Kuusankoskelaiskoneisto tuhosi elämän

Useat viranhaltijat Kuusankoskella menettelivät kuin kostaisivat minulle jotain, vai oliko kyse tahallisen kiusaamisen tuottamasta nautinnosta, en tiedä.
Syytä kiusaamiseen ei koskaan sanottu minulle, mutta kuusankoskelaiskoneisto tuhosi elämäni.

Yhtiön palkanlaskennasta ehdotettiin, että palkkatodistus lähetettäisiin sieltä suoraan yksiysiin (ammattiosaston toimistoon) voidakseni hakea työttömyysavustusta. Suostuin siihen ja odottelin parin kuukauden ajan, mutta lopulta rupesin kyselemään missä todistus viipyy.

Kävi nimittäin ilmi, ettei palkkatodistus ollut tullutkaan yksysiin.

Menin palkanlaskentaan ja siellä oltiin ihmettelevinään minne se on hävinnyt. Uudestaan luvattiin lähettää se yksysiin. Ei lähetetty vielä toisellakaan kerralla. Ja odotin sitä kauan ilman työttömyysturvaa.

Kaupungin virkamies (nimikirjaimet NR), esimiesasemassaan yritti pidättää palkkasaataviani siten, että ei ilmoittanut kaikkia työpäiviäni palkanlaskentaan ja venkuloi monin tavoin, mutta lopulta liiton (kunnallisvirkamiesliitto) avulla sain ne kaikki, jotka pystyin toteen näyttämään. Erästä yhdeksän vapaapäivän kertymää en saanut kun esimies sairastuttuani määräsi vapaapäivät pidettäviksi.

Tämäntyyppistä ja muunlaistakin kiusaamista viranomaiskoneiston taholta koin todella paljon ja pitkällä aikavälillä, eivätkä lapsenikaan säästyneet siltä.
4938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

joku vuosi sitten ollut vaitonainen mies näytti olevan työpaikkakiusattu. Kuulin kun hän kirja kädessään kysyi toiselta miesvirkailijalta mihin teos laitetaan, siihen se itseään fiksuna pitänyt vastasi: "sinne minne se kuuluu!".

Äänestä
  • ...on oikeasti kehitysvammainen, joka ei osaa lukea. hän vei kirjat ulkomuistista ja numeroiden perusteella.

    Äänestä

  • miäs kirjoitti:

    ...on oikeasti kehitysvammainen, joka ei osaa lukea. hän vei kirjat ulkomuistista ja numeroiden perusteella.

    oikeuttaakin kiusaamisen???

    Irtisanottiinko hänet myös kyseisestä syystä johtuen, kun ei ole enää siellä näkynyt???

    Äänestä

  • miäs kirjoitti:

    ...on oikeasti kehitysvammainen, joka ei osaa lukea. hän vei kirjat ulkomuistista ja numeroiden perusteella.

    Vanhassa kirjastossa lastenpuolen kirjat olivat ihan sekaisessa järjestyksessä. Tiettyä kirjaa halutessa ei kirjaa löytynyt tietokoneen kertomasta paikasta. Joskus kirja löytyi. Kirjassa oleva koodi vain oli ihan eri kuin koneen kertoma. Ärsytyskynnyksen ylityttyä aloimme käyttämään Kouvolan kirjastoa. Siellä ei mainitsemiani ongelmia esiinny. Pari vuotta sitten toisen lapsen kanssa aloimme käymään taas paikallisessa. Ongelmat eivät olleet poistuneet mihinkään. Lasten dvd-valikoima oli huono. Käänsimme taas nokan kohti Kouvolaa.

    Keskittyisitte töihinne siellä kirjastossa! Ehkä siten saisitte ongelmatkin poistettua! Ei tarvitsisi näillä bensan hinnoilla ajaa Kuusankoskelta Kouvolaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viranomaiset kirjoitti:

Useat viranhaltijat Kuusankoskella menettelivät kuin kostaisivat minulle jotain, vai oliko kyse tahallisen kiusaamisen tuottamasta nautinnosta, en tiedä.
Syytä kiusaamiseen ei koskaan sanottu minulle, mutta kuusankoskelaiskoneisto tuhosi elämäni.

Yhtiön palkanlaskennasta ehdotettiin, että palkkatodistus lähetettäisiin sieltä suoraan yksiysiin (ammattiosaston toimistoon) voidakseni hakea työttömyysavustusta. Suostuin siihen ja odottelin parin kuukauden ajan, mutta lopulta rupesin kyselemään missä todistus viipyy.

Kävi nimittäin ilmi, ettei palkkatodistus ollut tullutkaan yksysiin.

Menin palkanlaskentaan ja siellä oltiin ihmettelevinään minne se on hävinnyt. Uudestaan luvattiin lähettää se yksysiin. Ei lähetetty vielä toisellakaan kerralla. Ja odotin sitä kauan ilman työttömyysturvaa.

Kaupungin virkamies (nimikirjaimet NR), esimiesasemassaan yritti pidättää palkkasaataviani siten, että ei ilmoittanut kaikkia työpäiviäni palkanlaskentaan ja venkuloi monin tavoin, mutta lopulta liiton (kunnallisvirkamiesliitto) avulla sain ne kaikki, jotka pystyin toteen näyttämään. Erästä yhdeksän vapaapäivän kertymää en saanut kun esimies sairastuttuani määräsi vapaapäivät pidettäviksi.

Tämäntyyppistä ja muunlaistakin kiusaamista viranomaiskoneiston taholta koin todella paljon ja pitkällä aikavälillä, eivätkä lapsenikaan säästyneet siltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu