Passirajoitukset tulee

Hallituksen iltasessiossa on keskusteltu siitä ongelmasta että yhä enemmän suomalaisia muuttaa pois. Hanke sai alkunsa keväällä kun Nokian Jorma Ollila valitti että lähetettyjä nokialaisia on vaikea saada palaamaan Suomeen ja että yhä useampi Suomessa työskentelevä nokialainen haluaisi ulkomaille töihin. Nyt käy huhuja että vastavalmistuneille opiskelijoille ei myönnetä passia ennen kuin ne on joko:
a) maksaneet opintolainat pois täydellisesti
tai
b) ovat ollet Suomessa töissä ja maksaneet veroja 5 vuotta.

Valtiovalta pelkää että n.s. verokilpailu (eri veroasteet eri maissa) EU:ssa ja nuorten matala kynnys muuttaa aiheuttaa sen että Suomesta muuttaa entistäkin enemmän porukkaa pois (Vitoon).

Hyvinvointivaltion ylläpito tulee mahdottomaksi kun muutenkin suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Eläkkeiden maksaminen on jo nyt mahdotonta vaikka väkiluku pysyisikin samana. Mutta jos nuoret muuttavat yhä enemmään pois, Järjestelmä romahtaa noin 15 vuodessa hallituksen laskelmien mukaan.

Nyt tutkitaan jos passimaksuja voisi joko porrasteilla niin että ne olisi 18-25 vuotiaille jopa 6000 Euroa, 25-30 vuotiaille 4000 Euroa, 30-35 vuotiaille 3000 Euroa, 35-40 vuotiaille 2000 Euroa ja vasta yli 40-vuotiaille normaalimaksu. Valtio yrittää saada asian läpi EU:ssa vedoten Suomen vähäiseen asukaslukuun ja kustannuksien kasvujen syystä kun kansa vanhenee eikä syntyvyys ole tarpeeksi hyvä takaamaan jälkikasvua.

Samaan aikaan on jätetty anomus jossa kaavaillaan e.m. ehdot passin myöntämiselle.
Jompi kumpi arvaillaan menevän EU:ssa läpi. Asiasta oli infoa Texti-TV:n uutisissa.
1214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

heti. Passi on voimassa vuoteen 2008. Olen silloin 25-v.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poismuuttaja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu