Stalin sanoi

sotilaista: Stalinin kommentti
Kun Moskovan Kremlissä 6. huhtikuuta 1948 oli allekirjoitettu Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus, ehdotti Josif Stalin Suomen valtuuskunnan puheenjohtajalle, pääministeri Pekkalalle, että tilaisuutta jatkettaisiin epävirallisemmin. Myöntävän vastauksen jälkeen huone (Vjatšeslav Molotovin virkahuone) muuttui illanistujaistilaksi. Tilaisuuden aikana Stalin sanoi haluavansa mainita muutaman sanan valtuuskunnan sotilasasiantuntijoille jalkaväenkenraali Heinrichsille ja kenraalimajuri Oinoselle.

"Vaikka en ole varsinaisesti sotilas", aloitti generalissimus puheensa, "voin sanoa, että meidät sotilaat rauhan aikana helposti unohdetaan, mutta sodan aikana kaikki riippuu meistä. Sellaista maata, jolla on huono armeija, ei kunnioita kukaan, mutta sellaista maata, jolla on hyvä armeija, kunnioittavat kaikki. Kohotan maljani Suomen armeijalle ja sen täällä oleville edustajille".
371025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Pakkohan se oli. Toivottavasti jatkossakin.
Vain itsenäinen, myös sotilaallisesti, valtio on moraalisesti niin vahva, että kykenee panemaan tehokkaasti hanttiin.
Ei meitä puolusta kukaan muu kuin me.

Äänestä
  • Pitää paikkansa.
    Kirjoittanut: Tuhatshevski98 10.3.2008 klo 09.05

    Pakkohan se oli.

    Ei jummarra, mikä oli pakko? Ei ainakaan hänen ollut pakko sanoa. Yhtä hyvin olisi voinut haukkuakkin.

    Äänestä

Hienoa, mun sukuni nostaa maljaa kanssanne, ja alkoholismi on riuduttamassa kansaamme ton suuren sankarillisen Isänmaan uhrin jälkeen. TOLVANAT TOITOTTAJAT OTTAVAT ONKEENSA TÄMÄN, ETTÄ EI ENÄÄ JUHLISTETA AINUTTAKAAN TILAISUUTTA LASEJA KILISTELEMÄLLÄ. VAAN VAHVIMMAT UROOT KAJAUTTAVAT YLISTYS JA KIITOS HALLELUJAANSA! KUN BLOSSEJA VEDETÄÄN TOUKURISSA SEURASSA JOSSA SUOMALAINEN ON OMIENSA JOUKOSSA. JA SILLOIN EI SÄÄSTELLÄ MALJA PUHEITA, VAIKKA MALJASSA ON PYHÄÄ SAVUA JA LÄHDEVETTÄ, TÄSTÄ LÄHIN KOKO POHJOLASSA LAPIN PERUKOITA MYÖTEN. JA ISÄNMAALLISUUS ON JATKOSSA JOTAIN USKONNON JA HURMOKSEN SEKOITUSTA YHDESSÄ PAKETISSA JA SOPUSOINNUSSA SUURENMOISEN MENESTYKSEN KANSSA JOKAISELLE MAAN ASUKKAALLE, SUOMALAISTEN TOIMIEN KAUTTA. JA TÄMÄ PERUSTUU KOKONAAN UUTEEN AIKAKAUTEEN, JOKA ALKAA RULETTAAN PARHAILLAAN.

SUOMALAISTEN KOHDALLA ON TOKI KOVASTI TOIVOMISEN VARAA, SILLÄ MEIDÄN ALKUPERÄISKANSAMME IDENTITEETTI PITÄÄ SISÄLLÄÄN AKILLEEN KANTAPÄÄN. JA SE ON VIEHTYMYS HUUMAUKSEEN ALKOHOLILLA, JOS SIITÄ SAA ITSENSÄ MIELLYTTÄVÄSTI HUMALAAN, JA SITÄ JUOMISTA EI NIIN VAAN LOPETETAKKAAN, VAAN SITÄ JATKETAAN VUODESTA TOISEEN, NIISSÄ MAJOISSA JOISSA ON ROTUPUHTAITA SUOMALAISIA, TÄNÄÄN VALTAKUNNASSAMME. JA NE ON JUURI NIITÄ ONNETTOMIA KAVEREITA TÄLLÄ HETKELLÄ, KUN EIVÄT TÄTÄ TIEDÄ ETTÄ MARUHUANA ON PALJON VIISAAMPI TAPA OLLA VAPAA AIKANA KOTONA, KUIN AINA KÄNNISSÄ. JA SIKSI TÄÄ SANOMA RAIKUU TÄÄLLÄ NETISSÄ. MÄ PUHUN NIIN KAUAN ETTÄ TE TAJUUTTE, JA MUUTOS ON SAATU AIKAAN SANAN VOIMALLA JA MIEHEN TAHDOLLA EI AINOSTAAN KUITENKAAN, VAAN KAIKKIVALTIAS ON TÄMÄN JULISTUKSEN TAKANA.

HARE KRISHNA LAHKO ON UNOHTANUT VEDAN OPIT PILVEN POLTOSTA, KUN EI SALLI SITÄ OMILLENSA. VITTU! KYLLÄ MEIKÄ TAJUS TEIDÄN VEEDA BOOKIT PAREMMIN KUIN TE KONSANAAN KUITENKIN. JA NÄYTÄNKS MÄ TEIDÄN MIELESTÄ KALILTA TAI KALJULTA. WAU! MÄ EN PIDÄ MYÖSKÄÄN TEIDÄN HEPENISTÄ, KUN ORANSSI TOPPATAKKI JA HAME SEN ALLA EI SOVI SUOMALAISELLE KILVOITTELIJALLE, VAAN MULLA ON ARMEIJAN TAKKI JA RUUTUPAITA, VAIKKA OON SOON MILJONÄÄRI. SALUT

Äänestä

harvensi naapurimaasta loikanneita ISÄNMAAN PETURI ÄNKYRÖITÄ kolmekymmenluvulla!
Näistä ei tullut DESANTTEJA MURHAAMAAN Suomalaisia naisia, lapsia, vauvoja, vanhuksia, invaliidejä ja muita PUOLUSTUSKYVYTTÖMIÄ!!!
Lisäksi eivät tulleet tekemään TIHUTÖITÄ entisessä "isänmaassaan" ja eikä siittämään uusia pikkupioneerejä (Iiroja)!

huom. en ole "Timo T A ........"

Äänestä
  • mutta jos mahdollista, timoakin typerämpi. Vastauksesi ei liittynyt mitenkään avaukseen, räkänokka.

    Äänestä

  • ole timo kirjoitti:

    mutta jos mahdollista, timoakin typerämpi. Vastauksesi ei liittynyt mitenkään avaukseen, räkänokka.

    KEHUAKAAN, vai mitä Iiro hä???????

    Äänestä

  • saakkaan kirjoitti:

    KEHUAKAAN, vai mitä Iiro hä???????

    Niiiiin, et
    Kirjoittanut: ole timo 10.3.2008 klo 09.21

    mutta jos mahdollista, timoakin typerämpi. Vastauksesi ei liittynyt mitenkään avaukseen, räkänokka.

    Äänestä

  • työn kolmekymmenluvun harvennuksissa, silti täällä on vielä riittänyt näitä "legenda kirjailijoita", Iiroja ja muuta ROSKASAKKIA!

    Äänestä

  • hyvän kirjoitti:

    työn kolmekymmenluvun harvennuksissa, silti täällä on vielä riittänyt näitä "legenda kirjailijoita", Iiroja ja muuta ROSKASAKKIA!

    JA "ÄNKYRÄ-PUNIKIT" TAMMISAAREN VANKILEIRILLE !

    Äänestä

  • hyvän kirjoitti:

    työn kolmekymmenluvun harvennuksissa, silti täällä on vielä riittänyt näitä "legenda kirjailijoita", Iiroja ja muuta ROSKASAKKIA!

    Niiiiin, et
    Kirjoittanut: ole timo 10.3.2008 klo 09.21

    mutta jos mahdollista, timoakin typerämpi. Vastauksesi ei liittynyt mitenkään avaukseen, räkänokka.

    Äänestä

  • ;;.,., kirjoitti:

    Niiiiin, et
    Kirjoittanut: ole timo 10.3.2008 klo 09.21

    mutta jos mahdollista, timoakin typerämpi. Vastauksesi ei liittynyt mitenkään avaukseen, räkänokka.

    avauksessa esiintyvää Stalinin KEHUMISTA!
    Onko siinä mitään pahaa sinun mielestä Iiro?

    Äänestä

  • korostan kirjoitti:

    avauksessa esiintyvää Stalinin KEHUMISTA!
    Onko siinä mitään pahaa sinun mielestä Iiro?

    Niin, et
    ole timo

    mutta jos mahdollista, timoakin typerämpi. Vastauksesi ei liittynyt mitenkään avaukseen, räkänokka.

    Äänestä

  • Lahtari Ari kirjoitti:

    FEIKKAUS linjalle, kuten aina kun on KYYKKY kysymyksessä!

    Äänestä

  • lähti kirjoitti:

    FEIKKAUS linjalle, kuten aina kun on KYYKKY kysymyksessä!

    Nyt KYYKKY Iiro
    Kirjoittanut: lähti 10.3.2008 klo 09.58

    FEIKKAUS linjalle, kuten aina kun on KYYKKY kysymyksessä!

    Äänestä

  • HAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA... kirjoitti:

    Nyt KYYKKY Iiro
    Kirjoittanut: lähti 10.3.2008 klo 09.58

    FEIKKAUS linjalle, kuten aina kun on KYYKKY kysymyksessä!

    minkälaista on olla KYYKYSSÄ, mutta nyt minäkin tiedän!
    Sydänkäyräkin muuttuu viivaksi, eikö se ole hengenvaarallista?
    Onkohan Iirolla lähellä apua saatavissa, ennen kuin tapahtuu pahempaa!
    Ei se komukan elämä ole aina "aurinkoista"!

    Äänestä

  • tiennytkään kirjoitti:

    ole Timo
    mutta jos mahdollista, timoakin typerämpi. Vastauksesi ei liittynyt mitenkään avaukseen, räkänokka.
    KAUAKO AIJOT JAARITELLA, IDIOOTTI?????

    http://www.youtube.com/watch?v=ip3xE0Kdp_E

    Äänestä

  • Ahtari Lari kirjoitti:

    Niin, et
    ole Timo
    mutta jos mahdollista, timoakin typerämpi. Vastauksesi ei liittynyt mitenkään avaukseen, räkänokka.
    KAUAKO AIJOT JAARITELLA, IDIOOTTI?????

    KUNNOSSA ollenkaan, vai menetkö hakemaan apua "VAIVOIHISI"?

    En ole Timo T A ......... olen vieläkin VIISAAMPI kuin Timo!

    Äänestä

  • kuunnella kirjoitti:

    vain Venäläistä musiikkia, eikä HÄIRIKÖIDÄ typerillä PUNIKKI jutuillasi täällä palstalla!

    Pidähän luiseva lusupöksy lahkeesi kuosissa, ettei kovettunut tina vuoda silmistäsi navettasaappaillesi hiekkalaatikolla leikkiessäsi elämäsi ensimmäisen homeisen kukkapurkkisi kanssa roikkomahaisen pokaystäväsi kanssa, joka nuoli hilseilevästä navastasi kompostimullat pois hoikalla kielellään karvojasi ja nöyhtää säästämättä!

    Pikkukakkosen pelottomat ohjelmat onkin sinulle sopii katsottavaa, ettet laske allesi peloissasi olkipehkuisihisi ja turskauta kainalossasi olevasta lahosta puunenästäsi roikkoräkää luiskaotsaasi!

    Äänestä

TYPERIN AVAUS VUOSIIN !

Äänestä
  • Iirolle mieleisiä avauksia?
    Kuten Mannerheimin "homo" PILKKAAMISET ovat Iirolle mieleisiä?
    Onkohan Eki-setä (Iiro) nyt vähän huonossa "hapessa" kun tulee "pokkeavia" avuksia!

    Äänestä

  • avauksesi "Lahtareille tiedoksi", siinähän on sinun tekemä avaus!

    Äänestä

ei mikään huono suoritus, onhan Iiro tottunut kyykkimään ennenkin!

Äänestä
  • SOTKAN VAATEKAAPPI

    ,,,, JA VUODEN -1988 SAABBI,?

    Äänestä

  • Palstan apukoululaiset luulevat, ettei Neuvostoliitto olisi kyennyt valloitamaan Suomen toisessa maailmansodassa niin halutessaan. Totuus on täysin päinvastainen.

    Stalin tiesi jo hyvissä ajoin, että Saksa aikoo hyökätä Neuvostoliittoa vastaan ja että hyökkäys tulee tapahtumaan myös Suomen kautta. Touhusihan täällä mm. Murha-Marski ja muita Suur-Suomi-typeryksiä aina ylintä valtionjohtoa myöden. Tästä syystä Stalin ehdottikin Suomelle maanvaihtoa, jossa Suomi olisi jäänyt voittajaksi. Stalin halusi vain vähän lisää maata miljoonakaupunki Leningradin turvaksi. Kun Suomi ei tähän suostunut, oli Stalinin pakko aloittaa talvisota.

    Tilannetta voidaan verrata siihen, jos joku lähestyy sinua puukko kädessä tappoaikeet mielessä. Tässä tilanteessa ei ole väärin ottaa hyökkäämään aikovalta puukkoa pois. Näin Stalinkin teki ja otti pois piskuisen maa-alueen, joka oli suunnattu kuin puukko Leningradia vastaan.

    Ja hyökkäsihän Suomi sitten Neuvostoliittoon natsien rinnalla, joka oli omiaan osoittamaan, mitä Suomi oli miehiään. Stalin olisi siis ollut oikeassa. Uralille saakka Suomi yritti, mutta joutui pakenemaan takaisin kauhupaskat housuissaan.

    Neuvostoliitto voitti Saksan ja sen jälkeen Suomi olisi ollut pelkkä suupala. Suomea vastaan käytettiin pääasiassa b-luokan kalustoa ja miehiä, kun taas eliittijoukot oli suunnattu Saksaa vastaan. Jos nämä eliittijoukot olisi tuotu Suomeen, olisi Murha-Marskille ja kumppaneille tullut kiire.

    Stalin kuitenkin armahti Suomen ja antoi sen pitää itsenäisyytensä, jonka Lenin oli sille antanut.

    Suomi olisi välttänyt sodat, jos se olisi suostunut aluevaihtoihin, tai jos valtionjohdosta olisi potkittu pois Suur-Suomesta haaveilleet pellet ja natsit (mm. Hitlerin kaveri Murha-Marski), jolloin Neuvostoliiton ei olisi tarvinnut hankkia suojavyöhykettä Leningradin ympärille.

    Äänestä

  • Naurava Mies kirjoitti:

    Palstan apukoululaiset luulevat, ettei Neuvostoliitto olisi kyennyt valloitamaan Suomen toisessa maailmansodassa niin halutessaan. Totuus on täysin päinvastainen.

    nimimerkkinäsi Erkki Susi, olisi vakuuttavampaa ymmärtää mistä on kysymys!

    Tätä kysyy yksi "apukoululainen"!

    Äänestä

  • käytä kirjoitti:

    nimimerkkinäsi Erkki Susi, olisi vakuuttavampaa ymmärtää mistä on kysymys!

    Tätä kysyy yksi "apukoululainen"!

    kun kommunismi on out ja tiedonantaja ei kelpaa enää edes persepyyhepaperiksi!

    Äänestä

  • Naurava Mies kirjoitti:

    Palstan apukoululaiset luulevat, ettei Neuvostoliitto olisi kyennyt valloitamaan Suomen toisessa maailmansodassa niin halutessaan. Totuus on täysin päinvastainen.

    Stalin tiesi jo hyvissä ajoin, että Saksa aikoo hyökätä Neuvostoliittoa vastaan ja että hyökkäys tulee tapahtumaan myös Suomen kautta. Touhusihan täällä mm. Murha-Marski ja muita Suur-Suomi-typeryksiä aina ylintä valtionjohtoa myöden. Tästä syystä Stalin ehdottikin Suomelle maanvaihtoa, jossa Suomi olisi jäänyt voittajaksi. Stalin halusi vain vähän lisää maata miljoonakaupunki Leningradin turvaksi. Kun Suomi ei tähän suostunut, oli Stalinin pakko aloittaa talvisota.

    Tilannetta voidaan verrata siihen, jos joku lähestyy sinua puukko kädessä tappoaikeet mielessä. Tässä tilanteessa ei ole väärin ottaa hyökkäämään aikovalta puukkoa pois. Näin Stalinkin teki ja otti pois piskuisen maa-alueen, joka oli suunnattu kuin puukko Leningradia vastaan.

    Ja hyökkäsihän Suomi sitten Neuvostoliittoon natsien rinnalla, joka oli omiaan osoittamaan, mitä Suomi oli miehiään. Stalin olisi siis ollut oikeassa. Uralille saakka Suomi yritti, mutta joutui pakenemaan takaisin kauhupaskat housuissaan.

    Neuvostoliitto voitti Saksan ja sen jälkeen Suomi olisi ollut pelkkä suupala. Suomea vastaan käytettiin pääasiassa b-luokan kalustoa ja miehiä, kun taas eliittijoukot oli suunnattu Saksaa vastaan. Jos nämä eliittijoukot olisi tuotu Suomeen, olisi Murha-Marskille ja kumppaneille tullut kiire.

    Stalin kuitenkin armahti Suomen ja antoi sen pitää itsenäisyytensä, jonka Lenin oli sille antanut.

    Suomi olisi välttänyt sodat, jos se olisi suostunut aluevaihtoihin, tai jos valtionjohdosta olisi potkittu pois Suur-Suomesta haaveilleet pellet ja natsit (mm. Hitlerin kaveri Murha-Marski), jolloin Neuvostoliiton ei olisi tarvinnut hankkia suojavyöhykettä Leningradin ympärille.

    Oletkos taas "lapissa" kun pitää rekkaamattomana itkeä tuttuja paskatarinoitasi? Kiihotutko paitsi homoista myös valehtelemista? Alatko taas huohottaen höpistä niitä runkkausjuttujasi joista olet jo kuuluisa? Pysy vaan kyykyssä, se sopii sulle!

    Äänestä

  • Nauraja. kirjoitti:

    Minun suhteeni alat näyttää yhtä omituiselta, kuin muillakin, jotka ovat jääneet jyräni alle. Vastasit taas aivan muulle kuin minulle ja osoitit miten epätoivoinen olet.

    Totta kai Suomi antautui, kun huomasi, että tulee turpiin ja kunnolla. Suomen armeija oli käytännössä täysin lyöty molemmissa sodissa ja VOITTAJA saneli tietenkin Suomelle erittäin kovat rauhanehdot.

    Jatkosodassa vain pieni osa NL:n armeijasta taisteli Suomea vastaan ja nekin olivat lähinnä b-C luokan sotilasainesta ja joukossa oli joka naisia. Jos Suomen armeija oli muka taistelukykyinen, niin miksi sille tuli paskat housuihin ja lähtivät mm. Viipurista taisteleamatta lipettiin? Hehe! Vähänpä sinä poju tiedät miten sota eteni.

    Todelliset soturit olivat natseja, eli Suomen liittolaisia vastassa ja juuri marssivat ensimmäisinä voittajina Berliiniin.

    Jatkosodan ehdot olivat tunnetusti todella kovat, mutta Suomi oli kuin lammas ja makseli peloissaan sotavelkansa viimeiseen maksuerään saakka, muuten olisi taas uudelleen tullut turpaan.

    Kuukauden vitsisi oli, että Suomi oli muka taistelukykyinen. Miksi Suomi ei kuitenkaan taistellut, vaan antautui! Heheh! Nuija mikä nuija!

    Hävettääkö sinua kun et lopultakaan tiedä yhtään mitään Suomen nöyryyttävistä ja hävityistä sodista?

    Sinunkin kannattaa vielä mennä metsään ja suudella lahoa(tuleevaa vaimoasi)koivunkääpää, imien niin rajusti että naavainen ja homeinen puunenäsi rusahtaa käävän sisään, sintti-silmäsi kuulaasti pyörähtäen pappasi vanhoihin ruskehtaviin faaraonaikaisiin flannelihousuihin!!

    Äänestä

  • hävettä! kirjoitti:

    kun kommunismi on out ja tiedonantaja ei kelpaa enää edes persepyyhepaperiksi!

    Lennähän vain mielikuvitusmaailmasi kanssa kotisi yllä ja anna kevyen umpiotsasi nostaa herkän mielesi taivaankannen lyhyemmälle kiertoradalle ottamaan harhaiseen mieleesi lisää jäätynyttä ikiroutaa.

    Hakgmannin kattilankansi onkin oiva lentoväline kaltaisellesi fatipäälle, saadessasi pitää itseäsi suuremmasta nupista kiinni liisteriä erittävin silmin hoitokotisi ylilennoilla ja pienen väsähtäneen mielesi lentäessä kuin halpa ilmapuntari kaltaistesi fopiallisten finnisieluisten ilmestyskirjassa !!

    Äänestä

  • Lahtari Ari kirjoitti:

    Minun suhteeni alat näyttää yhtä omituiselta, kuin muillakin, jotka ovat jääneet jyräni alle. Vastasit taas aivan muulle kuin minulle ja osoitit miten epätoivoinen olet.

    Totta kai Suomi antautui, kun huomasi, että tulee turpiin ja kunnolla. Suomen armeija oli käytännössä täysin lyöty molemmissa sodissa ja VOITTAJA saneli tietenkin Suomelle erittäin kovat rauhanehdot.

    Jatkosodassa vain pieni osa NL:n armeijasta taisteli Suomea vastaan ja nekin olivat lähinnä b-C luokan sotilasainesta ja joukossa oli joka naisia. Jos Suomen armeija oli muka taistelukykyinen, niin miksi sille tuli paskat housuihin ja lähtivät mm. Viipurista taisteleamatta lipettiin? Hehe! Vähänpä sinä poju tiedät miten sota eteni.

    Todelliset soturit olivat natseja, eli Suomen liittolaisia vastassa ja juuri marssivat ensimmäisinä voittajina Berliiniin.

    Jatkosodan ehdot olivat tunnetusti todella kovat, mutta Suomi oli kuin lammas ja makseli peloissaan sotavelkansa viimeiseen maksuerään saakka, muuten olisi taas uudelleen tullut turpaan.

    Kuukauden vitsisi oli, että Suomi oli muka taistelukykyinen. Miksi Suomi ei kuitenkaan taistellut, vaan antautui! Heheh! Nuija mikä nuija!

    Hävettääkö sinua kun et lopultakaan tiedä yhtään mitään Suomen nöyryyttävistä ja hävityistä sodista?

    Sinunkin kannattaa vielä mennä metsään ja suudella lahoa(tuleevaa vaimoasi)koivunkääpää, imien niin rajusti että naavainen ja homeinen puunenäsi rusahtaa käävän sisään, sintti-silmäsi kuulaasti pyörähtäen pappasi vanhoihin ruskehtaviin faaraonaikaisiin flannelihousuihin!!

    se FEIKKAA taas Lahtari Arin nimimerkkiä, sen katveessa se kirjoittaa TÄYTTÄ PASKAA kuten AINA!!!!!

    Äänestä

  • ensinnäkin kirjoitti:

    se FEIKKAA taas Lahtari Arin nimimerkkiä, sen katveessa se kirjoittaa TÄYTTÄ PASKAA kuten AINA!!!!!

    Kun on yli kolmekymmentä vuotias, armoton bisnesmies ja tillillä rahaa muutama milli niin arvaa tarvitseeko kouluja käydä?

    Mutta käy sinä toki ja koita saada tälläkertaa ne kontaktipaperit kiinni siihen uskonnonkirjaan eikä tyhmään pärstääsi kuten viime vuonna.

    Kun pärstässäsi oli kontaktipaperia niin näytit tyhmemmältä kuin normaalisti. Siksi luokanvalvojannekin otti loparit ja muutti Kiteelle pontikanmaistajaksi.

    Kyykkivä journalistimme Hitman-1 saa taas itkunpurkauksen, josta suolavesi valuu niin pahoin että rurinaotsa menee normaalille rakoille.

    Kääpiökyykky ottaa koville?, josta selviäminen vie taas vuosia ja jalkaterien lenko asento vie kaltaiseltasi luupäältä marssiharjoitukset edessäni!

    Äänestä

  • Naurava Mies kirjoitti:

    Palstan apukoululaiset luulevat, ettei Neuvostoliitto olisi kyennyt valloitamaan Suomen toisessa maailmansodassa niin halutessaan. Totuus on täysin päinvastainen.

    Stalin tiesi jo hyvissä ajoin, että Saksa aikoo hyökätä Neuvostoliittoa vastaan ja että hyökkäys tulee tapahtumaan myös Suomen kautta. Touhusihan täällä mm. Murha-Marski ja muita Suur-Suomi-typeryksiä aina ylintä valtionjohtoa myöden. Tästä syystä Stalin ehdottikin Suomelle maanvaihtoa, jossa Suomi olisi jäänyt voittajaksi. Stalin halusi vain vähän lisää maata miljoonakaupunki Leningradin turvaksi. Kun Suomi ei tähän suostunut, oli Stalinin pakko aloittaa talvisota.

    Tilannetta voidaan verrata siihen, jos joku lähestyy sinua puukko kädessä tappoaikeet mielessä. Tässä tilanteessa ei ole väärin ottaa hyökkäämään aikovalta puukkoa pois. Näin Stalinkin teki ja otti pois piskuisen maa-alueen, joka oli suunnattu kuin puukko Leningradia vastaan.

    Ja hyökkäsihän Suomi sitten Neuvostoliittoon natsien rinnalla, joka oli omiaan osoittamaan, mitä Suomi oli miehiään. Stalin olisi siis ollut oikeassa. Uralille saakka Suomi yritti, mutta joutui pakenemaan takaisin kauhupaskat housuissaan.

    Neuvostoliitto voitti Saksan ja sen jälkeen Suomi olisi ollut pelkkä suupala. Suomea vastaan käytettiin pääasiassa b-luokan kalustoa ja miehiä, kun taas eliittijoukot oli suunnattu Saksaa vastaan. Jos nämä eliittijoukot olisi tuotu Suomeen, olisi Murha-Marskille ja kumppaneille tullut kiire.

    Stalin kuitenkin armahti Suomen ja antoi sen pitää itsenäisyytensä, jonka Lenin oli sille antanut.

    Suomi olisi välttänyt sodat, jos se olisi suostunut aluevaihtoihin, tai jos valtionjohdosta olisi potkittu pois Suur-Suomesta haaveilleet pellet ja natsit (mm. Hitlerin kaveri Murha-Marski), jolloin Neuvostoliiton ei olisi tarvinnut hankkia suojavyöhykettä Leningradin ympärille.

    "Stalin tiesi jo hyvissä ajoin, että Saksa aikoo hyökätä Neuvostoliittoa vastaan ja että hyökkäys tulee tapahtumaan myös Suomen kautta. Touhusihan täällä mm. Murha-Marski ja muita Suur-Suomi-typeryksiä aina ylintä valtionjohtoa myöden. Tästä syystä Stalin ehdottikin Suomelle maanvaihtoa, jossa Suomi olisi jäänyt voittajaksi. Stalin halusi vain vähän lisää maata miljoonakaupunki Leningradin turvaksi. Kun Suomi ei tähän suostunut, oli Stalinin pakko aloittaa talvisota."

    ..Kun saksa aloitti offensiivinsa niin Stalin ei uskonut raportteja mitä rajoilla tapahtui,yli vuorokauteen.Hieman kannattaisi perehtyä historiaan!

    Äänestä

  • veteraani2 kirjoitti:

    ei ole ominut muut kuin sinä ja muutamat toiset KOMMUNISTIT
    Keskity sinä vaan siihen pienilevikkiseen Tiedonantajaan Erkki-setä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suomalaisista kirjoitti:

sotilaista: Stalinin kommentti
Kun Moskovan Kremlissä 6. huhtikuuta 1948 oli allekirjoitettu Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus, ehdotti Josif Stalin Suomen valtuuskunnan puheenjohtajalle, pääministeri Pekkalalle, että tilaisuutta jatkettaisiin epävirallisemmin. Myöntävän vastauksen jälkeen huone (Vjatšeslav Molotovin virkahuone) muuttui illanistujaistilaksi. Tilaisuuden aikana Stalin sanoi haluavansa mainita muutaman sanan valtuuskunnan sotilasasiantuntijoille jalkaväenkenraali Heinrichsille ja kenraalimajuri Oinoselle.

"Vaikka en ole varsinaisesti sotilas", aloitti generalissimus puheensa, "voin sanoa, että meidät sotilaat rauhan aikana helposti unohdetaan, mutta sodan aikana kaikki riippuu meistä. Sellaista maata, jolla on huono armeija, ei kunnioita kukaan, mutta sellaista maata, jolla on hyvä armeija, kunnioittavat kaikki. Kohotan maljani Suomen armeijalle ja sen täällä oleville edustajille".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu