Jeesuksella oli äiti, isä, veljiä, siskoja ja muita sukulaisia. Jeesuksella oli myös vaimo, koti ja ammatti. Jeesus itki, vuoti verta, söi, joi ja nukkui. Aivan kuten ihmiset tekevät. Jeesuksen väitettiin tekevän ihmetekoja. Niitä hän kyllä teki. Jeesus kuitenkin puhui usein vertauskuvallisesti. Silloin meillä on hyvä syy olettaa, että myös nuo ihmeteot tehtiin vertauskuvallisesti. Otetaan esim. leivän murtaminen isolle joukolle ihmisiä. Tuolla teolla Jeesus varmaan tarkoitti, että jos on uskoa, sinulla ei ole nälkä. Tulet kylläiseksi pienestäkin leivänpalasta. Entä veden muuttaminen viiniksi? Muutama pisara verta lasiin, niin sinulla on viiniä. Sinulla ei siis voi olla jano, jos olet juonut herrain juomaa. Sokean parantaminen? Näe! Et tarvitse silmiä nähdäksesi Jumalan. Tarvitset vain uskoa. Eikö vain? Vertauskuvallista. Näitä "ihmetekoja" käytettiin lopulta Jeesusta vastaan, koska niiden uskottiin olevan paholaisen voimista peräisin. Tätäkin tietysti käytettiin tekosyynä, koska kirkonmiehet halusivat säilyttää oman elintasonsa. Se olisi mennyttä, jos ihmiset jättäisivät kirkon. Jeesuksella ei juurikaan ollut hyvää sanottavaa kirkosta. Entä sitten se kaikista olennaisin, Jumalan poika? Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Olemme siis kaikki Jumalan poikia ja tyttäriä. Miksi Jeesus siis olisi kieltänyt olevansa Jumalan poika. Ei vain tullut maininneeksi sivulauseessa, että niin ovat kaikki muutkin. Jälleen vertauskuvallista. Entä taivaaseen nouseminen sitten? Äiti-Maria tietysti järjesti sen, jotta kaikki lopulta oppisivat uskomaan. Jeesus oli ihminen, aviomies, poika, veli, työntekijä, ystävä, opettaja ja ehkä jopa isäkin ja paljon paljon muuta. Loppujen lopuksi kuitenkin vain hyvä ihminen. Mutta sehän on jo paljon se.
Antakaa omat mietteenne aiheesta tai kommentoikaa minun näkemyksiäni. En ole mitenkään erityisen uskovainen, enkä yritäkään elää täysin käskyjen mukaan, koska se on mahdotonta. En tiedä mihin uskoa, mutta siitä olen varma, että Jeesus oli 100 % ihminen. Aivan kuten sinä ja minä. Olen tehnyt myös kuolemansyntejä. Ehkä minä johonkin suurempaan voimaan uskon, mutta en tiedä onko se Jumala. Ehkä ihminen on se Jumala, eli me kaikki olemme Jumalia. Ja ehkä olemme nyt paratiisissa. Tai sitten voimme itse valita olemmeko paratiisissa vai helvetissä juuri tällä hetkellä. Mene ja tiedä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
KKK
elämänsä onnellisena loppuun asti. Sitä sitten.
ei ole sama henkilö kuin Raamatun Jeesus. Tuo sinun Jeesuksesi asuu Etelä-Amerikassa ja kirjoitetaan sikäläisittäin Jose Maria Diaz...
Raamattu on täynnä vaikka mitä paskaa. Eikä se ole edes täydellinen. Siitä puuttuvat esim. Juudaan ja Marian Evankeliumit.