Ilen misu pornoelokuvassa!

Ilen tekstiviestimisu on esiintynyt myös seksielokuvassa. Ilta-Sanomat kertovat asiasta.

Tuleekohan persuista koskaa omaa seksielokuvaa ja ketkä päärooleihin?
5215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kertoo miesten välisestä rakkaudesta

Äänestä
  • Seinäjulisteissa seuraa kiihkeää, homoeroottista toimintaa...

    Äänestä

elokuvaan pääsemiselle on, että henkilöllä on valtava perse. Karvalla-, puuterilla-, merivedellä- tms. höystettynä.

Äänestä

Herrat A ja B kähmivät toisiaan puoluetoimiston miesten vessassa kun paikalle tulee herra C. "Tuota C:tä me ei suvaita", totesi herra A. "C on eliminoitava välittömästi. Sille annetaan pieru naamalle, että lamaantuu. Sen jälkeen puukkoa selkään." "Olet viisas," vastasi B "ja näin me teemme muillekin häiriköille. Näin saamme kähmiä täällä toiletissa aina vain me kaksi."

Äänestä
  • (joka ilmestyy pian Yhdysvalloissa) johtavaa amatsoninaarasta, joka vilauttelee turkiksien välistä tissejään.

    Kukahan on persujen johtava naaras? Taitaa joka tapauksessa olla kuusissakymmenissä, koska sitä nuorta akateemista ei ole vieläkään löytynyt?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


I-S paljastaa kirjoitti:

Ilen tekstiviestimisu on esiintynyt myös seksielokuvassa. Ilta-Sanomat kertovat asiasta.

Tuleekohan persuista koskaa omaa seksielokuvaa ja ketkä päärooleihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu