Valikoiko fretti taloudesta ns. omistajansa?

Heippa!

Olen toivottavasti tuleva fretin omistaja, vaikka vielä en pariin sellaista otusta aiokaan hankkia, sillä ensin haluaisin muuttaa pois vanhempieni luota omaan kotiin. Muutto puolestaan on kiinni ainoastaan rahallisista syistä. Tästä huolimatta olen tankannut freteistä kaikenlaista tietoa, koska haluan olla varma, että kykenen tuollaisen pedon kanssa tulevaisuudessa pärjäämään.

Mistään en kuitenkaan muista lukeneeni siitä, kuinka fretti tulee toimeen, mikäli taloudessa asuu enemmän kuin yksi ihminen elukan lisäksi. Toimeenhan se toki tulee, mutta valikoiko se itselleen "lempi-ihmisen", josta tykkää enemmän kuin muista samassa kodissa asuvista? Oletetaan, että kaikki kohtelevat frettiä yhtä hyvin.

Kiitos ja kumarrus vastanneille.
3525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olin huolimaton ja tein virheen tekstissäni. Tarkoitin, etten vielä pariin _vuoteen_ ole hankkimassa frettiä.

Äänestä
  • meillä on kolme frettiä, kaks poikaa ja tyttö mun ja poikaystävän lisäksi. tyttö on ollut mulla ennen tota ihmislemmikkiä ja on selkeesti äitin tyttö. pojat taas jotka on tullut meille kun jo asuttiin yhdessä tykkää meistä molemmista yhtälailla. uskoisin että useimmat fretit tykkää kaikista ihmisistään yhtä paljon jos saa saman verran rapsutuksia ja herkkuja kaikilta :)

    Äänestä

Minä sain tuoda pötköni vanhempieni luo ennen kuin sain oman kämpän, onneksi.
Kyllähän tuo kiintyi meihin kaikkiin, minulla on siis vanhemmat ja kolme sisarusta, mutta kyllähän tuon huomaa että mamman poika se on kun tänne vanhemmille tulee kyläilemään. Pötkö on välillä täällä myös vkoloppu oljamissa, koska nämä muut kerkesivät siihen kiintymään kovasti sen muutaman kk aikana kun tässä asusteltiin ennen muuttoa.

Meidän iskää se puree vieläkin välillä ja aika kovaakin, muita hyvin satunnaisesti ja minua vain leikin yhteydessä saattaa kokeilla.

Olen penskalle opettanut temppujakin, luokse tulee oikein mallikkaasti jne.
Olen myös alusta asti itse huolehtinut kynsien leikkaamisesta ja korvien puhdistamisesta jne, koska kyseessä on minun eläimeni. En tiedä miten antaisi muiden kokeilla samaa :D

Kaikin puolin kuitenkin meihin kaikkiin kiintynyt, vaikkakin mamman poika tuppaa olemaan. (:

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ffeminine kirjoitti:

Heippa!

Olen toivottavasti tuleva fretin omistaja, vaikka vielä en pariin sellaista otusta aiokaan hankkia, sillä ensin haluaisin muuttaa pois vanhempieni luota omaan kotiin. Muutto puolestaan on kiinni ainoastaan rahallisista syistä. Tästä huolimatta olen tankannut freteistä kaikenlaista tietoa, koska haluan olla varma, että kykenen tuollaisen pedon kanssa tulevaisuudessa pärjäämään.

Mistään en kuitenkaan muista lukeneeni siitä, kuinka fretti tulee toimeen, mikäli taloudessa asuu enemmän kuin yksi ihminen elukan lisäksi. Toimeenhan se toki tulee, mutta valikoiko se itselleen "lempi-ihmisen", josta tykkää enemmän kuin muista samassa kodissa asuvista? Oletetaan, että kaikki kohtelevat frettiä yhtä hyvin.

Kiitos ja kumarrus vastanneille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu