Pelottavat

Paltalla, kuin palstalla on heitä, jotka sumeilematta tuomitsevat kenet milloinkin saatanan omiksi.

Miten nämä ihmiset seisovat Jumalan edessä vastaamassa jokaisesta sanastaan. Varsinkin, kun ihmisten tuomitseminen on Raamatussa kielletty, vaikka synnin saakin tuomita.

MISSÄ ON JUMALAN PELKO näiden ihmisten elämästä.

Tuolla helluntailaisten palstalla on taasen Rea Aalto tuonut pitkän listan ihmisten nimiä, jotka hän "suurella viisaudellaan" on tuominnut.
Täältäkin saa lukea, miten jotkut omalla luvalla sanovat ihmisten kuuluvan saatanalle.

Sellainen ihminen, joka varotuksista huolimatta tuo väärää tulta Jumalan huoneeseen on paljastettava ja nämä ihmiset ovat yleensä heitä, jotka eivät tunnusta Sanan tulleen ruumiiseen ja siksi halveksivat kaikkia Jeesuksen opetuksia ja tekoja.
Näitäkin ihmisiä tulee ensin varoittaa ja ottaa seurakuntalaisia, luotettavia, mukaan ja varottaa uudelleen, mutta jos ihminen ei kuule on hänet hyljättävä saatanan, eli lihanhaltuun toiveena, että tämä ihminen tekee parannuksen.

On täysin väärin tuomita ihmisiä ja varsinkin, kun sitä tapahtuu usein sen takia, että ihmiset ovat eri hengenkasvun vaiheessa ja jotkut vielä aivan pieniä, eli elävät pienten alkujen päivää.
Joskus saa nähdä, että vartuneempi lausuu tuomitsevan sanan tälläiselle lapselle, mutta yleensä nämä tuomitsijat eivät ole Jeesuksen palvelijoita.

Yksikään Jumalasta syntynyt ei lankea tuomitsemisiin ja siitä jo voi tietää, mikä on sellaisen lähimäisen asema Jumalan kansan joukossa, joka tuomitsee päivästä toiseen ja jatkaa varotuksista huolimatta.

MISSÄ ON JUMALAN PELKO?

Niin kauan, kuin olen saanut armon elää Jeesuksen yhteydessä, en kertaakaan ole kuullut Hänen antavan tuomiota kenellekkään, mutta usein olen kuullut Häneltä käskyn, että puhu tuolle ihmiselle totuutta. Vaikka olisi kenestä kysymys, niin en ole kuullut Jeesuksen tuomitsevan ketään.
Minut valittiin käymään milloin milläkin palstalla ja Jeesus opetti minut kunnioittamaan ihmisiä sellaisena, kuin he ovat, mutta opetti myös puhumaan jokaiselle ihmiselle totuutta.

Ilman totuutta ei tässä tehtävässä pärjää ja ilman rakkautta ei tätä tehtävää anneta kenellekkään.

Jumalan lapset eivät voi täällä koskaan yhtyä yhteisen Hengen viestittäjiksi jos toinen toistaan arvostelee ja tuomitsee, sen sijaa, kun pitäisi kasvaa yhteisessä Hengessä.
Tuomioita ladellaan kasteen tavan perusteella, milloin minkin asian perusteella ja näin saadaan estymään yhteinen kasvu, joka tekee uskovista niin vahvoja, että mikään ei kykene yhtäkään Jumalan omaa häiritsemään.
Sen takia täällä on näitä vastustajia, jotka vastustavat kaikessa Jumalan lasten yhteen tuloa, ettei uskovaisten yhteys pääsisi täydelliseksi ja vastustajan pelkäämäksi vahvuudeksi.

Tarkatkaa omaa itseänne ja tutkikaa onko se valo, jonka omistatte totuudesta tullutta, sillä joskus valo voikin olla pimeyden antamaa, eli ei valoa lainkaan vaan vain pimeyttä. Jokaisen tehtävä on valvoa itseään ja pitää huoli siitä, että öljyä on lampussa. Itseään valvova tulee sinunaukseksi lukemattomille, sillä hänellä on totuus ja rakkaus mukana kaikissa teoissaan.
5386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Matt. 24:42
   
"Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. [Matt. 25:13]

Matt. 25:13
   
"Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä. [Matt. 24:42; Luuk. 12:40 ]

Mark. 14:38
   
Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko." [Matt. 6:13; 1. Kor. 16:13; 1. Piet. 5:8 | Gal. 5:17]

1. Kor. 16:13
   
Valvokaa, pysykää uskossanne lujina, olkaa urheita, olkaa vahvoja.

Kol. 4:2
   
Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen. [Room. 12:12; Ef. 6:18; 1. Tess. 5:17]

1. Piet. 5:8
   
Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä. [Luuk. 22:31; 2. Kor. 2:11; 1. Tess. 5:6]

Äänestä
  • Minulla on tallella lukukirja (Aukusti Salo: Meidän lasten aapinen), jota luimme 50-luvulla alakansakoulussa.
    Kannessa on kukon kuva. Kukko symbolisoi tietoa ja oppia.

    Saamme opetusta ja ohjausta Jumalan Sanasta (kirjoituksista) varjeltuaksemme oikeassa opissa ja uskossa.

    Luonnossa kukolla on tärkeä tehtävä kanalauman johtajana. Se vie laumansa hyville ruokapaikoille.
    Se myös varoittaa laumaa, jos sitä uhkaa vaara. Jos joku hyökkää kanalauman kimppuun,on kukko eturintamassa puollustamassa laumaansa. Joskus kukko menettää henkensä siinä (Kuten minulla on käynyt kahden kukkoni suhteen!).

    Näin lähestyessämme pääsiäistä meitä muistutetaan siitä kukosta, joka varoitti Pietaria tulevasta vaarasta; hän joutui kiusaukseen ja kielsi Jeesuksen valvomattomuutensa tähden.
    Jeesus oli jo edeltä varoittanut Pietaria: Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä yönä, ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät" (Mt 26:34).

    Pääsiäisen keskeinen sanoma on tietysti Jeesuksen ristinkuolema. Ristillä Jeesus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden; Puollustaessaan meitä syntisiä Jeesus kuoli, jotta me saisimme elää!

    Jeesus varoittaa meitäkin: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa” (Mt 22:29).
    Seurakunnissamme tarvitsemme hyviä johtajia, jotka varoittavat etukäteen vaaroista (harhaopeista) ja oikein opettavat Jumalan Sanaa.
    On laitettava itsensä "likoon".

    Äänestä

sanan ruumiiseen eli ihmisen lihaan.

Kristus antaa Henkensä valittujensa sydämeen
ahtaassa portissa.

Tästä johtuu sota tälläkin palstalla, koska liha ei
hyväksy Henkeä eikä Henki lihaa.

Äänestä
  • siihen. Liha on liha ja lihalla on oma lihan mieli. Jumalan Sana tuli valmistettuun ruumiiseen ja toi lihalliselle ihmiselle totuuden ja rakkauden ja joka uskoo Jumalan Sanan saa tulla elävästä sielusta hengelliseksi.

    Ensimmäisessä Aadamissa ihmisestä tuli elävä sielu, toinen Aadami toi armon, jossa ihmisestä tulee uskon kautta Jeesukseen elävä Henki, sillä toinen Aadami, eli Jeesus on eläväksi tekevä Henki.
    Ihmisen Poikana ollessan Jeesus eli ruumiissa, eli Sana tuli lihaan ja tässä orjanmuodossa Jeesus osoitti meille kaikille sen, että usko Jumalan Sanaan takaa voiton. Eli Jeesus on ihmisistä esikoisena kulkenut kuulaisuuden tien ja voittanut ja riisuuduttuaan orjan osasta, Hän palasi omaan jumalalliseen osaansa ja lähetti meille lupaamansa Pyhän Hengen ja tämä rakas Henki muutta meitä ja näin meistä tulee kykeneviä elämään Jumalan Tahdossa, eli me muutumme Jumalan kaltaisiksi. Ei omalla voimalla, vaan Jumalan voimalla.

    Jättäisitkö tuon saatanan mainostamien poissa ja pyytäisit Jeesukselta uutta Henkeä sisimpääsi, Henkeä, joka tekee kaiken uudeksi, sen jälkeen nimi Jeesus on oleva sinulle paljon kalliimpi, kuin vastavoiman nimi.
    Tänäänkin on armonpäivä ja vielä tänäänkin ihminen voi tehdä parannuksen.

    Äänestä

JUMALALTA SAATANALLE!
SE MIKÄ JUMALALLE KUULUU, SE JUMALAN ON, EIKÄ SAATANAN!
COWBOY`s SUNI, KH ja COWGIRL ARMIK,
MENKÄÄ MUILLE PALSTOILLE SIELUVARKAISIIN, SAATANAN POLTTORAUTOINENNE!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


näkymät! kirjoitti:

Paltalla, kuin palstalla on heitä, jotka sumeilematta tuomitsevat kenet milloinkin saatanan omiksi.

Miten nämä ihmiset seisovat Jumalan edessä vastaamassa jokaisesta sanastaan. Varsinkin, kun ihmisten tuomitseminen on Raamatussa kielletty, vaikka synnin saakin tuomita.

MISSÄ ON JUMALAN PELKO näiden ihmisten elämästä.

Tuolla helluntailaisten palstalla on taasen Rea Aalto tuonut pitkän listan ihmisten nimiä, jotka hän "suurella viisaudellaan" on tuominnut.
Täältäkin saa lukea, miten jotkut omalla luvalla sanovat ihmisten kuuluvan saatanalle.

Sellainen ihminen, joka varotuksista huolimatta tuo väärää tulta Jumalan huoneeseen on paljastettava ja nämä ihmiset ovat yleensä heitä, jotka eivät tunnusta Sanan tulleen ruumiiseen ja siksi halveksivat kaikkia Jeesuksen opetuksia ja tekoja.
Näitäkin ihmisiä tulee ensin varoittaa ja ottaa seurakuntalaisia, luotettavia, mukaan ja varottaa uudelleen, mutta jos ihminen ei kuule on hänet hyljättävä saatanan, eli lihanhaltuun toiveena, että tämä ihminen tekee parannuksen.

On täysin väärin tuomita ihmisiä ja varsinkin, kun sitä tapahtuu usein sen takia, että ihmiset ovat eri hengenkasvun vaiheessa ja jotkut vielä aivan pieniä, eli elävät pienten alkujen päivää.
Joskus saa nähdä, että vartuneempi lausuu tuomitsevan sanan tälläiselle lapselle, mutta yleensä nämä tuomitsijat eivät ole Jeesuksen palvelijoita.

Yksikään Jumalasta syntynyt ei lankea tuomitsemisiin ja siitä jo voi tietää, mikä on sellaisen lähimäisen asema Jumalan kansan joukossa, joka tuomitsee päivästä toiseen ja jatkaa varotuksista huolimatta.

MISSÄ ON JUMALAN PELKO?

Niin kauan, kuin olen saanut armon elää Jeesuksen yhteydessä, en kertaakaan ole kuullut Hänen antavan tuomiota kenellekkään, mutta usein olen kuullut Häneltä käskyn, että puhu tuolle ihmiselle totuutta. Vaikka olisi kenestä kysymys, niin en ole kuullut Jeesuksen tuomitsevan ketään.
Minut valittiin käymään milloin milläkin palstalla ja Jeesus opetti minut kunnioittamaan ihmisiä sellaisena, kuin he ovat, mutta opetti myös puhumaan jokaiselle ihmiselle totuutta.

Ilman totuutta ei tässä tehtävässä pärjää ja ilman rakkautta ei tätä tehtävää anneta kenellekkään.

Jumalan lapset eivät voi täällä koskaan yhtyä yhteisen Hengen viestittäjiksi jos toinen toistaan arvostelee ja tuomitsee, sen sijaa, kun pitäisi kasvaa yhteisessä Hengessä.
Tuomioita ladellaan kasteen tavan perusteella, milloin minkin asian perusteella ja näin saadaan estymään yhteinen kasvu, joka tekee uskovista niin vahvoja, että mikään ei kykene yhtäkään Jumalan omaa häiritsemään.
Sen takia täällä on näitä vastustajia, jotka vastustavat kaikessa Jumalan lasten yhteen tuloa, ettei uskovaisten yhteys pääsisi täydelliseksi ja vastustajan pelkäämäksi vahvuudeksi.

Tarkatkaa omaa itseänne ja tutkikaa onko se valo, jonka omistatte totuudesta tullutta, sillä joskus valo voikin olla pimeyden antamaa, eli ei valoa lainkaan vaan vain pimeyttä. Jokaisen tehtävä on valvoa itseään ja pitää huoli siitä, että öljyä on lampussa. Itseään valvova tulee sinunaukseksi lukemattomille, sillä hänellä on totuus ja rakkaus mukana kaikissa teoissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu