Ylityöt maksetaan vasta siirryttäessä

Slotten sihteerin palkkajärjestelyt
osuivat nappiin eläkkeen kannalta
Veikko Vaniala
PORVOO Porvoon entisen kaupunginjohtajan Per-Håkan Slotten sihteerin työn päättämiseen liittyneet järjestelyt menivät nappiin eläkekertymän kannalta. Sihteeri hyötyy korkeampana eläkkeenä siitä, että hänelle maksetaan yli 20 vuoden työuran aikana kertyneet ylityöt juuri ennen eläköitymistä.
Sihteeri tuli Porvoon maalaiskunnan palvelukseen yli 20 vuotta sitten ja Slotten kirjallisen todistuksen mukaan hänelle on koko uran ajalta kertynyt ylitöitä tasaisesti keskimäärin päivä viikossa. Yhteensä korvaamattomia ylitöitä on Slotten mukaan noin 765 päivää.
Kun vuosien saatossa korvaamattomat ylityöt maksetaan könttänä viime hetkellä, kerryttävät ne eläkettä enemmän kuin jos ne olisi maksettu ajallaan.
6137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Salainen sopimus vaikka palkkatiedot pitäisi olla julkisia. Ei edes sihteerin ammattiliitto ja pääluiottamusmies tiennyt tästä.

Äänestä
  • Suomessa ei tilastojen mukaan ole korruptiota.
    Mutta Porvossa on korruptiota muillekin jakaa. Kyllä suomenruotsalaiset osaavat. Ihailen heidän mentaliteettiaan. Yhteisöllisyyttähän se on, se korruptio.

    Äänestä

  • tämä on kirjoitti:

    Suomessa ei tilastojen mukaan ole korruptiota.
    Mutta Porvossa on korruptiota muillekin jakaa. Kyllä suomenruotsalaiset osaavat. Ihailen heidän mentaliteettiaan. Yhteisöllisyyttähän se on, se korruptio.

    Mä olen ollut jo 22 v töissä ja pitäs jaksaa vielä 15-20 v. Mitenkäs jos sitten esittäis työnanatajille about 500 000-700 000 € laskun saamattomista ylitöistä. jos sinne asti pääsee?

    Äänestä

kysykää vaikka

Äänestä
  • Siis 2000 € per asukas ja 4000 € per veronmaksaja.
    Lopullista summaa ei tiedä Veikkokaan.

    Uusi kunnanjohtaja sai muuttoavustusta 6000 € veronmaksajien varoista.

    Koulut mätänee käsiin olisi pitänyt korjata jo 10 vuotta sitten ym.

    Äänestä

  • Taidetehdas maksaa 80 milj. € kirjoitti:

    Siis 2000 € per asukas ja 4000 € per veronmaksaja.
    Lopullista summaa ei tiedä Veikkokaan.

    Uusi kunnanjohtaja sai muuttoavustusta 6000 € veronmaksajien varoista.

    Koulut mätänee käsiin olisi pitänyt korjata jo 10 vuotta sitten ym.

    Kuntaliitos= Espoo - Porvoo- Vantaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläkkeelle? kirjoitti:

Slotten sihteerin palkkajärjestelyt
osuivat nappiin eläkkeen kannalta
Veikko Vaniala
PORVOO Porvoon entisen kaupunginjohtajan Per-Håkan Slotten sihteerin työn päättämiseen liittyneet järjestelyt menivät nappiin eläkekertymän kannalta. Sihteeri hyötyy korkeampana eläkkeenä siitä, että hänelle maksetaan yli 20 vuoden työuran aikana kertyneet ylityöt juuri ennen eläköitymistä.
Sihteeri tuli Porvoon maalaiskunnan palvelukseen yli 20 vuotta sitten ja Slotten kirjallisen todistuksen mukaan hänelle on koko uran ajalta kertynyt ylitöitä tasaisesti keskimäärin päivä viikossa. Yhteensä korvaamattomia ylitöitä on Slotten mukaan noin 765 päivää.
Kun vuosien saatossa korvaamattomat ylityöt maksetaan könttänä viime hetkellä, kerryttävät ne eläkettä enemmän kuin jos ne olisi maksettu ajallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu