Totuus Karpelan sairaslomista

Nyt on aika paljastaa totuus Karpelan sairaslomista.
Tanja oli Helsingin yössä viihteella Valavuoren kanssa ja molemmilla oli hauskaa. Tämä oli kuitenkin liikaa Ollille joka saatuaan tekstiviestin yön tapahtumista suuttui Tanjalle. Tanjan tultua yöllä kotiin Olli otti pernteisen suomalaisisännä otteet käyttöön ja opetti yön pimeinä tunteina Tanjalle kuinka pitää olla kunnollinen aviovaimo eikä mikään kaupungilla kuljeskeleva lortto.
Tästä johtuen Tanja oli taas kerran sairaslomalla. Hupaisa tapahtuma oli eduskunnan käytävällä kun Matti kuuli puoluetoverin sairaslomasta. Matti totesi vaan yks kantaan "taas Olli koulutttanut akkaansa". Koko keskustan ryhmä repesi röhönauruun kun Matti tokaisi kommenttinsa.
7375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Juoruakka.

Äänestä

Tiedän toki, että on olemassa ihmisryhmä, jonka mielestä väkivalta naisia kohtaan on luvallista ja jopa hauskaakin. Ilmiö on jo sinänsä vastenmielinen.

Mielikuvituksen ei kuitenkaan pitäisi antaa laukata niin villisti, että uskoo sepitelmänsä todeksi. Vaikka väkivallasta haaveilisikin. Missään tapauksessa tämän tyyppisiä typeryyksiä ei pitäisi kirjoitella yleisesti luettavaksi. Varmaankin ymmärrät, että viestisi on herjaamista ja vieläpä mautonta sellaista.

Äänestä
  • Eihän tuossa aloitusviestissä ollut mitään mainintaa väkivallasta. Ajatus väkivallasta ja sen käytöstä syntyi sinun päässäsi ja se kertoo siitä, että taidat itse olla naisten pieksijä ja muuten vaan pässi.

    Äänestä

  • mielenlaatu kirjoitti:

    Eihän tuossa aloitusviestissä ollut mitään mainintaa väkivallasta. Ajatus väkivallasta ja sen käytöstä syntyi sinun päässäsi ja se kertoo siitä, että taidat itse olla naisten pieksijä ja muuten vaan pässi.

    En tiedä missä pussinperällä ole kasvanut, koska jopa minä tiedän, vaikka kotikieleni ei suomi olekaan, mitä tarkoittavat ilmaukset: "Perinteisen suomalaisisännän otteet ja opettaminen yön pimeimpinä tunteina, samoin kuin akan koulutus".

    Nämä tämän tyyppiset ilmaisut ovat typeryydessään varsin kuvaavia.

    Mikäli näistä kahdesta vaihtoehdosta valita täytyy, niin olen varsin mielelläni pässi, en ole kuitenkaan aivan niin tyhmä, miltä kirjoituksesi perusteella Sinä vaikutat, tästä asiasta olen varsin tyytyväinen.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Kiinni jäit väkivaltaisen ajattelutapasi kanssa ns. rysän päältä harkitsemattoman kirjoituksesi takia, joten älä enää pahenna niljakasta naisten hakkaajan olemustasi haukkumalla täällä muita.

    Äänestä

Vanhanen on tunnettu siitä, ettei hänellä ole minkäänlaista otetta naisiinsa, ei kehenkään.

Äänestä

lööpistä katsoi. Kovin oli suunympärys turvoksissa.

Oliskohan kaatunut, tai juossut oveen.

Tanja ei käy ihan täysillä, kun tuollaisiin ukkoihinkin sotkeutuu.
Niinhän häntä kuritti se edellinenkin.
Tyypillinen hesan tollojen valitsema edustaja.

Ei tuollaisen pitäisi olla eduskunnassa ollenkaan.

Iken kanssa lähetettävä sille Taabermannin esittämälle rakastelulomalle.

Kyllä perkele on miehellä kanssa eduskunta-aloite.
Ei demareilla paljoa päätä pakota.

Vai Matti niin sanoi, ei sanonut! Ilmeisesti Väykky, ei Matti tiedä tommoisista asioista mitään. Vai oliskohan Matti sittenkin noin Kekkosmaisen terävä sanonnoissaan. Hyvä jos on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

totuuden torvi kirjoitti:

Nyt on aika paljastaa totuus Karpelan sairaslomista.
Tanja oli Helsingin yössä viihteella Valavuoren kanssa ja molemmilla oli hauskaa. Tämä oli kuitenkin liikaa Ollille joka saatuaan tekstiviestin yön tapahtumista suuttui Tanjalle. Tanjan tultua yöllä kotiin Olli otti pernteisen suomalaisisännä otteet käyttöön ja opetti yön pimeinä tunteina Tanjalle kuinka pitää olla kunnollinen aviovaimo eikä mikään kaupungilla kuljeskeleva lortto.
Tästä johtuen Tanja oli taas kerran sairaslomalla. Hupaisa tapahtuma oli eduskunnan käytävällä kun Matti kuuli puoluetoverin sairaslomasta. Matti totesi vaan yks kantaan "taas Olli koulutttanut akkaansa". Koko keskustan ryhmä repesi röhönauruun kun Matti tokaisi kommenttinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu