12345678....

Heti alkuun pitää tunnustaa etten ole perehtynyt Mannerheimin edesottamuksiin valkovärjättyä peruskoulutietoa lukuunottamatta, joten toivon, että pilkkakirveen sijaan keskittyisitte itse kysymykseeni, eli kiinnostaisi tietää enemmän tämän miehen oletetuista rikoksista - eli antautuneiden teloituksista, raiskauksista, keskitys- ja vankileirien väärinkäytöksistä, kuten venäläisperäisten siviilien nälkään tappamisesta.

Miten hyvin hän oli tietoinen joukkojensa rikoksista kansalaissodassa, ja ennenkaikkea sen jälkeisissä keskitysleireissä, ja olisiko hän voinut toimillaan estää tuhansien oman maan kansalaisten murhaamisen?

Entä sitten karjalaan jatkosodan aikana pystytetyt vanki- ja keskitysleirit joissa kuolleisuus oli pahimmillaan kuin nykyisillä broileritiloilla konsanaan.

Kuriositeettina mainittakoon vielä, että olen puoluekannaltani liberaali.:)

Punaiset ja valkoiset samaa paskaa!
4222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olet ilmeisesti menettänyt tiedon, että marski oli palkkasotri, siis ruotsalaisten asialla ja teki työtään kansanmurhaajana omalta osaltaan. Siis sisällissodasta ei ollut kyse koska usean vieraan maan sotilaat tappoivat suomalaisia käyhälistöä ja köyhälistö yläluokkaa ja marski ruotsalaisten kanssa iloisia siitä että tyhmät suomalaset ovat heidän asialla ja tappavat itseään. Se yläluokka on edelleenkin terroristina valtiomme virkokoneistossa erikois oikeuksin ja erikois vapautuksin suomen lain turvin vähemmistönä hallitsee suomea joten suomessa ei ole demokratiaa.

Äänestä

pane nyt aivan rauhassa marxin ja hänen opetuslasten piikkiin nämä ruumiit!
mikä ihmeen kumma on joillakin syytellä, vaatia katumusta ja tunnustaamaan jotakin. kyseli tässä muuan idealisti tunnustamaan huhtiniemen teloitukset. niikuin esim. minä sodan jälkeen syntynyt tietäisin näistä jotakin.
itse kysymykseesi.mene kirjastoon ja lainaa kirjoja jotka likeltä liippaa tai osuu asian ytimeen. eikä yks kirja riitäkkään. niitä saat lukea paljon. jospa siitä sinullekkin muodostuu jonkinlainen kuva tapahtumista.

Äänestä

tehnyt mitään? olihan hän tuolloin senaatin puheenjohtajana.
"Toukokuussa 1918 vankileireillä kuoli noin 600–700 vankia. Kesäkuussa kuolema korjasi jo 2 900 vankia. Varsinainen tuonen niitto riehui heinäkuussa; uhreja oli 4 800–5 250. Elokuussa luvut olivat alenevat, mutta edelleen korkeat, 2 200 henkeä ja syyskuussa 1918 noin 1 000 uhria."
(wikipedia).
jos oikein kaivellaan, niin kuka on syytön ja viaton kaikkeen? - kenestä tahansa johtajasta voidaan luoda jumala tai paholainen, kenestä tahansa.

Äänestä
  • Mannerheim ei ole syyllinen vankileirien tapahtumiin, koska hän ei silloin edes ollut Suomessa. Mannerheim lähti Ruotsiin 30.5.1918 vain pari viikkoa Voitonmarssin jälkeen.

    Vasta 17.11.1918 Mannerheim sai sähkeen Ruotisiin, jossa häntä pyydettiin takaisin Suomen valtionpäämieheksi.

    Hänen ensitöinään oli muodostettava Suomeen hallitus jotta Liittoutuneet suostuvat tunnustamaan Suomen itsenäisyyden. Oli siis edelleen vaarana että Suomi menettäisi itsenäisyytensä, jollei ehtoja pystyttäisi täyttämään.

    Mannerheimin tuli ajaa saksalaiset sotajoukot pois Suomesta ja Ranskan tulee saada lähettää Helsinkiin valtuuskunta joka tutkii voidaanko Suomen sotilasneuvonantajien toimet täyttää muiden maiden upseereilla.

    Mannerheim pystyi karismaattisella olemuksellaan ja taitavalla ulosannillaan vakuttamaan niin britti- kun ranskalaispoliitikot Suomen tärkeästä itsemääräämisoikeudesta sekä Ahvenanmaan tärkeydestä Suomelle (Ruotsihan oli jo vallannut Ahvenanmaan ja halusi sen itselleen).

    Lisäksi hänen tuli hankkia Suomen nälkää näkevälle kansalle ruokaa. Mannerheim onnistui sivistyneenä maailmanmiehenä sulattamaan jään USA:n Suomeen epäluuloisesti suhtautuneet politikot ja näin Suomi sai Hooverilta elintarvikeapua. (ns. Mannerheimin pulla)

    Mannerheim on pelastanut Suomen useita kertoja useilla tavoilla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruumista Marskin haudalla? kirjoitti:

Heti alkuun pitää tunnustaa etten ole perehtynyt Mannerheimin edesottamuksiin valkovärjättyä peruskoulutietoa lukuunottamatta, joten toivon, että pilkkakirveen sijaan keskittyisitte itse kysymykseeni, eli kiinnostaisi tietää enemmän tämän miehen oletetuista rikoksista - eli antautuneiden teloituksista, raiskauksista, keskitys- ja vankileirien väärinkäytöksistä, kuten venäläisperäisten siviilien nälkään tappamisesta.

Miten hyvin hän oli tietoinen joukkojensa rikoksista kansalaissodassa, ja ennenkaikkea sen jälkeisissä keskitysleireissä, ja olisiko hän voinut toimillaan estää tuhansien oman maan kansalaisten murhaamisen?

Entä sitten karjalaan jatkosodan aikana pystytetyt vanki- ja keskitysleirit joissa kuolleisuus oli pahimmillaan kuin nykyisillä broileritiloilla konsanaan.

Kuriositeettina mainittakoon vielä, että olen puoluekannaltani liberaali.:)

Punaiset ja valkoiset samaa paskaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu