MAMMONA

Niinhän se on adventtikirkossakin. Rikkaita ihmisiä, ahneita oman hyvän tavoittelijoita, joille maallinen mammona on nro 1 ja sitten tulee muu.

Kaikki ylimääräinen omaisuus tulisi kohdentaa lopun aikana sielujen pelastamiseen, ei omaan mukavuuteen.
53693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Ei ole keneltäkään pois, jos jollain on rahaa.
Toki, jos itse uhraat omaisuutesi, sehän on silloin oma asiasi.

Äänestä
  • kadotetulta.

    Helpompi on kamelin päästä neulansilmän läpi, kuin rikkaan päästä taivaaseen.

    Äänestä

  • pois kirjoitti:

    kadotetulta.

    Helpompi on kamelin päästä neulansilmän läpi, kuin rikkaan päästä taivaaseen.

    Kysymys on nöyrtymisestä eli polvilleen menemisestä.

    Selvitykseksi: Jerusalemissa oli Jeesuksen aikaan pieni portti kaupungissa ja markkina-aikoihin kaupunkiin virtasi tietenkin paljon kauppiaita.
    Tuo neulansilmä-portti oli niin matala, että kauppiaiden kameleita pakotettiin tungoksessa kulkemaan sen läpi "polvillaan" kontaten.

    Vertauksen mukaan rikkaiden on vaikeampaa nöyrtyä kuin kameleiden.

    Äänestä

  • tuota kameli-vertausta? kirjoitti:

    Mene ja myy kaikki omaisuutesi ja seuraa minua.

    Äänestä

  • nuorukaiselle kirjoitti:

    Mene ja myy kaikki omaisuutesi ja seuraa minua.

    samaan opetukseen kamelien kanssa.
    "Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa."

    Äänestä

  • kuulunut kirjoitti:

    neulansilmävertauksen kanssa.

    Äänestä

niin kukaan ei meitä auttanut. Me todella kärsimme puutetta. Nyt kun olemme kasvaneet aikuisuuteen ja kykenemme pitämään huolta itsestämme, niin älä sinä naputa meille, jos meillä nyt menee paremmin. Eikö meillä ole lupa rehellisillä keinoilla pitää huolta itsestämme? Suomalainen yhteiskunta on vauras ja sen tulisi pitää huolta kansalaisistaan.

Äänestä
  • ei pysty enää huolehtimaan köyhistään. Lahkot/EV.Lut.kirkko katsovat tumput suorina sivusta. Noh, jotain pienimuotoista ruoka-apua on tarjolla jossakin.

    "Älä sinä naputa, jos meillä menee paremmin". Jotain tämän tyylisiä vastauksia osasi odottaakin. On toki oikeus rehellisillä keinoilla pitää huolta perheestään. Ruoka, koti, vaatteet ja kohtuullinen toimeentulo riittää. Kaikki muu voidaan käyttää jumalan työhön, etenkin jos uskotaan Jeesuksen toisen tulemuksen olevan lähellä.

    Ei tainnu käydä mielessä, että miljoonalla ihmisellä Suomessa asiat on huonosti.

    Äänestä

  • Suomalainen yhteiskunta kirjoitti:

    ei pysty enää huolehtimaan köyhistään. Lahkot/EV.Lut.kirkko katsovat tumput suorina sivusta. Noh, jotain pienimuotoista ruoka-apua on tarjolla jossakin.

    Turhaa, suorastaan lapsellista, on syyllistää seurakuntia tai seurakuntalaisia omasta huonovointisuudesta.

    työtä tekemään hän hakeutukoon työhön vaikka muualla kuin kotipaikkakunnallaan, jos työtä ei löydy kotipaikkakunnalla. Niin tein minäkin vielä n. 60 vuotiaana. Jokaisen tulisi nuorena pyrkiä kouluttautumaan johonkin ammattiin. Niin minäkin tein. Jouduin kesäaikana kieltäytymään huvituksista, jotta kykenin turvaamaan opintojeni jatkuvuuden syksyllä. Yritin olla niin säästäväinen kuin suinkin, jotta opintojen jatkaminen olisi taattu. Jos me jouduimme näin toimimaan silloin, niin eikö tämän päivän nuorten tulisi toimia samoin? En arvosta sitä, että nuori tai työikäinen ja työkuntoinen hekeutuu työttömyyskortistoon. Jos ihminen ottaisi enemmän vastuuta itsestään, niin paljon tarpeetonta puutetta ja sen sivuvaikutuksia voitaisiin poistaa.

    Äänestä

  • asiat on hyvin. kirjoitti:

    Turhaa, suorastaan lapsellista, on syyllistää seurakuntia tai seurakuntalaisia omasta huonovointisuudesta.

    jotain seurakuntalaisten hyvinvoinnista. Älä väännä asioita väärin.

    Puhuin huono-osaisista yleensäkin. Hommaa paksummat silmälasit. Lapsellista väittää, että Suomessa asiat ovat hyvin. Vai mitä sanot STAKESin tutkimuksesta: 130000 lasta asuu köyhyydessä. Leipäjonoissa yhä enemmän ihmisiä. Enemmän ja enemmän lasten huostaanottoja. Väkivalta lisääntymässä... jne.. jne..

    "Suomessa asiat on hyvin"-Kirjoitti rikas ADventisti.

    Äänestä

  • Sitä odotan kirjoitti:

    työtä tekemään hän hakeutukoon työhön vaikka muualla kuin kotipaikkakunnallaan, jos työtä ei löydy kotipaikkakunnalla. Niin tein minäkin vielä n. 60 vuotiaana. Jokaisen tulisi nuorena pyrkiä kouluttautumaan johonkin ammattiin. Niin minäkin tein. Jouduin kesäaikana kieltäytymään huvituksista, jotta kykenin turvaamaan opintojeni jatkuvuuden syksyllä. Yritin olla niin säästäväinen kuin suinkin, jotta opintojen jatkaminen olisi taattu. Jos me jouduimme näin toimimaan silloin, niin eikö tämän päivän nuorten tulisi toimia samoin? En arvosta sitä, että nuori tai työikäinen ja työkuntoinen hekeutuu työttömyyskortistoon. Jos ihminen ottaisi enemmän vastuuta itsestään, niin paljon tarpeetonta puutetta ja sen sivuvaikutuksia voitaisiin poistaa.

    uskonasiat politikoinniksi.

    vastuuta itsestään. Sapatti rajoittaa työntekoa.

    Monilla, etenkin yksinhuoltajilla tekee tiukkaa vaikka käy töissäkin. Kaikki eivät voi vaihtaa paikkakunta. Lässyn lässyn..

    Äänestä

  • puhuin kirjoitti:

    jotain seurakuntalaisten hyvinvoinnista. Älä väännä asioita väärin.

    Puhuin huono-osaisista yleensäkin. Hommaa paksummat silmälasit. Lapsellista väittää, että Suomessa asiat ovat hyvin. Vai mitä sanot STAKESin tutkimuksesta: 130000 lasta asuu köyhyydessä. Leipäjonoissa yhä enemmän ihmisiä. Enemmän ja enemmän lasten huostaanottoja. Väkivalta lisääntymässä... jne.. jne..

    "Suomessa asiat on hyvin"-Kirjoitti rikas ADventisti.

    Voisit sanoa, mihin verrattuna(vrt. sota-aika, lama-aika, pula-aika)Suomessa menee huonosti?
    Minäkään en puhunut minkään seurakunnan jäsenistä, vaan suomalaisista yleensä.
    Mihin sinä vertaat nyky-Suomea?

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Monilla, etenkin yksinhuoltajilla tekee tiukkaa vaikka käy töissäkin. Kaikki eivät voi vaihtaa paikkakunta. Lässyn lässyn..

    Aloittaja, korjaan kaiken, anteeksi:

    Jatkaa te vaan ihan rauhassa omaa ulkokultaista elämänmuotoa. Turha tulla mulle tyrkyttämään oppianne. En anna mihinkään kirkolliseen toimintaan senttiäkään. Ei löydy Suomenmaasta seurakuntaa, mikä toimisi raamatun periaatteiden mukaan. Varo lahkolaisia ja väärää oppia.

    Äänestä

  • intät. kirjoitti:

    Ihan ajatuksen kanssa.

    Äänestä

  • Taisin sohaista muurahaispe... kirjoitti:

    Aloittaja, korjaan kaiken, anteeksi:

    Jatkaa te vaan ihan rauhassa omaa ulkokultaista elämänmuotoa. Turha tulla mulle tyrkyttämään oppianne. En anna mihinkään kirkolliseen toimintaan senttiäkään. Ei löydy Suomenmaasta seurakuntaa, mikä toimisi raamatun periaatteiden mukaan. Varo lahkolaisia ja väärää oppia.

    En minäkään anna centtiäkään kenellekään mukamas- köyhille.
    Uusrikkaat ovat pahimpia kuppaajia kansantaloudelle esim. Afrikka ja Suomi.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Monilla, etenkin yksinhuoltajilla tekee tiukkaa vaikka käy töissäkin. Kaikki eivät voi vaihtaa paikkakunta. Lässyn lässyn..

    Ymmärrän, että jos on yksinhuoltaja äiti, jolla on pieni lapsi tai lapsia, niin hänen on vaikea hakeutua työhön toiselle paikkakunnalle. Hän voi muuttaa sinne, mistä työtä löytyy. Uudella paikkakunnalla saattaa lapsenhoitokin järjestyä työaikana.

    Jos perheessä on työikäinen ja työkuntoinen mies, niin hän voi ja hänen tuleekin tarvittaessa hakeutua toiselle paikkakunnalle työhön. Niin minäkin tein. Vaimoni ja poikani jäivät kotiseudulle ja minä olin viikot toisella paikkakunnalla ja palasin kotiin viikonlopuksi. Näin jouduin toimimaan reilut neljä vuotta. Tilanne vain on niin, että jos työtä ei löydy täältä, niin sitä on etsittävä muualta. Tällainen on tilanne meillä Suomessa tällä hetkellä. Turha tässä on uskontokuntaa moittia.

    Äänestä

  • mitään sohaissut. kirjoitti:

    En minäkään anna centtiäkään kenellekään mukamas- köyhille.
    Uusrikkaat ovat pahimpia kuppaajia kansantaloudelle esim. Afrikka ja Suomi.

    V...u mitä pellejä.

    Äänestä

  • Eikö niin? kirjoitti:

    Ymmärrän, että jos on yksinhuoltaja äiti, jolla on pieni lapsi tai lapsia, niin hänen on vaikea hakeutua työhön toiselle paikkakunnalle. Hän voi muuttaa sinne, mistä työtä löytyy. Uudella paikkakunnalla saattaa lapsenhoitokin järjestyä työaikana.

    Jos perheessä on työikäinen ja työkuntoinen mies, niin hän voi ja hänen tuleekin tarvittaessa hakeutua toiselle paikkakunnalle työhön. Niin minäkin tein. Vaimoni ja poikani jäivät kotiseudulle ja minä olin viikot toisella paikkakunnalla ja palasin kotiin viikonlopuksi. Näin jouduin toimimaan reilut neljä vuotta. Tilanne vain on niin, että jos työtä ei löydy täältä, niin sitä on etsittävä muualta. Tällainen on tilanne meillä Suomessa tällä hetkellä. Turha tässä on uskontokuntaa moittia.

    alkuperäisestä viestistä hieman hakoteille?

    Äänestä

  • viesti. kirjoitti:

    Ihan ajatuksen kanssa.

    "Niinhän se on adventtikirkossakin. Rikkaita ihmisiä, ahneita oman hyvän tavoittelijoita, joille maallinen mammona on nro 1 ja sitten tulee muu.

    Kaikki ylimääräinen omaisuus tulisi kohdentaa lopun aikana sielujen pelastamiseen, ei omaan mukavuuteen."

    Sinulle "rikas ihminen" tarkoittaa omahyväistä, oman edun tavoittelijaa?
    Rikkaiden avullahan savanneilla avataan kaivoja.

    Töissä tienatulla rahalla ei saisi kohentaa omaa olotilaa, vaan antaa rahaniput seurakunnille, jotka käyttävät ne evankelioimiseen?

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    alkuperäisestä viestistä hieman hakoteille?

    Suomessa varakkaitten uskovaisten takametsät ne vaan huojuu iltatuulessa...

    Äänestä

  • luen. kirjoitti:

    "Niinhän se on adventtikirkossakin. Rikkaita ihmisiä, ahneita oman hyvän tavoittelijoita, joille maallinen mammona on nro 1 ja sitten tulee muu.

    Kaikki ylimääräinen omaisuus tulisi kohdentaa lopun aikana sielujen pelastamiseen, ei omaan mukavuuteen."

    Sinulle "rikas ihminen" tarkoittaa omahyväistä, oman edun tavoittelijaa?
    Rikkaiden avullahan savanneilla avataan kaivoja.

    Töissä tienatulla rahalla ei saisi kohentaa omaa olotilaa, vaan antaa rahaniput seurakunnille, jotka käyttävät ne evankelioimiseen?

    niin ei sitten. Ei vängällä.

    kun ylimääräinen varallisuus käytetään Jumalan työn eteenpäin viemiseksi ja köyhien auttamiseksi.

    Äänestä

  • jakeluun kirjoitti:

    niin ei sitten. Ei vängällä.

    suomea puhutaan.
    Mitä sinä haet?

    Äänestä

  • HEHEHEHEE.. kirjoitti:

    V...u mitä pellejä.

    Jos Afrikan köyhyyttä tarkoitetaan, niin silloin tarvitaan kansainvälisiä suuria ja mittavia ponnistuksia hädänalaisten auttamisessa. Niissä olosuhteissa vähäinen apu ei riitä.

    Meillä Suomessa tarvitaan ensinnäkin yhteiskunnallista tukea ja seurakuntien diakoniatoimen apua, jotta puutteessa olevat pääsevät avun piiriin.

    Muut työtä vieroksuvat ja koulutuksestaan lintsaavat tulisi ryhdistäytyä. Tällaisia toimenpiteitä tarvitaan.

    Äänestä

  • ollaan, niin kirjoitti:

    suomea puhutaan.
    Mitä sinä haet?

    YRITÄ NYT YMMÄRTÄÄ:

    KUN SINULLA ON RUOKA, VAATTEET, KOTI JA KOHTUULLINEN TOIMEENTULO, NIIN YLIMÄÄRÄINEN VOIDAAN KÄYTTÄÄ SIELUJEN PELASTUKSEEN, KÖYHIEN AUTTAMISEEN JA EVANKELIUMIN ETEENPÄIN VIEMISEKSI. KOTI- JA ULKOMAILLA.

    YMMÄRSITKÖ. JOE ET NIIN LUE UUDESTAAN. KUN OLET YMMÄRTÄNYT, LUE ETEENPÄIN:

    JEESUS TULEE PIAN, JEESUS TULEE PIAN.. NÄINHÄN NE USKOVAT HÖLÖTTÄÄÄ KOKO AJAN. TULEEKO SE 2012 VAI 2025? MITÄ SINÄ TEET YLIMÄÄRÄISELLÄ OMAISUUDELLA, MIKÄ OLISI VOITU KÄYTTÄÄ SIELUJEN PELASTAMISEEN. EIKÖS NE USKOVAT JUURI PAINOTA SITÄ, ETTÄ YHDENKIN SIELUN PELASTUMISEN ARVO ON SUUREMPI KUIN MAAILMAN RIKKAUDET, MÄÄRÄTÖN.

    MINUSTA TÄSSÄ ON KYSE SUUREN LUOKAN USKOTTAVUUSKRIISISTÄ. IKÄÄNKUIN OLLAAN TAIVAASEEN MENOSSA TOISELLA JALALLA JA TOINEN ON MAAILMASSA. USKOVIEN MIELESTÄHÄN TÄMÄ SAASTUNUT MAAPALLO HÄVITETÄÄN KERRAN JA UUSI IHANA LUODAAN. JUMALAN TUOMIOLLA VOI TULLA ONGELMIA, JOS TALENTIT ON KÄYTETTY VÄÄRIN. ONKO RISTIRIITAISTA, HÄH?

    ÄLÄKÄ ALA TAAS VÄÄNTÄMÄÄN ASIOITA! EN VÄITÄ, ETTÄ TAVALLISEN TALLAAJAN TARVITSISI MYYDÄ AUTO JA KOTI POIS JA ANTAA RAHAT EVANKELIOINTIIN. EN TARKOITA KAIKKIA USKOVIA, ETTÄ NÄMÄ OLISIVAT JOTAIN OMAISUUDEN PIMITTÄJIÄ.

    ONKO SINUSTA ESIM. MOOTTORIPYÖRÄ, HUVIVENE, KESÄMÖKKI, TAKAMETSÄT, LOMAMATKAT ULKOMAILLE, LUKSUSAUTO JNE. MAKEA OMAHYVÄINEN ELÄMÄ RAAMATUN TARKOITUKSEN MUKAISTA. JEESUS TULEE PIAN JA HETKEÄKÄÄN EI OLE HUKATTAVISSA, JOTTA MAHDOLLISIMMAN MONI SAADAAN KADOTUKSESTA PELASTETTUA TAIVAASEEN. SIIHEN VOIDAAN, JOS TOSIUSKOVAISIA OLLAAN, UHRATA KAIKKI YLIMÄÄRÄINEN.

    VEDÄ TOKI HENKEÄ, JOS NISKA JA KORVAT OVAT PUNAISENA.

    PARI VUOTTA SITTEN ADVENTTIKIRKON TYÖNTEKIJÄ SANOI MINULLE: MEIDÄN KIRKON JÄSENILLÄ ON PALJON YLIMÄÄRÄISTÄ VARALLISUUTTA. VAHINKO, ETTÄ SITÄ EI SAADA JUMALAN TYÖN ETEENPÄIN VIEMISEKSI. SIIS KIRKON OMA TYÖNTEKIJÄ SANOI NÄIN.

    VIELÄKÖ HALUAT JATKAA SAMASTA AIHEESTA?

    TUNNEN MONIA USKOVIA, JOTKA VIEVÄT SANOMAA ETEENPÄIN MAKSOI MITÄ MAKSOI. NÄITÄ MINÄ ARVOSTANKIN.
    ------------------------------------------------

    Äänestä

  • tätä: kirjoitti:

    sinä sitten tarkoitat?
    Sinulla on selvästi päämäärä.

    Ymmärrän, että pitäisi laittaa rahaa enemmän evankelioimiseen(muista tämä, kun rikastut). Siinä on kaikille parannuksen paikka. Minulla on löysää 2€/ päivä. Sillä saisi afrikkalainen oman vuohen.

    Äänestä

  • kuollaan nälkään kirjoitti:

    Suomessa varakkaitten uskovaisten takametsät ne vaan huojuu iltatuulessa...

    keskuudessamme. Sanoo, sisäisesti rikas ja leipään tyytyväinen köyhä, joka ei ole Jumalan hylkäämä.
    Eikä kerjääjä!

    Äänestä

  • uskovia kirjoitti:

    sinä sitten tarkoitat?
    Sinulla on selvästi päämäärä.

    Ymmärrän, että pitäisi laittaa rahaa enemmän evankelioimiseen(muista tämä, kun rikastut). Siinä on kaikille parannuksen paikka. Minulla on löysää 2€/ päivä. Sillä saisi afrikkalainen oman vuohen.

    SITÄ SINUN 2EUR/PÄIVÄ YLIMÄÄRÄISTÄ LAITTAMAAN JUMALAN TYÖHÖN. EN VARMASTI VAADI.

    KOHTALAISEN PERUSTOIMEENTULON YLI MENEVÄ VARALLISUUS VOIDAAN VALJASTAA JUMALAN TYÖHÖN. KOSKEE USKOVAISIA YLEENSÄKIN, EI MITÄÄN TIETTYÄ RYHMÄÄ.

    KUULE, EN VARMASTI TULE RIKASTUMAAN. EI SYYTÄ HUOLEEN. TOSIN VAKITUINEN TYÖPAIKKA ON, EIKÄ TÖIDEN LOPPUMISESTA OLE AINAKAAN NÄILLÄ NÄKYMIN PELKOA. KÄDESTÄ SUUHUN ELETÄÄN, VAIMO ON KOTONA. EN OLE SOSSUSTA MITÄÄN VAILLA, ENKÄ OLE KENELLEKÄÄN KATEELLINEN. ON KAIKKI MITÄ TARVITAAN,PERHE, KOTI,RUOKA JA VAATTEET.

    Äänestä

  • aina.. kirjoitti:

    keskuudessamme. Sanoo, sisäisesti rikas ja leipään tyytyväinen köyhä, joka ei ole Jumalan hylkäämä.
    Eikä kerjääjä!

    VARMASTI MAAILMAAN VIELÄ JÄÄ KÖYHIÄ VAIKKA KOKO SUOMEN VARALLISUUS VALJASTETTAISIIN JUMALAN TYÖHÖN. EI SE SILTI VELVOITA USKOVIA OLEMAAN PASSIIVISIA OMAISUUDEN SUHTEEN.

    Äänestä

  • Asiallista puhetta tarvitaan kirjoitti:

    Jos Afrikan köyhyyttä tarkoitetaan, niin silloin tarvitaan kansainvälisiä suuria ja mittavia ponnistuksia hädänalaisten auttamisessa. Niissä olosuhteissa vähäinen apu ei riitä.

    Meillä Suomessa tarvitaan ensinnäkin yhteiskunnallista tukea ja seurakuntien diakoniatoimen apua, jotta puutteessa olevat pääsevät avun piiriin.

    Muut työtä vieroksuvat ja koulutuksestaan lintsaavat tulisi ryhdistäytyä. Tällaisia toimenpiteitä tarvitaan.

    ALKUPERÄISESSÄ VIESTISSÄ OLI KYSE PERIAATTEESTA. EI SIITÄ, SAADAANKO JOILLAKIN SUMMILLA JOSTAKIN KÖYHYYS LOPPUMAAN.

    OLETKO TOSIAAN NIIN NAIVI, ETTÄ LUULET SUOMESSA SOSIAALITURVAN PARANEVAN YHTEISKUNNAN TAHOLTA. EI VARMASTI, KÖYHÄT JOUTUU KOHTA KERJUULLE. KYLLÄ TULEVAISUUDESSA USKOVILLA/KIRKKOKUNNILLA ON YHÄ ENEMMÄN TYÖSARKAA.

    Äänestä

  • ON RIKKANA ROKASSA kirjoitti:

    Olen itse asunut pienenä lapsena puron varteen äitimme kaivamassa korsussa, kun meillä ei ollut kotia edes maan pinnalla! Kodissani ei ollut työmiestä. Oli vain köyhä yksinhuoltaja äiti. Olen äitini ja pienen veljeni kanssa ollut hellan edessä polvillani. Äitini rukoili, että Herra ottaisi hänet ensin pois, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä lasten kuolevan nälkään. Herra lähetti seuraavana aamuna apua meille. Kiitos Herralle siitä. En todellakaan ole "niin naivi". Sieltä lähdin maailmalle. Olen nähnyt toisia köyhiä ja puutteessa olevia Afrikassa työssä ollessani. Heillä oli siellä toisenlaiset ja laajamittaiset puutteet kuin meillä täällä. Olen nähnyt Helsingissä leipäjonoja Pelastusarmeijan ulkopuolella Kalliossa. En todellakaan ole sokea toisten puutteille, koska ne ovat olleet omia kokemuksiani. Pitikö minun nyt tämä kaikki kirjoittaa sinulle. Tämä tarina on tosi.

    Äänestä

  • AINA KESKUUDESSA kirjoitti:

    VARMASTI MAAILMAAN VIELÄ JÄÄ KÖYHIÄ VAIKKA KOKO SUOMEN VARALLISUUS VALJASTETTAISIIN JUMALAN TYÖHÖN. EI SE SILTI VELVOITA USKOVIA OLEMAAN PASSIIVISIA OMAISUUDEN SUHTEEN.

    Voisitko jotenkin valjastaa sen jumalan tekemään jotain? Minä en anna senttiäkään harhaoppien levitykseen :)

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    ANTAAKO VAI EI.

    Äänestä

  • Itse köyhyyden kokenut kirjoitti:

    Olen itse asunut pienenä lapsena puron varteen äitimme kaivamassa korsussa, kun meillä ei ollut kotia edes maan pinnalla! Kodissani ei ollut työmiestä. Oli vain köyhä yksinhuoltaja äiti. Olen äitini ja pienen veljeni kanssa ollut hellan edessä polvillani. Äitini rukoili, että Herra ottaisi hänet ensin pois, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä lasten kuolevan nälkään. Herra lähetti seuraavana aamuna apua meille. Kiitos Herralle siitä. En todellakaan ole "niin naivi". Sieltä lähdin maailmalle. Olen nähnyt toisia köyhiä ja puutteessa olevia Afrikassa työssä ollessani. Heillä oli siellä toisenlaiset ja laajamittaiset puutteet kuin meillä täällä. Olen nähnyt Helsingissä leipäjonoja Pelastusarmeijan ulkopuolella Kalliossa. En todellakaan ole sokea toisten puutteille, koska ne ovat olleet omia kokemuksiani. Pitikö minun nyt tämä kaikki kirjoittaa sinulle. Tämä tarina on tosi.

    TARVINNUT MINULLE VASTATA. MENI AIHEEN VIERESTÄ, NÄÄS.

    Äänestä

  • SINUN OLISI kirjoitti:

    TARVINNUT MINULLE VASTATA. MENI AIHEEN VIERESTÄ, NÄÄS.

    koska en muka tajunnut ihmisten todellista puutetta, koska olen muka uusrikas tai muuta sellaista. Jos olen jotakin tänään, niin olen sitä Jumalan armosta sekä ahkeruuden ja ponnistelujen tähden. Oma tarinani on todistus siitä, että heikoista lähtökohdista voi nousta ja päästä melko pitkälle, kun turvautuu Jumalaan ja tekee itse samalla parhaansa tavoitteiden saavuttamiseksi.

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    Voisitko jotenkin valjastaa sen jumalan tekemään jotain? Minä en anna senttiäkään harhaoppien levitykseen :)

    oikean opin levitykseen.

    Äänestä

  • Siltä tuntui korsun pojasta kirjoitti:

    koska en muka tajunnut ihmisten todellista puutetta, koska olen muka uusrikas tai muuta sellaista. Jos olen jotakin tänään, niin olen sitä Jumalan armosta sekä ahkeruuden ja ponnistelujen tähden. Oma tarinani on todistus siitä, että heikoista lähtökohdista voi nousta ja päästä melko pitkälle, kun turvautuu Jumalaan ja tekee itse samalla parhaansa tavoitteiden saavuttamiseksi.

    USKOVA, YLIMÄÄRÄISEN VARALLISUUDEN VOIT JUMALAN TYÖN ETEENPÄIN VIEMISEKSI.

    Äänestä

  • OLET JO kirjoitti:

    KUN JOKU SANOO ITSEÄÄN USKOVAISEKSI, NIIN ENSIMMÄISENÄ TULEE MIELEEN KYSYÄ:

    OLETKO ANTANUT YLIMÄÄRÄISEN OMAISUUDEN JUMALAN TYÖN ETEENPÄIN VIEMISEKSI?

    Jatkuvasti tehdään yhtä ja toista talkoilla. Kaikkea ei voi rahalla mitata. Yksi antaa 2€ päivässä toisten auttamiseen. Toinen tekee palkatta jotakin muuta tarpeellista. Molemmatkin tekevät vointinsa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Pienistä puroista muodostuu iso virta. Eikö asia näin ole? Pääasia on se, että emme ohita Kristuksen vähäisintä veljeä tai sisarta.

    Äänestä

  • LISÄÄ kirjoitti:

    Missä olivat rakastavat ja armahtavat kristityt silloin, kun me asuimme korsussa? Koko kyläkunta ja voisin sanoa koko pitäjä tiesi sen! Me saimme lapsena kantaa Korsu-X:n poikien haukkumanimeä pitkään. Ovatko ihmiset muuttuneet rakastavammiksi nyt kuin silloin ennen? Onko nykyisin sittenkin kaikki vain kaunista puhetta vai tehdäänkö myös jotakin?

    Äänestä

  • Korsun poika kirjoitti:

    KYLLÄ MINÄ IHAN OIKEASTI YMMÄRRÄN, ETTÄ SINUN PERHEESSÄ OLI VAIKEATA, KUN OLIT PIENI. ITSEKIN OLEN KÖYHILTÄ SEUDUILTA KOTOISIN. KYLLÄ NIISTÄ AJOISTA VOI TRAUMOJA JÄÄDÄ. VAIKEATA NIITÄ TAPAHTUMIA ON KOSKAAN UNOHTAA. MUTTA KATKERUUS EI AUTA MITÄÄN.

    VAAN ON KOETETTAVA MENNÄ ETEENPÄIN.

    SITÄ MINÄ EN OSAA SANOA MISSÄ OIKEAT KRISTITYT SILLOIN OLIVAT, KUN TE OLISITTE TARVINNEET APUA.

    HENKILÖKOHTAISESTI USKON, ETTÄ TÄÄLLÄ SUOMESSA MENNÄÄN ENTISTÄ KYYNISEMPÄÄN JA KYLMEMPÄÄN SUUNTAAN. KYLLÄ NIITÄ RAKASTAVAISIA JA AUTTAVIA IHMISIÄ ON, MUTTA HARVEMMASSA KUIN ENNEN.
    TÄMÄN PÄIVÄN MOTTO SUOMESSA: HOIDA VAAN OMAT ASIASI, NE EI MULLE KUULU. OTSIKOISSA ON VAAN RAHA JA BISNES, KÖYHÄT SAA OLLA MITEN HUVITTAA.

    NYKYISIN MONET ASIAT OVAT TODELLA VAIN KAUNISTA PUHETTA. KYLLÄHÄN SITÄ KRISTILLISTÄ TYÖTÄ TÄÄLLÄ SUOMESSAKIN TEHDÄÄN, MUTTA AIVAN LIIAN PIENESSÄ MITTAKAAVASSA.

    NYT VASTASIN SINULLE, VAIKKA TÄMÄ NYT VARSINAISEEN AIHEESEEN EI KUULUNUTKAAN.

    TODELLISET USKOVAT KÄYTTÄVÄT YLIMÄÄRÄISEN VARALLISUUDEN JUMALAN TYÖN ETEENPÄIN VIEMISEKSI.

    Äänestä

  • Eläkkeellä jo kirjoitti:

    Jatkuvasti tehdään yhtä ja toista talkoilla. Kaikkea ei voi rahalla mitata. Yksi antaa 2€ päivässä toisten auttamiseen. Toinen tekee palkatta jotakin muuta tarpeellista. Molemmatkin tekevät vointinsa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Pienistä puroista muodostuu iso virta. Eikö asia näin ole? Pääasia on se, että emme ohita Kristuksen vähäisintä veljeä tai sisarta.

    EIHÄN KETÄÄN VAADITA TEKEMÄÄN YLI RAHKEIDENSA. MINÄ ARVOSTAN TALKOO- JA VAPAAEHTOISTYÖTÄ ERITTÄIN PALJON. TIETYSTI TEHDÄÄN VOINNIN JA MAHDOLLISUUKSIEN MUKAAN.

    AIVAN NIIN:

    PIENISTÄ PUROISTA MUODOSTUU ISO VIRTA.

    YLIMÄÄRÄINEN VARALLISUUS VOIDAAN KÄYTTÄÄ SIELUJEN PELASTUKSEKSI. JOS KAIKKI USKOVAT AJATTELISIVAT NÄIN, NIIN VALTAVAT RAHAMÄÄRÄT MAAILMANLAAJUISESTI SAATAISIIN KRISTILLISEEN TYÖHÖN: EVANKELIUMIN ETEENPÄIN VIEMISEKSI, KÖYHIEN, SAIRAIDEN JA RAIHNAISTEN AUTTAMISEKSI.

    Äänestä

  • JATKUU kirjoitti:

    KYLLÄ MINÄ IHAN OIKEASTI YMMÄRRÄN, ETTÄ SINUN PERHEESSÄ OLI VAIKEATA, KUN OLIT PIENI. ITSEKIN OLEN KÖYHILTÄ SEUDUILTA KOTOISIN. KYLLÄ NIISTÄ AJOISTA VOI TRAUMOJA JÄÄDÄ. VAIKEATA NIITÄ TAPAHTUMIA ON KOSKAAN UNOHTAA. MUTTA KATKERUUS EI AUTA MITÄÄN.

    VAAN ON KOETETTAVA MENNÄ ETEENPÄIN.

    SITÄ MINÄ EN OSAA SANOA MISSÄ OIKEAT KRISTITYT SILLOIN OLIVAT, KUN TE OLISITTE TARVINNEET APUA.

    HENKILÖKOHTAISESTI USKON, ETTÄ TÄÄLLÄ SUOMESSA MENNÄÄN ENTISTÄ KYYNISEMPÄÄN JA KYLMEMPÄÄN SUUNTAAN. KYLLÄ NIITÄ RAKASTAVAISIA JA AUTTAVIA IHMISIÄ ON, MUTTA HARVEMMASSA KUIN ENNEN.
    TÄMÄN PÄIVÄN MOTTO SUOMESSA: HOIDA VAAN OMAT ASIASI, NE EI MULLE KUULU. OTSIKOISSA ON VAAN RAHA JA BISNES, KÖYHÄT SAA OLLA MITEN HUVITTAA.

    NYKYISIN MONET ASIAT OVAT TODELLA VAIN KAUNISTA PUHETTA. KYLLÄHÄN SITÄ KRISTILLISTÄ TYÖTÄ TÄÄLLÄ SUOMESSAKIN TEHDÄÄN, MUTTA AIVAN LIIAN PIENESSÄ MITTAKAAVASSA.

    NYT VASTASIN SINULLE, VAIKKA TÄMÄ NYT VARSINAISEEN AIHEESEEN EI KUULUNUTKAAN.

    TODELLISET USKOVAT KÄYTTÄVÄT YLIMÄÄRÄISEN VARALLISUUDEN JUMALAN TYÖN ETEENPÄIN VIEMISEKSI.

    Kiitos kun luit viestini. Ajattelin, että raotan sinulle hieman köyhyyden verhoa, jonka takana sain lapsena elää. Ne ajat eivät ole minulle mikään trauma eikä rasite, vaan pikemminkin kaunis aarre. Minun on helppo asettua köyhän tai puutteessa olevan rinnalle ja ymmärtää häntä. Olen joskus jotakin köyhän hyväksi tehnytkin, mutta niitä asioita ei ole tarve muistella. Siunausta sinulle.

    Haluan vielä kertoa sinulle sen, että yksi oikea kristitty kävi meillä kylässä. Hän oli seurakunnan diakonissa ja hoiti myös kunnan kätilön virkaa. Kun tapasimme vuosikymmenien jälkeen, niin minä tiedustelin häneltä syytä siihen, miksi hän meillä kävi. Kysyin häneltä, että kävikö tarkastamassa, miten me pärjäsimme? Siihen tuo vanhus vastasi: "Kävin ystävieni luona käsiäni lämmittelemässä".

    Äänestä

  • Taakse jäänyttä elämää kirjoitti:

    KIRJOJA KRISTINUSKON ETEENPÄIN VIEMISEKSI KOMMUNISTISISSA MAISSA MM. KIINASSA.

    NIISSÄ MAISSA KRISTITYT OVAT UHRANNEET KAIKKENSA:
    OMAISUUDEN, TYÖPAIKAN JA OSA HENKENSÄKIN.
    NE OVAT OLLEET ROHKEITA JUMALAN MIEHIÄ JA NAISIA. EI SIELLÄ OLE MIETITTY, ETTÄ PELKKÄ KIRKOLLISVERO TAI KYMMENYKSET RIITTÄÄ.

    MM. KIINASSA KOMMUNISTIHALLINTO ON TEHNYT KAIKKENSA KRISTITTYJEN HÄVITTÄMISEKSI. VAAN EI OLE ONNISTUNUT. PÄIN VASTOIN SANOMA ON LEVINNYT RÄJÄHDYKSENOMAISESTI.

    SE ON OSOITUS, ETTÄ VÄHÄLLÄ RAHALLA ON SAATU PALJON AIKAAN.

    ENTÄ LÄNSIMAIDEN "USKOVIEN" OMAISUUDELLA?

    Äänestä

  • LISÄÄ kirjoitti:

    KUN JOKU SANOO ITSEÄÄN USKOVAISEKSI, NIIN ENSIMMÄISENÄ TULEE MIELEEN KYSYÄ:

    OLETKO ANTANUT YLIMÄÄRÄISEN OMAISUUDEN JUMALAN TYÖN ETEENPÄIN VIEMISEKSI?

    Olen Kiinassa toimineisiin kristittyihin jonkin verran tutustunut opintojeni ja opetukseni yhteydessä. Siellä ovat miljoonat kristityt kokeneet kovia. Löytyy muutamia muitakin maita, joissa kristinuskoa ei saa levittää eikä oikein julkisesti toimiakaan. Pakistanissakaan ei ole helppo kristittyjen kirkkokuntien toimia. Meillä on valitettavaa se, että rikkaiden määrä vähenee, mutta rikkaudet toisilla lisääntyvät ja puutetta kärsivien määrä vähitellen lisääntyy.

    Äänestä

  • Tietoinen asiasta kirjoitti:

    OLEN AIVAN SAMAA MIELTÄ.

    Äänestä

romuttaa liian kalliiksi käyvä sosiaaliturva.
Mieti, että maksat veroja palkastasi 40% pelkästään sosiaaliturvan takia.
Amerikan malli Suomeen, niin työn tekeminen kannattaa. Silloin köyhä on aidosti köyhä ja rikas on tosiaan rikas.
Nyt Suomessa tasapäistetään liikaa ja työn tekemisestä joutuu maksamaan veroa kohtuuttomasti.

Äänestä
  • ALKUPERÄISEEN AIHEESEEN.

    Äänestä

  • KUULU kirjoitti:

    ALKUPERÄISEEN AIHEESEEN.

    sillä kaikki suomalaiset maksavat verorahoillaan pois köyhyyttä maasta.

    Ajatuksena sinulla tietenkin on, että pitäisi veroja korottaa?
    Ota se caps lock pois päältä, niin vaikutat fiksummalta.

    Äänestä

  • se kuuluu, kirjoitti:

    sillä kaikki suomalaiset maksavat verorahoillaan pois köyhyyttä maasta.

    Ajatuksena sinulla tietenkin on, että pitäisi veroja korottaa?
    Ota se caps lock pois päältä, niin vaikutat fiksummalta.

    EN OLE PUHUNUT TÄÄLLÄ MITÄÄN. VEROASIOIHIN EN OTA TÄÄLLÄ KANTAA.

    YHTEISKUNNALLISET ASIAT OVAT TOISELLA PALSTALLA.

    OIKEA USKOVA KÄYTTÄÄ YLIMÄÄRÄISEN VARALLISUUDEN JUMALAN TYÖN ETEENPÄIN VIEMISEKSI, KÖYHIEN JA SAIRAIDEN AUTTAMISEKSI. KOTI- JA ULKOMAILLA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TÄRKEÄMPI KUIN JUMALAN TYÖ kirjoitti:

Niinhän se on adventtikirkossakin. Rikkaita ihmisiä, ahneita oman hyvän tavoittelijoita, joille maallinen mammona on nro 1 ja sitten tulee muu.

Kaikki ylimääräinen omaisuus tulisi kohdentaa lopun aikana sielujen pelastamiseen, ei omaan mukavuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu