Huippuduunia

8740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ja tuollaisiin ne köyhät haluaisivat,

Äänestä

näitä hommia. Ihan kamalaa, nuoria kusetetaan mennentullen. Tälläisenä keski-ikäisenä veronmaksajana en voi kun hävetä. Suomi kun aina muistaa rehennellä maailmalla miten luotettavia ja rehellisiä suomalaiset on!

Äänestä

julkaistu tarina pitää paikkansa, niin käsittääkseni työnantaja on syyllistynyt rikokseen. Mahtaakohan olla laillista se, että esimerkiksi aloittelevalle puhelinmyyjälle maksetaan palkkaa vasta tietyn työpäivämäärän täytyttyä? Ja jos harjoittelu on palkatonta tai pienempipalkkaista kuin varsinainen työ, niin siitä pitää selkeästi kertoa työntekijälle ennen työsuhteen solmimista.
Puhelinmyynti kuuluu muutenkin olevan niin kirjavaa touhua, etten sinänsä yhtään ihmettelisi, vaikka tässä ketjussa mainittu lehtijuttu paljastaisi totuuden.

Äänestä
  • 2-viikkoa ja sai 2,24€ palkkaa kasaan, väitti vielä yrittäneensä tosissaan, mitä en edes epäile nimittäin ahkera likka oli!

    Äänestä

Toivottavasti juttu tulee todella esiin, uskaltaako 'lehdet' kirjoittaa?

Yrittäjien (EK) taholta kun kokoajan valitetaan miten ei saa työvoimaa ja tää nykynen orjatyölaikikin laadittiin nimenomaan porvarien ja EK:n vaatimuksesta! (ainiin ja muutaman porvaripaperimiehen)

Äänestä
  • lähtee nuorilta kun yritetään pitää 8e/pvä palkalla
    nuoreni teki vuoden tällaista ja samat työt kun vakituisetkin.Olisivat samalla palkalla pitäneet
    seuraavankin vuoden.Ei onnistu nyt nuoreni ei mene mihinkään.Näitä nuoria riittää,mikäli orjapalkalla yritetään pitää,niin eivät tee sitten mitään.
    Täyttä kusetusta,työnantaja saa työpanoksen lisäksi vielä 1000e/kk siitä jotta pitää nuorta.
    Se on jo täysin rikollista menoa,mutta AHNEUDELLE ei ole rajoja.

    Äänestä

  • motivaatio kirjoitti:

    lähtee nuorilta kun yritetään pitää 8e/pvä palkalla
    nuoreni teki vuoden tällaista ja samat työt kun vakituisetkin.Olisivat samalla palkalla pitäneet
    seuraavankin vuoden.Ei onnistu nyt nuoreni ei mene mihinkään.Näitä nuoria riittää,mikäli orjapalkalla yritetään pitää,niin eivät tee sitten mitään.
    Täyttä kusetusta,työnantaja saa työpanoksen lisäksi vielä 1000e/kk siitä jotta pitää nuorta.
    Se on jo täysin rikollista menoa,mutta AHNEUDELLE ei ole rajoja.

    Tuo on totta. Nuoria, mutta myös vanhempiakin riistetään häikäilemättä. Todella inhottavia ovat nämä rutinareiskat joilta puuttuu totaalisesti suhteellisuuden taju. Itkevät että kuinka kallista työläisen palkkaaminen on ja sitten hallituksen myötävaikutuksella kehitellään nämä orjamarkkinat, eikä kukaan sano mitään. SAK:kin pysyy hiljaa kuin kusi sukassaan. Olis aika vaihtaa väkeä!

    Äänestä

  • palkat saadaan maksettua kirjoitti:

    vaiennettu EK:n ja päättäjien toimesta,mutta sille he eivät voi mitään jotta tuollaiseen ihmisarvoa alentavaan paskapalkka duuniin eivät porukkaa saa.
    Jollei ole sellaista työtä jolla elää,niin ei tee sitten mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarjolla, kirjoitti:

näitä kyllä olisi!

http://www.kaleva.fi/plus/juttu716527_page0.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu