Ehtioollinen

Luterilainen Ehtoollinen on ainoastaan ja vain muistoateria, niille, jotka haluavat. Sillä ei ole muuta merkitystä.
Sitävastoin mormonieilla on sakramentti, jonka ainkana uudistetaan kasteen liitto, sekä pyydetään ja saadaan syntejä anteeksi.
31667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Pyhissä kirjoituksissa säädetty pyhä toimitus. Ihminen on erehtyväinen, mutta tahallaan ei saa syntiä tehdä ja aina pyytää samaa anteeksi. Sellainen ei käy. Tarvitaan aito katumus, murtunut mieli. Sakramentin voi ottaa vain kelvolisena, muuten siitä on pidättäydyttävä.

Äänestä

anteeksi. Papin viereen verkkoikkinan taa tunnustamaan viikon pahat teot ja niin on syntisäkki taas tyhjä ja uusia syntejä voi alkaa tehdä.

Luterilaisten ei tarvitse tehdä mitään kunhan vain olla köllöttää.
Lutherin armo-oppi pelastaa paatuneimmanmin rikollisen viimeisellä tuomiolla.

Äänestä
  • Ei pelasta muu kuin aito ja kova katumus ja murtunut mieli ja sitten vasta anteeksipyyntö Herralta, eikä uudestaan aina samasta asiasta. Se ei toimi. Parannusta on edellettävä katumus ja synnintunto. Molemmat ovat harvinaisia Suomessa, missä valta ja raha määräävät tahdin. Onhan Perkele tämän maailman jumala.

    Äänestä

  • aito totuus kirjoitti:

    Ei pelasta muu kuin aito ja kova katumus ja murtunut mieli ja sitten vasta anteeksipyyntö Herralta, eikä uudestaan aina samasta asiasta. Se ei toimi. Parannusta on edellettävä katumus ja synnintunto. Molemmat ovat harvinaisia Suomessa, missä valta ja raha määräävät tahdin. Onhan Perkele tämän maailman jumala.

    Jumala armahtaa syntisen yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Tämä Jumalan pelastava armo perustuu Kristuksen lunastus- ja sovitustyöhön.

    Kaste tekee ihmisistä Jumalan lapsia ja ehtoollisessa vastaanotetaan itse Kristus leivän ja viinin muodossa.

    Luterilainen kirkko korostaa armon lahjaluonnetta. Kristitty on armahdettu syntinen, joka on kutsuttu armolliseen elämäntapaan rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken. Rakastava elämäntapa ei ole armon ehto, vaan seuraus armon osallisuudesta.

    Äänestä

  • -kristitty- kirjoitti:

    Kaikki me olimme Jumalan henkilapsia ennen tänne syntymäämme, tänne koetusaikaan tuloamme. Kasteessa ei tulla Jumalan lapsiksi, vaan osoitetaan kuuliaisuutta ja tehdään Isän tahto, myös Jeesus kastettiin esimerkin vuoksi, vaikka varmasti oli Jumalan lapsi. kuinka sitten kaste muka tekisi Jumalan lapsiksi?
    On elettävä liittojen mukaisesti. Se on myös Isän vaatimus. Ei riitä hoilaaminen sunnuntaisin eikä kirkko eikä kaste ketään pelasta, tarvitaan usko ja teot, ne molemmat ja nimenomaan molemmat. Me MAP- kirkossa olemme kristittyjä 24 h, 7 vrk viikossa, joka hetki. Se juuri on pointti.

    Kristitty, kuka on uskossa, on sitä jokainen hetki. En halua puuttua mormonien henkilapsiteoriaan, en myöskään siihen, että Jeesus sai alkunsa oppienne mukaan Jumalan fyysisestä yhdynnästä Marian kanssa. En myöskään halua puutua siihen, että mormoniteologian mukaan
    Jumala on ollut aikaisemmin ihminen jollain toisella planeetalla ja saman opin mukaan jumalia on miljoonia jne. jne.
    Nämä oppinne eroittavat teidät kristityistä.

    Ap. t. 2:38
    Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

    Ef. 4:5
    Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!

    En yhtään harhauta, vaan puhun totta kuolemanvakavista asioista. Kyllä Raamatussakin lukee, että usko ilman tekoja on kuollut. Usko on perusasia, mutta se ei riitä. Tarvitaan teot. Teot ovat evankeliumin (palautetun sellaisen, jota ei ole peukaloitu ja valittu) mukainen elämä. Siinä se. Vaikka Pietari sanoi noin kuin kirjoitat, ei hän sanonut ettei tarvita tekoja. Kastekin on suoritettava oikein. Se on haudan vertauskuva, ja sieltä synnytään vertauskuvallisesti uudestaan kun noustaan pinnan alta. pirskotus ei ole upottamista. Lisäksi, kastetta on edellytettävä parannus. pikkuvauva ei ymmärrä mitään, eikä voi tehdä parannusta. On väärin ja Jumalan silmissä tuomittavaa kastaa syyttömiä pikkuvauvoja. Perisyntiä ei ole. Sen sovitti Kristus ristillä.

    Ef. 2:8-
    8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. 9 Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. 10 Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.

    teot näkyvät ja sitä kautta usko. katso pyyteetöntä MAp- kirkon laajamittaista työtä. vastaavaa et näe missään. Olemme jopa auttaneet salt lake Cityssä katolista kirkkoa korjaamaan kirkkonsa ihan vain auttamismielessä. Etpä löydä Suomesta paljoa hyviä tekoja paitsi kirkkomme jäsenten tekeminä, joitakin tosin on muttei paljon. pahuus rehottaa kaikkialla. ihmiset ovat ahneita ja persoja vallalle ja toisten sortamiseen ja kyynärpäätekniikalla uralla etenemiseen. Ja palvovat epäjumalia, materiaalia.

    Suomessa on aina autettu naapureita tai puutteessa olevia, talkooperinteellä on täällä pitkät perinteet. Sotien jälkeen tuli sotainvaliidien keskuudesta sanonta, veljeä ei jätetä ja näin syntyi sotainvaliidien veljesliitto.

    Tässä hieman suomalaisten hyviä tekoja.

    http://www.fi/www.fi/LinkDir;jsessionid=7D24176417F22FD659208DC635329387?sortBy=POPULARITY&query=&categoryId=31&categoryName=Keräykset

    Äänestä

  • -kristitty- kirjoitti:

    Jumala armahtaa syntisen yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Tämä Jumalan pelastava armo perustuu Kristuksen lunastus- ja sovitustyöhön.

    Kaste tekee ihmisistä Jumalan lapsia ja ehtoollisessa vastaanotetaan itse Kristus leivän ja viinin muodossa.

    Luterilainen kirkko korostaa armon lahjaluonnetta. Kristitty on armahdettu syntinen, joka on kutsuttu armolliseen elämäntapaan rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken. Rakastava elämäntapa ei ole armon ehto, vaan seuraus armon osallisuudesta.

    kaksoiskäsky tarkoittaa kymmenen käskyn noudattamista. Ensimmäiset viisi on Jumalan rakastamista ja seuraavat lähimmäisen rakastamista. Etkö tajunnut Jeesuksen tarkoitusta.

    Ei armo voi riistää oikeudenmukaisuudelta vaan synnit on hylättävä ja tehtävä niistä totinen parannus, jotta armo voisi tulla osaksemme. Emme ole täydellisiä eikä tekomme pelasta meitä, mutta parannus on tehtävä, jotta anteeksianto toimisi kohdallamme. Usko ilman tekoja on kuollut. Taivasten valtakuntaan pääsee vain täysin puhtaat, jotka ovat saaneet syntinä anteeksi, kun ovat hylänneet ne ja ovat uskollisia loppuun saakka.

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    Kolme ensimmäistä käskyä pitävät sisällään Jumalan ja ihmisen väliset suhteet, loput seitsämän käskyä sisältävät lähimmäisensä rakastamista.

    Vanha testamentti antoi Jumalan lain, Uusi testamentti toi ihmisille Jumalan armon Jeesuksen ristikuolemassa, sillä rakastava elämäntapa ei ole armon ehto, vaan seuraus armon osallisuudesta.

    Kuka on meidän taivaallinen Isä?
    Neljäs käsky kuuluu: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. Tämä on ainoa käsky, johon sisältyy lupaus. Myös se tarkoittaa, että kunnioitamme Taivaallista Isäämmä ja vanhempiemme kunnioittaminen on myös Jumalan kunnioittamista ja rakastamista.
    Viides käsky Älä tapa. Jumala on elämän antaja ja meidän tulee kunnioittaa elämää. Kun pidämme tämän käskyn rakastamme ja kunnioitamme myös Jumalaa, joka on kaiken elämän luoja.

    Äänestä

  • -kristitty- kirjoitti:

    Suomessa on aina autettu naapureita tai puutteessa olevia, talkooperinteellä on täällä pitkät perinteet. Sotien jälkeen tuli sotainvaliidien keskuudesta sanonta, veljeä ei jätetä ja näin syntyi sotainvaliidien veljesliitto.

    Tässä hieman suomalaisten hyviä tekoja.

    http://www.fi/www.fi/LinkDir;jsessionid=7D24176417F22FD659208DC635329387?sortBy=POPULARITY&query=&categoryId=31&categoryName=Keräykset

    Tässä ketjussakin noita "valehtelu" -otsikkoja on jo kolme.

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    Kuka on meidän taivaallinen Isä?
    Neljäs käsky kuuluu: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. Tämä on ainoa käsky, johon sisältyy lupaus. Myös se tarkoittaa, että kunnioitamme Taivaallista Isäämmä ja vanhempiemme kunnioittaminen on myös Jumalan kunnioittamista ja rakastamista.
    Viides käsky Älä tapa. Jumala on elämän antaja ja meidän tulee kunnioittaa elämää. Kun pidämme tämän käskyn rakastamme ja kunnioitamme myös Jumalaa, joka on kaiken elämän luoja.

    NELJÄS KÄSKY

    Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

    Jumalan tahto on, että jokaisella lapsella on isä ja äiti. Heille kuuluu erityinen arvo ja kunnioitus siksi, että he ovat vanhempiamme.

    Vanhempien tehtävänä on suojella lasta huolehtimalla hänen hyvinvoinnistaan ja kasvatuksestaan. Heidän tulee ohjata häntä tuntemaan Jumala ja rakastamaan lähimmäistään. Lapsella puolestaan on tarve ja oikeus voida kunnioittaa vanhempiaan.

    Vaikka vanhemmat toivovat lapsilleen hyvää, heidän sanansa ja tekonsa saattavat silti olla rakkaudettomia ja vääriä. Silloinkin, kun päätämme tehdä vastoin vanhempien tahtoa, meidän on kuunneltava ja arvostettava heitä. Käsky velvoittaa myös aikuisia kunnioittamaan vanhempiaan ja pitämään heistä huolta.

    Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Sen velvollisuutena on suojella kaikkia kansalaisia ja huolehtia oikeuden toteutumisesta. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen.

    Kun kunnioitamme niitä, joille on uskottu hallitsemisen tehtävä, osoitamme luottavamme Jumalan huolenpitoon. Jumala lupaa, että tästä seuraa hyvää myös itsellemme.

    Kuule isääsi, jolta olet saanut elämän, älä halveksi äitiäsi, kun hän on vanha. (Sananl. 23:22)
    Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: ”jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä”. Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan. (Ef. 6:1–4)

    Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

    MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:
    Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme väheksy emmekä vihastuta vanhempiamme emmekä esimiehiämme, vaan kunnioitamme, palvelemme, tottelemme, rakastamme ja arvostamme heitä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tässä ketjussakin noita "valehtelu" -otsikkoja on jo kolme.

    Neljä niitä on.

    Äänestä

Ehtoollinen on toinen luterilaisen kirkon sakramenteista. Ehtoollisen näkyvät aineet ovat leipä ja viini, joissa Kristus on todellisesti läsnä sen jälkeen kun ne on konsekroitu eli pyhitetty ehtoollisrukouksen yhteydessä. Tätä Kristuksen todellista, Pyhän Hengen kautta tapahtuvaa läsnäoloa ehtoollisessa kutsutaan nimellä reaalipreesens, latinaksi realis praesentia. Ehtoollisessa on kyse läsnäolevan Jumalan kohtaamisesta.

Jeesus on itse asettanut ehtoollisen. Ehtoollisrukouksen ytimen muodostavat ehtoollisen asetussanat, jotka perustuvat Jeesuksen opetuslapsilleen lausumiin sanoihin kiirastorstai-iltana.

Äänestä
  • Jumala kohdataan?

    Äänestä

  • näköinen kirjoitti:

    Jumala kohdataan?

    ainakaan sitä mormonien luulihaolmia, jolla ei ole ihoa, silmiä, hiuksia....

    Äänestä

  • näköinen kirjoitti:

    Jumala kohdataan?

    Joh. 14:7-11
    7 Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet."

    8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä."

    9 Jeesus vastasi:

    "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'? 10 Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. 11 Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.

    Äänestä

  • :>:>:>:> kirjoitti:

    ainakaan sitä mormonien luulihaolmia, jolla ei ole ihoa, silmiä, hiuksia....

    on vastustajien luoma ns. olkinukke. Mormonit uskovat Jumalaan, jonka kuvaksi meidät on luotu ja joka siksi muistuttaa meitä. Kristus sanoi:

    Luuk. 24:39
    Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan."
    Sellainen on ylösnoussut ruumis ja sellainen ruumis on myös Isällä:

    Joh. 14:9
    Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'? [Joh. 12:45; Kol. 1:15]
    Tämä ei silti tarkoita, että Isä ja Poika olisivat yksi ja sama.

    Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
    Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
    Kaikki syntyi Sanan voimalla.
    Mikään, mikä on syntynyt,
    ei ole syntynyt ilman häntä.
    Hänessä oli elämä,
    ja elämä oli ihmisten valo.
    Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

    rumaa ilmaisua "valehtelet". Täällä el kukaan, joka keskustelee vakavasti uskonasioista valehtele. Meillä voi olla erilaisia käsityksiä ja uskomuksia, mutta ne ei tee meistä valehtelijaa. Sinäkin vain tulkitset raamattua, mutta onko tulkintasi absoluuttisen oikea?

    Oletko tullut ajatelleeksi mitä Pietari kertoi Raamatun profetioiden ymmärtämisestä. 2.Piet. 1:20-21 Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.

    Kolmiyhteinen Jumalakäsite, jossa tarkoitetaan kaikkien kolmen jumaluuden jäsenen olevan yksi persoona ei ole raamatullinen käsite, vaan on juuri ihmisten oma tulkinta. Kuitenkin Raamattu on pullollaan kohtia jotka todistavat näiden persoonien olevan erillisiä, mutta opissa ja tarkoituksessa he ovat yksimielisiä ja siksi yksi Jumala.

    Unski

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    on vastustajien luoma ns. olkinukke. Mormonit uskovat Jumalaan, jonka kuvaksi meidät on luotu ja joka siksi muistuttaa meitä. Kristus sanoi:

    Luuk. 24:39
    Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan."
    Sellainen on ylösnoussut ruumis ja sellainen ruumis on myös Isällä:

    Joh. 14:9
    Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'? [Joh. 12:45; Kol. 1:15]
    Tämä ei silti tarkoita, että Isä ja Poika olisivat yksi ja sama.

    Jumalanne on tuon mukaan luulihaklöntti, jolla ei ole ihoa, silmiä, hiuksia, ym. koska tuolla luun ja lihan mainitsemisella todistatte sen, että Kristuksella ei ollut verta, koska hän ei sitä maininnut.

    Ja teidän Jumalanne on kuva teidän Kristuksestanne, joten Hänelläkin on vain luut ja lihat.

    Tuossa mainitsemassasi Luuk. 24.39 Kristus sanoo olevansa luuta ja lihaa kuten muutkin ihmiset eikä kuolleen henki, mutta jopa tuon voi kääntää päälaelleen...

    >Tämä ei silti tarkoita, että Isä ja Poika olisivat yksi ja sama.

    Vaan kaksi eri Jumalaa. Polyteisminne on jo kyllä tullut selväksi.

    Äänestä

  • -kristitty- kirjoitti:

    Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
    Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
    Kaikki syntyi Sanan voimalla.
    Mikään, mikä on syntynyt,
    ei ole syntynyt ilman häntä.
    Hänessä oli elämä,
    ja elämä oli ihmisten valo.
    Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

    Kenen luona Sana oli, kun sanotaan: "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."

    Oliko Sana itsensä luona? - Jumalaksi sanotaan kaikkia jumaluuden jäseniä eli Isää, Poikaa (Sanaa) ja Pyhää Henkeä. He ovat kukin Jumala erikseen ja kaikki yhdessä, mutta silloin tarkoitetaan heidän yksimielisyyttään eikä samuuttaan.

    Kovin helposti sinulta lipsahtaa tuo "älä valehtele". Jos olet eri mieltä, niin keskusteluun kuuluu, että sen ilmaiset, mutta valehtelusta syyttäminen on "hyvin tuhmaa" etenkin, kun mitään valehtelua ei ole tapahtunut.

    Äänestä

  • :>:>:>:> kirjoitti:

    Jumalanne on tuon mukaan luulihaklöntti, jolla ei ole ihoa, silmiä, hiuksia, ym. koska tuolla luun ja lihan mainitsemisella todistatte sen, että Kristuksella ei ollut verta, koska hän ei sitä maininnut.

    Ja teidän Jumalanne on kuva teidän Kristuksestanne, joten Hänelläkin on vain luut ja lihat.

    Tuossa mainitsemassasi Luuk. 24.39 Kristus sanoo olevansa luuta ja lihaa kuten muutkin ihmiset eikä kuolleen henki, mutta jopa tuon voi kääntää päälaelleen...

    >Tämä ei silti tarkoita, että Isä ja Poika olisivat yksi ja sama.

    Vaan kaksi eri Jumalaa. Polyteisminne on jo kyllä tullut selväksi.

    Tämä on pelkkä olkinukkesi: "Jumalanne on tuon mukaan luulihaklöntti, jolla ei ole ihoa, silmiä, hiuksia, ym. koska tuolla luun ja lihan mainitsemisella todistatte sen, että Kristuksella ei ollut verta, koska hän ei sitä maininnut."

    Olisiko Kristuksen pitänyt sinusta luetella kaikki ylösnousseen ruumiinsa osat? - Kyllä riitti aivan hyvin, että hän mainitsi luut ja lihan. Tiedämme ettei liha ja veri yhdessä peri taivaan valtakuntaa. Veri kuuluu kuolevaisuuteen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kenen luona Sana oli, kun sanotaan: "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."

    Oliko Sana itsensä luona? - Jumalaksi sanotaan kaikkia jumaluuden jäseniä eli Isää, Poikaa (Sanaa) ja Pyhää Henkeä. He ovat kukin Jumala erikseen ja kaikki yhdessä, mutta silloin tarkoitetaan heidän yksimielisyyttään eikä samuuttaan.

    Kovin helposti sinulta lipsahtaa tuo "älä valehtele". Jos olet eri mieltä, niin keskusteluun kuuluu, että sen ilmaiset, mutta valehtelusta syyttäminen on "hyvin tuhmaa" etenkin, kun mitään valehtelua ei ole tapahtunut.

    Älä rakenna sanomisistani olkinukkea.

    "Jumalaksi sanotaan kaikkia jumaluuden jäseniä eli Isää, Poikaa (Sanaa) ja Pyhää Henkeä. He ovat kukin Jumala erikseen ja kaikki yhdessä, mutta silloin tarkoitetaan heidän yksimielisyyttään eikä samuuttaan."

    Kiellät mormonien monijumalaisuuden, samalla sen kuitenkin myönnät.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tämä on pelkkä olkinukkesi: "Jumalanne on tuon mukaan luulihaklöntti, jolla ei ole ihoa, silmiä, hiuksia, ym. koska tuolla luun ja lihan mainitsemisella todistatte sen, että Kristuksella ei ollut verta, koska hän ei sitä maininnut."

    Olisiko Kristuksen pitänyt sinusta luetella kaikki ylösnousseen ruumiinsa osat? - Kyllä riitti aivan hyvin, että hän mainitsi luut ja lihan. Tiedämme ettei liha ja veri yhdessä peri taivaan valtakuntaa. Veri kuuluu kuolevaisuuteen.

    >Olisiko Kristuksen pitänyt sinusta luetella kaikki ylösnousseen ruumiinsa osat?

    Tuo kysymyshän pitää osoittaa mormoneille. Hehän tuon perusteella sulkevat veren pois.

    Jokainen täysijärkinen sen sijaan tajuaa mitä joku tarkoittaa jos sanoo olevansa luuta ja lihaa (tai lihaa ja verta).

    >Tiedämme ettei liha ja veri yhdessä peri taivaan valtakuntaa. Veri kuuluu kuolevaisuuteen.

    Ei vaan molemmat kuuluvat kuolevaisuuteen. Tuo "yhdessä" kuuluu kyllä onnettomimpiin selityksiin mitä olla voi, vaikka se on keskitty jo ennen Jeffiä...

    Äänestä

  • -kristitty- kirjoitti:

    Älä rakenna sanomisistani olkinukkea.

    "Jumalaksi sanotaan kaikkia jumaluuden jäseniä eli Isää, Poikaa (Sanaa) ja Pyhää Henkeä. He ovat kukin Jumala erikseen ja kaikki yhdessä, mutta silloin tarkoitetaan heidän yksimielisyyttään eikä samuuttaan."

    Kiellät mormonien monijumalaisuuden, samalla sen kuitenkin myönnät.

    sinä et ymmärrä mormonismin jumaluuskäsityksestä mitään, toistelet vain saarnamiestesi kirjoituksia.

    Äänestä

  • :>:>:>:> kirjoitti:

    >Olisiko Kristuksen pitänyt sinusta luetella kaikki ylösnousseen ruumiinsa osat?

    Tuo kysymyshän pitää osoittaa mormoneille. Hehän tuon perusteella sulkevat veren pois.

    Jokainen täysijärkinen sen sijaan tajuaa mitä joku tarkoittaa jos sanoo olevansa luuta ja lihaa (tai lihaa ja verta).

    >Tiedämme ettei liha ja veri yhdessä peri taivaan valtakuntaa. Veri kuuluu kuolevaisuuteen.

    Ei vaan molemmat kuuluvat kuolevaisuuteen. Tuo "yhdessä" kuuluu kyllä onnettomimpiin selityksiin mitä olla voi, vaikka se on keskitty jo ennen Jeffiä...

    ruumiin ylösnousemukseen?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    ruumiin ylösnousemukseen?

    En.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sakramentti kirjoitti:

Luterilainen Ehtoollinen on ainoastaan ja vain muistoateria, niille, jotka haluavat. Sillä ei ole muuta merkitystä.
Sitävastoin mormonieilla on sakramentti, jonka ainkana uudistetaan kasteen liitto, sekä pyydetään ja saadaan syntejä anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu