mardyyrimallars isoisä

Isoisä, tuo ehtymätön tosi-juttujen runsaudensarvi:

Nyt se selvisi, vaarini on puhunut useasti tuosta otsikossa mainitusta henkilöstä, mardyyrin isoisästä.. He asuivat aikanaan samalla kylällä. Siis vaarini tunsi mardyyrin vaarin!
Mardyyrin vaari oli talvisodan ajan käpykaartissa, piileskeli vastuutaan metsikössä sillävälin kuun muut taistelivat rintamalla.
Kun sitten jatko-sota koitti, tuo samainen mies meni kyllä rintamalle, häntä nimitettiin siellä "korsu-paavoksi", johtuen siitä että aina kun saatiin hälytys hän paineli suorinta tietä korsuun piiloon, muut menivät ase kädessä omiin asemapaikkoihinsa. Saipa tuo äijä joskus myös sakinhivutusta, kun ei malttanut pitää näppejään irti muista miehistä saunassa. Hänellä oli tapana tyydyttää itseään saunassa ja heittää satsit kiukaalla. Senjälkeen hän sai selkäänsä, lähes joka kerta. Kerran vähän pahemminkin, Siitä jäi todisteeksi kiukaankiven polttama jälki kämmenissä. Mutta seksuaalinen suuntautuneisuus sikseen.
Tuon urhean miehen rintamapalvelusta kesti kaiken kaikkiaan 3 vko. Hän menetti hermonsa ja joutui eräälle saarella, mihin kaikki muutkin mielisairaat siihen aikaan suljettiin. Hänelle kuitenkin kävi loppujen lopuksi hyvin, hän pääsi saarelta pois. Moni ei sieltä saarelta takaisin päässyt. Mainittakoon että hänellä oli tapana tyydyttää itsensä noin 10-20 kertaa päivässä ja tekin sen usein muiden läsnäollessa.
Enempää hänestä ei sitten tietoa ole herunut kuin että viime aikansa hän käytti tekemällä tuohivirsuja ja myymällä niitä henkensä pitimiksi.
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

äpärillä on aina tapana keksiä isistään ja tässä tapauksessa iso-isästään juttuja, joissa hän on, yleensä juuri sellainen kuin lapsi fantasioi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertoo . . kirjoitti:

Isoisä, tuo ehtymätön tosi-juttujen runsaudensarvi:

Nyt se selvisi, vaarini on puhunut useasti tuosta otsikossa mainitusta henkilöstä, mardyyrin isoisästä.. He asuivat aikanaan samalla kylällä. Siis vaarini tunsi mardyyrin vaarin!
Mardyyrin vaari oli talvisodan ajan käpykaartissa, piileskeli vastuutaan metsikössä sillävälin kuun muut taistelivat rintamalla.
Kun sitten jatko-sota koitti, tuo samainen mies meni kyllä rintamalle, häntä nimitettiin siellä "korsu-paavoksi", johtuen siitä että aina kun saatiin hälytys hän paineli suorinta tietä korsuun piiloon, muut menivät ase kädessä omiin asemapaikkoihinsa. Saipa tuo äijä joskus myös sakinhivutusta, kun ei malttanut pitää näppejään irti muista miehistä saunassa. Hänellä oli tapana tyydyttää itseään saunassa ja heittää satsit kiukaalla. Senjälkeen hän sai selkäänsä, lähes joka kerta. Kerran vähän pahemminkin, Siitä jäi todisteeksi kiukaankiven polttama jälki kämmenissä. Mutta seksuaalinen suuntautuneisuus sikseen.
Tuon urhean miehen rintamapalvelusta kesti kaiken kaikkiaan 3 vko. Hän menetti hermonsa ja joutui eräälle saarella, mihin kaikki muutkin mielisairaat siihen aikaan suljettiin. Hänelle kuitenkin kävi loppujen lopuksi hyvin, hän pääsi saarelta pois. Moni ei sieltä saarelta takaisin päässyt. Mainittakoon että hänellä oli tapana tyydyttää itsensä noin 10-20 kertaa päivässä ja tekin sen usein muiden läsnäollessa.
Enempää hänestä ei sitten tietoa ole herunut kuin että viime aikansa hän käytti tekemällä tuohivirsuja ja myymällä niitä henkensä pitimiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu