kirkon tehtävä on saattaa ihmisiä seurakunnan yhteyteen ja opettaa kristinuskon sanomaa, jonka keskeisiä elementtejä ovat laupeudentyö ja sielujen pelastaminen ikuiseen elämään. kristillisesti elävä ihminen noudattaa kohtuutta ja on hyveellinen sekä rakastaa itseään kuten toivoisi muidenkin rakastavan.
katolinen kirkko on pitkäaikaisimpia perinteitä noudattava kristillinen yhteisö, jolla on maailmanlaajuinen kannattajakunta. katolilaisia on yli miljardi eli joka kuudes ihminen kuuluu tähän perinteiseen yhteisöön.
kirkko elävänä yhteisönä tarvitsee aika ajoin muutoksia toimintatapoihinsa. maailma muuttuu ympärillä, ihmiskäsitys ja tiede tuovat uusia haasteita myös kirkollisille sananselittäjille. niinpä paavikin on päättänyt ajantasaistaa kuolemansyntien luetteloa ja on lisännyt siihen muutamia uusia rikoksia seitsemän tutun lisäksi. vastedes nuhteettoman seurakuntalaisen kuuluu muun muassa osata pidättäytyä manipuloimasta geenejä, olla käyttämättä ehkäisyvälineitä ja etenkin abortointia tulisi vältellä.
http://www.vatican.va/

Vastaukset 4
Vanhimmat
jotain noin hölmöä.
kumpaako tarkoitit?
Mitä kumpaa?
paavia vai sen esimiestä?