Calmato & kumppanit

Olen lueskellut palstaa parin kuukauden ajan, ensin sain hyviä nauruja ja nykyään se enää kuvottaa, etenkään aamuisen huomioni jälkeen.

Eli Calmaton nuoruudessa on tapahtunut jotain pahaa, eikä isänsä suostu siitä puhumaan yksityisesti joten Calmato kokeilee julkisesti. Siitä osana on vain pilkkaa niin isänsä kuin muiden mormonien taholta.

Calmato on asiastaan sen verran varma ettei pelkää omien henkilötietojen paljastumista vaan kertookin ne. Sen jälkeen palstan vakikasvo-mormonit alkavat vääristelemään eri lakeja ja epäsuorasti uhkailemaan että olisi hiljaa.

Viimeisenä keinona aletaan Calmatosta levittämään valheita, jotka voivat vaikuttaa hänen työhönsä. Mormonien vastaus? "Itsehän lutka perkele aloitti hähä kärsiköön nyt!". Ilmeisesti kaikki on sallittua, kun huomataan että puhutaan asiaa joka saattaisi mormoneita huonoon valoon. Tuntemattomatkin mormonit syöksyvät puolustumaan toisiaan tietämättä tapauksesta enempää. Tämä reviiriä loukannut on ns. vapaata riistaa joka voidaan "poistaa pelistä" keinolla millä hyvänsä, vaikka sitten yrittämällä levittää valheita ja liittää oikea nimi niihin valheisiin.

Tapani ei ole kiistänyt mitään mitä Calmato on sanonut, vaan on myöntänyt ja huumorillakin väittänyt asioita tehneensä. Tähän ei yksikään mormoni puuttunut. Calmatolle vaan sanottiin että pidä turpa kiinni. Calmatosta levitetään valheita. Mormonit sanovat että ihan oikein, näin homman kuuluukin mennä. Eikä kukaan vieläkään ihmettele.

Kiitoksia Calmatolle että olet pitänyt aiheen esillä, tämä paljastaa paljon paremmin monia piirteitä tiukkakurisuudesta uskonnon piirissä kuin mitä mistään muualta löytäisi.
8564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • kuinka maallistunut mormonikirkko todellisuudessa on. Voihan sitä toki maallistunut olla. Ei siinä mitään vikaa liene.

    Se vaan kummastuttaa, että kaupallisuus nostaa joka paikassa temppeliä niin voimakkaasti päätään.
    On totta, että uskontokauppiaat ovat taitavia mainostoimistojen hyväksikäyttäjiä. Kaikki ammattitaitoisuus näkyy temppelin ilmeessä.

    Mormoneilla lienee oma mainostoimisto, joka keskittyy uskonnon myymiseen asiakkaille.
    Mormonikirkko on jo niin suuri ja varat sen mukaiset, että oma mainostoimisto on paikallaan.

    Eiköhän kirkolla ole myös asiantuntevat kasinopeluritkin, jotta kymmenyksille voidaan löytää parhaat sijoituskohteet. Kaupallinen yritys edellyttää sitä.

    Kaikenkaikkiaan mormonikirkko on kuin mikä tahansa yritys, joka voittoa tavoitellen etsii parhaat markkinaraot. Ihmisten sieluista ei niinkään ole väliä. Sielut ovat mukana vain olosuhteiden pakosta.
    Eihän uskontoa oikein sovi kaupitella unohtamatta usjonnon pääasioita.

    Mutta kuitenkin loppujen lopuksi pääosassa ovat raha ja pääoma ja sen jumalointi ja palvonta.

    Äänestä

  • tarina kertoo kirjoitti:

    kuinka maallistunut mormonikirkko todellisuudessa on. Voihan sitä toki maallistunut olla. Ei siinä mitään vikaa liene.

    Se vaan kummastuttaa, että kaupallisuus nostaa joka paikassa temppeliä niin voimakkaasti päätään.
    On totta, että uskontokauppiaat ovat taitavia mainostoimistojen hyväksikäyttäjiä. Kaikki ammattitaitoisuus näkyy temppelin ilmeessä.

    Mormoneilla lienee oma mainostoimisto, joka keskittyy uskonnon myymiseen asiakkaille.
    Mormonikirkko on jo niin suuri ja varat sen mukaiset, että oma mainostoimisto on paikallaan.

    Eiköhän kirkolla ole myös asiantuntevat kasinopeluritkin, jotta kymmenyksille voidaan löytää parhaat sijoituskohteet. Kaupallinen yritys edellyttää sitä.

    Kaikenkaikkiaan mormonikirkko on kuin mikä tahansa yritys, joka voittoa tavoitellen etsii parhaat markkinaraot. Ihmisten sieluista ei niinkään ole väliä. Sielut ovat mukana vain olosuhteiden pakosta.
    Eihän uskontoa oikein sovi kaupitella unohtamatta usjonnon pääasioita.

    Mutta kuitenkin loppujen lopuksi pääosassa ovat raha ja pääoma ja sen jumalointi ja palvonta.

    mutta tarina onkin tarina. Miksi uskoa satuihin, sitähän täällä usein tivataan.

    Olisitko tyytyväisempi, jos temppeli ja siihen tutustuminen olisi toteutettu ammattitaidottomasti.

    Sitten puuttuisit siihen.

    Jos mormoneilla on oma mainostoimisto, se lienee luettava eduksi, koska muussa tapauksessa palvelut olisi pitänyt ostaa ulkoa, kuten niin moni muu suomessa toimiva uskonnollinen ryhmä tekeekin. Tai sitten tyytyy harrastelijavoimiin.

    Niin tai näin, aina väärinpäin, kun mormonismista on kysymys?

    Mormonikirkossakin ulkopuolelta. Edelman -niminen yhtiö oli käytössä viime vuoteen saakka jolloin asian tullessa julkisuuteen siitä hankkiduttiin eroon. Edelman tuli tunnetuksi mainonnastaan, jossa levitettiin väärää positiivista tietoa asiakkaistaan, tehtiin nettisivuja ja kampanjoitiin ylivertaisuuden puolesta ja sanottiin ettei ole mitään tekemistä asiakkaidensa kanssa, ja kiellettiin myöskin yhteydet Edelmaniin.
    Tuon paljastuksen jälkeen - että mormonikirkko palkkasi mainostoimiston levittämään positiivisia valheita - alkoi tälläkin palstalla kiivaat väitteet siitä, että mormonien vastustajat tekevät tuota.

    Äänestä

  • Palvelut ostetaan kirjoitti:

    myös kilpailevien uskonnollisten liikkeiden keskuudessa?

    Äänestä

  • tarina kertoo kirjoitti:

    mutta tarina onkin tarina. Miksi uskoa satuihin, sitähän täällä usein tivataan.

    Olisitko tyytyväisempi, jos temppeli ja siihen tutustuminen olisi toteutettu ammattitaidottomasti.

    Sitten puuttuisit siihen.

    Jos mormoneilla on oma mainostoimisto, se lienee luettava eduksi, koska muussa tapauksessa palvelut olisi pitänyt ostaa ulkoa, kuten niin moni muu suomessa toimiva uskonnollinen ryhmä tekeekin. Tai sitten tyytyy harrastelijavoimiin.

    Niin tai näin, aina väärinpäin, kun mormonismista on kysymys?

    vai kuinka? Kovasti mainostavat, että rahaa palaa ihmisten auttamiseen, vaan eikös se tuokin kyllä ole ihmisten auttamista?

    Äänestä

  • Mika T.re kirjoitti:

    vai kuinka? Kovasti mainostavat, että rahaa palaa ihmisten auttamiseen, vaan eikös se tuokin kyllä ole ihmisten auttamista?

    mennä osa ohi?

    Äänestä

  • olla tapana kirjoitti:

    myös kilpailevien uskonnollisten liikkeiden keskuudessa?

    Kaikkihan tuota tekevät jos on vain mahdollisuudet

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Menee mahdottomaksi kirjoitti:

Olen lueskellut palstaa parin kuukauden ajan, ensin sain hyviä nauruja ja nykyään se enää kuvottaa, etenkään aamuisen huomioni jälkeen.

Eli Calmaton nuoruudessa on tapahtunut jotain pahaa, eikä isänsä suostu siitä puhumaan yksityisesti joten Calmato kokeilee julkisesti. Siitä osana on vain pilkkaa niin isänsä kuin muiden mormonien taholta.

Calmato on asiastaan sen verran varma ettei pelkää omien henkilötietojen paljastumista vaan kertookin ne. Sen jälkeen palstan vakikasvo-mormonit alkavat vääristelemään eri lakeja ja epäsuorasti uhkailemaan että olisi hiljaa.

Viimeisenä keinona aletaan Calmatosta levittämään valheita, jotka voivat vaikuttaa hänen työhönsä. Mormonien vastaus? "Itsehän lutka perkele aloitti hähä kärsiköön nyt!". Ilmeisesti kaikki on sallittua, kun huomataan että puhutaan asiaa joka saattaisi mormoneita huonoon valoon. Tuntemattomatkin mormonit syöksyvät puolustumaan toisiaan tietämättä tapauksesta enempää. Tämä reviiriä loukannut on ns. vapaata riistaa joka voidaan "poistaa pelistä" keinolla millä hyvänsä, vaikka sitten yrittämällä levittää valheita ja liittää oikea nimi niihin valheisiin.

Tapani ei ole kiistänyt mitään mitä Calmato on sanonut, vaan on myöntänyt ja huumorillakin väittänyt asioita tehneensä. Tähän ei yksikään mormoni puuttunut. Calmatolle vaan sanottiin että pidä turpa kiinni. Calmatosta levitetään valheita. Mormonit sanovat että ihan oikein, näin homman kuuluukin mennä. Eikä kukaan vieläkään ihmettele.

Kiitoksia Calmatolle että olet pitänyt aiheen esillä, tämä paljastaa paljon paremmin monia piirteitä tiukkakurisuudesta uskonnon piirissä kuin mitä mistään muualta löytäisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu