nimimerkki Juokun uni 4.3.2008
Uniin suhtaudun unina, mutta näin silti viime yönä mieleenpainuvan unen, missä syttyi kolmas maailmansota ja unessa sota syttyi Venäjän ja Naton välille sekä mukana oli myös Israel.
Olin unessa työpaikkani henkilöstön kanssa viettämässä yhteistä teemapäivää ulkosalla luonnon helmassa ja teimme huumorilla höystettyjä tiimitöitä porukalla. Uni keskittyi pitkälti juuri noiden tiimitöiden parissa askarteluun, mutta sitten yhtäkkiä unen lopussa kaikki keskeytyi, kun kuulimme tiedonannon naishenkilöltä, että Venäjä olisi juuri pommittanut rajulla kädellä Viroa ja kuolleita tai uhreja olisi tullut 80 000. Lisäksi nainen kertoi sodan koskettavan kaikkia NATO-maita. Suomen kohtalo jäi tässä unessa auki. Israel mainittiin vielä tuossa unessa, että sota liittyi varsinaisesti Israeliin, mutta Viro oli NATO-maana saanut ensimmäisenä Venäjän vihat päälleen.
Unet ovat unia, mutta tässä unessa mieleenpainuvinta oli se sodan syttymisen ja rauhan menettämisen tunne, kun maailma muuttui yhdessä hetkessä.
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu10.htm

Vastaukset 1
Vanhimmat
profetioille on oma sivunsa uskontopalstoilla.