Onko tuttua sellaiset ystävät tai omat kumppanit, jotka väittävät, että " Taas me riidellään ", vaikka itse aloittavat provoilun tai aiheen, mikä ei ole toivottua ?? Ja kun toinen osapuoli sitten hermostuu tai räjähtää kunnolla, saa kuulla vakio selityksen "Oletpa herkkänahkainen, ei olisi pitänyt ottaa asiaa esille." Kun on aikasemmin käyty tietyt asiat perusteellisesti loppuun tai selitetty rauralangasta vääntämällä, että tämä pitäisi olla täysin selvä asia, miksi palata siihen uudelleen vain ärsyttämällä toista tahallaan.
Mulla on lähipiirissä tälläinen ihminen, joka harrastaa tätä outoa riitelyä jatkuvasti. Olen esimerkiksi rahanahne ( 1200e/kk netto) kun en vie viikolla vanhusta uimaan ja mun pitäisi ottaa siis omaa vapaata tai sitten se kehoittaa ottamaan täysin alipalkittua työtä vastaan, johon se ei itse menisi pakottamallakaan töihin.
Pahimpia tilanteita kuitenkin on ollu sellaset, että se on yllyttänyt ottamaan saitsua töistä ihan ilman syytä ja on yllyttänyt soittelemaan tai lähettelemään sähköpostia tietyille tahoille, jotka on toiminut sen mielestä väärin ja kun olen tehnyt niin, on tämä kääntänytkin puheensa ja raivonut mulle, että miksi menit lähettelemään mitään . Siinä onkin sitten ollut enemmän kuin vittumainen tilanne, koska olen yllytyksestä saanut itse haukut niskoilleni. Kuitenkaan tämä ihminen ei itse hoida epäselviä ja vääriä asioitaan, vaan on yllyttänyt minua ties mihinkä soppaan. Myös työpaikkani on ollut vaarassa mennä, jos olisin suostunut niihin saitsuihin ja omiin lomiin, joita en onneksi sitten paria kertaa enempää ottanut.
Tässä tuli vain murto-osa mainittua, eikä enempää ole tarviskaan, mutta pointina on se, että kantsiiko olla tälläisen ihmisen kanssa missään tekemisissä, joka provosoi riitelyihin, joissa ei ole mitään logiikkaa tai yllyttää tekemään asioita, joista takuu varmasti tulee vaikeuksia ??
Itse tajusin lähteä tämän ihmisen vaikutuspiiristä hevon hemmettiin ja suosittelen myös teille muille, jotka olette vastaavassa tilanteessa lähipiirissä tai työpaikallanne. Kun huomaatte, että asiat alkavat mennä pahasti pieleen ja että fiilikset alkavat täyttymään agressioista ja ahdistuksista, niin hälytyskellojen pitäisi silloin jo soida, että kaikki ei ole kohdallaan. Onneksi on muutakin elämää ja ihmisiä, joiden seurassa voi olla täysin rentona pelkäämättä, että mitähän kohta taas tulee tapahtumaan. Uhkaileeko kenties soitamalla sinun kumppanille ja hyville ystävillesi ?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos ei suostu vastaamaan riitelyn haluiselle ihmiselle puhelimeen kun jo etukäteen tietää, että keskustelusta ei tule mitään, niin tämä uhkaa soitella sitten muille ihmisille ja utelemaan syitä, miksi en halua puhua kyseisen henkilön kanssa puhelimessa. Ehkä en juuri siksi, että mikään ei tunnu menevän perille ja kaikki asiani vähätellään täysin mitättömäksi oli kyseessä sitten minkälainen asia tahansa. Yritä siinä sit pitää hyvät välit tämän ihmisen kanssa. Ei onnistu.
soitella, ei ole vastausta?On pyydetty soittaa....Odotan vieläkin millo se haaste tulee??En ainakaa haluu riidellä.Sopua hakenu koko ajan....
Jotkut ei viitsi edes soittaa, vaikka ei ole edes riitelyä luvassa ei sinne päinkään. Kaikkea jaksamista sulle.