puhuu sinun puolestasi!


    Ota selvää Jumalan motiivista!

    Yhtään nimiadventistia ja niitä jotka uskovat Ellen Whiten olevan väärän profeetan ei tarvita adventtikirkon jäseninä.

    Äänestä

  • välittömästi huomenna kirjoitti:

    Yhtään nimiadventistia ja niitä jotka uskovat Ellen Whiten olevan väärän profeetan ei tarvita adventtikirkon jäseninä.

    Haluatko myös kivittää minut, sahata kahtia, heittää petojen luolaan. Olen valmis siihenkin Jeesuksen nimen tähden!

    Äänestä

  • Veli herrassa kirjoitti:

    Haluatko myös kivittää minut, sahata kahtia, heittää petojen luolaan. Olen valmis siihenkin Jeesuksen nimen tähden!

    Kaikille adventtitotuuden hylkääjille tulee paiseita sunnuntaista.
    Saas nähdä.

    Äänestä

  • Jos joskus pääsisit noista, mitä se merkitsisi sinulle? Miten se voisi toteutua?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tullut kirjoitti:

Mielestäni adventistit ovat ainoastaan sapatin palvojia. He eivät edes halua keskustella mistään muusta kuin sapatista. On ihmeellistä, että jotkut luulevat auringon laskuja seuraamalla pelastuvansa. Väkisin tulee sellainen tunne, että adventistit ovat tekopyhiä tekouskovia tekohymyineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu