Takana viikko Tunisian Soussessa ja hotelli Samarassa. Tjäreborgilta matka viidelle hengelle johon kuului hotellista kolmio keittiöineen, aamupalat, lentokenttäkuljetukset, lennot finnairilla. Hotelli oli ihan upea, ehkä hieman kulahtanut joiltakin osin mutta ylitti kyllä odotuksemme. Hotellissa oli ravintoloita ja baari ja ruoka oli ihan kelvollista ja aamupalakin runsas ja hyvä;(Tuoretta leipää, juustoja, makkaraa, keitettyjä munia, paistettuja munia, uppomunia, salaatteja, jukurttia, muroja, hilloja, croisantteja, leivonnaisia, kakkuja, munkkeja, kahvia, teetä, hedelmämehuja, hedelmiä...) Palvelu pelasi hotellissa hyvin, rahanvaihto toimi ja tallelokerot ovat luotettavat, maksaen 10 TND/vko = n.6 €. Hotelli koostuu aidatusta alueesta jonka sisällä on varmaan 10 eri huoneistorakennusta, huoneita lähes 1500. Ulko- ja sisäuima-allas, minigolf, tenniskenttä, hierontaa, hoitola, sauna, kampaamo, matkamuistomyymälä löytyy myös hotellista. Hotellin omalle uimarannalle on matkaa 200-300 m ja ranta on hyvä. Nyt maaliskuussakin välimeri oli yhtä lämmin kuin suomen järvet kesällä, eli uitiinpa hyvinkin vaikka paikalliset katsoivatkin kuin hulluja, itse he kulkivatkin toppatakeissa kun me sortseissa, olihan lämpöä vain 25 astetta... Opastuksesta ja oppaista ei voi sanoa kuin pelkkää myönteistä, olisipa tuolaisia oppaita kaikilla matkatoimistoilla! He olivat monastirin lentokentällä vastassa, opastivat hotelliin, neuvoivat, huolehtivat ja pitivät ajantasalla. Todella ammattitaitoista toimintaa. Kiitos Marjo ja Anne! Ensimmäisenä päivänä oli tervetulotilaisuus, eli info jossa tuli paljon hyödyllistä tietoa ja samalla voi ostaa retki lippuja. Tarjolla oli jo samana päivänä kaupunkikierros jossa kierrettiin kaupunkia linja-autolla (ilmastoitu uudehko volvo-bussi) ja jalkauduttiin esim. vanhassa kaupungissa medinassa basaarikujille ja port kantaouin satama-alueelle. Ihan valaiseva retki. Seuraavalle päivälle oli tarjolla kameliratsastus, kolmen tunnin retki soussen laitamilla oleville kukkuloille jossa seurasimme mm. kiviuunileivän paistamista ja syömäänkin sitä pääsimme, näimme taidokasta savenvalantaa, "suutelimme" kamelia ja näimme cokista juovan kamelin. Ihan hauska retki! Tiistaina varhain hyppäsimme taas linja-autoon ja suuntasimme kohti etelä-Tunisiaa ja saharaa, tämä reissu oli Hammametin lomalaisten kanssa yhteinen ja oppaana oli Annika Hammametista. Matkaa tuli kahdelle päivälle n. 900 km ja siinä kyllä näki sitä maata laidasta laitaan. Kävimme mm. El Jemin maailman suurimmassa amfiteatterissa, jossa kyllä jäimme kaipaamaan opastettua kierrosta jossa olisi kerrottu kohteesta paikan päällä, mutta ihan mielenkiintoista näinkin. Pysähdyimme myös Mahresin kalastajakylässä josta jatkoimme Matmataan. Matkalta jäivät mieleen silmänkantamattomat oliivipuu viljelmät. Matmatan "kuunmaisemissa" on kuvattu star wars-elokuvia ja söimme luolahotellissa jota myös oli käytetty kuvauksiin. Pääsimme tutustumaan myös paikalliseen luola-asumukseen. Matmatassa oli al-qaida viikkoa aikaisemmin siepannut kaksi itävaltalaista turistia, mutta tästä me emme silloin tienneet mitään. Se ehkä selittää miksi poliiseja näkyi lähes joka risteyksessä matkamme aikana. No, ehkä oli järjestäjiltä viisasta olla lietsomatta paniikkia, mutta tulee mieleen oliko turvallisuutemme taattu...? Seuraavaksi ylitimme pitkän autiomaaosuuden ja saavuimme Douzin keidaskaupunkiin jonne majoituimme ihan mukavaan hotelliin. Illalla ratsastimme kameleilla saharaan hiekkadyyneille katsomaan auringonlaskua. En ole koskaan nähnyt auringon laskevan niin nopeasti, upeaa! Seuraavana aamuna liikkeelle jo pimeällä ja ajoimme keskelle Chott el Jeridin suolajärveä katsomaan auringonnousua ja silmänkantamatonta suola-aavikkoa. Matkaa jatkoimme Deguechin taatelipalmukeitaalle jossa teimme keitaalla kävelylenkin. Matka jatkui Metlaouin kaupunkiin jossa nousimme 1890 rakennettuun veteraanijunaan ja teimme parin tunnin juna-ajelun vuoriston jylhiin maisemiin. Matka jatkui Gafsan ja Jelman kautta Kairouaniin jossa ihmettelimme suurta moskeijaa, tosin ulkopuolelta, sillä vääräuskoisilla ei ole sisään asiaa... Ja kierros päättyi keskiviikko iltana takaisin Sousseen. Todella hieno retki!
Torstaina iltapäivällä läksimme Friguian eläintarhaan jossa oli nähtävillä Afrikan villieläimiä ja muitakin, mm. todella hieno merileijonaesitys! Eläintarhasta siirryimme viereiseen ravintolaan jossa alkoi illanvietto, shaka-ilta. Tapahtuma kesti 2-3 tuntia jonka aikana pöytiin tarjoiltiin 5 ruokalajin illallinen ja viiniä kulutuksen mukaan. Ruokailun ajan esitettiin afrikkalaista ja tunisialaista ohjelmaa, todella upeaa ja herkullista!
Perjantai aamuna suuntasimme kohti 150 km päässä olevaa pääkaupunkia Tunisia, jossa kävimme mosaiikkimuseossa, karthagon raunioilla ja arkeologisessa museossa, sekä Sidi Bou Saidin sinivalkoisessa taiteilijakylässä jossa pääsi kokeilemaan mm. vesipiipun nakhlan polttamista ja maistelemaan hyvä minttuteetä.
Kaikki tässä kerrotut retket tulivat maksamaan yhteensä alle 200€/nenä ja hintaan sisältyi kaikki ruokailut tosi upeissa paikoissa, eli nälkää ei tarvinnut nähdä. Koska matkan hintaan sisältyi aamupalat ja retkien hintaan ruokailut, kävimme viikon aikana vain neljä kertaa syömässä erikseen ja sekin oli ihan naurettavan halpaa, 1,8 TND, eli 1 €:lla sai sellaisen annoksen että ei muuta tarvinnut. Tämä hotellin pääovesta oikealle n. 100 askelta olevasta pikku ravintolasta... Retkien aikana oppaat kertoivat kohteista, Tunisiasta, tavoista, kulttuurista, historiasta todella mukaansatempaavasti ja kattavasti joka vain lisäsi retkien antia.
Kauppiaat ovat tunkeilevia, tyrkyttäviä ja jotkut kovin sinnikkäitäkin, mutta yleensä kohtelias no thank you ja ohi käveleminen auttoi. Tytöille miehet huutelivat, viheltelivät, ylistivät kauneutta ja taisi avioliittotarjouksiakin tulla, mutta se on vain sikäläistä kulttuuria ei siellä kukaan käsiksi käy. Viileä asian ohittaminen on paras lääke, korvasta sisään ja toisesta ulos.
Sitten on nämä koijarit jotka työntävät väkisin käteen milloin mitäkin, pähkinöitä, limsaa, kukkia, karttoja banaaneja; Hello, my friend! This is for you... Ja alkavat heti perään vaatia mieletöntä maksua. Tytärtäni huijattiin pähkinäpussilla jonka hän erehtyi maksamaan 10 TND setelillä ja sai vaihtorahoiksi ison kasan kolikoita, arvottomia millimejä jolloin pähkinäpussin hinnaksi tuli 6,5 TND kun se kaupassa maksoi alle 1 TND... Älkää koskaan ottako keneltäkään mitään vastaan, sillä siellä ei mikään ole ilmaista eikä turisteille lahjoja anneta. Turisti on paikallisille vain kävelevä lompakko ja kaikki ystävällisyys ja kohteliaisuus perustuu vain rahan ansaitsemiseen.
Alkoholituotteita sai baareista mutta olivat aika kalliita. Kaupoista ei saanut edes olutta, alkoholitonta kyllä. Soussessa on kolme virallista kauppaa magazine general, joissa on turvallista ja halpaa tehdä ruoka ym. ostoksia ja sieltä saa myös alkoholia. Paikallinen 5% celtia olut maksaa 0,9 TND, eli n. 50 centtiä pullo ja on hyvää! Viinit ovat hyviä ja maksavat halvimmillaan alle 3 TND pullo, eli 1,5 €. Paikallisia erikoisuuksia on 40% taatelilikööri Thibarine, joka on ihan hyvää, muistuttaa makeahkoa jägermeisteria. Sitten Boukha, paikallinen kirkasviina, josta jokainen voi olla mitä mieltä tykkää... Tuontiviinat siellä on kalliita. Ostimme tuomisiksi taateleita, jotka ovat tosi hyviä, oliiveja, oliiviöljyä, harissaa (paikallinen tulinen mausteseos), sokerihuurrettuja pähkinöitä, loukoumia (marmeladin tyyppinen makeinen), viinejä, thibarinea, boukhaa ja tietysti basaareista mausteita laidasta laitaan. Rihkamaa monenlaista, huiveja, laukkuja, kenkiä, vesipiipun, tupakkaa, paikallisia päähineitä, yms... Hintataso on huokea.
Oudolta tuntui sikäläinen tippikulttuuri. Palkat ovat alhaiset ja palveluammateissa katsotaankin tippien olevan osa palkkausta. Tippiä kuuluu antaa ravintolassa 10% laskun summasta, tippiä annetaan kantajille, tarjoilijoille, siivoojille, taksikuskeille, linja-autokuskille, jopa vessoissa on usein lakeijat tms. jotka avaavat hanan ja antavat pyyhkeen ja odottavat tippiä. Sopiva tippi on 1-2 TND, hotellisiivoojalle n. 5 TND/vko. Eli kolikoita pitää olla taskussa ja raha kädessä lähes koko ajan...
Lauantaina hotellihuone piti luovuttaa pois jo 12.00. Kun linja-auto lentokentälle lähti vasta klo 19.00, saimme päiväksi klo 18.00 asti pienemmän hotellihuoneen hintaan 20 TND. Jos ei halua ottaa päivähuonetta niin hotellissa on ilmainen, lukittu matkatavaroiden säilytyshuone.
Klo 19 bussi tuli ja opas tietenkin mukana joka vielä monastirin lentoasemalla varmisti että lähtöselvitys sujuu hyvin. Helsingissä olimme sunnuntai aamuna 04.30 josta alkoi ajomatka kotiin.
Terveysasioista sen verran että joimme kokoajan pullovettä jota saa kaupoista todella edullisesti, hanaveteen emme koskeneet kuin peseytymisessä. Käsidesiä käytimme koko ajan, mutta siitä huolimatta toinen tytär oksensi saharan retken aikana. Toinen tytär sairastui viimeisenä yönä ja oksenteli. Itse sairastuin vasta suomessa ja olen tässä sairaslomalla paripäivää ja lähdössä salmonellakokeisiin. Ne herkulliset äyriäisiä ja raakaa kananmunaa sisältävät brik-piiraat ehkä...?
Kaikenkaikkiaan hieno ja antoisa matka jota voin suositella kaikille ja osallistukaa ehdottomasti kaikille mahdollisille retkille jos haluatte nähdä muutakin kuin uima-altaan reunaa ja rihkamabasaareita!
Homma tuli viidelle hengelle maksamaan yhteensä n. 3500€ tietysti ostoksiin yms. kuluneet käyttörahat, eli kaikkiaan jos koko hommaan varaa 1000€/pää niin pärjää mainiosti ja elää kuin ruhtinas. Tämmöisiä kokemuksia, rohkeasti matkaan, ei mitään pelkäämistä!
Viikko Soussessa
15
3728
Vastaukset
- Liisinka
Olipa melkoinen tarina reissustasi.
Olisitpa katkonut juttua välilyönneillä, niin olisin ehkä jaksanut lukea sen.- 123
No enpä ajatellut tällä kieliopinkokeeseen osallistua, ihan vaan matkakokemuksiani jakelin. Jos olet sinne päin lähdössä niin koeta kerätä sen verran voimia että saat luetuksi läpi, saattaa olla hyötyäkin...
- ToukokuussaTunisiaan
kertomuksesta ja hyvistä vinkeistä!
- lukea
kun joku viitsii kertoa matkakertomuksen.Itse olen lähdös Sousseen ensi syyskuussa. Mutta yhtä asiaa jäin ihmettelemään, olen saanut Tunisiasta kuvan että siellä on halpaa ruokailut yms. mutta tonni viikossa per nuppi on minusta aika paljon.Talvella oltiin Inglesissä ja siellä meni tonni viikossa per nuppi meiltä ja siellä on hintataso paljon korkeampi kuin Tunisiassa.Ja silläkin tonnilla saaatiiin pakollisten ruokailujen lisäksi ostettua vaatteita ja tuliaisia.
- 123
Siis 1000€/vko tarkoitin koko roskaa; Matka, hotelli, kuljetus, aamiainen n. 500€/nenä, jos osallistuu kaikille retkille n. 200€/ nenä ja humputteluun, ostoksiin, tuliaisiin yms. minkä kuka saa menemään... No, meillä viidellä hengellä paloi rahaa yhteensä ehkä alle 4500€, n. 900€/nokka. Kyllähän reissun tekee vaikka 600 eurolla jos nuukaksi heittäytyy, mutta sitten ollaan vain altaalla ja tallataan katuja näkemättä juuri mitään. Ruoka on naurettavan halpaa ja tuliaiset ja huvitukset imee eniten käyttörahaa.
Sanoisin kitenkin että retkissä ei kannata säästellä, ilman niitä olisi ollut aika köyhä reissu.
- Mirvahelena
Ihana kertomus, tuskin maltan odottaa Tunisian matkaani! Kiitos kirjoittajalle.
- ...jos ei enää ole.
Harmillista, jos ylipirteä Céné ei ole enää Soussen oppaana.... oli viime vuonna ainut suomalainen opas siellä, tosi pirteä.
Oltiin viime vuonna kaverin kanssa viikon reissulla, ja olisko mennyt n. 200-250 euroa ruokiin, juomiin, hoitoihin ja ostoksiin viikon aikana. Tuo piti sisällään myös Tjäreborgin kultahoitopaketin (n. 40 eur) sekä hieronnan ja kasvohoiden tuon täyshoidon lisäksi. Ne opastetut reissut on mielestäni kalliita, jos niihin haluaa osallistua, mitkä nostaa budjettia - eivät niinkään ravintolakulut, vaikka iltaelämä toki on kallista. - Slogan
...jos ei enää ole. kirjoitti:
Harmillista, jos ylipirteä Céné ei ole enää Soussen oppaana.... oli viime vuonna ainut suomalainen opas siellä, tosi pirteä.
Oltiin viime vuonna kaverin kanssa viikon reissulla, ja olisko mennyt n. 200-250 euroa ruokiin, juomiin, hoitoihin ja ostoksiin viikon aikana. Tuo piti sisällään myös Tjäreborgin kultahoitopaketin (n. 40 eur) sekä hieronnan ja kasvohoiden tuon täyshoidon lisäksi. Ne opastetut reissut on mielestäni kalliita, jos niihin haluaa osallistua, mitkä nostaa budjettia - eivät niinkään ravintolakulut, vaikka iltaelämä toki on kallista.Nooo en tiiä onko kauheen kalliita loppujen lopuks. Mitä tuolta tjäreborgin sivuilta katon niin..
Eläinpuiston matka on 33e aikuiselta ja 17 lapselta. Ja tähän kuuluu ruuat ja kuljetukset .
Sitten Karthago on 44 e aikuiselta ja 22 e lapselta tähän kuuluu lounas, opastus, pääsyliput. Mutta ei näköjään juomia, no ei varmana kallista jos vettä jois.
Ja minisafari joka kestää kaksi päivää maksaa 113 e ja lapselta 57 euroa siihen kuuluu lounas, illallinen, aamiainen ja lounas sekä jälleen suomalainen opastus. Ja ei ihme jos kerran ajellaan yli 900 km. Että ei kallista kyllä ole.
Ajateltiin ukkelin kanssa mennä kaikkiin jolloin noihin retkiin menis 190 e ja sitten jos vaikka ruokiin ja tuliaisiin ottais 200 - 300 euroa niin ni. eikös siitä sitten noin 500e pärjää?
- Cur
Kiitos upeasta matkakertomuksestasi! Suunnittelen avomieheni kanssa Tunisian matkaa parhaillaan (myös Tjäreborgilla), ja olemme miettineet ihan samoja retkiä kuin mitä te teitte :) Minisafari on ehdoton ja myös eläinpuisto kiinnostaa. Oliko hyviä valokuvausmahdollisuuksia retkillä? Entä mitä kaikkia eläimiä eläinpuistossa on? Satutko tietämään, pääseekö noille retkille jos esim asuu Hammametissä tai Port El Kantouissa? Pohdimme noiden ja Suossen välillä, että minne haluamme.. Kiitos vielä kerran!
- Cur
Huomasinkin, että kirjoititkin että minisafari oli Hammamettiläisten kanssa yhteinen :)
- 123
No valokuvaamista kyllä riittää! Me räpsimme varmaan 1500 digi-otosta viikon aikana. Tyttärellä oli lisäksi filmikamera ja filmiä paloi 8 rullaa...
Eläintarhassa näkee afrikan eläimiä kuten leijonat, pantterit ym. kissapedot. Aasiaa edustaa tiikeri.
On kirahvia, seepraa, elefanttia,krokotiilia, strutsia,kengurua, apinoita,antilooppeja ja enpänoitakaikkiamuistakaan oli myös...
Kuten jo mainitsin niin kaikki retket ovat takuulla hintansa arvoisia ja joka paikassa tunnet olevasi kuin vip-henkilö. Todella hyvin järjestettyjä juttuja joissa kaikki pelaa kuin oliiviöljytty. Ravintoloiden tarjoilu on niin mahtavaa ettei sellaista juuri suomessa pääse tavan tallaaja näkemään eikä kokemaan.
Eikun mieli ja silmät avoimina reissuun. Hyvää matkaa!
- 123
Takana viikko Tunisian Soussessa ja hotelli Samarassa.
Tjäreborgilta matka viidelle hengelle johon kuului hotellista kolmio keittiöineen, aamupalat, lentokenttäkuljetukset, lennot finnairilla. Hotelli oli ihan upea, ehkä hieman kulahtanut joiltakin osin mutta ylitti kyllä odotuksemme. Hotellissa oli ravintoloita ja baari ja ruoka oli ihan kelvollista ja aamupalakin runsas ja hyvä;(Tuoretta leipää, juustoja, makkaraa, keitettyjä munia, paistettuja munia, uppomunia, salaatteja, jukurttia, muroja, hilloja, croisantteja, leivonnaisia, kakkuja, munkkeja, kahvia, teetä, hedelmämehuja, hedelmiä...)
Palvelu pelasi hotellissa hyvin, rahanvaihto toimi ja tallelokerot ovat luotettavat, maksaen 10 TND/vko = n.6 €. Hotelli koostuu aidatusta alueesta jonka sisällä on varmaan 10 eri huoneistorakennusta, huoneita lähes 1500. Ulko- ja sisäuima-allas, minigolf, tenniskenttä, hierontaa, hoitola, sauna, kampaamo, matkamuistomyymälä löytyy myös hotellista. Hotellin omalle uimarannalle on matkaa 200-300 m ja ranta on hyvä.
Nyt maaliskuussakin välimeri oli yhtä lämmin kuin suomen järvet kesällä, eli uitiinpa hyvinkin vaikka paikalliset katsoivatkin kuin hulluja, itse he kulkivatkin toppatakeissa kun me sortseissa, olihan lämpöä vain 25 astetta...
Opastuksesta ja oppaista ei voi sanoa kuin pelkkää myönteistä, olisipa tuolaisia oppaita kaikilla matkatoimistoilla! He olivat monastirin lentokentällä vastassa, opastivat hotelliin, neuvoivat, huolehtivat ja pitivät ajantasalla. Todella ammattitaitoista toimintaa. Kiitos Marjo ja Anne!
Ensimmäisenä päivänä oli tervetulotilaisuus, eli info jossa tuli paljon hyödyllistä tietoa ja samalla voi ostaa retki lippuja. Tarjolla oli jo samana päivänä kaupunkikierros jossa kierrettiin kaupunkia linja-autolla (ilmastoitu uudehko volvo-bussi) ja jalkauduttiin esim. vanhassa kaupungissa medinassa basaarikujille ja port kantaouin satama-alueelle. Ihan valaiseva retki.
Seuraavalle päivälle oli tarjolla kameliratsastus, kolmen tunnin retki soussen laitamilla oleville kukkuloille jossa seurasimme mm. kiviuunileivän paistamista ja syömäänkin sitä pääsimme, näimme taidokasta savenvalantaa, "suutelimme" kamelia ja näimme cokista juovan kamelin. Ihan hauska retki!
Tiistaina varhain hyppäsimme taas linja-autoon ja suuntasimme kohti etelä-Tunisiaa ja saharaa, tämä reissu oli Hammametin lomalaisten kanssa yhteinen ja oppaana oli Annika Hammametista. Matkaa tuli kahdelle päivälle n. 900 km ja siinä kyllä näki sitä maata laidasta laitaan. Kävimme mm. El Jemin roomalais-aikaisessa amfiteatterissa, jossa kyllä jäimme kaipaamaan opastettua kierrosta jossa olisi kerrottu kohteesta paikan päällä, mutta ihan mielenkiintoista näinkin.
Pysähdyimme myös Mahresin kalastajakylässä josta jatkoimme Matmataan. Matkalta jäivät mieleen silmänkantamattomat oliivipuu viljelmät. Matmatan "kuunmaisemissa" on kuvattu star wars-elokuvia ja söimme luolahotellissa jota myös oli käytetty kuvauksiin. Pääsimme tutustumaan myös paikalliseen luola-asumukseen.
Matmatassa oli al-qaida viikkoa aikaisemmin siepannut kaksi itävaltalaista turistia, mutta tästä me emme silloin tienneet mitään. Se ehkä selittää miksi poliiseja näkyi lähes joka risteyksessä matkamme aikana. No, ehkä oli järjestäjiltä viisasta olla lietsomatta paniikkia, mutta tulee mieleen oliko turvallisuutemme taattu...?
Seuraavaksi ylitimme pitkän autiomaaosuuden ja saavuimme Douzin keidaskaupunkiin jonne majoituimme ihan mukavaan hotelliin. Illalla ratsastimme kameleilla saharaan hiekkadyyneille katsomaan auringonlaskua. En ole koskaan nähnyt auringon laskevan niin nopeasti, upeaa!
Seuraavana aamuna liikkeelle jo pimeällä ja ajoimme keskelle Chott el Jeridin suolajärveä katsomaan auringonnousua ja silmänkantamatonta suola-aavikkoa.
Matkaa jatkoimme Deguechin taatelipalmukeitaalle jossa teimme keitaalla kävelylenkin josta matka jatkui Metlaouin kaupunkiin jossa nousimme 1890 rakennettuun veteraanijunaan ja teimme parin tunnin juna-ajelun vuoriston jylhiin maisemiin, upeaa, mahtavaa!
Seuraavaksi Gafsan ja Jelman kautta Kairouaniin jossa ihmettelimme suurta moskeijaa, tosin ulkopuolelta, sillä vääräuskoisilla ei ole sisään asiaa... Ja kierros päättyi keskiviikko iltana takaisin Sousseen. Todella hieno retki!
Torstaina iltapäivällä läksimme Friguian eläintarhaan jossa oli nähtävillä Afrikan villieläimiä ja muitakin, mm. todella hieno merileijonaesitys! Eläintarhasta siirryimme viereiseen ravintolaan jossa alkoi illanvietto, shaka-ilta. Tapahtuma kesti 2-3 tuntia jonka aikana pöytiin tarjoiltiin 5 ruokalajin illallinen ja viiniä kulutuksen mukaan. Ruokailun ajan esitettiin afrikkalaista ja tunisialaista ohjelmaa, todella upeaa ja herkullista!
Perjantai aamuna suuntasimme kohti 150 km päässä olevaa pääkaupunkia Tunisia, jossa kävimme mosaiikkimuseossa, karthagon raunioilla ja arkeologisessa museossa, sekä Sidi Bou Saidin sinivalkoisessa taiteilijakylässä jossa pääsi kokeilemaan mm. vesipiipun nakhlan polttamista ja maistelemaan hyvä minttuteetä.
Kaikki tässä kerrotut retket tulivat maksamaan yhteensä alle 200€/nenä ja hintaan sisältyi kaikki ruokailut tosi upeissa paikoissa, eli nälkää ei tarvinnut nähdä.
Koska matkan hintaan sisältyi aamupalat ja retkien hintaan ruokailut, kävimme viikon aikana vain neljä kertaa syömässä erikseen ja sekin oli ihan naurettavan halpaa. Esim. 1,8 TND, eli 1 €:lla sai sellaisen annoksen että ei muuta tarvinnut. Tämän sai siis hotellin pääovesta oikealle n. 100 askelta olevasta pikku ravintolasta...
Retkien aikana oppaat kertoivat kohteista, Tunisiasta, tavoista, kulttuurista, historiasta todella mukaansatempaavasti ja kattavasti joka vain lisäsi retkien antia.
Kauppiaat ovat tunkeilevia, tyrkyttäviä ja jotkut kovin sinnikkäitäkin, mutta yleensä kohtelias no thank you ja ohi käveleminen auttoi.
Tytöille miehet huutelivat, viheltelivät, ylistivät kauneutta ja taisi avioliittotarjouksiakin tulla, mutta se on vain sikäläistä kulttuuria ei siellä kukaan käsiksi käy. Viileä asian ohittaminen on paras lääke, korvasta sisään ja toisesta ulos.
Sitten on nämä koijarit jotka työntävät väkisin käteen milloin mitäkin, pähkinöitä, limsaa, kukkia, karttoja banaaneja; Hello, my friend! This is for you... Ja alkavat heti perään vaatia mieletöntä maksua. Tytärtäni huijattiin pähkinäpussilla jonka hän erehtyi maksamaan 10 TND setelillä ja sai vaihtorahoiksi ison kasan kolikoita, arvottomia millimejä jolloin pähkinäpussin hinnaksi tuli 6,5 TND kun se kaupassa maksoi alle 1 TND... Älkää koskaan ottako keneltäkään mitään vastaan, sillä siellä ei mikään ole ilmaista eikä turisteille lahjoja anneta! Turisti on paikallisille vain kävelevä lompakko ja kaikki ystävällisyys ja kohteliaisuus perustuu vain rahan ansaitsemiseen.
Alkoholituotteita sai baareista mutta olivat aika kalliita. Kaupoista ei saanut edes olutta, alkoholitonta kyllä. Soussessa on kolme virallista kauppaa magazine general, joissa on turvallista ja halpaa tehdä ruoka ym. ostoksia ja sieltä saa myös alkoholia. Paikallinen 5% celtia olut maksaa 0,9 TND, eli n. 50 centtiä pullo ja on hyvää! Viinit ovat hyviä ja maksavat halvimmillaan alle 3 TND pullo, eli 1,5 €. Paikallisia erikoisuuksia on 40% taatelilikööri Thibarine, joka on ihan hyvää, muistuttaa makeahkoa jägermeisteria. Sitten Boukha, paikallinen kirkasviina, josta jokainen voi olla mitä mieltä tykkää... Tuontiviinat siellä on kalliita.
Ostimme tuomisiksi taateleita, jotka ovat tosi hyviä, oliiveja, oliiviöljyä, harissaa (paikallinen tulinen mausteseos), sokerihuurrettuja pähkinöitä, loukoumia (marmeladin tyyppinen makeinen), viinejä, thibarinea, boukhaa ja tietysti basaareista mausteita laidasta laitaan. Rihkamaa monenlaista, huiveja, laukkuja, kenkiä, vesipiipun, tupakkaa, paikallisia päähineitä, yms... Hintataso on huokea.
Oudolta tuntui sikäläinen tippikulttuuri. Palkat ovat alhaiset ja palveluammateissa katsotaankin tippien olevan osa palkkausta. Tippiä kuuluu antaa ravintolassa 10% laskun summasta, tippiä annetaan kantajille, tarjoilijoille, siivoojille, taksikuskeille, linja-autokuskille, jopa vessoissa on usein lakeijat tms. jotka avaavat hanan ja antavat pyyhkeen ja odottavat tippiä. Sopiva tippi on 1-2 TND, hotellisiivoojalle n. 5 TND/vko. Eli kolikoita pitää olla taskussa ja raha kädessä lähes koko ajan...
Lauantaina hotellihuone piti luovuttaa pois jo 12.00. Kun linja-auto lentokentälle lähti vasta klo 19.00, saimme päiväksi klo 18.00 asti pienemmän hotellihuoneen hintaan 20 TND. Jos ei halua ottaa päivähuonetta niin hotellissa on ilmainen, lukittu matkatavaroiden säilytyshuone.
Klo 19 bussi tuli ja opas tietenkin mukana joka vielä monastirin lentoasemalla varmisti että lähtöselvitys sujuu hyvin.
Helsingissä olimme sunnuntai aamuna 04.30 josta alkoi ajomatka kotiin.
Terveysasioista sen verran että joimme kokoajan pullovettä jota saa kaupoista todella edullisesti, hanaveteen emme koskeneet kuin peseytymisessä. Käsidesiä käytimme koko ajan, mutta siitä huolimatta toinen tytär oksensi saharan retken aikana. Toinen tytär sairastui viimeisenä yönä ja oksenteli. Itse sairastuin vasta suomessa ja olen tässä sairaslomalla paripäivää ja lähdössä salmonellakokeisiin. Ne herkulliset äyriäisiä ja raakaa kananmunaa sisältävät brik-piiraat ehkä...?
Kaikenkaikkiaan hieno ja antoisa matka jota voin suositella kaikille ja osallistukaa ehdottomasti kaikille mahdollisille retkille jos haluatte nähdä muutakin kuin uima-altaan reunaa ja rihkamabasaareita!
Homma tuli viidelle hengelle maksamaan yhteensä n. 3500€ tietysti ostoksiin yms. kuluneet käyttörahat, eli kaikkiaan jos koko hommaan varaa 1000€/pää niin pärjää mainiosti ja elää kuin ruhtinas. (1000 € koostuu siis matkapaketista n. 500 € retket n. 200 € käyttörahoja 300 € joka
on kyllä viikoksi varsin paljon…)
Tämmöisiä kokemuksia, rohkeasti matkaan, ei mitään pelkäämistä! - ehkä menossa
Kuuluiko Samara-hotelliin liikenteen melu?
Ajattelin mennä ehkä yksin (olen keski-ikäinen naisihminen). Mitä kannattaisi ottaa huomioon?- 123
Ainakaan meidän huoneistossamme ei liikenteen melu häirinnyt. Ison parvekkeen puolella oli kyllä port kantaouin suuntaan menevä suht vilkas katu, mutta se oli niin kaukana ja puustoa välissä että ei melu meille yltänyt.
Jos häiriöstä voi puhua niin ainoa asia oli aamulla ennen puoli kuutta alkanut rukouskutsu-joiku joka kuului yli kaupungin moskeijasta joka ei ollut edes kovin lähellä. Mutta ei sekään meitä oikeastaan häirinnyt, oli lähinnä hauskaa ja ikäänkuin aikamerkki... Mitään diskomelua ei ollut. Huomioon kannattaa ottaa pullovesi ja käsidesi ja aurinkorasva. Myös tippirahaa kannattaa varata taskuun ja passit ja liiat rahat säilyttää hotellin tallelokerossa. Kaupungille mukaan vain sen verran kuin kullakin reissulla ajattelet kuluttaa. Miehet suhtautuvat naiseen eri tavalla kuin suomessa, joten heidän kiinnostustaan ei kannata ruokkia silmäpelillä ja flirttailulla yms. jos et seuraa todella halua. Sinkkunaisen taivas jos sitä lajia haluaa hakea...
- nimopa1
Kiitos hyvästä kertomuksesta. Tuolla myös eräs yksi mielenkiintoinen matkakertomus, vieläpä hyvillä kuvilla.
http://www.globe.fi/trip/31
Sinne saa laitettua kuvia ja eriteltyä matkan eri paikkoihin. Ajattelin itse joku päivä lisätä Thaimaan reissuni, jahka vain jaksan kirjoitella.. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882