pääkohdat on määritelty veljespäivillä:
"1. Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja OPPIMME AINOA PERUSTA.
2. On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja."
* * * * * * *
Mutta kun samoilla veljespäivillä tehty päätös, että "Jumala on kolmessa persoonassa", on ristiriidassa Jumalan oman sanan kanssa, joka vakuuttaa Jumalan olevan "kaikki kaikissa", eikä vain kolmessa persoonassa.
Ef. 4:6
"YKSI JUMALA ja kaikkien ISÄ, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja KAIKISSA."
Joh. 17:21
"että HE KAIKKI OLISIVAT YHTÄ, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, ETTÄ HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt."
1. Kor. 15:28
"Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, ETTÄ JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA."
Kumpiko näistä edellämainituista ja keskenään ristiriitaisista kohdista on "AINOA PERUSTA"?
"1. Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja OPPIMME AINOA PERUSTA.
2. On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja."
* * * * * * *
Mutta kun samoilla veljespäivillä tehty päätös, että "Jumala on kolmessa persoonassa", on ristiriidassa Jumalan oman sanan kanssa, joka vakuuttaa Jumalan olevan "kaikki kaikissa", eikä vain kolmessa persoonassa.
Ef. 4:6
"YKSI JUMALA ja kaikkien ISÄ, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja KAIKISSA."
Joh. 17:21
"että HE KAIKKI OLISIVAT YHTÄ, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, ETTÄ HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt."
1. Kor. 15:28
"Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, ETTÄ JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA."
Kumpiko näistä edellämainituista ja keskenään ristiriitaisista kohdista on "AINOA PERUSTA"?
Vastaukset 10
Vanhimmat
... ainoa perusta on Jeerus Kristus ja muuta perustusta ei ole.
veljeksille kömmähdys, sillä opin ainoa perusta ei olekaan enää Raamattu, kun kohta 2 on myös opissa mukana.
Ihme että he uskovat ennemmin Tertullianusta kuin Jumalan sanaa, joka kertoo meille miten me pelastumme.
Room. 10:9
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
Tuossa se on kokonaisuudessaan ilmoitettu. Minä ole toiminut noin, kuten Raamattu kehoittaa.
toiselle.
* Jumala ei koskaan poistu valtaistuimeltaan, eikä koskaan ole yhtä jumaluudessaan ihmisen kanssa. Ihminen ei koskaan istu, paitsi Jeesus tietenkin, koska on Jumala, istu Jumalan valtaistumelle.
* Tämä ykseys uskovien ja Jeesuksen kautta Jumalaan on aivan eri yhteyttä, kuin mitä Jumala on koliyhteisenä Jumalana itsessään.
* Siihen koliminaisuuteen ei koskaan eikä millonkaan voi kukaan sivullinen yhtyä, kuin Jumalan kolme persoonaa, Isä Poika ja Pyhä henki.
* Uskova on yhtä Pyhässä Hengessä Jumalan kolminaisuuteen, mutta ei koskaan ole osa kolminaisuudesta, sula mahdottomuus. Sillä Jumala on YKSI, edelleenkin, yksi Jumala kolmessa persoonassa.
* Jos tajuat, niin silloinkin, kun Jeesus luovuttaa kaien vallan Isälleen, että Hän olisi kaikki kaikaikessa, valtaistuimella istuu YKSI Jumala, joka on ollut ja on ja tulee aina olemaan Jumala kolmiyhteinen.
* Valtaistuimella istuu koko Jumala, Isä Poika ja Pyhä Henki. Jos tajuat, Jumala ei ole koskaan ollut ilman jokaista kolmea persoonaa, ei ikinä!
* Eikä tule ikinä olemaankaan! Tämä on Jumalanllinen totuus, joka sen tajuaa ja ymmärtää, on sen sisäistänyt, joka ei, ei tunne Jumalaa, niikuin tuntea ja tietää tulee. Jumala ei ole torso, ei ole ollut, ei ole nyt, eikä koskaan tule olemaan.
* Ymmärtäköön kuka on saanut sen ymmärtää, epäilijät eivät koskaan saakkaan, elleivät ala nöyrtymään.
* Jumalan Henki avasi Pietarin sydämen tajuamaan, että Jeesus Kristus on Jumala, ja niin voi saada jokainen joka uskoo Jumalaan , eikä tee Hänestä torsoa!
ja Jumala on kaikissa, vaikka kaikki eivät sitä tiedä:
Apostolien teot 17
27 "että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
28 sillä HÄNESSÄ ME ELÄMME ja LIIKUMME ja OLEMME, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'."
Kol. 1:16
"Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen",
Hepr. 2:11
"Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi",
Jeesuksen sanoja, koska ne eivät ole Hänen vaan Jumalan.
Joh. 12:48
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Joh. 14:24
Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
Jeesus oli Jumalan Poika. Se sana, jota Hän saarnasi, ei ollut Hänen vaan Isän sanaa.
Ei ole palvelija herraansa suurempi.
20 "Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
24 Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.
25 Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt.
26 Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."
Helluntailaiset tunnustuvat myös apostolisen uskontunnustuksen.
Jos Ekivaari ei niitä voi hyväksyä, niin sitten kannattaa miettiä missä lahkossa hän oikein on.
apostolinen uskontunnustus on tämä:
1. Kor. 8:6
"niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."
Ef. 4:6
"yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."
että "joukon mukana väärässä asiassa" ei onneksi tarvitse kaikkien kulkea:
2. Moos. 23:2
"Älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi."
Voi teitä sekopäitä. Ajatus on hukassa toutally,... mut ei se mitää. Tehän ootte ihan onnellisii noinkii