yhtä mieltä uskovaiset ja uskonnottomat siitä, että elämä kaikkinensa on mielenkiintoista ja tutkimisen arvoista?
Mitä siitä tutkimisesta sitten hyötyy, onkin toinen juttu. Mutta minä ainakin nautin tutustumisesta eri ilmiöihin, liittyvät ne sitten politiikkaan, ympäristönsuojeluun, uskontoihin, tasa-arvoon, eläimiin, opittuihin käyttytymismalleihin ja vaikka mihin.
Uteliaisuus on hyvä keino estää aivojen rappeutumista. Ristisanatehtävät on myös hyvä konsti.
Mitä siitä tutkimisesta sitten hyötyy, onkin toinen juttu. Mutta minä ainakin nautin tutustumisesta eri ilmiöihin, liittyvät ne sitten politiikkaan, ympäristönsuojeluun, uskontoihin, tasa-arvoon, eläimiin, opittuihin käyttytymismalleihin ja vaikka mihin.
Uteliaisuus on hyvä keino estää aivojen rappeutumista. Ristisanatehtävät on myös hyvä konsti.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Toisille se vaan aiheuttaa se tutkiskelu päänsärkyä, pahanolon ja syntisiä viboja.
Kun täällä kerran tallustellaan, niin luulisi, että olisi sen verran uteliaisuutta, että haluaisi tietää asioista.
Muuten se olisi kuin suomalainen turisti, joka ostaa etelänmatkan ja kiskoo hotellihuoneessa viisi päivää viinaa, jotta saa vain sanottua kavereille, että tuli tuossa etelässäkin käytyä.
Mitä haaskaamista!
purjehtia 300 mpk Tallinnaan ja tietenkin takaisin kotisatamaa. Aatelitiin olla Piritassa 5 päivää, kun tulen rantaa sinkoan heti sataman viinakauppaa ja pirun hvyä idea olisi dokata viisipäivää. Lapset voisivat olla hiekkiksella sen ajan.
Kyllä sitten kehuisin tutuille, että kävin etelässä. Enhän minä muuta tehnyt kuin vetänyt viisi päivää viinaa ja purjehdin 600 mpk:-)
Suomessakin ryypiskellä. Viron kylpylöissä ollaan otettu vaan puolihoito ilman fysikaalisia sun muita hoitoja ja kierrelty kaupunkia.
Budapestissa meni viikko ihan sujahtaen paikkoja kierrellessä. Ei porukan kanssa, vaan kahdestaan. Unicumia nautittiin oluen kera, mutta ei känniin asti. Ei sitä helteessä edes pystyisi.
Risto Jarvan Loma oli aika hyvä kuvaus suomalaisista turisteista. On omat lihapullatkin matkassa mukana. Miksi yleensä matkustaa mihinkään, jos ei ole kiinnostunut paikallisesta elämästä?
olet aivan oikeassa Kössö. Itselläni ei mene päivääkään etten ihmettelisi elämää ja maailmankaikkeutta. Ja ehtymätön uteliaisuus kaikkeen ajaa tutkimaan kaikenlaisia juttuja. Aina välillä tulee kausia että joku juttu kiinnostaa ja siitä on sitten ongittava kaikki mahdollinen tieto:)
Lapsena vietin pitkiä aikoja ulkona tutkimassa kaikenmaailman pieniä öttiäisiä, ja vielä nykyäänkin jään puutarhassa nenä maassa tutkimaan taas uutta ötökkää, tosin omaiseni eivät voi ymmärtää kiihkeää kiinnostustani ötököihin:) Heistä ne ovat ällöttäviä:))
Tosiaankin uteliaisuus elämään ja ilmiöihin pitää aivotkin virkeinä:)
Hih, taitaa tuo uteliaisuus ja kaiken tutkiminen olla monille ateisteille yhteinen piirre, niin tutulta kuulostaa...
itsessäni erään uuden piirteen. Sen jälkeen kun Karkki-katti tuli meille, olen suhtautunut jopa hiiriin eri tavalla. Ennen pelkäsin niitä. Typerää, mutta totta.
Pari kesää sitten Karkki leipoi jotain pikkuista hiirtä pihalla. Minä menin hätiin ja tuuppasin kissan puolisolle. Hiiri ressukka oli ihan shokissa. Siinä sitä kontallani rapsutin ja puhelin rauhallisesti, että noh, menepäs nyt siitä turvallisempin maisemiin. Ohikulkijat katsoivat pikkasen hitaasti.
Eläindokkareita katson aina kun on mahdollisuus. Samoin kaikkia tiedeohjelmia ja vaikka suurin osa onkin käsityskykyni ulottumattomissa, niin ei haittaa.
Ensi kesänä on reissu Piikkiön observatorioon. En ole koskaan katsonut kaukoputkella tähtiä, joten varmaan mielenkiintoista. Telkustahan noita ohjelmia tulee kyllä paljonkin.
Historia on myös sellainen aihe, joka pitää minut telkun äärellä. Ja historiahan pitää sisällään niin maailmankaikkeuden kehityksen, evoluution, ihmisen tekemiset, aatteet ja uskonnot. Loputon tutkimusmatka, johon ikävä kyllä ei ihmiselo riitä.
En ole koskaan suhtautunut rottiin samalla tavoin sen jälkeen, kun eräs ystäväni alkoi pitää niitä lemmikkeinä. Toisella on käärmeitä.
Lukeminen vapauttaa.
No en sentään ihan mitä tahansa kestä.
Naapurilla on Boa ja kerran pienessä kännissä sanoin, että kyllä minä voin tulla siihen tutustumaan. Aamulla kun selvisin, huomasin luvanneeni liikaa.
Joitain otuksia kohtaan tunnen pelkoa. Ja sitä paitsi boa voi kuristaa minut, mitä hiiri taas ei tee.
Hmm. Uskovaiset taitanevat odotella seuraavaa elämää ? Harmi kun tämä (ainokaisemme) on melko lailla juuri niin mukava kuin itse siitä teemme. Mutta jos ajattelee uskovaisen kiirettä tahivaaseen, eikös sitä voisi nopeuttaa jotenkin jos aika käy täällä liian pitkäksi ? Kuinkahan moni on tehnyt itsemurhan päästäkseen taivaaseen ? Siitä taas tuli mieleni että mikä on itsemurhaa ? Jos vaikka joku syöpäpotilas riistää itseltään nopeasti hengen koska kärsii niin kovasti taudistaan, eikö se ole hyväksyttävää ? Sitten taas jos ajatellaan ihmistä joka vaikkapa vetää viinaa päivästä toiseen tai imee koko ikänsä tupakkaa, siinä samassa tekee itsemurhaa, tosin hitaammassa tahdissa. Kuitenkin useimpien mielestä viinan juonti on moraalisesti "enemmän oikein" kun syöpäpotilaan itsemurha. Omituista. Taisi mulla joku pointtikin olla mutta pääsi se tässä unohtumaan..
pointtisi, niin minä kopsasin sen ilmasta. Oliko se sitä, että mitä mieltä uskonto on teoista joita teemme?
Tiedän erään tytön, joka sanoi koulukavereille, että hänellä on treffit Jeesuksen kanssa. Nämä muut suunnittelivat kesän juhannuspippaloita. Tämä tyttö meni makuulle kiskoille ja juna ajoi yli. Pienen viestin oli jättänyt vanhemmilleen taivaaseen menosta.
Tuossa itsensä tappamisessa on ainakin kristityillä niin suuri lataus, että en ymmärrä.
Ja jos puhutaan eutanasiasta, niin en tajua kristillisten käsityksiä ollenkaan. Päivi Räsänen on usein tuonut julkisuudessa esiin kantansa, että hän ei sitä sitä hyväksy.
Mitä tuollainen hyväkuntoinen nainen voi edes tajuta siitä, millaisissa tuskissa ja sairautensa vankina joku elää. Hänellä on "kristillinen käsitys siitä, että elämä on jumalan lahja" Sadisti, sanon minä.
Erityisesti minua karmivat ne lahkot, jotka usein päätyvät joukkoitsemurhaan. Monet niistä eivät ole varsinaisesti kristillisiä, mutta uskovaishenkisiä kuitenkin.
Hyväksyisin eutanasian toivottoman elämän lopettamisena. Ongelmana on kuitenkin, että jos se virallistetaan, alkaa tapahtua niitä ylilyöntejä. (Television "Tohtorit"-sarjassa aiheesta viimeksi keskusteltiin vakavasti. Englantilaiset TV-sarjat ovat useinkin käsitelleet aihetta.) Hankala kysymys ratkottavaksi ja ansaitsisi oman keskustelunsa - en tiedä, mille palstalle se sopisi.
on ideana se, että parantumattomasti sairas tekee paperille toiveensa siitä, milloin ja missä sairauden tilassa hän saa kuolla.
Noista ylilyönneistä voin sanoa, että sitä tehdään sairaaloissa koko ajan. Minun appeni tapettiin sairaalassa. Häneltä otettiin neste ja ravintoletkut pois. Kolmeen päivään ei muuta tehty, kuin suuta kostuteltiin. Tämä kaikki selvisi omaisille vasta kuoleman jälkeen.
Ja voit uskoa että siinä sai kaksikin lääkäriä korvat punaisena kuunnella minun huutamistani. Tuollainen on julmaa sekä omaisia, että varsinkin kuolevaa kohtaan. Sitäkö se oli se jumalan lahja, että ihminen kidutetaan kuoliaaksi?
Eutanasian pulma on juuri tämä. Kuka sen päättää? Tekevätkö he oikean päätöksen? Jos potilas allekirjoittaa sellaisen paperin, johtuuko se painostuksesta tai masennuksen hetkestä vai onko se todella harkittu tahto?
Juuri sen vuoksi asian moraali on sellainen ikuisuuskysymys kuin se on. Missä olikaan se lääkäri, joka hallinnollisista syistä vapautti sairaalansa raihnaan näköisistä vanhuksista, oliko se Laukaalla vai muistanko väärin?
Ja se kolmas - jos eutanasia hyväksytään, niin mikä estää näitä nuoria auttamasta vähän asiaa, koska he eivät millään voi ymmärtää, että vanha tai kehitysvammainen eivät sietämättömästi kärsi?
mitä tarkoitat.
Mutta lääkärit tekevät tuota koko ajan ihan ilman, että omaisten kanssa puhutaan, tai potilaalle puhutaan.
Julkisuudessa keskustellaan siitä, että tuleeko eutanasia sallia. Pitäisi ennemminkin puhua siitä, miksi sairaaloissa tapetaan potilaita. Se ei ole eutanasiaa. Mutta sitä ei myöskään tutkita.
Minun appeni EI halunnut kuolla. Hänen viimeiset sanansa puolisolleni olivat: vie mut kotiin. Silloin me emme tienneet, että tämä "kuivatus oli jo aloitettu. Kolmen päivän kidutus kunnes hän kuoli. Perkele sanon minä.
uuden vista pc:n osina. Tulee taatusti mielenkiintoinen sessio pistää taas yksi pc toimimaan:-)
Olen hieman seuraillut teidän villejä kirjoituksia palstalla, ja jotenkin tuntuu että sinulla olisi melko asiallisia kirjoituksia. Et ole heti kaikkia eri tavalla ajattelevia ajamassa helvettiin. Tai jopa solvata vastapuolta. KIITOS SINULLE SITÄ !
Muut vaikuttavat jotenkin keskenkasvuisilta ?
Keskustelu vaihtelee paljon sen mukaan, millaista uskishyökkäystä meidän "ateistikylään" tulee.
Kyllä täällä on ihan mielenkiintoisia keskusteluja kaikesta mahdollisesta, mutta sitten homma ikään kuin repeää, kun tulee noita asiattomia hyökkäyksiä tyyliin: "kaikki atet on narkkareita" tms.
tehtävä paranemistoiveiden kera:
Vihjeenä on vain valkoinen ruutu, jonka keskellä on iso musta ympyrä. Kirjaimia on kuusi, joista kolmas on p ja viimeinen i.
Kyllä meikäläinen mietti...Kieroja noi ristikon laatijat:)
Tapuli, sepeli, koppari, Aapeli. Kerro heti!!!
Ristikko oli mustavalkoinen!
"paperi", jota se rengas osoitti olemalla sen pinnalla.
mutta hyvä yritys:-)
Pitäiskös antaa neljän pisteen vihje. Yksi kirjain lisää?
toinen kirjain on a.
ei kun japani, jos täplä on siis mustalla täytetty ympyrä. Eiks Japanin lipussa ole punainen pläntti, vai mitenkä se oli.
Vapari? Eikö?
Hmm. entä Japani? Kerro nyt jumalauta. Olet yhtä hankala kuin savis kilteimmillään.
Älä nyt ala puhumaan minusta ja saviksesta samana päivänäkään...huomaa kyllä, että sulla on kuumetta.
Japani on oikea vastaus!:)
Sitä vain ei perkele tajua mustavalkoisesta ristikosta, että selvä lippuhan se siinä.
Tunne on tosiaan vähän sellainen, että vaikka tämän keksinkin, niin jotenkin mua vedätettiin:p
Siksi jätänkin ristikot puoliammattilaiselle, joka löytyy tarvittaessa yllättävän läheltä. On nimittäin isäni intohimo myös, nuo sadistiset keksinnöt.
Tuo sana oli muuten vielä pystyssä oikeassa reunassa, joten ihan heti ei tullut mieleen aloittaa j-kirjaimella. En enää kyllä muista, mikä sana siihen jiihin sitten päättyi. Oli mikä oli:))
sinähän olit vielä nopeampi kuin kössi:)
Kyl te ootte guruja:D
savikseen vertaaminen. Olen pahoillani, mutta halusin saada tietää!!!
Kaikella sinäkin saat ihmisen kiehumaan. Nyt täytyy miettiä sellainen juttu, jota et pysty netistä lunttaamaan.
anteeksipyyntöjä tarvita. Toi oli ärsyttävää, tiedän sen itsekin:)
Toivottavasti kuume laski, kun pääsit vähän höyryämään. Tänään on ollut palstalla yllättävän kiltti päivä; ei kymmentä uskisprovoa tyyliin atet sitä ja atet tätä.
Ehkä se yksi multinikki otti eilen viimein onkeensa:D
nukahdin äsken ja näin painajaista siitä, että olin 42. kerroksessa hississä lastenvaunujen kanssa ja minulta oli lompakko kadonnut. Taskussa ei ollut kuin helvetin iso villasukka.
Eilen näin painajaista, että kylille oli saapunut joku hihhulikööri ja läheiseni oli pettänyt minut ja antanut kotimme niiden käyttöön ja minä olin ulkopuolinen ja kaikki vittuili minulle ja ykskaks olin vain sortsit päällä juokemassa raihnaisilla kintuillani polkua pitkin ja kaikki katseli ja naureskeli ja minä juoksin suoraa päätä mereen. Siihen heräsin.
Onkohan tämä tauti kuolemaksi?
tauti kuolemaksi vielä noilla oireilla. Tuollaiset päiväunet ovat meille saatananpalvojille ja lastensyöjille ihan normaalia kauraa ilman mitään kuumeiluakin.
Vasta kun näet Jeesuksen tulevan koko suuressa valkeudessaan ja lassoavan sinut ylös pilvenreunalle, on syytä varata aika lääkärisedälle, tai mielummin tietty -tädille. Tässä sulle kössi paranemismusiikkia: Eläimet tupakkatiellä
http://www.youtube.com/watch?v=O4Sfh8LFMaw
Bluesiahan se piti olla:)
Mutta kun minulla ei ole ämyriä tähän rupsuttimeen.
Menen huomenna ostamaan, jos jaksan työpöydän siivota ja pysyn jaloillani.
mutta aattelin, että olisit saanut hommattua. Mullakin on peruskajarit tossa turhan panttina, mutta ei niitä kannata alkaa sulle lähettelemään.
Sinäkin kun olet musiikkimiehiä, niin kannattaa niihin kaiuttimiin vähän satsata.
Kappale oli varmaan kuitenkin tuttu?:)
että minkälaiset kannattaa ostaa.
Oikeastaan haluaisin vaan sellaiset, että kuulee Ketosen ja Myllyrinteen hupijutut ja tietty jotkut bluesviritykset. En viitsisi turhan paljon maksella ja tämä työpöytäkin on vain nurkkaus makuuhuoneessa.
Mutta joo, kyllä kai sitten voisi ostaa vähän paremmatkin saman tien, ettei ääni rahise niin kuin äidin vanhassa putkiradiossa. Mutta isot ei tänne mahdu.
Mutta itse ainakin hankin aikoinaan jotkut tällaiset 40€ 2.1 kauttimet. Positiivinen yllätys oli tuo äänenlaatu ja suosittelisinkin ostamaan tietokoneeseen jotkut 2.1 kaiuttimet, kun näitä saa jo melko halvallakin ja näissä ei yleensä ole sellainen 'purkkisaudi' kuin ihan normaaleissa pöytäkaiuttimissa, koska näissä tulee nuo matalammat äänet omasta ämyristään. Hintaa voi tietysti katsella ja kaalliimmat ovat yleensä laadukkaampia, mutta jos ei kauheasti hifistellä halua, niin näillä pärjää vaikka ei käyttäisi kun sellaiset 30-40€.
Pitänee laittaa paperille ylös tiedot ja näyttää ämyrikauppiaalle, että tällaisia suositeltiin.
Olen aivan onneton niin matematiikan kuin tekniikankin alalla.
Ei se 30 euroa pahalta kuulosta. Huomenna pääsee sitten kuulemaan mustavalkoeläimien bluesia. Jee!
Voi olla, että ihan 30€ pakettia ei joka kaupasta löydy, mutta jos etsii vähän niin sitten. 50 € taitaa olla sellainen keskihinta noille, mutta onnea metsästykseen. Siis tosiaan 2.1 kaiuttimet, ne on sellaiset, että siinä tulee yksi kajari toistamaan matalampia ääniä ja kaksi pienempää kajaria, jotka ovat pitkälti samanlaisia, kuin normaalitkin pöytäkaiuttimet.
oli varmaan parempi kuin mitä minä olisin voinut antaa.
Mullekin nämä vehkeet on suunnilleen kannettu sisään, mutta selvä ero on kyllä niihin vanhoihin nähden. Tuolla hinnalla saat varmaan ihan soivat kajarit:)
Tuo uteliaisuus on ihmisille luontaista ja ajaa selvittämään asioita. Itse ainakin mietin jatkuvasti kaikenlaisia juttuja, enimmäkseen tekniikasta. Välillä liiaksikin, nimittäin ei aina tahdo uni tulla vaikka makaa jo sängyssä kun pyörittelen jotakin osasta mielessäni ja miettin miten sen voisi tehdä fiksummin tai vain eritavalla.
Black Sabbath: Paranoid
"...All day long I think of things but nothing seems to satisfy
Think Ill lose my mind if I dont find something to pacify..."
Tuo biisihän kertoo sen kirjoittajan obsessiosta miettiä asioita jopa niin paljon, että meinaa lähteä järki. Toivottavasti ei kuitenkaan ihan noin pitkälle mene tuo pohtiminen.
En sitten tiedä onko tuo ihmisen uteliaisuus ja kekseliäisyys hyvä kun miettii minkälainen luonne ihmisellä on. Kuitenkaan nyt sitä tutkimista ei enää voida lopettaa, koska ihmiskunnan tulevaisuus riippuu paljon teknologian kehityksen onnistumisesta ja nopeudesta. Tähän tilanteeseen on johtanut juurikin se, että vaikka ihminen on kekseliäs, niin ihminen ei silti osaa/halua käyttää keksintöjään oikein.
on se, että älyä on, mutta ei viisautta.
Ja se, kuten tiedämme, johtaa ihmiskunnan tuhoon ennen pitkää.
Teknologia on toki hyvä asia, jos se olisi hallittavissa. Mutta sitähän se ei ole.
Kaikki on kaupan.
Mutta kuten joku tutkija sanoi, että kun ihmiskunta on tuhoutunut, niin maapallo palaa ennalleen kahdessasadassa vuodessa. Lohduttavaa, eikö vaan?
En minäkään usko, että ihminen pystyy täältä kaikkea elämää hävittämään mitenkään. Enkäpä ihmisen jälkeen kehittyy joku laji jolla on sekä älyä että viisautta. Ja eihän ihminenkään vielä ole täysin tuhoon tuomittu, mutta kohta olisi muutos tapahduttava jos aiotaan täällä vielä 200 vuodenkin päästä tallustella.
Me emme tosin täällä silloin enää tallustele, mutta toivottavasti seuraavat sukupolvet voivat elää ilman happinaapareita ja sukelluspukuja.
Luin jokunen vuosi sitten kirjan Viimeisellä rannalla, joka kertoi ydinsodasta. Siitä viimeisestä. Ihan ahdisti, kun ajattelin, että sehän on täysin mahdollista.
Olen katsonut tuosta elokuvan, mutta kirjaa ei ole tullut luettua. Melko ahdistava muutenkin ja sitten kun se tosiaan ei ole mikään mahdoton tai edes äärimmäisen epätodennäköinen skenaario mistä tuo kertoo. Uskon silti, että ydinsotakaan ei pysty kaikkea elämää hävittämään vaan aina jää joku mönkiäinen odottelemaan niitä suotuisampia oloja. Tosin ihmisen ja muidenkin nisäkkäiden ja maaeläimien kannalta melko surullinen kohtalo. Toivottavasti Napin taakse ei ikinä pääse mikään ääliö, joka sitä haluaisi painaa syystä tai toisesta.
"Kolmannessa maailmansodassa käytettävistä aseista ei ole tietoa, mutta neljäs käydään kivillä ja kepeillä."
torakat jäisivät ihmettelemään, että miten tässä näin kävi.
En muista kirjailijaa, mutta kai se joskus 50-luvulla on kirjoitettu. Elokuva oli sliipatumpi melodraama. Muistaakseni Ava Gardner oli pääosassa.
Ikävä kyllä napin tai nappien takana on nytkin toinen toistaan kammottavampia ääliöitä.
Olikohan se nyt Mao, joka tokaisi kaikessa viisaudessaan jotakin tähän suuntaan, että "Maailmanlaajuisen ydinsodan sattuessa Kiina voittaa, koska jos ihmisiä jää henkiin ovat henkiinjääneet todennäiköisesti kiinalaisia kiinan suuren väkiluvun vuoksi."
Niihän sitä on kai povattu, että torakat ovat niitä selviytymiskykyisimpiä elukoita. Sitten oli kait joku bakteeri, olikohon sen nimi nyt 'Super-Conan', joka kestää ihan järkyttävää säteilyä, koska se osaa korjata vaurioituneen DNA:nsa johonkin rajaan saakka. Niin, mutta homma taisikin olla niin, että tuo bakteeri on geneettisesti manipuloitu kestämään säteilyä, eikä ihan luonnontuote. No kuitenkin, kyllä tänne jotakin jää mönkimään.
väitteen mukaan todella sitkeitä.
Olin Mosambikissa 17 vuotta sitten ja siellä oli kyllä hirveän kokoisia torakoita. Niitä tapettiin jollain suihkeella ja ne kyllä kuolivat siihen. Ei aavistustakaan mitä myrkkyä se oli.
Torakat ovat ällöttävän näköisiä. Tai onko se sitten vaan opittu inhoreaktio? Valoa ne luikkivat karkuun. Ei oikein saanut yöllä nukuttua, kun sellaisen oli portailla nähnyt.
Tuo Maon juttu on hupaisa. Yhtä hupaisa kuin se, miten jenkeissä 50-luvulla opetettiin koululaisia menemään pulpettien alle piiloon, jos Neuvostoliitto ampuu ydinpommin Amerikkaan!
Minun tapauksessani uteliaasta lapsesta tuli isona utelias tutkija. Perustilanne on yhä se, että kun saan eteeni mitä tahansa uutta, ensimmäinen reaktioni on kurkistaa sen toiselle puolelle ja toinen kääntää se ylösalaisin. Tämä pätee ajatuksiin yhtä lailla kuin esineisiinkin.
Kaikki ihmiset eivät suhtaudu tämmöiseen mielenlaatuun suvaitsevasti. Jotkut ärsyyntyvät niin, että alkavat haastaa riitaa - riidan haastamiseksi katson kysymykset "Onko tuo muka nyt niin tärkeää?" ja "Mitä sinä sillä tiedolla teet?"
Mulla on mun luonto, sano.
Toivoisin kuitenkin olevani älykkäämpi.
Maailmassa olisi vaikka kuinka paljon mielenkiintoista tutkittavaa, mutta useimmat asiat vaativat pitkäpinnaisuutta ja se minulta puuttuu.
Tyydyn siis mielelläni seuraamaan muiden tutkimustuloksia.
Tuosta asioiden tärkeyden mollaamisesta on omakohtaisia kokemuksia. Ei muka saisi sanoa ääneen, mihin uskonnot mielestäni perustuvat. Mitään ei saisi kyseenalaistaa.
"mihin uskonnot mielestäni perustuvat"
"Mitään ei saisi kyseenalaistaa."