tänään tälle palstalle tuolta Psykologia-palstalta. Ajattelin olevani tässä seurassa sikäli kotonani, että täältä löytyy paljon samalla tavalla ajattelevia. Taisin erehtyä. Olen ollut tällä palstalla vasta muutaman tunnin ja jo hyökkäykset ovat hurjia.
Psyko-palstan hankaluus oli juuri siinä, että asiallista keskustelua oli vaikea saada aikaan, koska kaikki ketjut menevät aina asiattomuuksiin. Siis oletin, että tällä palstalla olisi paikalla vähemmän henkisesti vammautuneita kuin siellä. Erehdyin. No, ei se mitään ja vakaumuksestani ateistina en luovu, vaikka uskovat mitä muuta väittäisivät.
Sanon, kuten Jose Arcadio Buendia aikanaan papille, että uskon jumalaan heti kun näytät sen minulle.
Se, teistä joka keksii ensimmäisenä mistä tämä sitaatti oli saa minulta välittömästi suuret kehut valistuneena kansalaisena.
Psyko-palstan hankaluus oli juuri siinä, että asiallista keskustelua oli vaikea saada aikaan, koska kaikki ketjut menevät aina asiattomuuksiin. Siis oletin, että tällä palstalla olisi paikalla vähemmän henkisesti vammautuneita kuin siellä. Erehdyin. No, ei se mitään ja vakaumuksestani ateistina en luovu, vaikka uskovat mitä muuta väittäisivät.
Sanon, kuten Jose Arcadio Buendia aikanaan papille, että uskon jumalaan heti kun näytät sen minulle.
Se, teistä joka keksii ensimmäisenä mistä tämä sitaatti oli saa minulta välittömästi suuret kehut valistuneena kansalaisena.
Vastaukset 32
Vanhimmat
elokuvaa "Isä Camillon kylä", vai oliko se tv-sarja.
Ei jaksa muistaa:)
:-)))
on sikäli hyvä veikkaus, että sen tarinan kerronnan tyyliin olisi tämä voinut hyvinkin sopia. Se oli elokuva tai itseasiassa usean kirjan monta filmatisointia.
tuli vain tosiaan mieleen sen paksun kommunistipäällikön ja vielä "paksumman" katolisen papin dialogit.
Terävää sanailua ja molemmat yhtä ehdottomia omassa oikeellisuudessaan.
Hienoja käsikirjoituksia, eikä paha toteutuskaan:D
rakentuvat kahden ääripään kohtaamiseen. Siellähän ei olla kovin roisisti liikkeellä ja jos ulkopuolinen vaara vaanii, voimat yhdistetään. Huumoria parhaimmillaan.
one hundred years of solitude
käännetään se nyt vielä suomeksi. Sadan vuoden yksinäisyys. Kirjoittanut Nobel-palkittu Gabriel Carcia Marquez. Olet valistunut kansalainen ja arvostan sitä. Nimimerkkisi vaikuttaa jotenkin tutulta. :-D
on kummasti helpottanut valistuneeksi kansalaiseksi tuloa :)
vielä kuten edelliselläkin foorumilla, että asialliseen keskusteluun osallistun, mutta vittuiluun en vastaa.
Jos joku jotain väittää, minulle eivät riitä todisteiksi mitkään skitsoidiset vetoomukset raamatun lauseisiin. Se on ihmisten kirjoittama kirja.
Olen Skepsis ry:n jäsen ja minulle on turha tulla sanomaan, että minä olen itse jonkun tutkimuksen tehnyt oletetusta asiasta ja se on fakta. Faktaa on ainoastaan se tutkimus, minkä riittävän arvovaltainen taho on tehnyt ja julkaissut tieteellisenä tutkimuksena.
arvon skeptikko: Miten uskot maailmankaikkeuden syntynee 10-20 miljardia vuotta sitten ? Onko riittävää dokumenttia asiasta ?
sitähän noilta luulevaisilta on yritetty pyytää jo useaan otteeseen vaan kun eivät pöllöt ymmärrä että pätkä raamatusta ei riitä minkään todisteeksi.
onnea vaan yrityksessä. tiedän kuitenkin että yhdenkin "todisteen" lypsäminen osoittautuu mahdottomaksi tehtäväksi.
on "syntynyt"?
eikö se olekaan aina ollut olemassa? on tietenkin ollut.
uskovaisten mielestä ollut vain 6000 vuotta? En tiekenkään pysty vastaamaan tuohon kysymykseen, mutta ei siihen pysty vastaamaan kukaan muukaan. Ei edes itse ukko ylijumala.:-D
on 13.8 miljardia vuotta sitten, mutta hämmästytät minua kun et skeptikon varmuudella pysty esittämään sitä tieteellistä absoluuttisena totuutta.
Kyllä sittenkin taitaa olla moni asia olla vai luuloa ja spekulatiivista ajatusta. Vaikka esittäjinä olisi tutkija, tiedemies tai skeptikkokin.
kuuluu itsekorjaavuus. Se tarkoittaa sitä, että kulloinkin riittävin evidenssein esitetty tutkimus- tulos hyväksytään yleisesti. Sitten kun joku tekee uuden tutkimuksen ja todistaa vanhan teorian vääräksi, astuu se taas voimaan. Ei tiede ole aina oikeassa, mutta kun parempaakaan ei ole esittää, niin tiede siis olkoon se auktoriteetti johon nojataan.
mitä tieteellistä tarvitaan ainaolleen selittämiseen? käykö kivi maasta tai kuusta? en viittis kovin kaukaa lähteä hakemaan kun toi nykytekniikka ei vielä hirveen vikkelästi kuljeta "kaukaisille maille".
Hihhulien piirissä yleinen käsitys ajasta on 6000 tai korkeintaa 7000 vuotta. Tämän väitteen tueksi ei tosin löydy mitään muita "todisteita" kuin se raamattu. Ja vaikeahan niitä todisteita on löytääkin, kun yksikään tuntemamme tieteellinen tosiasia ei puhu tuollaisen puolesta. Mikä taas ei tietenkään estä hihhuleita sokeasti uskomasta siihen, koska tieteellisillä tosiasioilla ei ole mitään painoarvoa hihhuleiden parissa.
Mutta jos uskoisimme raamatun kosmologiaan, pitäisi meidän myös uskoa litteään maankiekkoon, jonka ympärillä taivaankannessa kaikki muut taivaankappaleet liikkuvat, aurinkomme mukaanluettuna.
Pikkaisen vinoon menee tuo raamatun kosmologia, mutta sekään ei hihhuleita haittaa, koska aina siihenkin löytyy toinen toistaan surkeampia ja epätoivoisempia seli-seli-selityksiä, joita kritiikittömien hihhuleiden on niin helppo uskoa, koska he uskovat ihan mitä tahansa (paitsi tieteellisiä perusteita, jotka ovat aina saatanasta lähtöisin olevaa eksytystä).
On se vaan niin hemmetin säälittävää...
Hyökkäävät kimppuun kuin hullut koirat.
että tiedän kenen kimppuun olen hyökännyt? :-)))))
Täällä täytyy olla nopea ja koko ajan liikkeessä. Ateistit ovat kuin porotokkaa kiertävä susilauma - heti repimässä kappaleiksi kun huomaavat heikon kohdan.
mitä tilaa.
Onko sinulla tuo täsmälääkitys kohdalla vieläkään ?
Nobelkirjailija Gabriel Garcia Marquez tv. kari partunut ps. Olen Uskovainen
mutta et ollut ensimmäinen. Silti hyvin keksitty. Ei sillä ole väliä, että olet uskovainen. Kaikki me olemme ihmisiä.
(uskis minäkin)
José Arcadio Buendía
The patriarch of the Buendía family, José Arcadio Buendía is strong-willed, immovable by others (both physically and mentally), but has a deep interest in philosophical mysteries. Buendía is responsible for leading Macondo through its early stages, but disappears from the storyline when he goes insane searching for the Philosopher's stone. Eventually he loses his sanity, speaking instead in Latin. He is tied to a chestnut tree and serves as a reminder of the early Macondo but is released by Úrsula a short time before his death.
..ohikulkumatkalla ja tikahtumassa nauruun, kun luin tämän loosin koko rotlan.
Sait siis kysymykseesi vastauksen, hyvä. No, minä aion ehdottaa sinulle mielenkiintoista lukuelämystä.
Teos on Lee Strobelin "TAPAUS KRISTUS", ellet jo ole sitä lukenut.
Lee Strobel oli lehtireportteri, valmistunut Yalen yliopiston oikeustieteellisestä tidekunnasta ja seurasi oikeudenkäyntejä.Hm, hän taisi olla ateisti.
Hänen kirjoitustyylinsä on todella valloittavaa. Hän saa lukijansa kiinnostumaan tai ainakin minut hän sai innostumaan aiheesta.EHKÄPÄ sinäkin kiinnostut.
Kirjaa myydään AINAKIN kristillisessä kijakaupassa ja voihan sitä kysyä kirjastosta.
mutta miksi sitä myydään kristillisessä kirjakaupassa?
Täytyypä ottaa selvää, onko sinulla ketun häntä kainalossa.:-))
Oletko itse lukenut Erik Wahlsströmin Jumalan?
Hän on minulle etäistä sukua. Mutta se ei ollut syy kirjan lukemiseen.
..Muistelen kuulleeni tai lukeneeni siitä jonkun arvostelun. Otanpa selvää.
Siitä "ketunhännästä" en osaa sanoa, mutta kirja ON mielestäni lukemisen arvoinen, JOS haluaa tietää eikä vain luulla.
että juuri tänään nuo hörhöt pisti hösseliksi.
Välillä aina tuntuu olevan päiviä, jolloin ei saa mitään kunnon keskustelua aikaan, kun ne huutelevat puskista älyttömyyksiään.
En lähde lunttaamaan, mutta nimestä tulee mieleen Marquesin Sadan vuoden yksinäisyys. Menikö metsään?
se se oli. No olihan se yllättävää, että noinkin paljon kommentoitiin heti.
Teen piakkoin aloituksen huuhaasta, joka on erityisesti sydäntäni lähellä. Seuraa ketjua..:-D
Teologisen keskustelun ydin täällä on jokseenkin puuduttava sillä uskovaiset tällä palstalla ovat omistautuneet "käännyttämään" kaikki "sielunsa" menettäneet ateistit jotta heidät voidaan "pelsataa". Valitettavasti uskovien perustelut rajoittuvat raamatun siteeraamiseen ja jokseenkin naurettavalta vaikuttavaan räyhäämiseen. Kun edellämainitu ei toimi ruvetaan syyttämään, haukkumaan ja vähättelemään ateisteja vaikka uskovaisten omat perustelut ovat paljon heikommalla pohjalla. Tästä kun pääsee yli niin voi huvittaa itseään lukemalla uskovaisten joskus varsin ristiriitaisia, perustelemattomia ja varsin kapeanäköisiä selityksiä siitä miksi he uskovat.
Kun ei ota kaikkea vakavasti ja suhtautuu huumorilla kritiikkiin jota saa niin täällä voi olla varsin hauskaakin.
ja en minä todellakaan ole mikään tosikko. Osaan kyllä riekkua ja nauraa älyttömyyksille.