Hankin itselleni korkeakoulututkinnon.
Otin opintolainaakin siihen.
Alan töitä ei ole tarjolla.
4kk kitkuttelun ja epätoivoisen työhakemusten lähettelyn jälkeen sain paikan siivoojana. En meinannut kelvata, koska työkokemusta ei ollut riittävästi, eikä koulutusta alalle.
Bruttopalkka on 1096€/kk silloin, kun töitä on kokopäiväisesti. Yleensä ei ole.
Tällä maksan vuokran, laskut, opintolainan lyhennykset ja korot, työmatkat, kaiken.
Se ei riitä. Minä kuolen nälkään. Työ on raskasta. En jaksa tehdä enempää töitä. Kilpailevalle yritykselle en saa edes mennä, eikä otetakaan.
Miksi työstä ei voida maksaa sellaista palkkaa, että sillä olisi edes teoriassa mahdollisuus pysyä hengissä?
Mikä tämä tällainen yhtälö on? Onko tarkoitus tappaa nälkään puolet suomalaisista? Miksi meistä halutaan päästä eroon?
Voinko koskaan matkustaa vanhempieni luokse viikonlopuksi, käydä kampaajalla tai perustaa perhettä? En näillä näkymin.
Ei ole varaa aina edes kuukautissuojiin, saati rintaliiveihin. Tunnen itseni nöyryytetyksi. Olen vihainen ja katkera. En tunne enää minkäänlaista solidaarisuutta ketään kohtaan. Varmasti varastaisin, jos saisin tilaisuuden.
Otin opintolainaakin siihen.
Alan töitä ei ole tarjolla.
4kk kitkuttelun ja epätoivoisen työhakemusten lähettelyn jälkeen sain paikan siivoojana. En meinannut kelvata, koska työkokemusta ei ollut riittävästi, eikä koulutusta alalle.
Bruttopalkka on 1096€/kk silloin, kun töitä on kokopäiväisesti. Yleensä ei ole.
Tällä maksan vuokran, laskut, opintolainan lyhennykset ja korot, työmatkat, kaiken.
Se ei riitä. Minä kuolen nälkään. Työ on raskasta. En jaksa tehdä enempää töitä. Kilpailevalle yritykselle en saa edes mennä, eikä otetakaan.
Miksi työstä ei voida maksaa sellaista palkkaa, että sillä olisi edes teoriassa mahdollisuus pysyä hengissä?
Mikä tämä tällainen yhtälö on? Onko tarkoitus tappaa nälkään puolet suomalaisista? Miksi meistä halutaan päästä eroon?
Voinko koskaan matkustaa vanhempieni luokse viikonlopuksi, käydä kampaajalla tai perustaa perhettä? En näillä näkymin.
Ei ole varaa aina edes kuukautissuojiin, saati rintaliiveihin. Tunnen itseni nöyryytetyksi. Olen vihainen ja katkera. En tunne enää minkäänlaista solidaarisuutta ketään kohtaan. Varmasti varastaisin, jos saisin tilaisuuden.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Tavoitteena on korkeakouluttaa puolet jokaisesta ikäluokasta. Kukaan ei ole miettinyt, että mistä saadaan näille ihmisille töitä, kunhan on hieno tavoite! Varsinkin humanistisille ja taiteellisille aloille koulutetaan valtavasti ihmisiä työttömiksi. Joko paikkoja pitäisi vähentää rankasti tai järjestää ihmisille töitä. Tarvitseeko edes jokaisen olla niin korkeastikoulutettu, käytännön koulutuksilla olisi paremmat työllistymismahdollisuudet.
Minä kouluttauduin merkonomiksi. Ei ole töitä löytynyt edes Helsingissä, koska ei ole työhistoriaa ja kärsin koko peruskouluajan jatkuneen kiusaamisen takia vaikeasta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Elän toimeentulotuella, 280 euroa jää elämiseen (sossun mielestä ylisuuren) vuokran ja matkalipun jälkeen. Ei ole hurraamista täälläkään. Tukea on lisäksi mielivaltaisesti leikattu välillä kuukaudeksi-pariksi. Lääkkeiden maksusitoumuksen perään on joka kuukausi soiteltava ja anomukset hukkuvat järjestelmän rattaisiin, joka kerta eri ihminen käsittelijänä. Vanhempien avustukset on pakko laittaa salatilille, muuten sossu veisi nekin. Ja kun epärehelliksi pitää alkaa, niin helppohan tästä on lähteä suurempaankin epärehellisyyteen. Köyhyys katsokaas kannustaa. Kun tuntee olevansa kakkosluokan ihminen täällä Suomessa, ei lohduta vaikka miten olisi paremmat olot kuin Afrikassa. Afrikassa sentään on yhteisöllisyyttä, Suomessa jokainen on yksin ongelmiensa kanssa ja ne ovat tietysti omaa syytä.
Kuka minulta kysyi, haluanko syntyä alkoholistiperheeseen, tulla koulukiusatuksi ja työkyvyttömäksi, joutua sossun luukulle kerjäämään. Ei kukaan!
Olisi ehkä ollut aihetta harkita ainevalintoja ennen opiskelemaan lähtöä. Onhan se hienoa olla maisteri pääaineena Assyrian kulttuuri ja islamilainen naistutkimus, mutta töitä noilla aloilla ei ole kuin opettajana. Harrastukset erikseen.
että tietäisi varmasti, millä alalla on 6-10 vuoden päästä työntekijöistä pulaa!
En ole maisteri pääaineenani Assyrian kulttuuri ja islamilainen naistutkimus, että se siitä.
Harrastukset pidän kyllä erikseen, kiitos vain, sikäli, kun niihin on aikaa ja varaa eli ei ole.
Valinnat ja päätökset tulevan elämänuran suhteen tehdään usein jo nuorena. Jopa peruskoulun ainevalinnat ohjaavat tulevaa elämää. Minua ja monia muita kannustettiin miettimään, mikä voisi olla kiinnostava ala. Suuntauduin alalle jo peruskoulun jälkeen ja luulin naivina, että töitä kyllä yrittävälle ja aktiiviselle löytyy.
En sano, että en olisi itse vastuussa valinnoistani, mutta on kohtuutonta, että hiukankin pieleen mennyt arvaus tulevista työllistymismahdollisuuksista tarkoittaa väistämättä nälkäkuolemaa.
Onhan niitä ihmisiä, jotka aivan oikeasti kouluttautuvatkin siivoojiksi ym. aloille. Mitä sanoisit heille? Minua ei haittaa siivoaminen sinänsä, ongelma on se, että sillä ei elä. Onko se reilua, vaikka koulutus olisi mikä? Vai pitääkö minua rankaista väärästä koulutusvalinnastani nälkäkuolemalla?
Kysytään: miksi suomalaisille ei kelpaa siivoustyö? Minä tiedän vastauksen. SILLÄ EI ELÄ. EI KERTAKAIKKIAAN.
Ei ole mitään väliä sillä, kuinka reipas ja aktiivinen olet. Ei ole väliä, kuinka nopeasti, tarkasti ja tehokkaasti siivoat ja kuinka lojaali työntekijä ja aurinkoinen asiakaspalvelija olet. Enempää palkkaa ei tule vaikka kuinka heiluisi ja huitoisi. Sinua ei arvosteta. Työpanostasi ei arvosteta. Olet pohjasakkaa, ja jos et pärjää palkallasi, joka sinulle armollisesti maksetaan, niin kuole sitten pois.
Kyllä myös koulutusten järjestäjäpuoli on vastuussa siitä miten nuo koulutukset niihin osallistujia auttavat eteen päin tai johtavat umpikujaan, sillä onhan se niin että kaikkia kouluttautujia ajatellen koulutukset valikoituvat tai painottuvat kuitenkin paljolti sen mukaan mitä koulutuksia tarjolla on.
Tähän koulutuksien tarjontapuoleen, ikävä kyllä, liittyy kaikenlaista intressipiirien ja etujärjestöjen häikäolemätöntäkin oman edun ajamista, ja alue/paikkakuntapoliittisia tai taloudellisia näkökohtiakin jotka eivät edes ollenkaan huomioi sitä miten mahdollisesti koulutuksesta valmistuvat työllistyvät.
Myös vahvat etujärjestöt ja intressipiirit pystyvät yhteistyössä politikkojen ja virkamiehistön kanssa laatimaan vaikkapa lainsäädäntöä, joka vaikeuttaa tai jopa kokonaan estää jostakin koulutuksesta valmistuvia pääsemästä ensimmäiseenkään työpaikkaan kiinni. Tämä onkin tehokas keino mitätöidä hankkimaan onnistuttukkin ammatillinen koulutus, ja vielä näinkin sosialisoida(tai monopolisoida) alaa enemmän omalle ja siis mahdollisimman pienelle porukalle. Tätä jälkimmäistä työhön kiinni pääsemisen estämistä esiintyy nimenomaan ammatillisen koulutuksen puolella, usein aloilla joilla menee lujaa tai joilla työllisyys ja palkat ovat hyviä tuon onnistuneen kamppanjoinninkin ansiosta.
enemmän kuin sen toistaja luultavasti haluaisi.
Kaikki haluavat töihin mediaan. Korkeakoulujen ongelma tämä ei ole, mutta AMK:n puolella koulutusta on tarjottu käsittämättömän vastuuttomissa määrin.
Käytä nyt hyvä ihminen sitä saamaasi sivistystä hyväkses ja ala vaikuttamaan! Mikäs taas se mainosmaailma yks mantra taas oli, sellainen jolla tehostetaan viesti perille menoa?
Ai niin, TOISTA, TOISTA, TOISTA!!!
Jos haluat tulla todella kuulluksi ota yhteyttä esimerkiksi:
http://valtioneuvosto.fi/etusivu/fi.jsp
http://www.stm.fi/Resource.phx/stm/index.htx
http://www.tem.fi/
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/index.ht x?lng=fi
Näistä linkeistä sitten vaan Asiallista sähköpostiviestiä asianosaisille, mitä enemmän sen parempi.
Asiallinen viesti kun on otettava huomioon ja useimmat kansanedustajat eivät kehtaa olla vastaamatta.
läpikäyty. Kohteliaita vastauksia, ja oikein hyviäkin toki saa. Mitään ei kuitenkaan tapahdu.
mutta muistaakseni sanoin jotain viestinnästä ja sen perille menosta, tai siis miten se menee perille!
Kumma kyllä itse olen saanut muutakin kuin vastauksia, mutta toki on tullut liirumlaarumiakin etenkin tältä nykyiseltä hyssykältä.
Kansanedustajien tehtävä on kuitenkin kuunnella mitä kansa sanoo!
Ja tästä työntekijälle kannattamattomasta pakkotyöstä ei ole vieläkään riittävästi muistutettu.
Tee laskelma selkeä ja totuuteen perustuva, lisää siihen omat mielipiteesi ja anna mennä. Ja ensviikolla sama uusiks.
Samoin kerro kaikista epäkohdista mitä olet joutunut kokemaan virkailijoiden taholta.
Mm. sossun suhtautuminen minuun muuttui kummasti kun laitoin palautetta tarpeeksi pitkälle.
Tärkeintä on hallita oma käytös, sillä suuttumus tai aggressiivisuus katsotaan heti "mielenterveystapaukseksi".
Eihän tää mitään leikkiä ole, jos sitä luulit!
Jos haluat tulla todella kuulluksi ota yhteyttä esimerkiksi:
http://valtioneuvosto.fi/etusivu/fi.jsp
http://www.stm.fi/Resource.phx/stm/index.htx
http://www.tem.fi/
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/index.ht x?lng=fi
Kaikki työ vaatii jotakin. Myös siivoojan. Tämä on valtaosalle utopiaa. Jos on kouluttautunut joksikin, pätee se vai koulutuksen alaisiin töihin?
että kaikki työ vaatii jotakin, myös siivoustyö. Eihän tässä siitä ollut kysymys eikä tarkoituksena ollut vähätellä siivoojan työtä tai sen vaatimia taitoja, päinvastoin!
Vielä epäreilumpaahan se on, jos on oikeasti kouluttautunut siivousalalle, ja sitten palkkataso on tämä!
Täytyy vain olla niin, että aika monet ovat ymmärtäneet olla kouluttautumatta, kun alalta kuitenkin kouluttamatonkin paikan silloin tällöin saa. Samoin ei ole kaikilla aloilla.
Työ on jo fyyisisesti niin raskasta, että voinpa sanoa, että olisin mitä tahansa muuta ottanut, jos vain olisi huolittu. Ja tämä ei tarkoita, että en arvostaisi siivoojia. Tämä tarkoittaa juuri päinvastaista.
En minä mikään huono siivooja ole, vaikka en koulutusta ole saanutkaan. Kaikkeni yritän, että saisin paikkani pitää, siitä tuskin voi kukaan moittia, vai voiko?
tänään,mihin voi valittaa meidän kohtelusta.
http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/index.htx
http://www.ihmisoikeudet.net/syrjinta/yhdenvertaisuuslaki
Tässä pari linkkiä,kannattaa tutustua.
Itse aion laittaa kantelun menemään,enään en niele tätä ainaista kyykyttämistä!
Varsinkaan kun Suomi on "rikaampi kuin koskaan",sanoat meidän fiksut päättäjät!!!
Toivoisin mahdollisimman monen tekevän samoin,koska yhdessä meissä on voimaa!!!
Minä olen vain kirvesmies.Töitä kyllä olisi,mutta työtapaturmassa menettänyt oikean käden.Sen takia olen vakuutusyhtiön päivärahalla.Mulla on tyttö joka opiskelee.Olen häntä yrittänyt kannustaa lukemaan,että joskus pääsisi paremmille päiville.Ymmärrän täysin sinua,kun olet lukenut.Tämä yhteiskunta on täysi mätä.Sinun,joka olet yrittänyt elämässäsi,tässäkö on sulle palkinto? Nälkäpalkalla pitää mennä eteenpäin.Voi taivahan takoja tätä yhteiskuntaa!
Vaihda alaa.Itse olen kolmekymppinen,ja kolmas ala menossa.
Nykyajan työelämä on jatkuvaa muutosta.
Ole valmis muuntautumaan,ja unohtamaan menneet.
Suuntaa eteenpäin kohti uusia kokemuksia,ja työpaikkoja.
Mikäli mahdollista vaihda alaa niin,että aiemmista ammateista,ja koulutuksesta on sinulle etua uusissakin työpaikoissa.
Ole iloinen,ole aktiivinen,kuntoile,harrasta mukavia asioita ja suhtaudu valoisasti uusiin haasteisiin.
Pidä huolta itsestäsi.
Toinen vaihtoehto on täällä palstalla jutustelu,ja osaansa tyytyminen.
Täältä löydät kohtalotovereita,jotka näkevät työelämän ihan omalta kantiltaan..eli kaukaa katsottuna.
Ota elämäsi ohjakset omiin käsiisi!
ovat töissä. Niin minäkin.
"Miksi työstä ei voida maksaa sellaista palkkaa, että sillä olisi edes teoriassa mahdollisuus pysyä hengissä?
"
Yksi ongelma on, että työelämään on pikkuhiljaa tullut mukaan iso opiskelijoiden ja siirtolaisten ryhmä, jotka tyytyvät alhaisempaan palkkatasoon, koska heidän elämäntilanteessaan siihen tyytyminen on mahdollista eri syistä (esim. muiden tukien takia).
Näillä aloilla työskentelevien koko-aikaisten, pääelantonsa tällä työllä ansaitsevien tulotaso jää tällöin kohtuuttoman alhaiseksi. Tämä johtaa vääjäämättä myös pikkuhiljaa näiden töiden laatutason heikkenemiseen.
Valitettavasti.
teen koulutustani vastaavaa työtä. Saan vähemmän palkkaa kuin sinä, enkä mitään sosiaalietuja, koska olen free lancer. Jouduin aikoinaan ottamaan 70.000 markkaa opintolainaa, koska tuki oli 80-90-luvuilla niin pieni.
Lapsia tai omaa kotia emme mieheni kanssa voi hankkia, sillä hän on samassa tilanteessa. Hän sairastui äskettäin vakavasti, mutta onneksi toipui. Sairausaikana emme saaneet mitään tukia, mutta onneksi yksi sukulainen auttoi vähistään.
Ongelma on suuri. Älä kuvittele olevasi yksin.
Eipä tuo tilanteesi vaikuta kovinkaan hyvältä eikä varsinkaan palkkataso, ali kaiken kuulemani. Vaihda ihmeessä alaa esi. myyjäksi jossa on mahdollisuus päästä provisioille. Näin sinulla on mahdollisuus tienata taitojesi mukaan jos myyminen kiinnostaa MUTTA selvitä onko kyseisiin provisioihin pääseminen realistista koska malleja on liikaakin. Hyvä vinkki työelämästä löytyy mm. selviydy.fi tai googlaa aiheesta lisää.
Itse olen myyntialalla ja palkkani on kohtuullinen
tarkoitat?
Puhelinmyyntiin en lähde, koska se olisi henkisesti liian raskasta, enkä usko, että menestyisin siinä. Liian pelottavaa, että palkkaa tehdystä työstä joko tulee, jos on myynyt, tai ei ole, jos ei ole. Liian stressaavaa.
Muuhun myyntiin ja myymälätyöhön, kioskiin, kauppaan ym. olen kyllä yrittänyt, mutta eipä ole hakemuksiin vastattu edes puolella sanalla.
Samoin on käynyt keittiöiden, kahviloiden ja huoltsikoiden kanssa. Työkokemusta tai koulutusta ei ole, eikä hygieniapassia.
Miten muuten on sen hygieniapassin laita, pitääkö sen suorittaminen maksaa omasta pussista vai maksaako sen joki taho, esim. työkkäri, jos sinne taas jossakin vaiheessa joutuu? Tietääkö joku?
Se maksetaan ite, mutta en tiedä saatko avustusta mistään jos itellä ei ole varaa. Mutta eihän se kyllä maltaita maksa, mutta ota selvää siitä avustuksesta. Ja hygieniapassi on välttämätön olla olemassa jos johonkin keittiö/kioski tms työhön meet. Että ihan siinä mielessä kannattaa harkita sen suorittamista. Ite suoritin sen vuosi sitten.
Itse olen kaltaisesi, liikaa koulutettu ja tällä hetkellä yhdessä hotellissa kerroshoitajana. joskus autamme myös aamupalan tarjoilussa ja siihen tarvitaan tuo hygieniapassa.
Hygieniapassikoe on helppo, ihan terveellä maalaisjärjellä pääset 99% siitä läpi ja kaikki materiaali on myös netissä. Maksoin muistaakseni siitä itse 35e ja kävin paikallisessa ammattikoulussa kokeen suorittamassa.
Jos mahdollista, yritä päästä töihin johonkin hotelliin, MaRa - tessin palkka on parempi kun muun siivoustyön. Tosin sairaan raskasta hotellisiivouskin on.
Ihan naurettavaa, että akateemisesta työttömyydestä ei puhuta mitään, meitä on joka toinen työttömänä (lasken työttömyydeksi sen, että ei saa oman alansa työtä).
Kuvaavaa muuten töissä olevassa hotelllissa, meitä on 12 ihmistä siellä siivoamassa ja 9 meistä on maisterin paperit, 2 on tradenomeja ja johtajana on siivousteknikko.
LOL LOL LOL koko Suomi!
mitä verorahojen haaskausta pitää akateemisia siivoojina. mut tätä se toisaan on. itse olen AMK-inssi ja pätkätyöläinen ollut koko ikäni. Nyt myyn kodinkoneita ja ihmettelen miksi uhrasin elämästäni 4,5v opintoihin!
Jokin mättää ja pahasti nykyisessä koulutuspolitiikassa. Onneksi itse en lukion jälkeen hankkinut kuin merkonomin paperit, vituttaisi kahta enempi jos olisi lukenut pidemmälle ja silti siivoaisi jotain marketteja. Tosin nytkin olen työttömänä jo kahta vuotta eli kai se joku uusi koulutus pitäisi hankkia. Ehkä se siivojan tutkinto sitten ....paitsi jos ne huolivat vain niitä maistereita sinne luudan varteen..
Tuhlausta tosiaan...
Minulla on kaksi osapäiväistä hommaa, 21½ tuntia per viikko, Helsingissä asun, vuokra ja verot vievät kaiken. Kolmatta työtä haen koko ajan.
Minulla meni kymmenen vuotta työttömänä ennen kuin sain koulutuksen jälkeen siivoustyötä.
Minullakin on jäänyt vanhempien luokse matkustaminen haaveeksi. Miten minä voin saada monista töistäni vapaata yhtä aikaa? Perhe taas on varakkaiden juttu, kuka nyt lapsen haluaisi köyhyyteen.
Tämä yhtälö on kehitetty Neuvostoliitossa vankileireillä. Työ johtaa vain entistä suurempaan kurjistumiseen ja ennenaikaiseen kuolemaan. Laiskat, juopot, korruptoituneet ja rikolliset selviävät huijaamalla systeemiä. Kas kun eliitti kuitenkin koostuu niistä niin tottahan ne oman kaltaisiaan tukevat.
Varastaminen ei kannata kun rikkaiden omaisuus on hyvin suojeltua, mutta sen sijaan mitään ekstraa ei kannata tehdä rikkaille.
Mitäköhän vikaa sinussa oikein on?
Duunia on pääkaupunkiseudulla tarjolla vaikka kuinka paljon.
Osa tietysti pienipalkkaisia,mutta joukossa on parempiakin.
Isot puljut ovat hakeneet jatkuvasti työvoimaa kaikenmaailman rekrymessuilla,ja ihan tavallisiin töihin joihin perehdytetään.
Toisaalta kirjoittelet tänne niin negatiivisesti,ja kitkerän katkeria juttuja,että mikäli sama meno on oikeassakin elämässä,niin en ihmettele asioiden laitaa.
ihminen kertoo täällä tekevänsä kahta työtä ja hakevansa kolmatta kaiken aikaa (mutta ei ole vielä onnistunut), ja joku valopää kysyy: "Mitähän vikaa SINUSSA on?" Mitä hyötyä sä luulet tuosta syyllistämisestä olevan? Ehket ole tietoinen siitä, että tälläkin hetkellä vasten tahtoaan työttömänä on lukuisia sellaisia ihmisiä, jotka olisivat hyviä työntekijöitä. Pääkaupunkiseudullakin.
Se, että jollain käy niin hyvä tuuri, että saa töitä, ei tarkoita sitä, että kaikilla olisi yhtä hyvä tuuri.
meissä on?
Jonkunhan ne täytyy ne siivoushommatkin tehdä. Ja joku ne aina joutuu tekemään, eikä sen parempaa palkkaa makseta kenellekään.
Mitä järkeä on aina syyllistää niitä, jotka ovat niin "tyhmiä", että tekevät "huonoja hommia?" Kuka ne vessat sitten oikein pesee, jos kukaan ei suostu? Ja miksi niiden pesemisestä ei voi ihmiselle maksaa? Pitäisikö niiden kenties peseentyä itsestään?
Yleensä kokemukseni mukaan tuota ihmisen omaa vikaa ja huonommuutta toitottavat ne, jotka ovat päässeet 60-luvun lopulla tai 70-luvun alussa mukavaan kesätyöpaikkaan ja ovat siitä saakka kartutelleet omaisuuttaan, säästöjään ja työkokemustaan. Meille 80-luvulla syntyneille se kultainen 60-luku ei sano yhtään mitään. Tervetuloa todellisuuteen, papat.
Isäni, joka kovalla työllä rakensi toimeentulonsa perustan 70- ja 80-luvuilla, sanoi minulle, että kyllä hän on saanut hyvänä aikana elää. Nykyään niillä samoilla keinoilla ja sillä samalla työmäärällä ei enää kuulemma voisi vastaavasta haaveillakaan.
Kun minä lainaan kirjastosta kirjan, se palaa sinne suunnilleen samassa kunnossa kuin lainattaessa. Tämä on minulle itsestään selvyys.
Kun työnantaja "lainaa" työntekijän ja "palauttaa" sen työsuhteen lopussa rispaantuneena ja kuluneena, miksi kirjastokirja on arvokkaampi kuin ihminen?
Minä haluan sellaisen palkan tai sellaiset olosuhteet (halpa ruoka, alhainen vuokra), että jaksan työtä jatkossakin.
Mitä tulee katkeruuteen, niin ihmisillä on oikeus länsimaissa olla katkera vaikka Mannerheimille pelkäämättä rankaisua siitä, mutta sinunkaltaisesi haluavat muuttaa Suomen feodaaliajan sääty-yhteiskunnassa jossa ylhäisillä on eri laki kuin alhaisilla.
Ikinä ei tulisi lähteä syyllistämään ja herjaamaan jo muutenkin heikossa asemassa olevaa.
Jos ei ole mitään positiivista sanottavaa, niin ainakin tulisi jättää ne negatiiviset yksittäiseen henkilöön kohdistuvat kommentit pois, ne voivat vaan masentaa lisää.
Ai minunlaiseni haluavat muuttaa maailmaa huonommaksi?
Mistä sinä tiedät minkälainen minä olen?
Tai olenko rikas tai köyhä.
Itse kirjoitat siitä,että haluat paremman paikan inhimmillisemmillä työtehtävillä,ja palkalla millä elää.
Mitä olet tehnyt asian hyväksi?
Vinkunut täällä surkeaa kohtaloasi samanhenkisten kanssa?
Kirjoittanut kitkeriä vastineita erimieltä oleville.
Vaikuttaa siltä,että haluat säilyttää kurjuutesi,niin kuin nämä muutkin kirjoitukseeni vastanneet.
Työvoimapula on totta,mutta vain pääkaupunkiseudulla.
Pulaa on hyvistä kehityskelpoisista tekijöistä.
Ihminen joka haluaa vaihtaa työpaikkaa parempaan kykenemättä siihen,vaikka ympärillä velloo vapaita työpaikkoja aiheuttaa kysymyksen ongelman syistä.
Osa-aikaisten silpputöiden mainostaminen useana työpaikkana on "hieman" harhaanjohtavaa.
Tuurilla on hyvin vähän merkitystä työnsaannissa.
Oma panos ratkaisee enemmän.
Pääkaupunkiseudun työttömät koostuvat tietynlaisista ihmisistä.
Niistä,jotka ovat työttömänä korkeintaan muutaman viikon,ja hakeutuvat työpaikkaan.
Niistä,jotka ovat laiskoja,epäsosiaalisia,päihdeongelmaisia,saamattomia jne.
tuon kaiken? Oletko töissä työvoimatoimistossa, vai kenties jonkin firman rekrytoija? Koska muuten sulla ei voi olla työttömistä niin paljoa tietoa, että voisit yleistää suurimman osan pääkaupunkiseudun työttömistä "ongelmatapauksiksi".
Itse hain 2 1/2v töitä aktiivisesti, yli 150kpl, turhaan.
Olen asuntovelallinen, ja todellakin olisin halunnut saada velan pois ennen eläkettä.
Eipä sitten vain onnistunut, ja sitten siirrettiin eläkkeelle.
Turha väittää ja yleistää, asun Helsingissä, en käytä alkoholia, ja makselen nyt sitten vielä muutaman vuoden velkaa, mihin olisi mennyt pari vuotta, mikäli olisin saanut pitää työni, tai päässyt uuteen.
Kukaan ei halua kurjuutta itselleen, vaan nimenomaan torjua sitä viimeiseen asti. Valitettavasti tehokkaita keinoja tuon kurjuuden torjumiseksi on heikossa työmarkkina-asemassa olevilla vähän laisesti. Inflaation armoille pienillä eläkkeillään sinnittelemään saneerattujen osalta keinot olojensa kurjistumisen torjumiseksi ovat erityisen vähissä.
Tuota edellistä kun tarkoitat, niin kyllä hän ilmeisesti koko ajan haluaa paremmille päiville ja vielä toimiikin asian hyväksi mahdollisuuksiensa mukaaan, kun tuota kolmatta työtäkin vielä sanoo hakevansa.
En tunne Hesan työmarkkinoita erityisesti, mutta uskon tuota ns. työvoimapulaa ainakin tietyillä aloilla(kuten rakennus- metalli- sähkötyöt) siellä hyvinkin esiintyvän, taitaa vaan olla ko. aloille pirun vaikea päästä töihin, henkilön joka ei ole noilla aloilla töissä ollut, ja erityisen vaikea päästä mhinkäänkään jos on joutunut ptkään olemaan työttömänä.
Kun puhut noista kehityskelpoisten(ilman alan työkokemustakin) kovasta kysynnästä niin taitaa, ikävä kyllä, tuo kysyntä koskea vain ihan nöyriä nuoria, reippaan hyvän näköisiä, eikä sellaiseksi kertakaikkiaan voi muuttua jo senkään takia jos on vähänkin vanhempi.
Siitä taas olen varma, että hyvin monia 50 plussia, pitkäänkin jossain tehdastyössä(ja miksei palvelualoillakin) olleita ja siitä kortistoon sanerattuja ja sittemmin pidempään työttömänä olleita ei tuo sinun mainitsemasi työvoiman kysyntä paljon lämmitä.
Minä kuitenkin sanoisin niin, että jos olet vaikkapa 4 kymppinen työtön, tai vaikkapa paskaduuneissa ja vailla jotain hyvän ammattialan työkokemustakin, niin et saisi tuon ehkä työnhaussasikin huomaavasi, suoran tai epäsuoran, nuorta ihmistä vaatimuspalautteen(Fiksun ihmisen sudenkuoppa on se, että hän huomaa ja ennen kaikkea huomioi asioita liikaakin) itseäsi alkaa lannistamaan.
Jos ei erityisiä sairauksia niin esim. nelikymppinen nainenkaan ei todellakaan ole vielä mikään vanha. Jonkun 20v vanhemman perpektiivistä hän on vielä nuori pimu ja työelämässäkin pitäisi olla vielä tilaa kuusi kymppisillekkin.
Muuten minäkin heitin tuohon kirjoitukseesi pienen kommentin. Kuitenkaan en itse edes koe olevani missään erityisemmässä kurjuudessa(ainakaan vielä kun suht. tervekkin olen)puhumattakaan siitä ettenkö pyrkisi tekemään voitavaani sen suhteen että en tästä ainakaan köyhtyisi, vaikka pienelle ennenaikaiselle eläkkeelle saneerattu olenkin. Että pahasti pieleen meni arviosi minunkin kohdalta.
Oletko jo ottanut itseäsi niskasta kiinni,ja hankkinut itsellesi sosiaalisia suhteita,niin kuin sinua aiemmin neuvoin?
Muista myös se ulkoilu,ja mielekäs puuhailu.
Mielellään toisten ihmisten kanssa.
Sinun on korkea aika lopettaa tuo eristäytyminen muusta yhteiskunnasta.
Netissä tapahtuva vuorovaikutus ei korvaa oikeita ihmisiä.
Cloetta-Fazer oli palkannut kuuskymppisenkin töihin,kun on niin vähän tulijoita.
Telkkarissa haastateltiin jotain Cloetan pomoa.
Oli niitä muitakin firmoja.
Ei ole töihin tulijoita,niin ei ole ja piste.
aivan terve. Allergiat ja astma estävät, sellaisiin pääsyn.
Olisiko tämä 3v minkä olen nyt eläkkeellä ollut, "pakottanut" firmat myös ikääntyviä sitten palkkaamaan?
Hyvä jos niin on, silloin ei onnistunut, ja tuohon en olisi hakenut, enkä päässyt edes.
En nyt kovin vakavasti kommenttiasi ota, mutta kuitenkin tuollainen vähän askarruttaa että jos olet joku psykologi, niin mitä tyydytystä oikein siitä saat itsellesi kun kirjoitat tänne kommenttejasi joilla pyrit masentamaan ihmisiä.
Minä olen jo ikämies ja asiani ovat sellisessa järjestyksessä, että minua et millään kommenteillasi masentamaan pysty, varsinkaan kun tiedän hyvin kaltaisiasi aikeinesi olevan ja aina olleen, mutta joitakin sellisia kuten esim. tuossa aikaisemminkin kommentoit (ja minä vastakommentoin) voit onnistuakkin masentamaan henkilöön kohdistuvilla herjoillasi ja syyllistämisiläsi.
Jos kuitenkin kirjoituksesi on vain pelkkiä nettiprovoja ironioita tai parodioita tms. niin miten luulet tällaisten edistävän esim. nettisivujen mielenkiintoisuutta. No jos tuollaisiin kommentteihin huomaa useinkin lähteneensä vastakommenttia kirjoittamaan alkaa kyllä kirjoitteluinto hiipua, ja tämä tulos sitten lienee tuo tarkoituksesi.
Muistaakseni aikaisemmin sama psykologi väitti kirjoituksistani puuttuvan tarkoitus.
En oikein tiedä mikä on tuon väitteesi tarkoitus, (tulkintojani voin siitä tehdä monenlaisiakin) mutta vakuuttunut olen että joku tarkoitus silläkin on ihan niin kuin on minunkin kirjoituksillani, ja niin on uskoakseni joku tarkoitus kaikilla näilläkin sivuilla esiintyvillä kirjoituksilla.
Kuitenkin se kuva jonka kirjoituksestasi tulkitsen sinun tulkinneen minua kirjoitukseni perusteella viittaa siihen, että ainakin taustasi jonka pohjalta noita tulkintojasi teet on kovin erilainen omaan vastaavaan taustaani verrattuna.
Onko toi nyt muka joku hauskakin aihe vitsailla.
Minut saneerattiin kortistoon 45 vuotiaana. Virkailijakin työnvältystoimistossa sanoi että ei kannata enää mihinkään paljon yritellä kun vain nuorempaa väkeä töihin ottavat.
Itse esitin että jos ei minulle muuta ole, niin voisin mennä sellaisen alan ammattikursseille jolta ennen tuota pitkää työjaksoani minulla koulutus oli, ja jonka alan töitä olin tehnyt kaiki vapaa-aikani ja alaa lisää oppinut ja opiskellut, koska katsoin itseläni olevan mahdollisuuksia päästä tuolta alalta itseisenäiseksi työntekijäksi, jos vaikka en korkean ikäni vuoksi olisi töitä saanutkaan. Kurssien kautta katsoin lähinnä itselläni olevan mahdollisuus paremmin saada luvat tuohon työskentelyyn en varsinaisesti mitään oppia.
Mutta eihän siitä nyt jumalauta väkisin voi mitään ruveta tekemään(häkkiinhän siitä joutuu kun ei lupiakaan ole), kun ei ketään asiat edes kiinnosta, eikä kukaan niistä mitään edes ymmärrä eikä haluakkaan ymmärtää.
Pitkän työttömyysputken jälkeen panivat jokinlaiselle elämänhallintakurssille, jossa ainevalintana oli joku psykologia. Tämä kyllä todella masensi, ei varsinaisesti tuon psykologin höpinät vaan itse tuo koko asetelma sen teki. Näytti siltä että viranomaiset olivat valinneet tuon kurssin psykologian alalta(ukot jotka kursseilla istuivat olivat lähinnä teollisuudesta saneerattuja työntekijöitä) siksi että heillä sattui olemaan runsaasti jotain psykologeja työttömänä, joita he sitten näinkin halusivat työllistää, kun koulutusprojektiinsa tuota EU-rahaakin olivat saaneet jonkin urban slummi ohjelman perusteella.
Oletko ollut ihmisten kanssa tekemisissä?
Sosiaalisten suhteiden luominen on vaikeaa,mutta lähde mukaan esim. sinua kiinnostavaan harrastustoimintaan.
Myös kaikenlainen vapaaehtoistyö voi olla palkitsevaa.
Yhteinen ulkoiluharrastus samanhenkisen ihmisen kanssa on todella hyvä keino hankkia sisältöä elämään.
Suhtautumisesi on muuttunut harhaisemmaksi pikku hiljaa,eli en voi olla huolestumatta henkisestä tilastasi.
Pärjäämistä sinulle.
Ensinnäkin sinua ei taida järin minun tilani huolettaa, eikä sillä nyt ole niin väliäkään.
Noista sosiaalisista suhteista ja ihmisten kanssa tekemisissä olemisesta kyllä olen ihan tietoisestikkin pyrkinyt eroon erityisesti siitä asti kun kortistoon saneeratuksi tulin, ja uskon vakaasti että tämä on ollut minulle oikea suunnan valinta. Erityisesti usko valitsemani suunnnan itselleni ja elämäntilanteeseeni sopivuudesta on nyt viime syksystäkin vielä vahvistunut, kun näitäkin ihmisten nettikommentteja ja mielipiteitä olen tässä seuraillut, tai lukenut ja kommentoinut ja vähän omien kokemusten pohjalta jotain kirjoitellutkin.
Se vaan tässä vähän huolettaa kun en tiedä jaksanko enää ruveta keskittymään erääseen vaikeaan, mutta mielenkiintoiseen asiaan. Viime talvi vielä meni tällaisten vaikeiden asioiden kanssa. Ikääkin tulee aina vaan lisää, ja jos nyt jättää vaikeat asiat liian pitkäksi aikaa niin voi olla että ei niihin ole enää eläessään paluuta, ja kyllä tämäkin vähän laiskistaa kun tämä läppärin räplääminen on niin helppoa ja tässäkin aikaa saa palamaan. Tosin tämä netti on minulle välttämätön myös senkin takia että saan informaatiota erilaisista tavaroista tai osista ja kirjoista ja kirjastoista ja noita tilauksiakin tehtyä. Ensisijaisesti tämän tarpeen takia tämän läppärin ja nettiyhteyden jouduinkin ottamaan.
Kytännön hommina olen kuitenkin sentään nyt joulun jälkeen tinannut ja tehnyt tuon yhden laitteiston instrumenttimusiikin kuunteluun, ja myynyt ja käynyt sen asentamassa poiskin. Tästä syystä onkin nyt nuo ulkoilulenkit jääneet lähinnä päivittäisiksi kauppa- ja asiointireisuiksi, mutta kyllä niitä pidempiä lenkkejä ja vaelluksiakin alan hienoon lähiympäristööni taas tässä vähitellen tehdä. Asuntoyhtiön maalaus ja remonttihommia on niitäkin taas vähän tiedossa ensi suvelle. Jostain tosi harvoista vanhoista kavereista en edelleenkään ole järin kiinnostunut, ja erityisesti nyt ympärilläni elävistä keskiluokkaisista ihmisistä kyllä haluan edelleenkin pysyä erossa niin paljon kuin se ikinä vaan on mahdollista.
On tällä nettikirjoittelulla nyt myös se vaikutus ollut, että olen taas ruvennut paremmin lauseita suomen kelellä rakentelemaan, ja vähän enemmän niin päässänikin ajattelemaan. Taitaa se kuitenkin olla sekin enemmän minulle vain vahingoksi muita asioitani ajatellen.
Moi! :) Tästä ei oo välttämättä ollenkaan apua, mutta tuompahan oman korteni kekoon :) Eli, mieti joku ala josta maksetaan aika hyvin, ja mee sille alalle oppisopimuksella. Pääset siten heti töihin ja alat saamaan palkkaa, ja mukana on tietty vähän koulunkäyntiä. Itse oon kohta 29-v. nainen, ja ammatilta merkonomi. Työtä on vaikee saada koska ei ole kertynyt työkokemusta. Ja vaikka töitä sais, niin palkka ei tosiaan päätä huimaa. Tällä hetkellä oon lehtimyyjänä. Eilen tuli eka palkka ja sen suuruus oli 480... Eipä sillä vuokraa makseta ja eletä. Ja tosissani oon tässä miettiny tota oppisopimusta. Alakin on jo mielessä, mutta en tiiä miten hyvin saa töitä. Mutta tsemppiä, kyllä se siitä! En viitsi tän enempää höpistä kun pitää mennä nukkuun että jaksaa aamulla herätä töihin...
Hei,
Kyllä merkonomeille työtä löytyy. Itse pääsin vakituiseksi heti kun koulu loppui ja saan n. 2000 € siitä menee tietenkin verot, että eipä siitä kamalasti jää.
Se, että sinä olet onnistunut merkonomin papereilla saamaan työtä. ei todellakaan tarkoita että jokainen merkonomi työllistyisi. Onnea kuitenkin sinulle.
Minäkin pääsin valmistuttuani kyllä haastatteluihin, mutta paikan sai aina se jolla oli jo sitä kokemusta. Nyt on mennyt jo useampi vuosi kun valmistuin, enkä ole koulutustani vastaavaa työtä tehnyt.
Itse olin jo aikuisikäinen kun tuon koulutuksen kävin, ehkä se parikymppinen pääsee suoraan koulustakin ilman kokemusta niihin töihin.
Kukakohan väitti, että olen itse parikymppinen? Ja niitä töitä löytyy jos etsii eikä ole nirso.
Ja tiedän monia muitakin merkonomeja,jotka eivät alansa töitä ole löytäneet. Nirsoudesta ei todellakaan ole kysymys.
Kumma,kun aina etsitään vikaa siitä työnhakijasta, jos ei töitä saa. Milloin on liian laiska, liian nirso jne.
Täällä on yksi tradenomi, joka on lähettänyt satoja työhakemuksia, hankkinut lisäkoulutusta jne. eikä silti tärppää. Kenenkään en anna haukkua itseäni nirsoksi tai syyllistää mua työttömyydestäni, koska olen taatusti yrittänyt tosissani. Ja kyllä, mulle kelpaisi myös huonompipalkkaiset työt, mutta kun en saa niitäkään. Lähipiiristäni löytyy muitakin vastaavanlaisia tapauksia.
Joskus raivostuttaa, kun hakee aktiivisesti töitä eikä onnistu, ja sitten tulee joku muka-viisas kysymään että "Mikähän SINUSSA on vikana?".
Hyvinhän noita almuja tulee verrattuna tuntemaani opiskelijaan, sossusta kerrottiin että asuu liian isossa asunnossa (yksiö) joten senttiäkään ei tule vaikka kuukaudessa pelkästään asumistulojen ja menojen erotus on kuutisen kymppiä miinuksella. Siihen päälle vielä opiskelutarvikkeet & ruoka.
Ainoa käytännön keino asia hoitamiseksi oli jättää yhden kuukauden vuokra maksamatta ja näin kertyneillä kahden kuukauden "tuloilla" maksaa aina edellisen kuukauden vuokra.
Töitäkään ei kuulemma saa kun ei ole työkokemusta.