Ateistille hard corea!

a-ateisti

2

358

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tommi

      Jo pariin kertaan vastaan tullut 'testi ateisteille' on saanut aikalailla huomiota kyseisellä palstalla. Enpä taida kuitenkaan vastata sinne.

      "Evoluutioteoria Coca Cola tölkistä."

      Teoria väittää, että koska Coca Cola-tölkki on suunniteltu, niin myös maailma on suunniteltu. Logiikka on loistavaa, mutta mielestäni Coca Cola-tölkillä ja maailmalla on aika vähän yhteistä, ottaen huomioon se, että tuo tölkki on ihmisten suunnittelema ja hitusen pieni osa maailmasta.

      Enkä aivan ymmärtänyt tämän 'teorian' luojan ajatusta siitä, että hän loukkaisi älykkyyttäni. Luulen, että hän loukkaa omaa älykkyyttään ja tekee itsestään vain naurunalaisen. Toki kannattajia taitaa löytyä nimenomaan uskovaisista.

      "Banaani, ateistin painajainen."

      Toinen hieno teoria:

      "1. Muotoiltu ihmisen käteen sopivaksi."

      Ai niinkö? Mielestäni ihminen ei ole ainoa, joka banaaneja syö, enkä itse näe siinä muotoilua - vain muodon. Onko siten vuori suunniteltu sopivaksi ihmisen kiipeilyä varten ja puunrunko sopivaksi ihmisen pään hakkaamista sitä vasten?

      Tämä on myös... ok, ateistin kehittämänä ironiana tämä menisi mainiosti, mutta jos takaa löytyy uskovat aivot, niin tämä on toinen rimanalitus ja ajattelijan oman älykkyyden solvaus.

      "Henkilö, joka ajattelee, että Coca Cola tölkillä ei ole suunnittelijaa on:
      ___ A. Älykäs
      ___ B. Tyhmä
      ___ C. jokin taka-ajatus kieltää todellisuus"

      D. Realisti?

      Kenties kysymyksen esittäjällä on C...? Ateistihan ei odota minkäänlaista palkkiota uskostaan tai uskottomuudestaan. Voisi siis pikemmin luulla, että niillä, joilla jokin palkkio nurkan takana odottaa, on myös taka-ajatus.

      "Tiesitkö, että silmässä on 40 000 000 hermopäätä, silmälihakset liikkuvat arviolta 100 000 kertaa päivässä, ja verkkokalvolla on 137 000 000 valoherkkää kennoa?"

      Jälleen kerran yksi uskovaisten tiedeuskovien väite, jossa vastausta etsitään paikoista, joista sitä on aivan turha etsiä. Täytyy sanoa, että joissain asioissa pilkunn****nta ylittää ihmisen ymmärryksen rajat, mutta väitteen esittävät edelleen ymmärtävät itseään - lievätkö siis jumalia?

      "Charles Darwin sanoi:"

      Käytä omaa älyäsi edes kerran.

      "George Gallup, kuuluisa tilastotieteilijä, sanoi:"

      Käytä omaa älyäsi edes kerran.

      "Albert Einstein sanoi:"

      Käytä omaa älyäsi edes kerran, muita lainailemalla ja vastauksia etsimällä muista ihmisistä, kirjoista, äänitteistä, elokuvista on aika vaikea löytää juuri muutakuin itseä miellyttäviä valheita. Sanoi kuka tahansa, mitä tahansa, on kyse sitten Einsteinista tai Raamatusta, tärkeämpää on se, mitä kukin ihminen itse sanoo ja tekee.

      Charles Manson sanoi:
      tapa tapa tapa...
      Ja Häneen uskovat uskoivat. Milloin uskossa olevat ymmärtävät kyseenalaistaa opettajansa ja oman totuutensa vai ovatko valmiita menemään radikaaleihin ja epähumaaneihin tekoihin? Jumalansa tuskin sitä hyväksyisi, mutta uskova on aina valmis hyväksymään opettajansa opit.

      "TESTI 2
      A. Tiedätkö yhtään rakennusta, jolla ei ole rakentajaa?
      ___ Kyllä ___ Ei
      B. Tiedätkö yhtään maalausta, jolla ei ole maalaajaa?
      ___ Kyllä ___ Ei
      C. Tiedätkä yhtään autoa, jolla ei ole tekijää?
      __ Kyllä ___ Ei
      Jos vastasit "Kyllä," yhteenkään kysymykseen, niin anna tiedot kyseisistä:"

      Ja mitenhän nämä kysymyksen liittyvät mihinkään? Jälleen puhutaan ihmisten luomista ja suunnittelemista asioista. Kysyjä aliarvioi jälleen kerran omaa älykkyyttään ja tekeytyy apinaksi. Tiedänkö yhtään ihmistä, joka ei olisi kehittynyt apinasta? En, sitähän en voi tietää, mutta voin melkein lyödä vetoa, että tiedän ihmisiä, jotka ovat kehittyneet ameeboista.

      "Voisinko minä saada sinut vakuuttuneeksi, jos pudottaisin 50 appelsiinia maahan ja ne menisivät itsestään kymmeneen riviin, viisi aina peräkkäin?
      Looginen päätelmä olisi, että joku älyllinen on laittanut ne siihen."

      Lisää outoja väitteitä ja ajatuskuvioita, joilla ei ole mitään tekemistä sen enempää jumalan kuin suunnitelmallisuuden kanssa. Silti tälläkin pyritään todistamaan, että suunnittelija on olemassa. Jos näin kävisi kuin väitetään, olisihan se hämmästyttävää, mutta taitaisin ensimmäisenä kuitenkin nähdä siinä sattuman. Todennäköisyys on mitättömän pieni, mutta ei se siltikään täysin mahdotonta ole.

      "TESTI 3
      A. Atomista universumiin on järjestys?
      ___ Kyllä ___ Ei
      B. Tapahtuiko se itsestään?
      ___ Kyllä ___ Ei
      C. vai tekikö sen älyllinen olento?
      ___ Kyllä ___ Ei
      D. Mikä on todennäköisyys, että 50 appelsiinia putoaa itsestään kymmeneen riviin, 5 kussakin rivissä?______________________
      Jos vastasit "Kyllä," yhteenkään kysymykseen, niin anna tiedot kyseisistä:"

      Tässä alkaa selvästi jo kysymysten laatijakin väsyä ja logiikka pettää. Vastaan sarjassa: Ei, Kyllä, Ei, Vastasin Jo. Annan sitten vielä vastauksen tuohon toisen kohdan Kyllään: jos sanoisin Ei, väittäisin jonkun suunnitelleen kaiken.

      "Väite, "Ei ole Jumalaa," on absoluuttinen väite. Jotta absoluuttinen väite olisi tosi, tarvitaan absoluuttinen tieto."

      Siksi on parempi uskoa vain kokemuksiinsa ja puhua siitä, että minun kokemusteni mukaan Jumalaa ei ole. Se ei ole absoluuttinen väite kuin omassa kokemuspiirissäni ja aika usein ymmärrän väitteen myös niin, että on jonkun ihmisen mielestä jumala tai ei, hän puhuu omasta kokemuspiiristään, eikä universaalista totuudesta.

      "Tässä toinen absoluuttinen väite:
      "Kiinassa ei ole kultaa.""

      Ja mitenhän tämä liittyi asiaan?

      ""C" on oikea vastaus."

      Kysymyksen laatija ensin antaa ihmisten vastata ja esittää sitten absoluuttisen vastauksen. Nerokasta. Pullat ja jauhot sekaisin. Muut eivät saa päätyä absoluuttisiin vastauksiin, mutta laatija ottaa tietääkseen asioiden todellisen luonteen, absoluuttisesti.

      "Jos sanon, "Ei ole Jumalaa," ja oletan olevani oikeassa, minun täytyy olla kaikkitietävä."

      Samoin sinun on oltava kaikkitietävä, jos väität Jumalan olevan olemassa. Ding.

      "Sanotaanpa vaikka, että tämä ympyrä kuvaa kaikkea universumin tietoa, ja otaksukaamme, että sinulla on uskomaton 1% tuosta tiedosta. Onko mahdollista, että tiedolla, jota et ole vielä kohdannut, on mahdollista todistaa, että Jumala todellakin on?"

      Jumalan olemassaoloa ei voi sen enempää todistaa olemattomaksi kuin olevaksi. Kyse on kuitenkin joko olevasta tai ei-olevasta, ei todistettavasta. Uskovaiset jaksavat itse jankuttaa sitä, miten Jumala ilmaisee itsensä, joten ei siihen mitään todisteluja tarvita. Jumala ilmaisee itsensä niille, joille ilmaisee ja käsittääkseni jättää sitten muut huomiotta. Näin tapahtuu, näin on tapahtunut. Ne, jotka alkavat todistamaan mitään absoluutteja vedoten omiin kokemuksiinsa eivät taida ymmärtää, miten iso rako jää 1 1/2% tiedon ja 100% tiedon välille.

      "Jos olet järkevä, sinun täytyy myöntää, "Tämän hetkisellä vajavaisella tiedollani, minä uskon ettei ole Jumalaa." Toisin sanoen, et tiedä onko Jumalaa, niinpä et ole ateisti vaan "agnostikko". Olet kuten ihminen, joka katsoo rakennusta, etkä tiedä onko sillä rakentajaa."

      Samoin väitteen esittäjä ei voi tietää.

      "TESTI 5
      Ihminen, joka näkee rakennuksen eikä tiedä onko sillä rakentajaa on:
      ___ A. Älykäs
      ___ B. Tyhmä
      ___ C. On joku taka-ajatus"

      Kysymyksen esittäjä taitaa tekeytyä B:ksi.

      "Ehkä sinulla on joitain kysymyksiä, jotka pidättävät sinua uskomasta. Ensinnäkin, melkein kaikkin kysymyksiisi kärsivästä ihmiskunnasta jne, voidaan vastata tyydyttävästi."

      Kysymyksilleni ihmiskunnasta ei löydy vastausta uskonnoista tai uskosta. Kun puhutaan ihmisistä, vastaus löytyy myös minun nähdäkseni ihmisistä, eikä Moby Dickistä, Kvanttifysiikan oppikirjoista, Bhagavad Gitasta tai muista vastaavista opuksista.

      "Toiseksi, me uskomme moniin asioihin, joita emme ymmärrä. Tiesitkö TV:n mekanismin ennen kuin laitoit sen päälle? Todennäköisesti et."

      En, enkä pidä sitä omalta kannaltani elintärkeänä. En siitäkään huolimatta, että itse olen alalle kouluttautunut. TV:n toiminnassa kuitenkin puhutaan hieman toisenlaisista asioista kuin Jumalan kohdalla. Television voi pistää päälle, työntää piiloon, heittää parvekkeelta alas, Jumalalle näin ei voi tehdä.

      Ja edelleen, televisio on ihmisten suunnittelema väline, se pitäisi olla ihmisjärjellä ymmärrettävissä.

      Mitä tulee ääniaaltojen näkemiseen, niin ei. Näkymättömiä aaltoja ei voi nähdä, mutta kokea kyllä. Pitää vain ymmärtää jotain siitä, miten ääniaallot kuuluvat ja miten minkäkin taajuiset äänet vaikuttavat ympäröivään maailmaan. Bassoista saattaa esimerkiksi jokaisella olla tavalla tai toisella kokemusta helisevinä ikkunoina, tms.

      "Jumala ei ole lihaa ja verta. Hän on iankaikkinen Henki - katoamaton ja näkymätön. Kuten tv-aallot, Häntä ei voi kokea ennen kuin "vastaanotin" on pantu päälle."

      Ontuva vertaus, kaikenkaikkiaan. Ja, mistä ihmeen tv-aalloista tässä puhutaan...?

      "Joko tuo on totta tai ei. Jeesus Kristus sanoo, että Hän tekee itsensä tiettäväksi kaikille, jotka tottelevat Häntä."

      Ja mitähän tarkkaanottaen on Jeesuksen totteleminen? Ainoa, joka minut Jeesuksesta erottaa on se, etten kykene uskomaan Jumalaan ja sillä ei ole minun haluni kanssa mitään tekemistä. Olen ollut uskossa, olen rukoillut jopa 'ateistina'. Ilmeisesti kyse ei ole edes siitä. Mikä on siis Jeesuksen käsky ihmisille, mitä heidän tulisi tehdä, koska kuitenkin pidän Jeesusta vaikuttavana opettajana (vaikka olisi pelkkä kirjan henkilö) ja hänen opetuksistaan muutamat ovat myös hyvin korkealla minun ajatusmaailmassani.

      "Lähesty tätä asiaa kuten lähetyisit ensimmäistä teevisiotasi. Ota pieni askel uskossa. Jos se toimii, nauti siitä, jos ei, unohda se."

      Näin olen tehnyt ja minun kohdallani televisio taitaa olla niin nurinpäin, rikki, pistoke irti seinästä, johto rikki, kuvaputken foliot irti liitoksistaan, räjähtänyt kuin yksinkertaisesti takavarikoitu televisiotarkastajien (uskovaisten) toimesta. Olen omalla kohdallani unohtanut television ja tyydyn tietokoneen monitoriin.

      "Vai onko sinulla jokin muu motiivi? Voisiko se olla, että "ateisti" ei löydä Jumalaa samasta syystä kuin varas ei löydä poliisia?"

      Lisää tuohon vielä, ettei löydä poliisia poliisilaitokselta, sieltä ainakin itse poliisia etsisin. Vaan tässä tapauksessa on laitoskin ollut tyhjä...

      "Voisiko olla, että sinun rakkautesi syntiin pimentää sinun kykysi nähdä asia?"

      Ja mikähän tarkkaanottaen on synti? Hyväksyn syntini siinä mielessä, etten kristillisen ajattelun mukaan usko Jumalaan. Enkä siten voi Jumalaa rakastaa ja se on perisynti. Muussa tapauksessa kyllä tiedän, mitä minä voin rehellisenä itselleni tehdä ja mitä en.

      "TESTI 6
      Herkällä omallatunnolla,
      tarkista tämä Kymmenen Käskyn lista:
      1. Olenko aina rakastanut Luojaani kaikesta sydämestäni, mielestäni, sielustani ja voimastasni?"

      En. Rakastin lapsena, mutten enää. Rukoilin ateistina vielä reilu kymmenen vuotta varmuuden vuoksi ja odotin kyllä oikeasti jonkinlaista vastausta myös. Sellaista ei koskaan tullut.

      "2. Olenko tehnyt oman mieleni mukaisen jumalan
      - sopivan jumalan juuri itselleni?"

      Luulen, että jokainen ihminen tekee sellaisen itselleen. Jokainen ihminen myös ilmentää käytöksellään sitä, millaiseen jumalaan uskoo. Minun tapauksessani on menty siihen, että ilmennän vain itseäni.

      "3. Olenko koskaan käyttänyt Jumalan nimeä väärin? (Esim. kirosanana)"

      Olen joskus, mutta olen pienestä pitäen suhtautunut hyvin nyrpeästi kiroiluun. Jos kiroiltua tulee, taidan käyttää mieluummin F-sanaa.

      "4. Olenko pitänyt lepopäivän pyhänä?"

      Mikä lepopäivä ja mikä pyhä? Oletko muistanut nähventää vaaleanpunaisia pupuja?

      "5. Olenko aina kunnioittanut vanhempiani?"

      En, eivätkä hekään minua ja omia vanhempiaan, vaikka äitini on sentään enemmän uskossa kuin minä. Syy tähän kunnioituksenpuutteeseen lienee pidemmän asiaanperehtymisen tuloksena siinä, etteivät he kunnioita itseään. On vaikea kunnioittaa ihmistä, joka käytöksellään aiheuttaa niin itselleen kuin kanssaihmisilleen vahinkoa.

      "6. Olenko murhannut (Jumalalle jopa viha on kuten murha)?"

      Viha on kyllä hieman eri asia kuin murha. Sen sijaan murhan ajatteleminen olisi hieman parempi vertauskohde. Olen vihannut, olen rakastunut, olen surrut, olen iloinnut ja tunteistako ihmisiä rangaistaan? Olen myös aikanaan ollut niin toivottoman ahdistunut ja väsynyt isääni, että toivoin hänen kuolemaansa, mutta en ole koskaan ajatellut tappavani ketään.

      "7. Olenko tehnyt huorin? (sisältää: seksi ennen avioliittoa ja himon)"

      Ja, minkähän käskyn perusteella (11. Mene naimisiin - en mene, joten olen syntinen) ihmisen on ylipäätään mentävä naimisiin? Ja olen mitä ilmeisemmin tehnyt tässäkin mielessä syntiä.

      "8. Olenko varastanut, "lainannut" (tavaran arvo on merkityksetön)?"

      Pienenä lapsena, kun faijani käytti rahansa viinaan ja äidin rahat menivät elämiseen, minä näpistelin karkkia kaupasta.

      "9. Olenko valehdellut (sisältää hätävalheet...)?"

      Olen valehdellut, ehkä useimmiten siinä pelossa, että satutan toista ihmistä totuudella. Joskus tuntuu paremmalta suojella toista kuin ajaa lähemmäs itsemurhaa tai odottamattomia reaktioita ylipäätään. Itselleni pyrin kuitenkin olemaan edes siinä määrin rehellinen, että tiedän, milloin ankkoja suustani päästän.

      "10. Olenko himoinnut (ollut ahne tai materialisti)?"

      Täytyy sanoa, että kun on ollut 8000 mk velkaa ja 3 kuukauden vuokrat maksamatta, olen ajatellut rahaa ja mistä sitä saisin. Sehän tekee minusta kapitalistin ja materialistin. Muussa tapauksessa olen ehkä mieltynyt tiettyihin laitteisiin, kuten tietokoneeseen, televisioon ja stereoihin, niistä on minulle itselleni iloa. Himoamisesta en kuitenkaan niin tiedä... olen melko huono kapitalisti ja materialisti, en löydä rahasta kuin sen enempää materiasta onnea.

      "Jos sinä olet rikkonut yhdenkään Lain, silloin olet tehnyt syntiä Jumalaa vastaan ja siksi sinä "varmasti kuolet," sillä "synnin palkka on kuolema.""

      Olen kyllä totutellut siihen ajatukseen, että AIVAN VARMASTI kuolen.

      "Olemme syyllisiä rikkomalla Käskyt. Kuuntele omatuntosi ääntä, ja anna sen muistuttaa menneisyyden synneistäsi. Emme ole täydellisiä kuten meitä on käsketty (Matt 5:48), eikä sydämemme ole myöskään puhdas."

      Käsketty olemaan täydellisiä? Täytynee tarkastaa tuo kohta ;-) Ja kyllä, menneisyyteni muistuttaa minua aika ajoin, mutta en pidä menneisyyttäni niin tämän hetken kuin tulevan esteenä. Ihmiset muuttuvat, jos sen itselleen sallivat. Ja täydelliseksi en ole itseäni koskaan luullut...

      Tuomionpäivänä meidän rikkomuksemme tulee olemaan todistuksena häpeästämme. Ajatteleppa sitä: Jumala on nähnyt kaiken synnin, minkä olemme tehneet. Me jaamme meidän ajatuselämämme Hänen kanssaan.

      Loppu onkin tuosta sitten jo hebreaa.

      "Unohda vastaväitteesi, tee parannus ja pane uskosi Jeesukseen ja pelastut Jumalan vihalta."

      Unohda järkesi, kokemuksesi, tunteesi, itsesi, kanssaihmisesi, jne. Enpä taida. Olen niin tykästynyt elämään ja kanssaihmisiini, etten viitsi vetää kaikkea pytystä alas.

      Kiitos hauskasta testistä.

      • Trendkiller

        Ja sitten tuli hiljaisuus. Eipä kuulu uskovaisen urputus enää...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      651
      8000
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2289
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2203
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1779
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1270
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1243
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1169
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      850
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      821
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      756
    Aihe