Syömishäiriöistä puhutaan aina teinien vaivana, joka paranee ajan kanssa. Kuitenkin on keski-ikäisiä, jotka ovat laihduttaneet jopa vuosikymmeniä! Missään ei puhuta, miten he voisivat parantua, mitä sairauksia heille tästä "holismistaan" koituu tai miten heidän oireiluunsa pitäisi suhtautua.
Perhepiirissäni on n. 4-kymmpinen nainen, joka on "harrastanut" syömishäiriötä liki 30 vuotta ilman hoitoa! Fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset seuraukset ovat nähtävissä, eikä kukaan voi kuin arvuutella, miten hänelle lopulta käy. Hänen hampaansa ovat mitä ovat. Näin kesällä on hirveää, kun kuivat lihassäikeet näkyvät rasvattoman, karvoittuneen nahan alta. Hiukset ovat välillä oudon ohuet. Naama usein syvillä uurteilla nesteenpoistolääkkeiden vuoksi. Tämä ihminen puhuu miltei taukoamatta ruuasta, "läskeistään" ja tietenkin syö hyvin vähäkalorista dieettiä. Väliin kuulemma tulee repsahdus, jolloin hän ahmii itseltään kieltämiään herkkuja määrättömästi.. Hän liikkuu paljon ja hyvin rankasti. Myös työssä hän vaatii itseltään paljon. Hän ei koskaan ole poissa töistä, eikä käy lääkärissä. Mieliala on yleensä apea, usein ärtyisä. Joskus hänen hyökkäävyytensä suorastaan pelottaa. Tuntuu kuin muut ihmiset eivät merkitsisi hänelle kuin säälittävää vertailukohtaa laihuuden, syömisen ja liikkumisen suhteen. Sosiaalista elämää, lapsia tai miesystävää ei tietenkään tarvita, koska ne eivät mahdu laihduttajan maailmaan. (Olen ihmetellyt nykymaailman paradoksia laihoista naisista ja seksin ylikorostamisesta: lähes rasvakudoksettomalla naisellahan ei ole normaalia hormoonitoimintaa, eikä siten myöskään kiinnostusta seksiin..? )
Syömishäiriöisestä voisi sanoa, että hänelle merkitsee kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti vain oma napa. Oman ruumiin sairaaloinen tarkkailu, sen kontrollointi, rankaisu sekä toisaalta omituinen itseihailu. Keski-ikäiseltä odottaisi jo jonkinlaista henkistä kypsymistä, mutta ruumiskeskeisyys kaiketi estää sen. Tuntuu, että laihduttaja on riippuvainen näläntunteesta samalla tavoin kuin alkoholisti viinasta. Vain nälkäisenä hän tuntee olonsa hyväksi, ruumistaan rääkätessään hän on sen ja koko maailman valtias. Myös laihduttajan lähipiiri kärsii vähän samaan tapaan kuin alkoholistin. Turhautuneena ja voimattomana voi vain katsella, kun läheinen tuhoaa itseään. Voi ihmetellä hänen kieroutunutta käsitystään itsestään sekä todellisuudesta.
Perhepiirissäni on n. 4-kymmpinen nainen, joka on "harrastanut" syömishäiriötä liki 30 vuotta ilman hoitoa! Fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset seuraukset ovat nähtävissä, eikä kukaan voi kuin arvuutella, miten hänelle lopulta käy. Hänen hampaansa ovat mitä ovat. Näin kesällä on hirveää, kun kuivat lihassäikeet näkyvät rasvattoman, karvoittuneen nahan alta. Hiukset ovat välillä oudon ohuet. Naama usein syvillä uurteilla nesteenpoistolääkkeiden vuoksi. Tämä ihminen puhuu miltei taukoamatta ruuasta, "läskeistään" ja tietenkin syö hyvin vähäkalorista dieettiä. Väliin kuulemma tulee repsahdus, jolloin hän ahmii itseltään kieltämiään herkkuja määrättömästi.. Hän liikkuu paljon ja hyvin rankasti. Myös työssä hän vaatii itseltään paljon. Hän ei koskaan ole poissa töistä, eikä käy lääkärissä. Mieliala on yleensä apea, usein ärtyisä. Joskus hänen hyökkäävyytensä suorastaan pelottaa. Tuntuu kuin muut ihmiset eivät merkitsisi hänelle kuin säälittävää vertailukohtaa laihuuden, syömisen ja liikkumisen suhteen. Sosiaalista elämää, lapsia tai miesystävää ei tietenkään tarvita, koska ne eivät mahdu laihduttajan maailmaan. (Olen ihmetellyt nykymaailman paradoksia laihoista naisista ja seksin ylikorostamisesta: lähes rasvakudoksettomalla naisellahan ei ole normaalia hormoonitoimintaa, eikä siten myöskään kiinnostusta seksiin..? )
Syömishäiriöisestä voisi sanoa, että hänelle merkitsee kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti vain oma napa. Oman ruumiin sairaaloinen tarkkailu, sen kontrollointi, rankaisu sekä toisaalta omituinen itseihailu. Keski-ikäiseltä odottaisi jo jonkinlaista henkistä kypsymistä, mutta ruumiskeskeisyys kaiketi estää sen. Tuntuu, että laihduttaja on riippuvainen näläntunteesta samalla tavoin kuin alkoholisti viinasta. Vain nälkäisenä hän tuntee olonsa hyväksi, ruumistaan rääkätessään hän on sen ja koko maailman valtias. Myös laihduttajan lähipiiri kärsii vähän samaan tapaan kuin alkoholistin. Turhautuneena ja voimattomana voi vain katsella, kun läheinen tuhoaa itseään. Voi ihmetellä hänen kieroutunutta käsitystään itsestään sekä todellisuudesta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.