Hyvää valoisaa aurinkoista päivää kaikille.
Tulevaisuuden miettiminen on paljon mielenkiintoisempaa, kuin henkilökohtainen
torailu, mikä kasvattaa ihmistä pois kaikkein tärkeimmästä, rakkaudellisuudesta toisia kohtaan. Ei ole rakentavaa kiistellä kuka on pöljä ja kuka viisas ja yrittää keksiä mitä ovelampia koukkuja toiselle
Siinä poltatte tärkeitä tunteja.
Maapallo on isojen muutosten edessä, tapahtumassa
on paljon asioita, kuten ennustaan magneettisten
napojen vaihtumisella. Muinaisten kulttuurien pei-
laaminen on nyt myös oltava tapetilla. Suuret luonnonmullistukset ovat aikanaan hävittäneet Atlantiksen, Lemurian... puheet 9 metrisistä
asukkaista joilla oli kolme silmää kuulostavat
aivan mahdottomilta. Mutta meillä on nyt nuoria
lähettiläitä, joilla on tietoa mukanaan ilman
opiskeluakin.
Maapallolle syntyy kokoajan uuden sukupolven lapsia, Indigo-lapsia. He ovat uuden
rakentajia ja omaavat kykyä katsoa historiaan
ja tulevaisuuteen. Kun olen seurannut näiden
lasten seuraamuksia, ne ovat ilmiömäisiä kyvyiltään ja yhdenmukaisia keskenään. Viimeinen artikkeli on Pravdassa, joka on kerrassaan mykistävää luettavaa Venäjällä v. 1996 syntyneestä Boriska-pojasta, joka väittää elävänsä ikuisesti, aivan kuten tavalliset ihmiset. Ovatko he tulleet kertomaan pelastuksesta. Boriska todistaa oman teoriani ihmisen seuraavasta kehitysaskeleesta. Hän puhuu jopa ns. Sfinksistä ( kreik.kuristaja ) joka tullaan avaamaan seuraaville polville ja joka sijaitsee jossakin aivojemme osassa korvan takana.
Se avaa aivan uuden ulottuvuuden tietoisuuteen, mikä on tulevaisuuden ihmisillä.
Pravdan kynnys futuristisille artikkeleille on huomattavasti matalempi kuin suomalaisen lehdistön
Päätelkääpä kannattaako Boriksen sanaa luottaa:
Ainakin Hän puhuu kuin Jeesus. Ihan herkkähermoisille ei voi linkkien avaamista suositella.
"You have to be more sympathetic and warmhearted. In case someone strikes you, hug your enemy, apologize yourself and kneel before him. In case someone hates you, love him with all your love and devotion and ask for forgiveness. These are the rules of love and humbleness. Do you know why the Lemurians died? I am also partially at blame. They did not wish to develop spiritually any more. They went astray from the predestined path thus destructing the overall wholeness of the planet. The Magic’s Path leads to dead end. Love is a True Magic! "
Jumala = Rakkaus,, näin se menee Raamatuusakin !
http://english.pravda.ru/science/mysteries/05-03-2008/104375-boriska_boy_mars-0
http://english.pravda.ru/science/19/94/378/16387_Boriska.html
http://english.pravda.ru/science/19/94/377/12257_Martian.html

Vastaukset 25
Vanhimmat
ja sitten alat suoltaa silkkaa huuhaata.
nousee monella pykälällä heti kun sinä poistut noitten humpuukiesi kanssa herkkäuskoisempien palstoille.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id85165.html
Mitä kertoo pravda-sivustosta se, että sen nimi on suomeksi "totuus"? Tarvitseeko rehellisen lähteen vakuutella totuudenmukaisuuttaan?
Enkö hienosti todistanutkin, että köyhät ja päästää vialla raiskaavat ja ei ne pääse edes bordelliin.
Tasoa, no jutellaan vaikka avaruusjutuista. Tiedäkö mitä tarkoittaa tänään tapahtunut Endeavourin kiinnittyminen ISS:ään:-)
tiedätkö mikä esine, tai otus kosketti ennen lähtöä
koneen nokkaa. Kaikki ovat ihmeissään, ei ole selitystä ja Nasa tutkii kameroden otoksia !!
Tallentui n. 10 sek.
Boris :D
Endeavour näytti pohjaansa ISS:n kameroilal mitään vaurioita ei haivattu. NasaTV:llä aika veikeän backside flipin sukkula teki.
Empä usko että oli lintu, koska tiedotustilaisuudessa oltiin äimän käkenä..
Elleivät sitten ole julkistaneet tietoa.
Netistä on hyvä ottaa vähän perspektiiviä Koneen
kameroista maapalloon, omaan pienuuteen ja rajallisuuteen. Välillä siellä käy uteliaita
paikanpäällä katsomassa mitä tehdään
lentää pientä sievää kuin lintuja:-)
jeesus onkin boris :D Sinänsä ihan hauska tarina, veikkaan kuitenkin että vanhemmat ovat jotain new age hörhöjä :D vaikka sitä vältetään lehdessä mainittavan. Yksi kummallisuus näissä profeetoissa on se että he eivät koskaan ilmoita mitään mullistavia uutisia, vaan toistavat satuja joita ollut saatavilla kirjastossa jo 100v. vähintään.
Katsotaan nyt mille mantereelle tulee tämä vedenpaisumus ensi vuonna, ja löytyykö sfinksin korvan takaa aukaisu mekanismi. Jos nämä tapahtuvat, voin kuunnella enemmän sen höpinöitä.
kyllä nyt lurahti nimimerkiltä pöksyyn ja varren kanssa.
Miksi muuten näitä ihmelapsia, ihmeparantumisia ja muita ihmeitä tapahtuu vain jossain venäjän perämetsissä tai kehitysmaissa? Juurikin sen takia että ihmiset todellakin on siellä suurimmalta osin täysin pystymetsistä revittyjä, eli eivät kovinkaan oppineita tai sivistyneitä. Ylättäen tämänlaisia ihmisiä on helppo vetää nenästä ja kun he muutenkin tuppaavat olemaa taikauskoisia.
Olet lukenut vähän liikaa H. P. Blavatskyä ja otat täysin todesta hänen okkultistiset päätelmänsä. Yksisilmäisiä ja yksijalkaisia Lemurialaisia ei ikävä kyllä ole löytynyt minään fossiileina :)
Joku naurettava lehtiartikkelin tynkä ei kyllä vakuuta minua mitenkään ja ei sinunkaan kannattaisi uskoa kaikkea mitä netissä luet. Henkiparantajat voisivat mennä vaikka helsingin lasten syöpäosastolle parantamaan ja naapurista voisi joku 3 vuotias lapsi tulla perustelemaan minulle miksi minun pitäisi uskoa hänen olevan uudestisyntynyt metriheikki Lemuriasta. En voi sanoa että odotan näitä kumpaakaan tapahtumaan, sillä en usko että niin tulee tapahtumaan minun elinaikanani, ei vaikka syntyisin 1000 kertaa uudestaan.
Heistä raportoidaan vähän, mutta kyllä on jokapuolella ja eri mantereilla. Tietysti
uutiskynnyksen kriteerit vaihtelevat. Mutta esim. Usassa heitä on paljon.
Olen muodostanut ihan omat käsitykseni realististen asioiden pohjalta, ennakkoluulottomasti.
Maailma muuttuu koko ajan, ateistinen maailma on
jäänyt taakse, sen voi hyljätä. kokoajan mennään
hienompiin rakenteisiin Valoa kohti.
Monella on vain on perusluonteena vastustaa kaikkea uutta.. !?? Ihmettelen kovasti.
ja jos hän lukisi aloituksesi, hän vastaisi siihen napakasti ja kirkkaalla äänellä: älä ämmä/äijä puhu paskaa.
http://indigochildren.meetup.com/
Voi käydä heittämässä terveiset sitten suoraan tuonne ! Paljon foorumeita, eikä p*****
suu alkoi käymään 8kk vanhana, eikä se ole hetkeäkään hiljaa. Tarinaa riittää. Se on kaks vuotias. Viimen kun kuulin hänestä, hän oli ilmoittanut veljelleen kun kyseli kuulumisia, että verenpaine vaivaa. Heiluu myös lapion kanssa pihalla ja vie koirankakat metsään. Siellä metsässä on hänen mukaan tonttuja :D Ihan selvä indigo lapsi. KAIKKI LAPSET PUHUU HÖPÖ HÖPÖ JUTTUJA TORVI!!!
Oiskohan ne samoja, mitä mun pikkuveli näki pinnasänkynsä laidalla kävelemässä. Hän kyllä kertoi niiden olevan pikku-ukkoja. Silloin ei ollut vielä olemassa sitä Oltermannin juustoäijää, joka vois kyllä hyppiä sängyn kaiteella.
Lasten mielikuvitukseen tarttuu kaikki kiinni ja niistä kehittelevät tarinoita. Minäkin kirjoitin kouluaineen 8 vuotiaana parisuhdeongelmista ja mykkäkoulusta :D
Minä näen metsissä pikku-ukkoja, halailen puita ja uudestisyntynyt 17,3 metrinen jättiläinen. Lemusin rankasti Lemurissa. Mitä ette usko vai lukekaa musta vaikka wikipediasta saakelna! Nyt kyllä mennen huoneeseeni kun noi valkotakkiset miehet käskee.
Mahdoit olla varsinainen asiantuntija noissa parisuhdeongelmissa ja mökötyksessä.
Mulla oli muuten pari kolme vuotiaana itseäni 4 vuotta vanhempi poikaystävä. Mulla on tallella häneltä saatu hopeinen rintaneulakin. Kaveri kuoli vuosi sitten liiallisen viinan juonnin seurauksena. Pitäis varmaan antaa se rintaneula hänen tyttärelleen.
on nähty tonttuja, ihmiset ovat pakokauhun vallassa.
Tossa linkki jos et ole nähnyt:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200803117373937_ul.shtml
Helvetin pelottava videokin siinä ohessa.
Ettei olisi vaan kuitenkin kolmisilmäisiä
indigo-lapsi?
elokuva "Brasilian pojat", jossa suunnitelmana oli kloonata viiskymmentä uutta Adolf Hitleriä.
Uusnatsitkin kaipasivat uutta johtajaa..
opettaja soitti vanhemmille, ja jouduin todistamaan heidän kiusallisen kiemurtelunsa, sanoivat että ei koti-asioista saa kirjoittaa. Aine oli isästä ja äidistä joten en ymmärtänyt mitä olin tehnyt väärin. Sen jälkeen siirryin science fictioniin :D
Indigo-lapsista hiukan... On tehty tutkimus
poikkeuksellisen älykkäistä lapsista ja
heidän kehittymisestä. Tutkimuksessa todettiin
että kehitys taantuu aikuisikään tullessa,
eikä super-älykkäästä lapsesta tule aikuisena
kuin tavallinen.
Loput indigo-lapsista taitaa olla vain
vanhempiensa unelmia tai koulutettuja
huijareita, niin kuin tuo Lemurialainen
kolmisilmäinen Boris...
Kaikki videot mitä olen nähnyt eivät ole mitenkään
erikoisia, selvää kusetusta. Ja miksi nämä
Indigo-lapset tee temppujaan ihan arkielämässä,
vaan jossain hämärässä kopissa?
Lapsethan puhuu Atlantiksesta, jättiläisistä
sun muista mielikuvituksen tuotteista
kunhan johdattelee oikeilla kysymyksillä
(tahallisesti tai tahattomasti)...
Ja tuosta Atlantiksesta puhuminen on
hiukan lapsellista. Se oli Platonin
opetus ihmisen ahneudesta joka on saanut
vaikutteita välimeren kaupungin tuhosta.
Mitä seuraavaksi? Siriuksen ystävät&Juha af Gran?
Ei kannata ehkä tulla huutelemaan tuollaisia
juttuja tälle palstalla, tulee nopeasti
pelkästään paha mieli...