Juutalaispoika palasi interraililta Euroopasta New Yorkiin ja kertoi isälleen kääntyneensä kristinuskoon. Isä Moshe kiirehti ystävänsä Davidin luo kertomaan onnettomuudesta. Davidista ei ollut apua, sillä hän oli itsekin täysin poissa tolaltaan ja itki:
-Kuulehan, myös minun poikani on juuri kääntynyt kristinuskoon Euroopassa.
Mentiin yhdessä rabbin luo. Mutta rabbi vain kyynelehti ja kertoi poikansa vastikään kääntyneen kristinuskoon.
Miehet menivät kolmisin rukoilemaan synagogaan. Yhtäkkiä jyrähti, salama välähti ja taivaasta kuului ääni:
- Älkää surko, ystäväiseni. Myös minulle kävi noin parituhatta vuotta sitten. Mutta minä tein uuden testamentin.
************************************************
Jos Mooses olisi ollut komitea, israelilaiset olisivat vieläkin Egyptissä.
-Kuulehan, myös minun poikani on juuri kääntynyt kristinuskoon Euroopassa.
Mentiin yhdessä rabbin luo. Mutta rabbi vain kyynelehti ja kertoi poikansa vastikään kääntyneen kristinuskoon.
Miehet menivät kolmisin rukoilemaan synagogaan. Yhtäkkiä jyrähti, salama välähti ja taivaasta kuului ääni:
- Älkää surko, ystäväiseni. Myös minulle kävi noin parituhatta vuotta sitten. Mutta minä tein uuden testamentin.
************************************************
Jos Mooses olisi ollut komitea, israelilaiset olisivat vieläkin Egyptissä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
vitsikästä
Taitaapi olla aika kirjoittaa se vielä kerran. kun ei tuo kaksituhatta vuotta vanhakaan kovin kaksinen ole.
...esimerkiksi Paavali kirjoitti seuraavaa (1.Kor.2:9)
"vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Korkein on valmistanut niille, jotka Häntä rakastavat".
Rakastatko Sinä tuota Ylistettyä ?
Siunausta Jeshuassa !
Puuttuu lähinnä suvaitsevaisuus.
...että mitä syntiä(syntejä) tai mitä harhaoppia(-oppeja) Jeshualaisten tulisi mielestäsi suvaita ?
Odottaen mielenkiinnolla ja siunausta Jeshuassa toivottaen !
Asenteesi kertoo suvaitsemattomuudesta, kun kirjoitat tuollatavoin asioista, joista et tiedä. Tällainen ennakkoasenne (malka silmästäsi) sinun tulisi ensin itsestäsi muuttaa, ettei tulisi mitään kristittyjen pakanoiden harrastamaa eipäsjuupas-saapas- keskustelua.
...selville sen, että mitä Adonai Jeshua Messias todella tarkoitti sanoessaan samarialaiselle naiselle Sykar'in kaivolla: (Joh.4:10,13-14)
"...Jos sinä tuntisit ADONAI:n lahjan ja hänet, joka sanoo sinulle: 'Anna minulle juotavaa', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä... Jokainen, joka juo tätä (kaivon) vettä, tulee uudelleen janoiseksi, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, sille ei ikinä tule jano. Siitä vedestä, jota minä hanelle annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään..."
Niin, jospa vain viitsisit ottaa selville...
Siunausta Jeshuassa !
Luepa itse vaikka Bhagavad Gita Martti Humun suomennoksena isbn 952-90-2604-8, niin tiedät paremmin mitä tarkoitan.
Itse olen lukenut paljonkin raamattua.
Olen lukenut mainitsemasi teoksen jo vuosikymmenet sitten, vaan eipä se minua puhutellut.
Toisin on Raamatun laita ja etenkin sen Uuden Liiton Kirjoitusten !
Selville ottamisella en tarkoittanut VAIN tuon huipputeoksen lukemista, vaan sen opetusten - etenkin uuden Liiton Kirjoitusten - KÄYTÄNTÖÖN SOVELTAMISTA. Vain sen myötä tulet TODELLA kokemaan ja tietämään, että Adonai Jeshua Messias ainoana voi antaa iankaikkisen elämän vettä. Muut lähteet eivät tyydytä jumalkaipuutamme.
Siunausta Jeshuassa !
En muista, kuka oli sen 'Bhagavad Gita':n suomentanut, koska lukemisesta on aikaa rutkasti. Siihen aikaan lähin työkaverini oli muuan intialainen tekniikan tohtori, joka luki kyseisestä kirjasta joka päivä yhden luvun.
Ei hän kuitenkaan mitään pelastusvarmuutta ollut saanut. Itse sain pelastusvarmuuden sinä iltana, kun Adonai Jeshua Messias täytti minut Pyhällä Hengellään 1972-08-31 klo 21.00.
Siunausta Jeshuassa !
><
En itse kaipaa, enkä millään muotoa tahdo ajatella, että kuoleman jälkeen tulisi jotain pelastusta; saa kyllä tulla jos on tullakseen. En halua elää sellaisessa ajatusmaailmassa, mikä perustuu ajattelulle, että kyllä nyt näin, mutta sitten kuoleman jälkeen jotain. Minulle tässä ja nyt elävälle tuo on eräänlainen persoonallisuudelle vaarallinen ajattelumalli. Kaikki on tässä ja nyt, enkä enää lähde hakemaan "kuuta taivaalta". Luen tietysti mainitsemasi kirjoitukset, jos viitsisit täsmentää, mistäpäin raamattua ne löytyvät. Itselleni elämä on meditaatiota, johon ei kylläkään aina maallisilta murheiltani pysty. Pyrin siis ajattelemaan, mikä on meille kaikille uskonnoista ja muista kulttuurieroista huolimatta yhteistä ja yhteistä hyvää ja toimimaan paremman maailman puolesta. Uskon, että se on myös luojan perimmäinen tahto.
Kiitokset hyvästä "tarinasta".