Tapattiko Mannerheim

Kattelin juuri videjolta Parikan talvisotasarjan. Nehän kuali kaikki siinä. Isoisä oli Tampereelta ja kertoi että helppoohan se talvisota oli. Pantiinko sitten pohojalaaset pahimpiin paikkoihin kuolemahan?
6702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yksi talvisodan joukkojen muodostamisessa tehty virhe oli se, että kukin joukko-osasto koostui saman paikkakunnan miehistä.

Jos yhden pienen pitäjän porukka sitten sattui tosi pahaan paikkaan, saattoi jopa suurin osa saman paikkakunnan miehistä palata kotiin puupalttoossa. Paikkakuntakohtaiset erot menetyksissä saattoivat nousta kohtuuttoman suuriksi.

Jatkosodassa tästä otettiin opiksi ja pakkaa sekoitettiin enemmän.

Mannerheim ei tapattanut pohjalaisia sen enempää kuin savolaisiakaan. Jokainen kunnon sotapäällikkö pyrkii tuhoamaan vihollisia mutta säästämään omia, eikä Mannerheim suinkaan ollut poikkeus.

Äänestä

Onko tämä ollut oikeesti totta jotta kaiki pohojalaiset tapettin talvisodas. Tuossa sarjasa kuolee melkein koko Laurilan rykmentti.

Äänestä
  • Kyllä niitä piisas tapettavaksi vielä operaatio Barbarossan tarpeita varten alkaen kesäkuulta 1941...

    Po. rykmentti oli JR 23, joka kuului 8. Divisioonaan. Tämän divisioonan tappiot kaatuneina ja kadonneina talvisodassa ovat wikipedian mukaan n. 860 miestä eli n. kolmannes jalkaväkirykmentin talvisodan aikaisesta määrävahvuudesta.

    Vaikka kaikki 8. Div. tappiot olisivat osuneet JR 23:n kohdalle, mikä ei vaikuta kovinkaan todennäköiseltä, ei sarjasta saamasi kuva siinäkään tapauksessa
    vastaa todellisuutta kuten pohjalaisten puheet muutenkaan;)

    Äänestä

  • Lakeuden Kumiaura kirjoitti:

    Kyllä niitä piisas tapettavaksi vielä operaatio Barbarossan tarpeita varten alkaen kesäkuulta 1941...

    ETELÄ_POHJALAISENA pikkasen ihmetyttää ja kummastuttaa tommoset perseestä revityt luvut jotka osoittaa täydellistä asiantuntemattomuutta. Meillä ei nimittäin ole koskaan pruukattu omaa tyhmyyttä muille kuuluttaa.

    Äänestä

  • syntyperäisenä kirjoitti:

    ETELÄ_POHJALAISENA pikkasen ihmetyttää ja kummastuttaa tommoset perseestä revityt luvut jotka osoittaa täydellistä asiantuntemattomuutta. Meillä ei nimittäin ole koskaan pruukattu omaa tyhmyyttä muille kuuluttaa.

    Eipä sitä juurikaan tarvi kuuluttaa.

    Äänestä

  • Lakeuden Kumiaura kirjoitti:

    Kyllä niitä piisas tapettavaksi vielä operaatio Barbarossan tarpeita varten alkaen kesäkuulta 1941...

    Po. rykmentti oli JR 23, joka kuului 8. Divisioonaan. Tämän divisioonan tappiot kaatuneina ja kadonneina talvisodassa ovat wikipedian mukaan n. 860 miestä eli n. kolmannes jalkaväkirykmentin talvisodan aikaisesta määrävahvuudesta.

    Vaikka kaikki 8. Div. tappiot olisivat osuneet JR 23:n kohdalle, mikä ei vaikuta kovinkaan todennäköiseltä, ei sarjasta saamasi kuva siinäkään tapauksessa
    vastaa todellisuutta kuten pohjalaisten puheet muutenkaan;)

    kertoo vuorostaan seuraavaa 8 D:n tappioista. Kaatuneita 683.Kadonneita 178. Haavoittuneita 2159. Yhteensä 3020. Tappioista tuli ylivoimaisesti suurin osa JR 23:lle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kaikki pohojalaaset kirjoitti:

Kattelin juuri videjolta Parikan talvisotasarjan. Nehän kuali kaikki siinä. Isoisä oli Tampereelta ja kertoi että helppoohan se talvisota oli. Pantiinko sitten pohojalaaset pahimpiin paikkoihin kuolemahan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu