Jokaisella palstalla on nimi, joka esiintyy suurta ja ainoaa Nimeä käyttäen ja usein tämä palstanvartija käyttää tätä kallista nimeä omiin tarkoitusperiinsä.
On yksi nimi, joka ansaitsee kaiken kunnian, mutta ihmiset ovat korottaneet sen nimen rinnalle lukemattomia muita nimiä.
Paavali joutui sietämään näiden ihmisten riitaisuutta ja kirjoitti siitä näin:
1. Korinttolaiskirje 1
10 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.
11 Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne.
12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen".
13 Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?
Jumala ei jaa kunniaansa, eikä korota muuta nimeä, kuin Jeesus nimen.
Heidän nimensä hän alentaa, jotka ovat itse nimensä korottaneet ja heidät Hän ottaa puhutteluun, jotka ovat jonkun nimen korottaneet Jeesuksen nimen rinnalle.
Ihmiset ovat kirjoittaneet lukemattomia kirjoja ja kirjoitelmia ja saaneet nimeä kirjoillaan ja kirjoituksillaan, jokainen ainakin jonkin verran ja vaikka meille on annettu täydellinen totuus Uudessa Testamentissa, niin monet lukevat vain muuta kirjallisuutta, ei Pyhää kirjoitusta ja ovat sen takia alttiita eksymykselle.
Alentakaa kaikki nimet, joissa on merkki itsensä korottamisesta ja nostakaa yksi ainoa nimi kunniaan, sillä yksi ainoa nimi tuli kelvolliseksi pelastukseksemme, eli Jeesus on ainoa Uhri ja ainoa pelastus.
Jättäkää kaikki muu hengellinenkirjallisuus syrjään niin kauaksi, että tunnette Sanan, eli Jeesuksen. Sen jälkeen olette turvattu Hänessä, sillä Hänen tuntemisensa on valo, joka on niin kirkas, että sen valon valaisu osoittaa totuuden ja valheen, eli erottaa henget.
Filippiläiskirje 2
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
On yksi nimi, joka ansaitsee kaiken kunnian, mutta ihmiset ovat korottaneet sen nimen rinnalle lukemattomia muita nimiä.
Paavali joutui sietämään näiden ihmisten riitaisuutta ja kirjoitti siitä näin:
1. Korinttolaiskirje 1
10 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.
11 Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne.
12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen".
13 Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?
Jumala ei jaa kunniaansa, eikä korota muuta nimeä, kuin Jeesus nimen.
Heidän nimensä hän alentaa, jotka ovat itse nimensä korottaneet ja heidät Hän ottaa puhutteluun, jotka ovat jonkun nimen korottaneet Jeesuksen nimen rinnalle.
Ihmiset ovat kirjoittaneet lukemattomia kirjoja ja kirjoitelmia ja saaneet nimeä kirjoillaan ja kirjoituksillaan, jokainen ainakin jonkin verran ja vaikka meille on annettu täydellinen totuus Uudessa Testamentissa, niin monet lukevat vain muuta kirjallisuutta, ei Pyhää kirjoitusta ja ovat sen takia alttiita eksymykselle.
Alentakaa kaikki nimet, joissa on merkki itsensä korottamisesta ja nostakaa yksi ainoa nimi kunniaan, sillä yksi ainoa nimi tuli kelvolliseksi pelastukseksemme, eli Jeesus on ainoa Uhri ja ainoa pelastus.
Jättäkää kaikki muu hengellinenkirjallisuus syrjään niin kauaksi, että tunnette Sanan, eli Jeesuksen. Sen jälkeen olette turvattu Hänessä, sillä Hänen tuntemisensa on valo, joka on niin kirkas, että sen valon valaisu osoittaa totuuden ja valheen, eli erottaa henget.
Filippiläiskirje 2
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
lampussa. Miten se pidetään? Uskomalla Jeesukseen ja Jumalan käskyihin. Tästä uskosta seuraa Jumalan valtakunnan osallisuus, eli Pyhä Henki tulee ihmisen sisimpään tuoden Jumalan valtakunnan mukanaan. Jumalan valtakunta on iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä.
Silloin on myöhäistä kerjätä viisailta öljyä lamppuun, kun Jeesus antaa kutsun tästä elämästä toiselle puolelle, tai tulee hakemaan omansa. Älkää olko tyhmiä, jotka nojaatte toisten ihmisten tekemiin rakennelmiin, vaan tahtokaa tulla itse rakaentajiksi, jotka rakentavat Hengessä Temppeliä ylhäälle Temppelivuorelle.
Tämä vuori ei oli näkyvissä muille, kuin uskovaisille, joilla on Jumalan Sana ajatuksissa ja kielellä ja joilla on Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi, siinä on lain täyttymys ja profetioiden täyttymys. Kuka muuta porfetio on väärä profeetta.
Googlella jokainen pääsee nettiraamattuun ja jokaisen kannattaa lukea Raamattua järjestyksessä, jotta ei tulisi vahingossa keränneeksi itselleen raamatunlausekoteloa, sillä Jumalan Sana on yhtenäinen ja kokonainen, eikä perustu lauseisiin, eikä kirjaimiin, vaan ELÄVÄÄN SANAAN, Jeesukseen Kristukseen, Pyhän Hengen todistuksella.
Matteus 25
1 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.
2 Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.
3 Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.
4 Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.
5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.
6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.
9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'
10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'.
13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
että tämä on tarkoitettu USKOTTAVAKSI, ei vain luettavaksi ja kuultavaksi. Mikä on ahdas portti? Kun luet tämän uskossa on sinulle oikea tieto:
Matteus 7
1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.
6 Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.
7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
9 Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
10 taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
11 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
25 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
26 Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
27 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
28 Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa,
29 sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.
sisään päässeiden arvot, asenteet ja elämän, eli näitkö mitä Sana vaatii omiltaan:
Matt.7:
12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Joka tahtoo päästä ahtaasta portista sisään, on hänen nostettava yksi nimi kunniaan ja se on JEESUS ja kuunneltava mitä tämä nimen omistaja opettaa:
RAKASTA JUMALAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄ NIIN, KUIN ITSEÄSI.
jolloin rakkaus on vain jäljellä. Siksi kaikki, minkä teemme rakkaudesta on kulumattomiin kukkaroihin kerätty ja rakkaudenpäivänä tämä kukkaro punnitaan. Jospa se olisi painava, ettei minua köykäiseksi havattaisi:
1. Korinttolaiskirje 13
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
Jumala, eli Sana tuli valmistettuun ruumiisen, koska Jumala rakasti niin paljon maailmaa, että ei tahtonut yhdenkään hukkuvan synteihinsä, eli jäävän lihanorjuuteen.
Jeesus ei tullut tuomitakseen maailman, vaan pelastaakseen sen.
Jokaiselle, joka uskoo Hänen ja niihin opetuksiin, mitkä Hän Ihmisen Poikan ollessaan kolmen vuoden aikana opetti, Hän sanoo:
Joh. 14:27
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
Jeesus toi mukanaan rakkauden ja TAHDON tulla ja olla kuuliainen Jumalan Sanalle, eli Hän toi Sananmiekan omilleen.
Tätä miekkaa uskovainen käyttää silloin kun hänen eteensä tulee eri hegestä syntynyt, eli ihminen, joka ei rakasta, vaan tuomitsee ja syyttää, eli näiden kahden eri lähteestä syntyneiden välille ei voi syntyä rauhaa, kuten Jeesus sanoo:
Matteus 10
34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
35 Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
36 ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.
37 Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
38 ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.
39 Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
40 Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.
41 Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan.
42 Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille."
TÄMÄ 5.Moos.31 kertoo laista, jonka Mooses Jumalan saneleman ohjeen mukaan kirjoitti ja jota piti kansalle lukea säännöllisin väliajoin ja joka laitettiin liitonarkin sivulle. Tämä oli laki, jonka Jumala antoi israelilaisille, juutalaisille ja heidän keskuudessaan asuville muukalaisille silloin, kun Hän johdatti heidät Egyptin orjuudesta luvattuun maahan. Tämä on laki, joka tulee puhumaan uppiniskaisia ja tottelemattomia vastaan, eli heitä vastaan, jotka erämaavaelluksen ja ihanaan maan tulon aikana hylkäsivät Jumalan ohjeet ja neuvot:
5. Mooseksen kirja 31
24 Ja kun Mooses oli kirjoittanut kirjaan tämän lain sanat, alusta loppuun asti,
25 käski hän leeviläisiä, jotka kantoivat Herran liitonarkkia, sanoen:
26 "Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.
27 Sillä minä tunnen sinun tottelemattomuutesi ja uppiniskaisuutesi. Katso, minun vielä eläessäni teidän kanssanne te olette niskoitelleet Herraa vastaan; saati sitten minun kuoltuani!
Tässä 5.Moos.5:ssä on laki, jonka Jumala kirjoitti Itse kahteen kivitauluun ja jotka ovat sisällä liitonarkisssa Aaronin sauvan ja kultaisen manna-astian kanssa ja jotka ovat sisäämme Jumalan sormella kirjatut ja tämä on laki, jonka Jeesus puolestamme täytti ja tätä lakia ei yksikään Jumalan Hegestä syntynyt riko, sillä Jumalasta syntynyt elää täytettyssä laissa. Huom. ei kumotussa laissa, vaan täytetyssä laissa:
5. Mooseksen kirja 5
1 Ja Mooses kutsui kokoon kaiken Israelin ja sanoi heille: "Kuule, Israel, nämä käskyt ja oikeudet, jotka minä tänä päivänä julistan teidän korvienne kuullen. Oppikaa ne ja noudattakaa niitä tarkoin.
2 Herra, meidän Jumalamme, teki liiton meidän kanssamme Hoorebilla.
3 Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme.
4 Kasvoista kasvoihin Herra puhui teidän kanssanne vuorelta, tulen keskeltä.
5 Minä seisoin silloin Herran ja teidän välillänne ja ilmoitin teille Herran sanan, sillä te pelkäsitte tulta ettekä nousseet vuorelle. Hän sanoi:
6 'Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
7 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
8 Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
9 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
10 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
11 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
12 Ota vaari lepopäivästä, niin että sen pyhität, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt.
13 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
14 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin.
15 Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.
16 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että kauan eläisit ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
17 Älä tapa.
18 Älä tee huorin.
19 Älä varasta.
20 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
21 Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.'
22 Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, eikä siihen enempää lisännyt. Ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun ja antoi ne minulle.
Ahdas portti: RAKASTA JUMAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄ NIIN, KUIN ITSEÄSI, tässä on lain ja profeetioiden täyttyminen.
Matteus 5
15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.