Adventisteista

Olen lukenut viime aikoina paljon mitä eri seurakunnat ja kristilliset yhteisöt opettavat. Minua on jäänyt askarruttamaan, että mikä ero on adventisteilla ja seitsemännen päivän adventisteilla vai onko sillä jokin ero?
6120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomessa ei ole olemassa SDA-kirkkoa (7. day adv) koska jostain selittämättömästä syystä piilotellaan 7. päivää.

Äänestä

Sumessa ei kait ole mitään eroa. On niin vähän adventisteja.
Todellisuudessa ihmisten välillä jotka ovat adventisteja on suuri ero. Ajattelemme aika eroi tavoin. Tämä EGW asia minkä olet nähnyt pyörivän täällä jakaa mielipiteitä.

Usassa on evankeeliset adventistit jotka jos olen ymmärtänyt oikein ovat kokonaan luopuneet Ellenistä ja sitten on toinen äärilaita "konservatiivit". Jotka kynsin hampain pitävät kiinni Ellenin profetallisuudesta.

Yhteensä 4 eri suuntaa.

Niin mutta voinki olla ihan väärässä. Oliko niin että on kumminki ero. 7 pv adventistit oli juuri mistä kerroin ja pelkkä adventisti srk on vasta aika konservatiivinen, heillä mm oma raamattu, missä tehty lisäyksiä Ellenin profetioista siihen.

Kertokaa toiset jos olen aivan väärässä

Äänestä
  • Ensin, asutaan Suomessa, onko täällä A-oma raamattu suomenkielellä ja millainen se on ja mistä sen saa ostaa?? , että pääsee opetukseen mukaan? Ostaisin sen heti.

    Sitten toinen asia, onko meillä kuinka monta eri omaa raamattua Suomessa käännettynä kielellemme, eli omia Raamatuita?

    Voisiko tämä yksi esimerkki olla yksi oma:mme Raamattu?
    Uusi Testamentti lyhyesti selitettynä.
    Selittäjä Heikki Koskenniemi ja Jukka Thur´ren. Toim. Erkki Koskenniemi SLEY kirjat 1992Valtion painatuskeskus. Kirkon keskusrahasto.
    Eli olisiko tämä oma Raamattu?
    Pitäsköhän katsella kirjahyllyä lisää, mitä löytyy.
    Yksi mielenkiintoinen oli 1900 luvun alussa selitetty Raamattu kielellemme. Sitäkin olen lukenut.
    Eräs tuttavamme, edesmennyt Lestadiolasitäti, äitini serkku kertoi, että hän lukee selitettyä Raamattua. Mitä hän tarkoitti? Nyt en pääse kysymään, kun helmikuussa nukkui pois.

    Saisipa näitä lisättyjä ja selitettyjä Raamattuja, koska käännökset on aina käännöksiä meillä kaikilla. Osa ei ota edes tätä viimeisintä käännöstä käyttöön, kun se on niiiiiin selitetty pilalle.

    Äänestä

  • eevankelista 8 kirjoitti:

    Ensin, asutaan Suomessa, onko täällä A-oma raamattu suomenkielellä ja millainen se on ja mistä sen saa ostaa?? , että pääsee opetukseen mukaan? Ostaisin sen heti.

    Lukaise Lutherín Kirkkopostillat I-II. Ihan samanlainen raamatunvääntelijä oli Luther kuin Ellenkin.

    Jos joku väittää, että adventistit käyttävät omaa Raamattua, hän valehtelee. Joko hän tekee sen tietämättömyyttään tai sitten tietoisesti haluten harhauttaa tiedonhaluisia etsijöitä. Olen koko ikäni käynyt srk:n jumalanpalveluksissa, enkä koskaan ole nähnyt käytettävän muita kuin yleisesti saatavilla olevia Raamattuja.

    Äänestä

Itse asiassa ei mitään muuta eroa kuin nimi. Suomessa suurin osa adventisteista kuuluu Suomen Adventtikirkko nimiseen virallisesti rekisteröityyn kirkkokuntaan,joka on osa kansainvälistä adventtiliikettä. Sen päämaja on USA:ssa, joten sen nimi on englanninkielinen Seventh-Day Adventist Church. Useimmissa maissa nimi on sellaisenaan käännetty maan kielelle, mutta jostain syystä, jota en tiedä, Suomessa kirkon virallisesta nimestä jätettiin pois tuo alku.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiedonjanoinen kirjoitti:

Olen lukenut viime aikoina paljon mitä eri seurakunnat ja kristilliset yhteisöt opettavat. Minua on jäänyt askarruttamaan, että mikä ero on adventisteilla ja seitsemännen päivän adventisteilla vai onko sillä jokin ero?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu