paukun info

Ollessani hiihtolomaviikolla vierailemassa Lapualla kulttuurikeskus Paukussa, kolmena eri päivänä ei kyseisen keskuksen infopiste ollut auki, vaikka aukioloaikojen mukaan olisi pitänyt olla, missähän mahtoi huidella tämä infoihminen? Olisin vain tehnyt muutamia pikku ostoksia kyseiseiseltä luukulta.
5595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lapuan Liikkeessä.

Äänestä
  • olisivatko olleet kumpaisetkin lomalla.

    Äänestä

siten, että kyseisen luukun työntekijällä on niin paljon vastuuta koko talon toiminnasta, ettei ehdi ihan koko aikaa istumaan siellä kopissaan, vaikka ehtivä ja kykenevä henkilö onkin.

Äänestä
  • Vieläkään alkuperäiselle kysyjälle ei ole selvinnyt, miksi hiihtolomaviikolla Vanhan Paukun infopisteessä ei ollut minkäänlaista palvelua luvattuina kellonaikoina, eli infopiste oli selittämättömästi kiinni kyseisellä tärkeällä lomailuviikolla. Lisäksi neuvo kääntyä kulttuuritoimistoon toi vain lukitun oven.

    Äänestä

  • muualla asuva kirjoitti:

    Vieläkään alkuperäiselle kysyjälle ei ole selvinnyt, miksi hiihtolomaviikolla Vanhan Paukun infopisteessä ei ollut minkäänlaista palvelua luvattuina kellonaikoina, eli infopiste oli selittämättömästi kiinni kyseisellä tärkeällä lomailuviikolla. Lisäksi neuvo kääntyä kulttuuritoimistoon toi vain lukitun oven.

    suoraan sieltä infopisteestä?
    [email protected] tai puh. 06 438 4582
    Ei luulisi olevan sen vaikeampaa, kuin tänne kirjoittelu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muualla asuva kirjoitti:

Ollessani hiihtolomaviikolla vierailemassa Lapualla kulttuurikeskus Paukussa, kolmena eri päivänä ei kyseisen keskuksen infopiste ollut auki, vaikka aukioloaikojen mukaan olisi pitänyt olla, missähän mahtoi huidella tämä infoihminen? Olisin vain tehnyt muutamia pikku ostoksia kyseiseiseltä luukulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu