Elitismistä tullut jo uskonto, jossa vääräuskoisia ovat ihmiset,jotka ovat joutuneet taloudellisen syrjinnän kohteeksi.
Asioita kaunistellaan ja kierrellään..
Miten voi olla mahdollista,että työllisyys nousee - vaikka köyhien ja syrjäytyneiden määrä kokoajan lisääntyy??
Elitismin uskonvapaus
4
584
Vastaukset 4
- titee
Elitismillä on oma pyhä kolmiyhteys.
- Omaoma näkemys, omaoma pörssi ja omaoma omistajuus. - terterterrr
Suurin osa ns. elitisteistä on ollut taloudellisissa ahdingoissa ja syrjinnän kohteena.
He ei vain kuuluta sitä kirkoissa ja kylillä, vaan ponnistavat takaisin jaloilleen entistä vahvempina ja virheistään oppineina.
toisin kun vähäväkisemmät ruikuttajat näyttää tekevän.- yhteisön jäsen
"Suurin osa ns. elitisteistä on ollut taloudellisissa ahdingoissa ja syrjinnän kohteena."
Tämä pitää paikkansa! Mutta tilanteesta ei seuraa automaattista ja järkevää moraalista oikeutta polkea muita alleen. Äärimmäisellä yrittämiselä ja kilpailemisella tietenkin voidaan saada - lainkin rajoissa - hirvittävää tuhoa aikaiseksi. Olemme sentään ihmisyhteiskunnassa, jossa kaikki olemme riippuvaisia toisistamme. Sooloilijan kylvävät vihan siemeniä.
- työllisten määrä laskee
Vaikka ei tehtäs mitään, niin töllisten määrä laskee, joten silloin laskee työttömienkin määrä. Hallitus kerää pisteet vaikka ei asialle ole mitään tehnyt. Tilastotiedettä se vaan on.
Elitismi on elämäntapa EI uskonto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.114525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410