Laitampa tähän kopion Agneistin loistavasta kirjoituksesta, ettei se katoa vanhojen kirjoitusten hautausmaalle.
En ymmärrä sitä miten jotkut etsivät totuuksia siitä suunnasta, missä mielihyvän saanti on parhaiten turvattu. Tai siis, tarkoitan että mielihyvähakuinen totuuksien etsintä voi rajottaa etsintää, ja eksyttää. Ei ole sata prosenttinen fakta että perimmäinen totuus miellyttää, tai että maailmankaikkeuden tarkoitus on tuottaa meille ihmisolennoille mielihyvää. Kaiken todistusaineiston valossa maailmankaikkeuden tarkoitus ei todellakaan ole meidän ihmisten tarpeiden tyydytys;olemme vain pieni osa jotain isompaa. Olemme vain koerottia tai häkkikanoja, emme minkään rakastavan jumalolennon pelastuksen kohteita tai suosikkieläimiä. Kuolemme sattumanvaraisesti tauteihin, sotiin ja luonnonmullistuksiin, ja mätänemme pois, ilman mitään meidän tarpeita tyydyttävää syytä.
Koska en käsitä mielihyvähakuista totuudenetsintää, sen sokaisevan vaikutuksen takia, en myöskään ymmärrä krisseleitä, jotka hehkuttavat omaa uskoaan sen takia että krisselit ovat yleisesti(ehkä)uskottomia onnellisempia. Se ei minusta ole todiste mistään-tai ehkä siitä että krisseli ei kestä todellisuutta, ja tarvitsee mielihyväsatuja elääkseen. Tälläkin palstalla on monesti trollailtu siitä miten ateisti on epäurheilullinen laiha kalpeanaama, ja krisselien totuus on siksi parempi. Mutta eihän asia näin mene! Mitä tyytyväisempi elämään on, sitä eksyneempi on. Ainakin minusta. Toisaalta henkilökohtaisten harhamaailmojen rakentelu on siltä kantilta melko normaalia, että kukaan ei todennäköisesti pääse muna-kana-filosofiaa pidemmälle, vaikka kuinka etsisi ja etsisi. Moni väsyy etsimiseen ja rakentaa itselleen totuuden.
Tietenkin on olemassa sekin näkökulma, että on tärkeintä kunhan jaksaa elää;väliäkö sillä elääkö mielihyväharhassa vai pystyykö hyväksymään tosiasiat. Tässä kohtaa lepääkin se suurin t-risteys kaikista:elääkö elämää siinä oletuksessa että elämää ylipäätänsä pitää tai kannattaa elää, vai ottaako rehellisesti vastaan totuuden, vaikka se sattuisi pahasti ja pahimmassa tapauksessa merkitisi jotain lopullista? Mielestäni jälkimmäisessä on jotain paljon kunniallisempaa, ja siksi pidän siitä enemmän. On aina rehellisempää ottaa vastaan tosiasiat, eikä jänistää vastuusta.
En ymmärrä sitä miten jotkut etsivät totuuksia siitä suunnasta, missä mielihyvän saanti on parhaiten turvattu. Tai siis, tarkoitan että mielihyvähakuinen totuuksien etsintä voi rajottaa etsintää, ja eksyttää. Ei ole sata prosenttinen fakta että perimmäinen totuus miellyttää, tai että maailmankaikkeuden tarkoitus on tuottaa meille ihmisolennoille mielihyvää. Kaiken todistusaineiston valossa maailmankaikkeuden tarkoitus ei todellakaan ole meidän ihmisten tarpeiden tyydytys;olemme vain pieni osa jotain isompaa. Olemme vain koerottia tai häkkikanoja, emme minkään rakastavan jumalolennon pelastuksen kohteita tai suosikkieläimiä. Kuolemme sattumanvaraisesti tauteihin, sotiin ja luonnonmullistuksiin, ja mätänemme pois, ilman mitään meidän tarpeita tyydyttävää syytä.
Koska en käsitä mielihyvähakuista totuudenetsintää, sen sokaisevan vaikutuksen takia, en myöskään ymmärrä krisseleitä, jotka hehkuttavat omaa uskoaan sen takia että krisselit ovat yleisesti(ehkä)uskottomia onnellisempia. Se ei minusta ole todiste mistään-tai ehkä siitä että krisseli ei kestä todellisuutta, ja tarvitsee mielihyväsatuja elääkseen. Tälläkin palstalla on monesti trollailtu siitä miten ateisti on epäurheilullinen laiha kalpeanaama, ja krisselien totuus on siksi parempi. Mutta eihän asia näin mene! Mitä tyytyväisempi elämään on, sitä eksyneempi on. Ainakin minusta. Toisaalta henkilökohtaisten harhamaailmojen rakentelu on siltä kantilta melko normaalia, että kukaan ei todennäköisesti pääse muna-kana-filosofiaa pidemmälle, vaikka kuinka etsisi ja etsisi. Moni väsyy etsimiseen ja rakentaa itselleen totuuden.
Tietenkin on olemassa sekin näkökulma, että on tärkeintä kunhan jaksaa elää;väliäkö sillä elääkö mielihyväharhassa vai pystyykö hyväksymään tosiasiat. Tässä kohtaa lepääkin se suurin t-risteys kaikista:elääkö elämää siinä oletuksessa että elämää ylipäätänsä pitää tai kannattaa elää, vai ottaako rehellisesti vastaan totuuden, vaikka se sattuisi pahasti ja pahimmassa tapauksessa merkitisi jotain lopullista? Mielestäni jälkimmäisessä on jotain paljon kunniallisempaa, ja siksi pidän siitä enemmän. On aina rehellisempää ottaa vastaan tosiasiat, eikä jänistää vastuusta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lapsi etsii mielihyvää. Aikuinen etsii totuutta. Jos kehitys lapsesta aikuiseksi häiriintyy, saattaa aikuinenkin viettää koko elämänsä mielihyvää tavoitellen, totuuden kieltäen.
"Freud recognized that emotional maturity is gained through the overcoming of the pleasure principle by the reality principle."
Ja Buddha komppaa Freudia: http://www.purifymind.com/BuddhismAsPsycho.htm