viikonloppu. Kyllä sitä tässä on tarkoitus vietellä. Ja kaikki on ns."kotona",ainakin näin toivon. Täällä taitaa olla liikkeellä jotain trolleja tai menninkäisiä ? Varmaan kevättä rinnassa tai sinnepäin. Mites se siellä toisessa päässä- onko nuttura innoissaan kun on viikonloppu tulollaan?
Taitaa olla
hra Kosander
19242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
yö mennyt;?, oliko rauhaisaa, vai levotonta aikaa;)?
Minun nutturani kyllä pikkasen meinaa kiihkoilla;), kait sitä kevättä pukannut sinne nutturan alle;D,,,
No pääsiäinenhän lähestyy, että lieneekö trulleja vai trolleja,,,mutta antaa heidän "touhuta" sekaan, kun kiinnostusta näyttää olevan,,;), nutturaako vai mitä hamuavat;D!
Pienenpientä levottomuutta oli havaittavissa viime yönä. Oliskohan ollut villejä unia ??.
Muuten kaikki hyvin. Tänään olen ajatellut pakottaa itseni kunnolla ulkoilemaan eli Kosanderin uusi elämä alkoi tänään.
P.S. Sano sille Nutturalle, että hiljaa hyvä tulee !
nyt yö mennyt "villien" unien merkeissä;)?,, eihän vaan jotain, hui kauheeta, kehtaa edes kysyä;),,mutta eihän hra Kosanderin villien unien takana jotain "virvoketta" ;),,,pikkupikku pikarista?,,
Kyllä ulkoiluun ja liikuntaa pitää tänään vapaalla ollessa keskittyä, se on kivaa, vai mitä hra Kosander on mieltä, kun aikoo itsekkin keskittyä uuteen elämään;D,,,
Ps. Kerroin Nutturalle terveiset, ja hra Kosander voi olla ihan rauhallinen;D,,Nuttura on ihan samaa mieltä;D!!,,,,
"Mitäs se" ja "Nuttura" !!!. Parhaimmat onnentoivotukset merkkipäivän johdosta.
Toivottavasti skumppa on kylmää ja sitä on riittävästi.
naistenpäivänkö johdosta toivotus tuli, vai jostain muusta syystä;)?,,, Kyllä tässä voisi viettää ihanan aamun ihan jonkun hellittävän, mutta kun,,;(,,,. Nutturakin otti vastaan onnittelut, joten kiitos hra Kosanderille käski kertoa;D,,,
Skumppa?,,,mitä mahtaakaan olla,,jos hra Kosander selkiyttäisi mitä skumppa on, niin voisin kertoa oliko riittävästi, ja kylmänä, niinkuin hra Kosander toivoo;D!,,,
sitä itteänsä, kuoharia, s-kaljaa, whatever. Aito rypäletuote. Mä en siitä yhtään tykkää,. Olen kai vähän rahvaanomainen. Mielummin kossua pussista tai pikkupikkupikarista.
tykkää kuoharista, eikä muistakaan "naisten" juomista;),,,mutta eihän hra Kosander nyt vaan ajattele, että jotenkin miehekäs olen, kun en minäkään tykkää noista litkuista,,maikeita ovat ja minä haluan olla persoonana se valmiiksi makee;D!,,joten kilistetään hra Kosander vain kirkkaiden tai oluen kanssa,,, siitä pikkupikkupikarista, vai mitä mieltä hra Kosansder on jos sovitaan että kun kello 12.00 lyö,, niin kilistetään ;D,,pikarilliset ainakin;)?,,,
niinku n. 82 minuutin päästä. Ihan pikkasen vaan. Meinaan että pystyn vielä ulkoilemaan jotenkin.
P.S. Sitten illalla onkin ihan toinen juttu.
on asian ymmärtänyt aivan oikein;D,,,siis ihan pikkupikarillinen,,ei siten että tuntuu että riittävästi, tälle päivälle, muuten hra Kosanderillakin ulkoilu jää,,kuin myös minulla, joten hra Kosander, jos vaikka nyt sitten kilistellään 74 minuutin kuluttua, jos hra Kosanderille vaan sopii;D?,,,,
samassa ajassa ? No, mä tunnustan, että mun pikkupikkupikarini on jo täytetty ja valmiina kun gongi kumahtaa.
Kippis ja hellurei !
kello 12.00 lyö;), joten skool, vaikka yksikseni otankin, jos ei hra Kosanderin aikatauluun sopinut ajankohta;D!,,,,
Alkoi jo lämmetä se aine tuossa pikarissa. No tästä sais kehitettyä hauskan seurapelin, aina tasatunnein otettais pienet. Ei taida saada kannatusta. Onhan siinä omat riskinsä.
skoolasimme kuitenkin yhdessä;)!,,sen pienen pikarillisen;D, ja onko nyt ulkoilun aika, kävellen ja reippaillen? Hra Kosander, aion vielä tänään syventyä siihen omaan harrastukseeni, uinnin merkeissä. Valitettavasti hra Kosander ei voi omaa lajiansa harrastaa talvisin, mutta toivon että lumi sulaa pian, niin hra Kosanderkin voi uppoutua omaan harrastukseensa ;D!,,,
niin tossa mun lajissa löytyy muutamia talviharjoittelupaikkoja ja itseasiassa menen huomenna vähän treenaamaan. Onhan se kuitenki kaukana todellisuudesta.
ei siitä mitään haittaakaan ole vaikka tasatunnein, mutta hra Kosander muistaa että vain ja ainoastaan tasatunnein, ja se pienen pieni pikkupikarillinen;D!,, joten riskitöntä kaiketikkin;)?,,Siis kello 13.00 aikako on sopiva, ellei hra Kosanderille ilmaannu mitään yllättävää menemistä?,,,. Mutta kuinka minun harrastukseni käy???, no arkisin se harrastupuoli sitten, kun viikonloppuisin nautitaan, hyvästä olosta, vai kuinka hra Kosander?;D?,,,
osannut ns. "tissutella". Enempi on ollut linjana "kerralla ja kunnolla". Kyllä mä sanoisin että kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.
Oli puhe sitten harrastuksista ja harrastuksista.! Eli suosittelen, että asetat harrastukset etusijalle. Kysy vaikka Nutturalta, se kyllä tietää.
P.S. Kosander lähtee nyt vähän shoppailemaan.
käskee kysyä;D?,,, kyllä Nuttura tyytyy siihen mitä sille annan, kulkee samaa matkaa kanssani;),,yhäkin, vaikka pikkasen illalla tuppas silleen viehkosti hapsottamaannkin;). Joten saanen toivottaa hra Kosanderille oikein hyvää ja antoisaa shoppalupäivää, onnistuneiden ostosten parissa;D!,,,,
että Nuttura on sun paras kaveri. Tunnet sen kuin omat taskusi. Mutta mutta, joskus voi paraskin kaveri yllättää ? Nutturalla voi tarvittaessa löytyä rutkasti omaa tahtoa. Älä aliarvioi sitä !
tuo Nutturani,,? ei suinkaan hra Kosander, kavereissa löytyy, mutta jotain yhteyttä minulla on tuon Nutturani kanssa;),, olemme yhtä ja samaa kasvupohjaa;D,, ja jatkamme edelleen;),, kun ongelmia ei enemmin ole ollut;D!,,,,