Zero-Matti Vanhanen kärähti valehtelusta

Lain mukaan ministerin tulee olla "rehelliseksi tunnettu".

Pääministeri Zero-Matti Vanhanen ei täytä tätäkään vaatimusta. Todistajien mukaan Zero-Matti on vähintään kaksi kertaa jäänyt kiinni julkisesta valehtelusta.

Ensimmäinen valehtelu liittyi Anneli Jäätteenmäen tapaukseen, jossa Jäätteenmäki yllytti valtion virkamiehen virkarikokseen. Tästä asiasta Vanhanen valehteli liittyen KEPUn puoluehallituksen pöytäkirjoihin.

Toinen vakavampi asia on tämä naisten metsästäminen netissä, josta Zero-Matti Vanhanen jäi kiinni housut nilkoissa. Zero-Matti väitti tavanneensa Susan Kurosen (nyk. Ruusunen) IKEA:ssa, vaikka tosiasiallisesti pari tapasi netissä ja aloitti seurustelun vain muutaman päivän nettituttavuuden jälkeen. Tässä valehtelussa oli kyseessä myös valtakunnan turvallisuus, sillä Zero-Matti puhui kännykkäänsä virka-asioihin liittyviä puheluita Susan Kurosen ollessa läsnä.

Kansanedustajat ovatkin vaatimassa tutkimusta tästä asiasta. Kansalaistenkin olisi hyvä vaatia, että Zero-Matti jättäisi vapaaehtoisesti paikkansa. Hän ei ole enää kykenevä toimimaan pääministerinä.

8

707

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi miesparkaa

      Eikö sulla oo naista, jolle kullias voisit vähän antaa. Siitähän sulla on puute. Ja siksi yrität väkisin maalata --- seinille. On se kauhiaa, kun kateus on jokahetkinen kaveri Känällä. Ookko sä kipee, muualtakin kuin sieltä housujen toisenlahkeen yläpäästä? Mene hoitoon,hae apua, mutta täältä se apu ei löydy. Ihan totta, sanon ihmisenä tämän Känä-paralle.

    • Kansa kantelee
      • ei tutki kansalaisten

        valituksia, eikä aloitteita.
        Mutta eihän Ukkola sitä tiedä, vaikka itse istuu siinä.

        Tuollaiset melenterveyspotilaat kuin Ukkolakin ilmeisesti on, pitäisi ohjata muualle hoitoon, kuin eduskuntaan.

        Mutta oululaisethan ovatkin oma lukunsa.
        Ei täysipäistä edustajaa ole yhtään.
        Ahde, Ukkola, Linden, Jaakonssari. Ketä kaikkia sieltä onkaan


      • Ukkolan..
        ei tutki kansalaisten kirjoitti:

        valituksia, eikä aloitteita.
        Mutta eihän Ukkola sitä tiedä, vaikka itse istuu siinä.

        Tuollaiset melenterveyspotilaat kuin Ukkolakin ilmeisesti on, pitäisi ohjata muualle hoitoon, kuin eduskuntaan.

        Mutta oululaisethan ovatkin oma lukunsa.
        Ei täysipäistä edustajaa ole yhtään.
        Ahde, Ukkola, Linden, Jaakonssari. Ketä kaikkia sieltä onkaan

        tytär Sanna Ukkola on Iltalehden juorutoimittaja.
        Taitaa siellä on vipinää - nimittäin äidin ja tyttären tietojen vaihto-osastolla...Sanna Ukkola kirjoittaa politikoista kaikki uusimmat juorut ja metsästää niitä. Vinkit voivat olla lähellä. Että silleen.


    • ihmisraunio, eikö

      sinulla ole läheisiä, jotka voisisivat ohjata sinut apua saamaan.
      Olet täysin ZERO-KÄNISIJÄ. Vedä mekko yllesi ja pistä menoksi seta-ravintolaa kohti. Siellä sinunkaltaisillesi aina ystävä.
      Toinen paikka olisi varmaan joku juoruakkojen kerho, mutta kun ei niitäkään enää ole, joutuu känisijä zeroilemaan yksin.

      Vakavissani minä sinulle tuota hoitoon ohjausta suosittelin, että toipuisit tuosta vaalitappionaiheuttamasta sekoamisesta.

      Jos hommat noin löysin perustein pitäisi jättää, niin ei olisi yhtään ministeriä, eikä kansanedustajaa.

      Mikset vaadi Kanervaa eroamaan, kun hänelle nuo möhläykset ovat toistuvia. Ja paljon enemmän arvovaltaa rapauttavia.

      Olet täysin sekopää.

    • Matti puolueen uskollinen s...

      Kepulainen imee petoksen ja valehtelun jo äidinmaidossa, joten ei Matti sille mitään voi.

      Totuuden puhuminen on kepulaiselle suorastaan tuskallista. Tämän takia kepulaiset eivät sovi ministereiksi.

      • hyviä ministereitä

        kaikki osaavia, saittiterroristeille kova paikka tuskaansa huutavat loiset kaiket päivät, siinähän niiden elämä kuluu hukkaan.


      • Kekkonen on Jumala
        hyviä ministereitä kirjoitti:

        kaikki osaavia, saittiterroristeille kova paikka tuskaansa huutavat loiset kaiket päivät, siinähän niiden elämä kuluu hukkaan.

        Vanhanen on vielä parempi.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      110
      685
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      526
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      516
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      40
      455
    5. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      71
      437
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      24
      435
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      424
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      38
      399
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      394
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe