Ei voi muuta kuin todeta sen, että tämän palstan taso on todella alhainen (ei eroa muista Suomi24 foorumeista sinänsä). Viikoittain aloitetaan kymmeniä keskusteluja, joista toiset saavat enemmän huomiota kuin toiset. Yhteistä näille on kuitenkin niiden heikko taso ja mielipiteet, joiden perusteella kirjoittajille voisi diagnosoida jonkinlaisen psyykkisen sairauden.
Kaksi pahinta ovat Krusader ja DarkFear. Tyyliin kuuluu, että jompikumpi "paifisti" aloittaa keskustelun vaikka lehmänpaskasta ja siirtää sen alkuperäisestä kontekstistaan koskemaan asevelvollisuutta, Kun "älykkäät" argumentit on "ammuttu", alkaa keskinäinen kehuminen ja itku siitä, miten asevelvollisuus tuhosi mielenterveyden.
Mielenterveys pojilta on toki mennyt, sitä en kiistä, mutta asevelvollisuus ei sitä ole tehnyt. Ensinnäkin Krusader ei ole joutunut armeijaa/sivaria vielä suorittamaankaan, ja päinvastaisista väitteistään huolimatta tuskin sitä koskaan joutuu tekemäänkään (vapautettu, totesi itse aiemmin). Ilmeisesti "Krusin" puheet perustuvat vain siihen, että hän tukee mielenterveyttään hakemalla tukea DF:sta ja RP:sta.
DF sitten onkin aika mielenkiintoinen tapaus. Miehen "mantraan" kuuluu asioiden pakonomainen toistaminen, valheet, syytökset, harhakuvitelmat, tietämättömyys yhteiskunnallisista asioista niin Suomen kuin muun maailman osalta sekä aimo annos masentuneisuutta. DF tekee "omilleen" (pasifistit) hallaa, mutta ei sitä fanatiassaan ymmärrä. Erityisen vastenmielisinä voi pitää hyökkäyksiä vanhuksia vastaan, samoin kuin Krusaderin irvokkaita puheita esimerkiksi vammaisista.
Rauhanpuolesta on mielenkiintoinen tapaus, Miehellä on taipumusta maltillisuuteen ja hän joutuu usein korostamaan "omaa linjaansa" näiden kahden tulittaessa kärpästä tykillä. RP on tosin osaltaan aivopeseytynyt ja masentunut, mutta jonkinlaisella terapialla hänellä olisi mahdollisuus päästä jaloilleen.
Sitten on muutama sekopää, jotka ovat kaiketi internetissä laitoksesta käsin (mm."Hana"), heidän tehtävänsä on häiriköidä minkä kerkeävät.
Lukkijurpo vaikuttaa myös hieman epävakaalta, joskin älykkäältä. DF ja Krusader eivät hyväksy hänen argumenttejaan (en tarkoita syanidi-läppää), vaan yrittävät olla huomioimatta tätä. Toisinsanoen eivät uskalla.
Tässä analyysiä. Palsta on perseestä ja se ei ole ainakaan menossa parempaan päin.
Kaksi pahinta ovat Krusader ja DarkFear. Tyyliin kuuluu, että jompikumpi "paifisti" aloittaa keskustelun vaikka lehmänpaskasta ja siirtää sen alkuperäisestä kontekstistaan koskemaan asevelvollisuutta, Kun "älykkäät" argumentit on "ammuttu", alkaa keskinäinen kehuminen ja itku siitä, miten asevelvollisuus tuhosi mielenterveyden.
Mielenterveys pojilta on toki mennyt, sitä en kiistä, mutta asevelvollisuus ei sitä ole tehnyt. Ensinnäkin Krusader ei ole joutunut armeijaa/sivaria vielä suorittamaankaan, ja päinvastaisista väitteistään huolimatta tuskin sitä koskaan joutuu tekemäänkään (vapautettu, totesi itse aiemmin). Ilmeisesti "Krusin" puheet perustuvat vain siihen, että hän tukee mielenterveyttään hakemalla tukea DF:sta ja RP:sta.
DF sitten onkin aika mielenkiintoinen tapaus. Miehen "mantraan" kuuluu asioiden pakonomainen toistaminen, valheet, syytökset, harhakuvitelmat, tietämättömyys yhteiskunnallisista asioista niin Suomen kuin muun maailman osalta sekä aimo annos masentuneisuutta. DF tekee "omilleen" (pasifistit) hallaa, mutta ei sitä fanatiassaan ymmärrä. Erityisen vastenmielisinä voi pitää hyökkäyksiä vanhuksia vastaan, samoin kuin Krusaderin irvokkaita puheita esimerkiksi vammaisista.
Rauhanpuolesta on mielenkiintoinen tapaus, Miehellä on taipumusta maltillisuuteen ja hän joutuu usein korostamaan "omaa linjaansa" näiden kahden tulittaessa kärpästä tykillä. RP on tosin osaltaan aivopeseytynyt ja masentunut, mutta jonkinlaisella terapialla hänellä olisi mahdollisuus päästä jaloilleen.
Sitten on muutama sekopää, jotka ovat kaiketi internetissä laitoksesta käsin (mm."Hana"), heidän tehtävänsä on häiriköidä minkä kerkeävät.
Lukkijurpo vaikuttaa myös hieman epävakaalta, joskin älykkäältä. DF ja Krusader eivät hyväksy hänen argumenttejaan (en tarkoita syanidi-läppää), vaan yrittävät olla huomioimatta tätä. Toisinsanoen eivät uskalla.
Tässä analyysiä. Palsta on perseestä ja se ei ole ainakaan menossa parempaan päin.
Vastaukset 23
Vanhimmat
mene palsta parempaan suuntaan.
Aloitus oli ihan OK, mutta sitten siirryit suoraan arvostelemaan yksittäisiä postaajia. Kaikki jotka tätä palstaa ovat lukeneet, tietävät tasan tarkkaan millaista tekstiä Rauhanpuolesta, Darkfear, Lukkijurpo ym. vakiopostaajat suoltavat. Sitä asiaa ei tarvitse erikseen mainita, ellei sitten ole itse joku näistä yllämainituista trolleista ja halua kiillottaa omaa itsetuntoaan tai vain trollailla välillä toisella tyylillä.
Tosin kun nyt aloitit keskustelijoiden arvioimisen, niin sanonpa vaan että Lukkijurpo ei todellakaan mitään älykästä kuvaa itsestään ole ainakaan minulle luonut. Kyseisen nimimerkin kanssa ei tarvitse kovin montaa kommenttia vaihtaa kun hänen argumenteistaan on jo kaikki koherenssi ja loogisuus hävinnyt ja homma on mennyt sille tavanomaiselle "vittusivarittapetaan ja asevelvollisuus on jees koska asevelvollisuus on jees koska asevelvollisuus on jees" -linjalle. Idiootti mikä idiootti. Reaktioaika on kyllä ko. kaverilla useimmiten hämmästyttävän hyvä, ainakaan RP ja DF eivät joudu hänen kommenttejaan yleensä juuri puolta tuntia kauempaa odottelemaan... eipä taida olla Lukkijurpolla pahemmin muuta elämää kuin tämä palsta.
Ette tekään älykästä tai suvaitsevaa kuvaa itsestänne luo. Haukutte, pilkkaatte ja vääristelette sanojanne ilmiselvän ilkeissä aikomuksissa. Vittu mikä idiootti te olette.
Neuvo: vedä känni ja tee tuplavoltti niskat taittaen.
"Haukutte, pilkkaatte ja vääristelette sanojanne ilmiselvän ilkeissä aikomuksissa."
Kysyisin mitä sä sitten teet tällä palstalla, ellet hauku, pilkkaa ja vääristele sanojasi!?
Asevelvollisuus ei suomessa kannata tosiaankaan tosipaikan tullessa. Perustele, miten se voisi kannattaa!? Viimeksikin jouduttiin turvautumaan saksalaisiin, mutta muuten oltaisi varmasti ilman itsenäisyyttä! Miksei me tulevaisuudessa voitaisi liittyä suoraan Natoon vai luuletko sä pässi että se on pelkkää harhautusta!? Itse täällä puhut Stalinin elkeillä...totta kai jos suomeen kriisi uhkaisi niin se tarkoittaisi samalla että se kriisi uhkaisi koko Nato-jäsenmaita.
Eihän silloin kun kriisi olisi Nato-jäsenmailla niin helvetissäkään pyydettäisi silloin USA:lta pelkästään apua vaan siihen suomelta riittäisi aivan hyvin lähivaltiot ensihätään.
Ihmettelen kovasti miksei täällä suomessa kukaan halua taistelevan toisen valtion puolesta, mutta suomalaiset kuitenkin vaativat kuitenkin muita valtioita hätiin. Uskoisin kumminkin, että me suomalaiset ollaan pelkästään muiden hyväksi käyttäjiä, eikä meitä tulevaisuudessa auta kukaan. Ainut pelastus on enää Nato-jäsenyys...entäs jos sen meidän kriisin aloittaakin Nato-jäsenmaat eikä se mitä kuvitellaan uhkaksi Venäjä!?!? Ollaan sitten yksin vai ajatellaanko sitten venäläisiä hätiin? Jos ne tulevat hätiin niin meille ei ainakaan siinä sodassa käy hyvin. venäjä saattaisi tahtoa koko suomen itelleen...joten natoon suomi ja viivana!
On täällä Suomi24:ssä vielä paljon huonompiakin sivuja.
Olen vähän lukenut näitä sivuja ja noiden mainitsemiesi kolmen kirjoitukset ovat ainakin niin hyvin kirjoitettujakin, että ei niissä ole ainakaan niin isoja virheitä etteikö niistä selvää saisi.
Kyllä minä saan sen käsityksen, että juuri tuo DF:kin sivarina on oikeasti masentunut, ja nimenomaan noista armeijjallisista kysymyksistä joihin hän aina vaan jotenkin kokee törmäävänsä vasten tahtoaan.
Vilkkaimpia maanpuolustusta koskevia keskustelualueita. Ja keskustelijat esittävät monitahoisia ja -tasoisia, jopa omia näkemyksiä.
Minusta tuntuu että olen tässä viikon aikana puhunut asiasta kaiken mitä nyt on puhuttavana. Jos tällä palstalla viettää selvästi enemmän aikaa niinkuin nämä vakkarijäsenet niin eihän tämä palsta sitten enää mitään muuta anna kuin iänikuista vääntämistä samoista asioista.
Uskompa että ne fiksuimmat sivarit ovat palstalta jo aikaa sitten poistuneet ja siirtäneet mielenkiintonsa muihin asioihin todettuaan että tätä kautta asioihin ei nopeaa muutosta tule.
on Lukkijurpo.
Näin muuten saattaa olla ihan okeastikkin. Minäkin tuota juuri epäilin, ja siitä yhdessä kommentissani Lukkijurpolle vihjasinkin. Lukkijurpo monessa paikkaa ikäänkuin pyrkii vahvistamaan noita Darkin kommentteja esiintymällä jonkinlaisena tyypillisenä 'armeijjaa diggaavana junttimilitaristina' Eli hänen roolinsa kärkevine sivareja herjaavine lausuntoineen olisi näyttää tai todistaa sitä, että on olemassa väkeä joka kommenteillaan haluaa ahdistaa ja masentaa sivari-Darkkia tämän väittämällä tavalla.
Itse asiassa vaikkapa Lukkijurpo ja Drkki voivat hyvinkin olla jopa yksi ja sama kirjoittaja.
Vaan en erityisemmin pitänyt intistä. Paskoja tyyppejä siellä oli, mutta oli niitä hyviäkin. Motiivini on yksinkertaisempi millä ei ole mitään tekemistä Puolustusvoimien kanssa. Minä vastustan valehtelua ja sortoa kaikissa muodoissaan ja DarkFear juurikin valehtelee ja sortaa meitä suvaitsevaisia eurooppalaisia.
En ole DarkFear koska en multinikkaile. Se on halveksittava tapa.
DarkFear on väkivaltaisen suvaitsematon rasisti ja minä en hyväksy mitään niistä joten asia on sillä selvä.
Ihme juttu kun tästäkin on taas pudonnut kaksi ihan lyhyttä RAATO- kommenttia ja niihin minun hyvin luhyt kommenttinikin pois.
Kommenteissa ei todelakaan ollut mitään kummallista. Tuon oman kommenttini voin tässä vaikkapa vielä toista, vaikka se pliisu onkin.
'Vaika nuo sanonnat noin yleensä nyt ovat mitä ovat, niin minusta tuo 'se koira älähtää johon kalikka kalahtaa' on yksi niistä joissa näyttää useamminkin olevan perää' eikä siinä kommentissani muuta ollut.
Jatkan tähän vielä sanonnoista sivari/totaali - palstan teemaan liittyen sanonnalla 'ei sota yhtä miestä kaipaa' Tämä on mielestäni sanontana sellaista tyyppiä, että sitä voi käyttää lähes kuka hyvänsä lähes missä hyvänsä yhteydessä, mutta vaikka sen yrittää ottaa mahdollisimman kirjaimellisestikkin on se siltikin hämmentävä.
Ajatellaanpa vaikka jotain asepalvelusta välttelevää tai siitä kieltäytyvää miestä, jonka poliisi tulee noutamaan. Itse sota ei tällaista yhtä miestä kaipaa (ja tuskin nykyoloissa paljon kaipailisi vaikka yli puoletkin ikäluokasta kieltäytyisi), mutta toisaalta jotenkin se sota tuota yhtäkin miestä vaan näyttää kaipaavan, kun häntä poliisikyydissä viedään (edellyttäen että armeijjaa nyt oikeasti pidetään yllä mahdollista sotaa varten).
Minusta tällainen sodan yhtäkin miestä kaipaaminen johtuu siitä, kun katsotaan sodan(Tai aseellisen maanpuolustuksen, ja myös näissä asioissa aina vaietun maan sisäisen järjestyksen takaajana olemisen) luonnollisesti tarvitsevan asiaan koulutettua armeijjaa, ja tällaisen armeijjan ylläpitämisen ja olemassaolonkin katsotaan välttämättä vaativan totalitaarista militaristista kulttuuria, jonka ylläpitämiseksi ja generoimiseksi puolestaan katsotaan tarvittavan tätä kaikille miehille pakollista yleistä asevelvollisuutta.
Minusta tämä tällainen järjestys on jo auttamatta vanhanaikaistakin. Järjestelmä on meillä perintönä menneiltä ajoilta, jolloin sotia käytiin nimeenomaan massa-armeijoilla, ja jolloin armeijjoille nimenomaan tuo taistelevien sotamiesten lukumäärä oli strateginen juttu ja niinmuodoin miestarve loputon.
Tähän voi joku heittää, että nykyisen kaltaista järjestelmää ja armeijjaa tarvitaankin lähinnä sisäpoliittisista syistä vallassaolijoiden viimesijaiseksi turvaksi, ja yhteiskuntarauhan takuumieheksi(Tällainen massiivinen järjestelmä nimenomaan myös jo olemassaolollaan toimii uhkana, ja siten ennaltaehkäiseekin esim. jotain radikaaleimpia poliittisia liikkeitä).
Minusta kuitenkin juuri tämä armeijjajärjestelmämme sisäpoliittinenkin ulottuvuus on varsin vastenmielinen asia. Miksi juuri me suomalaiset tarvitsemme tällaista ylimääräistä massiivista rautakouraa itseämme kurissa pitämään, kun ei sellaista maailmassa juuri muutkaan vapaat kansat tarvitse, puhumattakaan että he sellaista ihan vielä haluaisivatkin. Ei meitä tällaiseen rautaiseen sisä/ulkopoliittiseen kuriin enää ole aikoihin Neuvostoliittokaan painostanut.
Palstassa on ikävystyttäviä ja yksinkertaisia ihmisiä. Sanoi mitä tahansa, ikinä ei saa kiitosta, vaan nämä paskiaiset ovat aina perässä räävimässä meitä jolla on jotain oikeasti sanottavaa.
Minä, DarkFear, RP ja Daider olemme parhaat keskustelijat tässä palstassa. Muu joukko onkin sitten isättömiä luusereita joilla ei ole munaa käyttää omaa nimimerkkiään tai antaa lämminhenkisiä kehuja. Ei ihme että niin moni on jättänyt palstan.
Joidenkin ymmärrys ei vain riitä huumoriin ja leikkimielisyyteen, vaan kuin piru aina jotkut paskiaiset avaavat paskaa lätisevän perslärvensä ja armotta haukkuvat, koska eivät omaa tunteita.
Ai myönnät että viestisi ovat huumoria ja leikkimielisyyttä eikä lainkaan asiaa ? =)
Sanoisin että se miten sinä vastaanotat muiden mielipiteet ei anna kovin hyvää pohjaa sille että joku sinun kanssa erimieltä oleva vastaanottaisi sinun mielipiteesi kovinkaan asiallisesti.
Kun en ymmärrä tätä väkeä täällä. Apinakin osaisi kirjoittaa näitä aiheita mitä nämä nikittömät tekevät ja jos osaa vähänkin olla idealistinen niin heti teilataan tyhmäksi. Olen sentään kirjoittanut kirjan, se vaatii älykkyyttä ja kekseliäisyyttä.
"Olen sentään kirjoittanut kirjan, se vaatii älykkyyttä ja kekseliäisyyttä."
Oletko tosissasi noiden juttujesi kanssa? Et voi olla..
Mitä heidän sitten pitäisi osata, jotta he voisivat keskustella sinun kanssasi? Mielestäni tällä palstalla on käyty ihan hyvin läpi se mikä tälle palstalle kuuluu. Häiriköt kuuluvat asiaan.
Valitettavasti se raivohullu rasistipsyko todellakin uskoo kaikki harhansa.
'Mielestäni tällä palstalla on käyty ihan hyvin läpi se mikä tälle palstalle kuuluu'
Minun käsittääkseni tämä ristiriitaisuus syntyykin juuri tästä asetelmasta, että meillä sotilaalliset kysymykset ovat yhtä lailla siviilikysymyksiä. Ja kaiken lisäksi nämä sotilaalliset kysymykset ovat siviilipuolellakin ihan turhankin kattavasti ykkössijalla.
Eli Suomalaselle sotilaallisia kysymyksiä käsittelevälle palstalle perimmältään kuuluu myös kaikki siviilipuolenkin asiat maan ja taivaan väliltä. Onko se näissä oloissa sitten mikään ihme jos tässä pojat alkavat vaikuttaa sekopäiltä.
Ilmeisesti jotain tarttis tehrä.
Olisiko tullut jo aika siirtyä maanpuolustuksessa yleisestä asevelvollisuudesta miehille ja naisille vapaaehtoiseen sotilaskoulutukseen, ja myös enemmän sotilasammattiaisiin.
Muistelisin lukeneeni/kuulleeni jostain että siviilikin voi mahdollisesti kohta mennä sotilaskorkeakouluun. Tämä olisi mielestäni todella hyvä asia, koska silloin armeija ottaisi taas askeleen lähemmäs sitä että se olisi laitos niinkuin muutkin, eikä mitään erityisoikeuksia omaava laitos. Juuri tuo ammattimaisempaan armeijaan siirtyminen olisi se oikea suunta ja toivottavasti menemme sitä kohti tulevaisuudessa nopeammin kuin mitä olemme meneet tähän asti.
Pakostakin se ihan itsestäänkin menee koko ajan yhä enemmän valikoivaan ja ammattimaiseen suuntaan, kun aina vaan korkeampaa tekniikkaa myös sotilaspuolella tarvitaan ja otetaan käyttöön, ja miehistöltäkin vaaditaan aina enemmmän myös kansainvälistenkin mittojen ja vaatimusten täyttämistä. Varmaan muutos edistyisi nopeammin ellei meillä olisi tällaista vähän erikoista tilannetta, jossa suuri osa kansastakaan ei halua muutosta tuohon kaikille miehille pakolliseen yleiseen asevelvollisuuteen. Kuka meistä mistäkin syystä, mutta luulisin kattavimman syyn olevan sen, että ei haluta luopua armeijjaperinteistä ja on niin pitkälle kasvettu sisäänkin tuohon vähän omalaatuiseen militaristiseen kulttuuriin, että ei sitä sellaiseksi edes osata ottaa, eikä siinä siksi juuri mitään erikoista edes huomata olevan, muuta kuin silloin kun törmätään siitä hyvin selvästi seuraaviin ihan hulluihin juttuihin
Kyllä se kirjan kirjoittaminenkin aina kuitenki vaatii osaamista ja älyäkin, vaikka ei nyt sitten mikään tieteen teoriakirja olisikaan. Fiktiokin vaatii oman laistansa osaaamista.
Jos tuo linkki paikkansa pitää on tuo Krusader myös iältänsäkin vasta 19 tai 20 vuotias.
"Olen sentään kirjoittanut kirjan, se vaatii älykkyyttä ja kekseliäisyyttä."
Krusader on alkanut kirjoittamaan salanimellä kuten jotkut suurkirjailijatkin ovat tehneet. Hän joutui vaihtamaan Maanpuolustus palstalle. Mitä sitä kirjailija ei tekisi saadakseen lukijoita.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001447&posting=22000000033568722
En minä ole tuota tuonne pistänyt. Joku on ottanut talteen vanhoja otteitani ja pistänyt menemään. Huvittavaa sinällään, koska tuo on vielä se raakaversio.
"Sitten on muutama sekopää, jotka ovat kaiketi internetissä laitoksesta käsin (mm."Hana"), heidän tehtävänsä on häiriköidä minkä kerkeävät. "
Samaa voisin sanoa koko suomen yhteiskunnasta, joka on niin helvetin sekopää ettei asevelvollisuutta voi lakkauttaa! Perustele väitteesi, mikäli et ymmärrä yhteiskuntaa sekopäänä!?