Mormonikirkko lupaa

taivaassa jossakin kolmesta tasosta.
Varaa on siis valita.
Korkeimmalle voi päästä aina jumalaksi asti.
Jumalana voi päästä oman maailman hallitsijaksi jossakin kaukana pitkällä.
Avaruudessa on vielä tilaa vaikka kaikille ihmisille valtakuntia hallittavaksi ja perustettavaksi.

Tuon kaiken voi saada kun elelee nätisti maassa ja antaa tuloistaan kymmenykset kirkon kassaan ja tekee ne tehtävät, jotka papisto määrää tehtäväksi.

Jos tekee maallista ansiotyötä 40 vuotta ja tienaa vuodessa 30000 euroa niin kirkolle siitä menee kymmenyksinä 120000 euroa.
Se on kirkon kauppaaman taivasosuuden hinta.
Se on pienen omakotitalon hinnan verran.
Jäsen maksaa siis kirkolle omakotitalon hinnan verran euroja.
Kuitenkin on hyvin epävarmaa tuottaako sijoitus mitään.
Lohdutuksena, jos niin käy, kirkko ainakin nettoaa hyvin.
Rahat eivät siis menekään hukkaan vaikka taivaasta ei saisikaan valtakuntaa hallittavakseen.
36847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

että pelastus olisi rahalla ostettavissa kirkkomme oppien mukaan? - Siihen tarvitaan evankeliumin mukainen elämä, kun olemme ensin ottaneet evankeliumin vastaa siten, kuin Pietari tässä neuvoo:
Ap.t. 2
37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

Nykyisin kirkossa on kymmenysten laki. Se vaatii vähemmän kuin talousasioitakin koskeva pyhityksen laki, joka oli alkukirkossa. Se oli todella ankara:
Ap.t. 5
Ananias ja Safira
1 Muuan Ananias-niminen mies myi yhdessä vaimonsa Safiran kanssa maatilan,
2 mutta pani vaimonsa tieten osan kauppahinnasta syrjään. Loput hän luovutti apostolien haltuun.
3 Silloin Pietari sanoi: "Ananias, miksi olet antanut sydämesi Saatanan valtaan? Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä ja jättää maatilan hinnasta osan itsellesi? [2. Kun. 5:26; Luuk. 22:3; Joh. 13:2]
4 Tilahan oli sinun, kun et vielä ollut myynyt sitä, ja sinun olivat myös rahat, kun sen myit. Kuinka saatoit ryhtyä tällaiseen tekoon? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle." [1. Tess. 4:8]
5 Nämä sanat kuullessaan Ananias lyyhistyi kuolleena maahan, ja kaikki, jotka olivat tätä kuulemassa, joutuivat kauhun valtaan.
6 Nuoret miehet kietoivat Ananiaan ruumiin vaatteeseen, kantoivat hänet ulos ja hautasivat hänet.
7 Kolmisen tuntia myöhemmin tuli Ananiaan vaimo sisään, tapahtuneesta mitään tietämättä.
8 Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle, tähänkö hintaan te maatilan myitte?" "Niin, juuri siihen hintaan", vastasi nainen.
9 Silloin Pietari sanoi: "Kuinka te yksissä tuumin ryhdyitte koettelemaan Herran Henkeä? Kuuletko askelia oven takaa? Ne, jotka hautasivat miehesi, kantavat täältä myös sinut."
10 Siinä samassa nainen kaatui kuolleena Pietarin jalkoihin. Nuoret miehet tulivat sisään ja näkivät naisen kuolleen. He veivät hänet pois ja hautasivat hänet miehensä viereen.
11 Kauhu valtasi koko seurakunnan ja kaikki jotka tästä kuulivat. [Ap. t. 2:43]

Äänestä
  • Sanoinhan tuossa aiemmin, että nätisti on elettävä jne.
    Tuo sinun esimerkkisi Ananiaksesta ja Safiirasta osoittaa kuinka käy jos ei kymmenyksiä maksa.
    Tänään tosin jumala ei heti tapa vaan antaa omastaan kiinni pitävän elää.
    Mutta mormonikirkko varmaankin teilaa käytännössä maksamattoman jäsenensä ainakin henkisesti. Eli kirkko kohtelee senmukaan kuinka jäsen suorittaa kymmenyksensä.
    Eikös se näin mene??

    Äänestä

Ei kymmenyksillä osteta mitään, niillä osoitetaan kuuliaisuutta Isän tahdolle. kaikki muutkin asiat tarvitaan pelastukseen.
Kaikki aina puhutte rahasta, se on tärkeää vissiin tälle maailmalle, jonka jumala on Perkele. Samoin valta ja omanarvontunne ovat turhan tärkeitä monelle, valta menee hattuun ja ihminen luulee olevansa jotakin vaikkei ole. Kukaan ei ole rahtuakaan toista parempi, vaikka olisi kuinka paljon rahaa ja valtaa ja asemaa.
Juuri mammonan palvonnan vuoksi monet eivät pelastu. Oikeasti, uhrauksen laki on raamatullinen. Jo Melkisedekille maksettiin kymmenyksiä, jopa itse Abraham maksoi ne. Kuinka sitten itsekäs nykyihminen muka tarvitsee kaiken itse?? En ymmärrä ollenkaan. Rahaan ja päihteiden käyttöön tyssää useimmiten MAP- kasteelle meno. Ihminen on liian heikko pelastuakseen kun ei saa itseään niskasta kiinni.
Voin vakuuttaa teille, että ei kannata kiintyä rahaan. Sitä ei saa mukaansa. käärinliinassa ei ole taskuja.

Äänestä
  • "Ei kymmenyksillä osteta mitään".

    Äläpäs hurskastele. Kymmenyksillä nimenomaan ostellaan taivaspaikkaa, sillä ilman kymmenysten maksua ei ole temppelikelpoisuutta. Temppelikelpoisuus taas tarvitaan, jotta saisi korotuksen kannalta välttämättömät temppelitoimitukset - eli jonninjoutavat huitomiset ja muut rituaalit. Ilman temppelitoimituksia ei ole pääsyä "korotukseen" ja jumalaksi, joten kymmenyksillä todellakin ostellaan taivaspaikkaa. M.O.T.

    Äänestä

  • Huntteri kirjoitti:

    "Ei kymmenyksillä osteta mitään".

    sinua häiritsee?

    Äänestä

  • huitomisessa kirjoitti:

    sinua häiritsee?

    Sanoinko minä, että se häiritsee minua? Huitokoot ihan rauhassa, turhaa se kylläkin on. Amatöörien puuhastelua.

    Äänestä

  • Huntteri kirjoitti:

    Sanoinko minä, että se häiritsee minua? Huitokoot ihan rauhassa, turhaa se kylläkin on. Amatöörien puuhastelua.

    joillakin tavalla temppelitoimituksiin?
    Luterilaiset nostavat käsiään taivasta kohti.
    Onko mormonien huitominen samanlaista?
    Kai siinä jotain sanotaankin samalla kun huidellaan.?

    Äänestä

  • Huntteri kirjoitti:

    Sanoinko minä, että se häiritsee minua? Huitokoot ihan rauhassa, turhaa se kylläkin on. Amatöörien puuhastelua.

    Kuinka huidotaan ammattimaisesti?

    Äänestä

  • ja ihmiset käyttävät, siis ei kaikki mutta kuitenkin useat, rahansa itsensä tuhoaviin aineisiin. Tupakkaan ja alkoholiin menee vastaavana aikana vähintään tuo summa (!20 000e)
    ja kaupanpäälle turmellaan terveys ja aiheutetaan yhteiskunnalle monenlaista lisälaskua ja ongelmia.

    Kirkolle suoritetut lahjoitukset ei mene kenenkään yksilön hyväksi vaan ovat yhteiseksi parhaaksemme monella tavalla. Meillä on omat toimitilat, jossa voimme rauhassa harjoittaa Jumalanpalvelusta ja monia toimintoja eri ikäryhmille. Myös temppelit ovat siunauksenamme. Saamme opiskelumateriaalia ja kirkko kustantaa myös lähetystyötä ihmisten pelastukseksi.

    Äänestä

  • puuhastelua? kirjoitti:

    Kuinka huidotaan ammattimaisesti?

    kun palkattu pappi toimii tehden kaikenlaisia ristinmerkkejä ym. Sitä kutsuisin ammattimaiseksi, koska siitä maksetaan:-)

    Äänestä

  • puuhastelua? kirjoitti:

    Kuinka huidotaan ammattimaisesti?

    Kveekareilla on kunnon meininki...

    Äänestä

  • Huntteri kirjoitti:

    Kveekareilla on kunnon meininki...

    huitomisessa. Onko muita ammattilaisryhmiä?

    Äänestä

maksaa sama aika kirkollisveroja yhteensä n 30 000 € eikä siltikään ole takuuta pelastuuko vai piruko vie.

Äänestä
  • mutta luterilaisuus tulee sentään huomattavasti halvemmaksi...

    Äänestä

  • kumpiakaan kirjoitti:

    mutta luterilaisuus tulee sentään huomattavasti halvemmaksi...

    Ateismipalstalle. Täällä vain tölvit etkä aiokaan pelastua. Häiritset tutkijoiden ajatuksia.

    Äänestä

  • aito totuus kirjoitti:

    Ateismipalstalle. Täällä vain tölvit etkä aiokaan pelastua. Häiritset tutkijoiden ajatuksia.

    !!!

    Äänestä

  • kumpiakaan kirjoitti:

    mutta luterilaisuus tulee sentään huomattavasti halvemmaksi...

    vie perille. Luulisi harmittavan enemmän.

    Äänestä

  • kumpiakaan kirjoitti:

    mutta luterilaisuus tulee sentään huomattavasti halvemmaksi...

    katsomo tuonpuoleisessa?:-)

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    katsomo tuonpuoleisessa?:-)

    tai enintään puupenkit.. ;-) No,ei kai sentään,oikeasti on jännä kuinka kaikki ollaan nykyisin valmiita laskemaan rahassa! Päihteet,alkoholi ja tupakka vievät valtavia summia rahaa,monilta on mennyt jopa talot ja maat ja mitä on vastineeksi tullut? Kurjuutta.Silti tilannetta vain surkutellaan.Kymmenykset taas tuovat paljon hyvää,antajalle ja muille.

    Äänestä

  • aito totuus kirjoitti:

    Ateismipalstalle. Täällä vain tölvit etkä aiokaan pelastua. Häiritset tutkijoiden ajatuksia.

    Harhautetut ja harhautettavat tarvitsevat apua, eivät ateistit;-)

    Äänestä

  • mutta ei kirjoitti:

    vie perille. Luulisi harmittavan enemmän.

    Ai sinne mormonien korotukseen? Eipä satu kiinnostamaan;-)

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    tai enintään puupenkit.. ;-) No,ei kai sentään,oikeasti on jännä kuinka kaikki ollaan nykyisin valmiita laskemaan rahassa! Päihteet,alkoholi ja tupakka vievät valtavia summia rahaa,monilta on mennyt jopa talot ja maat ja mitä on vastineeksi tullut? Kurjuutta.Silti tilannetta vain surkutellaan.Kymmenykset taas tuovat paljon hyvää,antajalle ja muille.

    Eiköhän kaikki seisomapaikat ole varattu mormoneille. Heillähän on tuonpuoleisessa useitakin seisomapaikkoja eli vaimoja.

    Miksi muuten oletat kaikkien ei-mormonien olevan juoppoja, tupakoitsijoita ym.

    Äänestä

  • Mormoneille kirjoitti:

    Eiköhän kaikki seisomapaikat ole varattu mormoneille. Heillähän on tuonpuoleisessa useitakin seisomapaikkoja eli vaimoja.

    Miksi muuten oletat kaikkien ei-mormonien olevan juoppoja, tupakoitsijoita ym.

    oleta,tunnen ihan raitiita ateistejakin.
    Tarkoitin sitä että rahaa voi laittaa epäterveelliseen ja haitalliseen asiaan,tosi isojakin summia.

    Äänestä

tämän olet esittänyt aikaisemminkin...

Vanhan kertausta, sinulle on tästäkin jo vastattu.. Keksi jotakin uutta.

On virhe ottaa vain yksi asia kirkosta ja pohtia siltä näkökantilta niputtaen kaikki muut evankeliumiin liittyvät asiat yhteen "elelee nätisti ja tekee mitä papisto määrää"-pakettiin.

Äänestä
  • lähestymistapaahan käyttää mm. mormonismi.net -sivusto.

    Yksittäistapausten (jopa tulkinnallisten) perusteella hehkutetaan koko mormonismin ja sitä kautta jokaisen mormonin henkilökohtaisesti olevan pelkästään narutettavaksi antautuneita pässejä.

    Äänestä

  • virheellistä kirjoitti:

    lähestymistapaahan käyttää mm. mormonismi.net -sivusto.

    Yksittäistapausten (jopa tulkinnallisten) perusteella hehkutetaan koko mormonismin ja sitä kautta jokaisen mormonin henkilökohtaisesti olevan pelkästään narutettavaksi antautuneita pässejä.

    Mitä yksittäistapauksia mormonismi.net-sivusto käyttää? Tarkoitatko yksittäisten profeettojen (mm. Brigham Young) antamia opetuksia?

    Äänestä

  • :>:>:>:> kirjoitti:

    Mitä yksittäistapauksia mormonismi.net-sivusto käyttää? Tarkoitatko yksittäisten profeettojen (mm. Brigham Young) antamia opetuksia?

    No, ainakin se sivuston ylläpitäjä on yksi esimerkki ;-)

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    No, ainakin se sivuston ylläpitäjä on yksi esimerkki ;-)

    Niin arvelinkin. Kunhan taas joku soitti suuta...

    Äänestä

  • :>:>:>:> kirjoitti:

    Niin arvelinkin. Kunhan taas joku soitti suuta...

    Yritätkö sinä siis väittää että By olisi ollut narusta vedettävä pässi... Sitähän hän ei ollut.

    Ja narusta veddettviä haluttiin esimerkkejä?

    Ja mormonismi.net:n ylläpitäjä oli yksi sellainen.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Yritätkö sinä siis väittää että By olisi ollut narusta vedettävä pässi... Sitähän hän ei ollut.

    Ja narusta veddettviä haluttiin esimerkkejä?

    Ja mormonismi.net:n ylläpitäjä oli yksi sellainen.

    Nimimerkki "virheellisiä" väitti että mormonismi.net-sivustolla yleistetään yksittäistapauksia. Yhtään esimerkkiä ei tullut lukuunottamatta minun ja sinun vitsejä.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Yritätkö sinä siis väittää että By olisi ollut narusta vedettävä pässi... Sitähän hän ei ollut.

    Ja narusta veddettviä haluttiin esimerkkejä?

    Ja mormonismi.net:n ylläpitäjä oli yksi sellainen.

    Kyllähän tuo Mormonismi.net-sivuston ylläpitäjä oli aikanaan narusta vedettävä pääsi, mutta hän alkoi onneksi ajatella omilla aivoillaan ja irtautui narusta.

    Äänestä

  • :>:>:>:> kirjoitti:

    Kyllähän tuo Mormonismi.net-sivuston ylläpitäjä oli aikanaan narusta vedettävä pääsi, mutta hän alkoi onneksi ajatella omilla aivoillaan ja irtautui narusta.

    menisi mainostamaan, että omilla aivoilla ajattelun lopputulos olisi mitenkään loistava.

    Mutta omia aivoja usein yliarvioidaan.

    Äänestä

  • tapauksessa kirjoitti:

    menisi mainostamaan, että omilla aivoilla ajattelun lopputulos olisi mitenkään loistava.

    Mutta omia aivoja usein yliarvioidaan.

    Onhan se loistava kun on päässyt mormonismista eroon ja auttaa muita, jotka ovat mahdollisesti samassa tilanteessa kuin hän itse silloin tai jotka ovat vaarassa vaipua mormonismiin.

    Äänestä

  • :>:>:>:> kirjoitti:

    Kyllähän tuo Mormonismi.net-sivuston ylläpitäjä oli aikanaan narusta vedettävä pääsi, mutta hän alkoi onneksi ajatella omilla aivoillaan ja irtautui narusta.

    Sitä esimerkkiä minä juuri tarkoitinkin. :-)

    Tietysti se että hän tunsi oleensa narusta vedettävä pässi on ihan hännen oma käsityksensä.. Jota ei voi yleistää :-)

    Hupinsa kullakin .... Ja tarpeeksi tätä.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Sitä esimerkkiä minä juuri tarkoitinkin. :-)

    Tietysti se että hän tunsi oleensa narusta vedettävä pässi on ihan hännen oma käsityksensä.. Jota ei voi yleistää :-)

    Hupinsa kullakin .... Ja tarpeeksi tätä.

    Niin, senhän huomaakin vasta jälkikäteen, toivottavasti sinäkin joskus ;-)

    Äänestä

  • :>:>:>:> kirjoitti:

    Niin, senhän huomaakin vasta jälkikäteen, toivottavasti sinäkin joskus ;-)

    :-)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jäsenilleen paikan kirjoitti:

taivaassa jossakin kolmesta tasosta.
Varaa on siis valita.
Korkeimmalle voi päästä aina jumalaksi asti.
Jumalana voi päästä oman maailman hallitsijaksi jossakin kaukana pitkällä.
Avaruudessa on vielä tilaa vaikka kaikille ihmisille valtakuntia hallittavaksi ja perustettavaksi.

Tuon kaiken voi saada kun elelee nätisti maassa ja antaa tuloistaan kymmenykset kirkon kassaan ja tekee ne tehtävät, jotka papisto määrää tehtäväksi.

Jos tekee maallista ansiotyötä 40 vuotta ja tienaa vuodessa 30000 euroa niin kirkolle siitä menee kymmenyksinä 120000 euroa.
Se on kirkon kauppaaman taivasosuuden hinta.
Se on pienen omakotitalon hinnan verran.
Jäsen maksaa siis kirkolle omakotitalon hinnan verran euroja.
Kuitenkin on hyvin epävarmaa tuottaako sijoitus mitään.
Lohdutuksena, jos niin käy, kirkko ainakin nettoaa hyvin.
Rahat eivät siis menekään hukkaan vaikka taivaasta ei saisikaan valtakuntaa hallittavakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu