Kuolemasta...

Ote eräästä kanavointi-kokouksesta:

"Kuolema on vain siirtymä. Se todella on. Olette kaikki kuolleet tuhansia kertoja, olette eksperttejä siinä! Ettekö siis halua kuolla armollisesti ja pitäen hauskaa? Ettekö halua kuolla kertoen vitsejä, tehden typeriä asioita ja kertoen ihmisille, mitä todella ajattelette heistä?!

On siis jotain hyvin, hyvin vahvaa sanottavaa kuolemisesta iloisena, eikä kuoleman tarvitse olla niin liikuttavaa ja ankeaa. Se tekee meistä surullisia. Vaeltelemme joskus saattokotien ja sairaaloiden käytävillä ja siellä on valtava kuorikerros, valtava hypnoosi siitä, että kuoleman on oltava vaikea. Ja se alkaa ihmisestä. Hän pitää kiinni ongelmista, elämästä, hän ei anna itsensä lähteä minkäänlaisessa armossa tai arvokkuudessa. Ja niinpä hän kuolee sairauteen ollen onneton ja peloissaan siitä, että toisella puolella tulee jonkinlainen tuomio. Voisitteko kertoa maailmalle, ettei toisella puolella ole mitään tuomiota? Siellä on vain sitä samaa juttua, mitä teillä on tällä puolella, mutta ilman fyysistä kehoa!"
271315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

positiivisia juttuja ei ole koskaan liika
kyllä! kuolema on ystävä :-))

Äänestä
  • En ymmärrä mitä merkitystä olisi kuoleman jälkeisellä elämällä. Valtaosa meistä poistuu juureksena. Mitä ihmettä siellä tuonpuoleisessa on virkaa houria?

    En tiedä kumpaa pelkäisin tuonpuoleisessa enemmän, lajitovereita vai oman itseni jatkumoa.

    Ihmisen psyyke ei sen paremmin kaipaa kuin ansaitsekaan ikuisuutta. Toive ei ole tae siitä että kannattaa.

    Äänestä

  • Jokaisesta tulee vihannes kirjoitti:

    En ymmärrä mitä merkitystä olisi kuoleman jälkeisellä elämällä. Valtaosa meistä poistuu juureksena. Mitä ihmettä siellä tuonpuoleisessa on virkaa houria?

    En tiedä kumpaa pelkäisin tuonpuoleisessa enemmän, lajitovereita vai oman itseni jatkumoa.

    Ihmisen psyyke ei sen paremmin kaipaa kuin ansaitsekaan ikuisuutta. Toive ei ole tae siitä että kannattaa.

    "En tiedä kumpaa pelkäisin tuonpuoleisessa enemmän, lajitovereita vai oman itseni jatkumoa. "

    Ongelmasi taitaa olla siinä, että pelkäät jo nyt tämän puoleisessa elämässä.

    Hei, älä nyt viitsi...ei se ole mikään "tiukkapipo-uskisten" saarnaama "ikuisuus", joka meitä "rajan takana" odottaa, vaan HUPS...huomaamme olevamme astraalikehossa (= henkikehossa) ja MAHDOLLISUUDET OVAT RAJATTOMAT!:)

    Henkimaailmassa nimittäin voidaan luoda kaikki haluamamme pelkän AJATUKSEN VOIMALLA!:)

    Äänestä

  • """"" kirjoitti:

    "En tiedä kumpaa pelkäisin tuonpuoleisessa enemmän, lajitovereita vai oman itseni jatkumoa. "

    Ongelmasi taitaa olla siinä, että pelkäät jo nyt tämän puoleisessa elämässä.

    JUURI näin. Tuohon ei ole mitään lisättävää.

    Äänestä

odottaa tuomio. Se tosiasia ei muutu uskottelemalla toisin.

Äänestä
  • Mitään tuomiota ei ole. Se asia ei sitten muutu vaikka kuinka lukisi raamattua.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Mitään tuomiota ei ole. Se asia ei sitten muutu vaikka kuinka lukisi raamattua.

    sielu tuntee eräänlaisen tuomiopäivä koittavan.
    Luonnonlaki ryhtyy toimimaan ja se saa sielun vapisemaan sillä hetkellä.

    Äänestä

  • urhopekka kirjoitti:

    sielu tuntee eräänlaisen tuomiopäivä koittavan.
    Luonnonlaki ryhtyy toimimaan ja se saa sielun vapisemaan sillä hetkellä.

    Sitä en ole kuullutkaan. Mutta en yhtään ihmettele vaikka niin olisikin. :-)

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Mitään tuomiota ei ole. Se asia ei sitten muutu vaikka kuinka lukisi raamattua.

    noin päättelet?

    Äänestä

  • -tuntumallako kirjoitti:

    noin päättelet?

    vaan tietämällä.

    Äänestä

  • vaan loppuraportti, briiffaus ja auditointi.

    Äänestä

helvettiin. kun ei kuulu eikä näy. Kommentoimaan näitä juttuja Jumalan sanalla.

Äänestä

Hei!

Otsikkoni tähän kertoo siitä, että asiat, kuten vanheneminen ja kuoleminen ovat uskomuksia, joita voi huijata sillä, ettei "tiedä" vanhenevansa.
Kuolema on välttämätön, sanotaan. Entä jos uskookin ettei kuole?

Mun juttuni nykyhetkessä voivat kuullostaa omituisilta...ja puhun vain itsestäni, koska en osaa muista puhua, en tunne muita...

Tarkoitukseni on kokeilla miltä tuntuu elää vanhenematta. Fysiologinen välttämättömyys sitoo kyllä kehon rapistumiseen, vai onko sekin vain kollektiivisen uskomuksen juttu!? Mutta mieleltäni en pyri vanhenemaan enää pätkääkään...

ja kun tulee aika jolloin pitää siirtyä toiselle puolella. Aion tietoisesti säilyttää oman identiteettini ja pysyä sellaisena jona olen...

Tämä on suurta seikkailua ja se on mukavaa!

Äänestä
  • minä olen myös päättänyt olla vanhenematta :-D
    mutta identeettini kuoleman jälkeen on se joka olen hengessä tätä en jaksaisi -olla näin ihminen

    Äänestä

etten olekaan yksin näitten ajatusteni kanssa. Kiva tietää että on muitakin henkisesti kehittyneitä jotka jo tietävät. On jenny, Anitra, Urhopekka ja ties kuinka paljon muita. Minäkin tiedän elämämme täällä maanpäällä perustuvan karman lakiin ja olemme kulloinkin oppimassa tietyt asiat, vaikkakin jotkin ovat hyvinkin vaikeita. Jaksakaa viedä tätä totuutta eteenpäin.

Äänestä
  • on se, että kun ihminen kuolee, kauheat ja hirvittävät jumalat syövät sielusi!

    MWAHAHAHAA!

    Äänestä

  • Jaksetaan yhdessä.;)

    Äänestä

  • Palliperse. kirjoitti:

    on se, että kun ihminen kuolee, kauheat ja hirvittävät jumalat syövät sielusi!

    MWAHAHAHAA!

    rakaastetaan pallipersettä.
    Vammastasi huolimatta olet vänkä tyyppi.

    Äänestä

Ote eräästä kanavointikokouksesta?
Mistä kokouksesta?
Kenen kautta?
Ketä kanavoi?
Millainen on henkilö, jonka kautta viesti on tullut?
Onko hän harrastanut esim. itämaista mietiskelyä ennen kanavointitaitojen puhkeamista?

Tehän uskotte ihan mitä soopaa tahansa tietämättä mistä se on peräisin.
Nopsasti hain netistä tietoa tuosta tekstinpätkästä:
Tobias-nimiseltä hengeltä on Geoffrey Hoppe-nimisen hepun kautta viesti tullut. Hän on harrastanut ainakin hypnoosia eli askarrellut mielen passivoitumisen kanssa ja on siten ollut kelpo saalis henkimaailman eksyttäjille. Tutustui Kryon-kanavointeihin v. 1995 ja Tobias alkoi toimintansa hänen kauttaan 1997.

Tobiaksella, jolta viesti on tullut, tarkoitetaan Raamatun apokryfikirjoihin kuuluvaa Tobitin kirjan henkilöa. Reformoidut kirkot ei tunnusta apokryfikirjoja luotettaviksi kirjoituksiksi. Tobiaksen mukaan ihmisen on lakattava luottamasta henkioppaisiin ja otettava vastuu itse omasta jumalallisuudestaan. Hei haloo! Tämä on vastoin Raamatun opetuksia.

Tobiaan kirja on sepitteellinen ja komediallinen kertomus, jonka tarkoitus on osoittaa miten Jumala ohjaa hurskaan juutalaisen elämää.
Kirjasta on useita erilaisia versioita, jotka poikkeavat suuresti toisistaan. Selvästikään sitä ei ole pidetty erityisen pyhänä vaan eri kirjoittajat ovat muunnelleet sitä oman makunsa mukaan.

Jumala ei vaadi passiivista mieltä; Pyhä Henki toimii aktiivisessa mielessä. Raamattu ei ole mitään kanavoinnin kautta saatua tietoa. Pahuuden henkivallat sen sijaan eivät voi toimia aktiivisessa vaan nimenomaan passiivisessa, tyhjässä mielessä. Ja tässä ihmiset haksahtuvat pahemman kerran. Eräs entinen okkultisti kertoo että "Saatat tuntea pahan olon kun henki on ympärilläsi... paha olo häviää kun hengen päästää sisään. Sitten olo on hyvä, oikein hyvä."

Entinen meedio Raphael Gasson sanoo:
"Meedioksi aikovan on opittava rentouttamaan ruumiinsa ja keskittämään ajatuksensa yhteen pisteeseen, kunnes hän saavuttaa passiivisen, itsehypnoosin kaltaisen tilan, jossa ei enää hallitse ajatuksiaan. Henkilöstä tulee kuin automaatti, jonka kautta pahat henget voivat toimia käyttäen hyväkseen hänen passiivista tilaansa."

Joey Crinita, kanadalainen välittäjähenkilö, uskoo kanavoinnin olevan usein vain eräs itsensä hypnotisoimisen muoto, jossa mielikuvitus luo omat hahmonsa.

Kanavointien lähteenä on Raamatussa mainitut vainaja- ja tietäjähenget, joiden tarkoituksena on eksyttää ihmisiä. Henkisestä kehittymisestä ei kerro, jos antaa itseään höplästä vetää! Jumal-yhteyden löytymiseen ei tarvitse olla millään lailla henkisesti kehittynyt, vaan jokaisella on siihen mahdollisuus; ainoa ehto on nöyrtyminen.

Äänestä
  • kun tällä pastalla tuodaan noita okkultistisia uskomuksia ainoana totuutena kuoleman jälkeisestä elämästä.
    Mutta se on niin helppo tapa paeta sitä ajatusta, että mitäs jos helvetti ja iankaikkinen kadotus sittenkin on totta.

    Meillä, jotka uskomme Jeesuksen pelastaneen meidät, ei ole mitään menetettävää, vaikka uskomme olisi väärä, mutta heillä, jotka uskovat toisin, on hirmuinen tulevaisuus kuoleman jälkeen, jos he huomaavatkin olleensa väärässä, kun eivät ole ottaneet armosta annettua pelastusta vastaan.

    Siunausta, DeltaEssiivi t.satunnainen palstalla kävijä

    Äänestä

  • ihmettelen... kirjoitti:

    kun tällä pastalla tuodaan noita okkultistisia uskomuksia ainoana totuutena kuoleman jälkeisestä elämästä.
    Mutta se on niin helppo tapa paeta sitä ajatusta, että mitäs jos helvetti ja iankaikkinen kadotus sittenkin on totta.

    Meillä, jotka uskomme Jeesuksen pelastaneen meidät, ei ole mitään menetettävää, vaikka uskomme olisi väärä, mutta heillä, jotka uskovat toisin, on hirmuinen tulevaisuus kuoleman jälkeen, jos he huomaavatkin olleensa väärässä, kun eivät ole ottaneet armosta annettua pelastusta vastaan.

    Siunausta, DeltaEssiivi t.satunnainen palstalla kävijä

    Tuotanoinniin...miksi sitten nämä kanavoinnit julistavat RAKKAUTTA, SUVAITSEVAISUUTTA ja LÄHIMMÄISENRAKKAUTTA, jos ne kerta ovat "saatanasta"...?

    Eikös saatana pyri luomaan PAHAA ympärilleen, eikä hyvää..??

    Äänestä

  • oona. kirjoitti:

    Ne julistavat rakkautta eksyttääkseen ihmisiä luulemaan, että ne on hyvältä puolelta niin että ihmiset eivät löytäisi oikeaa yhteyttä Jeesukseen. Ne valehtelevat ettei syntiä ole, ettei asiat ole niin kuin teille on kerrottu ym. soopaa.

    Kirjoitinhan miten eräs entinen okkultisti kertoo, että "Saatat tuntea pahan olon kun henki on ympärilläsi... paha olo häviää kun hengen päästää sisään. Sitten olo on hyvä, oikein hyvä."
    Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi ja tähän ansaan ihmiset tietämättömyyttään lankeavat.
    Sitten kun ihminen alkaa oikeasti kiinnostumaan Raamatusta ja haluaa tulla uskoon, silloin ne yleensä paljastavat todellisen pahan luonteensa. Siinä se onkin melkoisen typerä olento kun se paljastaa itsensä.

    kun ne ovat rakkaudesta.
    Uskovaiset eivät vain ymmärrä mitä rakkaus on ja tuomitsevat kaiken sellaisen ja omaksuvat vain tuomitsevan jumalansa saatanoineen ja helvetteineen.

    Äänestä

  • DeltaEssiivi kirjoitti:

    Ne julistavat rakkautta eksyttääkseen ihmisiä luulemaan, että ne on hyvältä puolelta niin että ihmiset eivät löytäisi oikeaa yhteyttä Jeesukseen. Ne valehtelevat ettei syntiä ole, ettei asiat ole niin kuin teille on kerrottu ym. soopaa.

    Kirjoitinhan miten eräs entinen okkultisti kertoo, että "Saatat tuntea pahan olon kun henki on ympärilläsi... paha olo häviää kun hengen päästää sisään. Sitten olo on hyvä, oikein hyvä."
    Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi ja tähän ansaan ihmiset tietämättömyyttään lankeavat.
    Sitten kun ihminen alkaa oikeasti kiinnostumaan Raamatusta ja haluaa tulla uskoon, silloin ne yleensä paljastavat todellisen pahan luonteensa. Siinä se onkin melkoisen typerä olento kun se paljastaa itsensä.

    tekstiä.

    "Kirjoitinhan miten eräs entinen okkultisti kertoo, et..........."
    ja mitä sitten siitä että eräs okkultisti...?!

    Mutta jos tunteekin erittäin hyvän olon ympärillään
    ja tuo tunne on kuin kylpisi jumalan rakkaudessa -täynnä valoa ja hyväksyntää sellaisena kuin olet
    näin minä olen kokenut
    ja hei delttis tiedoksi vain että se ei ole saatanasta (eihän sitä edes ole astraalisesti)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jenny. kirjoitti:

Ote eräästä kanavointi-kokouksesta:

"Kuolema on vain siirtymä. Se todella on. Olette kaikki kuolleet tuhansia kertoja, olette eksperttejä siinä! Ettekö siis halua kuolla armollisesti ja pitäen hauskaa? Ettekö halua kuolla kertoen vitsejä, tehden typeriä asioita ja kertoen ihmisille, mitä todella ajattelette heistä?!

On siis jotain hyvin, hyvin vahvaa sanottavaa kuolemisesta iloisena, eikä kuoleman tarvitse olla niin liikuttavaa ja ankeaa. Se tekee meistä surullisia. Vaeltelemme joskus saattokotien ja sairaaloiden käytävillä ja siellä on valtava kuorikerros, valtava hypnoosi siitä, että kuoleman on oltava vaikea. Ja se alkaa ihmisestä. Hän pitää kiinni ongelmista, elämästä, hän ei anna itsensä lähteä minkäänlaisessa armossa tai arvokkuudessa. Ja niinpä hän kuolee sairauteen ollen onneton ja peloissaan siitä, että toisella puolella tulee jonkinlainen tuomio. Voisitteko kertoa maailmalle, ettei toisella puolella ole mitään tuomiota? Siellä on vain sitä samaa juttua, mitä teillä on tällä puolella, mutta ilman fyysistä kehoa!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu