Paavali, eli siihen aikaan Saulus, vainosi Jumalan omia ja antoi jopa nimensä sen puolesta, että Jeesuksen seuraajia sai kiduttaa ja jopa tappaa.
Kuitenkin Jeesus tunsi edeltä Paavalin omakseen ja pysäytti Paavalin kauhutyöt ja kutsui hänet yhteyteensä. Sokean Sauluksen Jeesus teki niin sokeaksi, että Sauluksen oli nähtävä koko sokeutensa. Tästä lähti uusi, eli Saulus TUNNUSTI syntinsä ja KATUI niitä ja näin hän sai armon tulla Jeesuksen pelastamaksi. Jeesus antoi Saulukselle uuden nimen ja näin hänestä tuli Paavali ja vanha oli iäksi mennyt.
Koko elämänsä ajan Paavali kuitenkin muisteli lihassaan ollutta saatanaa, joka oli kiusannut Jeesuksen omia, eli hän ei kyennyt koko elämänsä aikana luottamaan niin täydelliseen armoon, että sen armon kokenut saa unohtaa entisen kokonaan. Paavali palasi aina uudelleen Sauluksena tekemisiin synteihinsä ja aina uudelleen hän pahoitteli ja katui niitä, eli liha ei antanut periksi, vaan rusikoi Paavalia muistojen kautta.
Silti Paavali oli kelvollien pakanain apostoli ja ehkäpä entiset kokemukset olivat kasvattaneet hänestä niin varman asioissa, jotka ovat oikein ja väärin, että Paavali usein seisoi aivan yksin kaikkia vastaan, Jeesus kylläkin rinnallaan.
Paavalin omat opetuslapset ja jopa Pietari lankesivat joskus ulkokultaisuuteen, kyseen ollessa lihaan tehtävästä ympärileikkauksesta ja muista ihmisen teoista ja Paavali huusi, että uuden liiton aikana ei tarvita lihaan tehtäviä ympärileikkauksia, eikä mitään vanhanliiton aikaisia tekoja, sillä uudessa liitossa Jumala leikkaa Itse omiensa sydämen ympäri ja on täyttänyt kaikki lain.
Paavali kertoi, että käskysana on hyvä, sillä se ajaa ihmistä parannuksen kautta armoon, eli kasvattaa Kristukseen. Paavali opetti että jos lakia ei olisi ei kukan tietäisi mitä synti on ja hän opetti, että laki herättää synnin, eli ihminen tulee lain kautta näkemään synnin ja kuoleman. Näin hän opetti ihmisen tekemään parannuksen synnistä ja tulemaan armoon.
Paavali ei koskaan, eikä missään vaiheessa alenna lakia, vaan ylentää sen kertoen, että Jeesus täytti lain puolestamme ja siksi meidänkään ei TARVITSE sitä rikkoa, sillä saamme VOIMAN JUMALALTA ELÄÄ TÄYTETYSSÄ LAISSA.

Vastaukset 7
Vanhimmat
laki herättää synnin himot lihallisessa, mutta silloin, kun on tullut uskomaan Jeesuksen Uhrin puolestamme annetun, me kuolemme laille, eli tulemme armoon ja näin me tulemme armon kautta eläväksi, eikä meidän tarvitse lain kanssa olla tekemisissä, sillä Jeesuksen oma ei ole lain alla, vaan armossa. Lain alla ovat vain he, jotka tekevät lihantekoja, rakkaudentekoja vastaan ei ole lakia.
Roomalaiskirje 7
5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
ja kuka elää Hengessä. Tästä käy täydellisesti selväksi, ketkä jäävät lain tuomiolle ja ketä vastaan lakia ei ole:
Galatalaiskirje 5
17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23 Sellaista vastaan ei ole laki.
24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
lampussa. Valvoessaan Ölyn, eli Pyhän Hengen omaava näkee tämän itsestään:
Gal.5
22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23 Sellaista vastaan ei ole laki.
24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
Orjataren poika synnyttää lihallisuuteen.
Mutta me Jeesuksen omat olemmekin syntyneet vapauden mukaan, eli LUPAUKSESTA ja olemme näin tullee Israelin perillisiksi ja elämme niin suuressa vapaudessa, että meidän ei tarvitse tehdä syntiä.
Syntiin jäävät orjataren pojasta periytyvät ja he pyrkivät omilla teoillaan Jumalan valtakuntaan, sillä heille ei ole mieluista armo, joka meille vapaudesta syntyneille on kaikki kaikessa, sillä armo tuo VOIMAN ELÄÄ JUMALAN TAHDOSSA. Ei omalla voimalla, vaan Jumalan voimalla.
Galatalaiskirje 4
20 tahtoisinpa nyt olla teidän tykönänne ja äänenikin muuttaa! Sillä minä olen aivan ymmällä teistä.
21 Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo?
22 Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta.
23 Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
27 Sillä kirjoitettu on: "Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
ja tähän me saamme kasvatuksen Jumalalta:
Matteus 5
15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, niin kuin itseäsi, eli kaikki mitä tahdotte lähimmäisten tekevän teille, tehkää se heille, totuudessa ja rakkaudessa.
Jos joku muuta ahtaan portin sanomaa opettaa, niin älkää uskoko!
Anokaa Pyhää Henkeä, sillä etsivä löytää ja anova saa:
Matteus 7
7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
9 Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
10 taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
11 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Jumalalta kuuliaisuuteen totuudelle ja näin heistä tulee vapaita. Kukaan ei ole ilman kasvattajaa, koska kukaan ei ole vielä täydelliseksi tullut, eli koko tämän matkan meitä kasvatetaan, eli pyhitetään.
Kenenkään ei tarvitse luulla olevansa täydellinen ja kenenkään ei tarvitse ahdistua omasta vajavaisuudestaan sillä kasvatu on varma ja taattu ja näin me kuljemme sydänpäivää kohden.
Kun taivutamme tahtomme uskomaan Jeesukseen ja Jumalan käskyihin, niin eräänä päivänä näemme miten olemme oppineet vastustamaan saatanaa jo ajatustasolla, eli emme usko lihallisuutta, vaan uskomme Jumalan lupauksiin ja näin tulemme vapaaksi. Eli, Sana, joka on Jumala tuli lihaan ja opetti meille kolmen vuoden aikana Itsensä tuntemista ja siihen me uskomme, jokaiseen Sanaan, jonka Jumala on puhunut.
Tässä Paavali antaa Titukselle oikeaa ravinota, jota Tiitus jakaa eteenpäin:
Kirje Titukselle 2
1 Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:
2 vanhat miehet olkoot raittiit, arvokkaat, siveät ja uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä terveet;
3 niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,
4 voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,
5 olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.
6 Nuorempia miehiä samoin kehoita käyttäytymään siveästi.
7 Aseta itsesi kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi, olkoon opetuksesi puhdasta ja arvokasta
8 ja puheesi tervettä ja moitteetonta, että vastustaja häpeäisi, kun hänellä ei ole meistä mitään pahaa sanottavana.
9 Kehoita palvelijoita olemaan isännilleen kaikessa alamaisia, heille mieliksi, etteivät vastustele,
10 etteivät näpistele, vaan kaikin tavoin osoittavat vilpitöntä uskollisuutta, että he Jumalan, meidän vapahtajamme, opin kaikessa kaunistaisivat.
11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
15 Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.