Meillä on itse kullakin oma historiamme ja tarina siitä, miten olemme yrittäneet olla niin hyviä vanhempia kuin olemme osanneet. Mikä sitten on aikuiseksi kasvaneen lapsemme oma kokemus. Se voi olla kaukana siitä mitä itse olemme kuvitelleet. Kun tämä murtautuu esiin, on raskasta etsiä tietä eteenpäin ja säilyttää yhteys rakkaimpiin. - Kun elämä on tällaista ilman hengellisten asioiden tuomia ristiriitoja, niin miten vaikeaa se onkaan sitten kun uskonriidat vielä sotkevat ilmapiiriä! Monet saattavat ymmärtää olleensa omituisten oppien ajamina kohtuuttomia lapsilleen, mutta heillä ei ole lupa käsitellä niitä aikoja edes perhepiirissä. Vai onko?
"Pahana vanhempana" on raskasta
Jaksaa elää
251347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kuka kieltää sinua käsittelemästä niitä?
Pitääkö sun kysyä SRK:ta siihenkin lupa?
Kysyin asiaa sivullisena, itse en ole vl. Kuitenkin annan myötätuntoni myös vl-vanhemmille.
Millä perustein annat myötatuntosi vl-vanhemmille?
Puhut siis jostain tapauksesta?
Ajattelen että he ovat olleet SRK:n silloisten oppien uhreja itsekin ja ajattelevat nyt hieman toisin. Lasten kokemuksia ei kuitenkaan voi muuksi muuttaa, ne ovat heille täyttä totta. Periaatteessa ajattelen että kunnon keskustelu voisi kuitenkin lieventää ristiriitaa ja avata parempaan yhteyteen. Usein patoutuneiden kokemusten käsittely on kuitenkin niin kuumia tunteita herättävää, että siihen ei uskalleta. Ei siitäkään voi syttää. Puolueeton välittäjä voisi auttaa. Psykoterapiaa tarvittaisiin niissä traumoissa paljon. - Vanhojen oppiriitojen ja hengellisen oikeassa olemisen liittyminen kokemuksiin lisää tuskaa. Se voi estää keskustelun kokonaan. Kuitenkin niissä asioissa on pääosin kysymys aivan inhimillisistä asioista. Arvelen että keskustelu on ihan mahdotonta jos kokemukset hengellistetään kokonaan, koska silloin nähdään vain demonisoituja osapuolia.
Olen nähnyt sivusta tällaisia vaiettuja välien huonontumisia, joista ei tietenkään ole puhuttu "ulkona oleville".
Vanhemmat ovat SRK:n uhreja, lapset SRK:n ja vanhempien. Lapsi ja nuori elää kauhun keskellä ja pelossa, miten hän siis voisi hyväksyä kodin, vanhemmat ja uskonyhteisön ja varsinkaan unohtaa. Vanhemman pitäisi pystyä aina olla se vanhempi. Se ei kuitenkaan aina onnistu, mutta lasta ja nuorta ei tule syyttää. Hänellä ei ole todellakaan ollut valinnan mahdollisuuta.
Sääliksi käy niin vanhempia kuin lapsia.
epäuskiselle lapselle. Vielä kymmenen vuotta sitten kun asioista haluttiin puhua, KAIKKI kiistettiin. Mutta SRK on antanut viime aikoina luvan vanhemmille myöntää lapsilleen joitain tapahtumia. Kaikkea tätä "avautumista" ja salamista valvoo SRK itse tiukalla otteellaan.
mistä "epäuskoisten" lasten kanssa saa keskustella. "Jumalan valtakunnan" salaisuudet ovat vain omille -ei niistä saa ulkopuolisten kanssa keskustella.
Tähän olen törmännyt kun olen yrittänyt keskustella omasta lapsuudestani ja nuoruudestani vanhempieni kanssa. Ensin kiistetään kaikki ja kun he soittavat muutaman puhelun ja saavat johtokunnalta luvan myöntää jotakin, ottavt taas yhteyttä... VL-yhteisö päättää salaamisen laajuudesta.
Eihän kukaan terve lapsensa parasta ajatteleva pakota häntä sellaisiin tilaisuuksiin! Vaikka itse Heikki Saari nousisi kuolleista ja alkaisi pakottamaan meitä hoitokokouksiin, emme menisi.
On vanhempien vika jos purkavat stressin ja hermostuneisuuden lapsiinsa.
kohtelemaan lapsiaan ala-arvoisesti. Tämä seikka vaivaa joitain vl-vanhempia, varsinkin vanhuudessa kun haluaisi korjata asiansa myös epäuskoisten lapsensa kanssa. Mutta SRK:lla on tähänkin sanansa sanottavanaan: Kaikkia julmuuksia, joita katsomaan ja kokemaan vanhemmat pakottivat lapsensa ei saakaan myöntää! Pyydä siinä sitten anteeksi kun asiasta ei saa edes puhua.
Voit pahoitella omituisista opeista johtuvia huonoja toimintatapojasi anteeksipyyntökirjeellä. Lapsesi eivät kylläkään välttämättä ymmärrä itse sinun toimineen väärin, jos pitävät itse omituisia oppeja oikeina. Siinä tapauksessa omituiset opit voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Lapsesi voivat myöskin pahimmassa tapauksessa ryhtyä painostamaan sinua takaisin omituisiin oppeihin.
Älä syytä suotta itseäsi menneistä, koska itsesytökset voivat aiheuttaa ahdistusta. Ymmärrä, että toimit siten kuin parhaaksi näit totellen vääriä auktoriteetteja.
Jos tiedät nyt kasvattaneesi lapsesi väärin, mene ja kerro heille mitä olet mielestäsi tehnyt väärin ja pyydä anteeksi asioita joista lapsesi ovat loukkaantuneet jne. Keskustele ja kerro että haluat nyt olla rehellinen, kadut tekojasi ja kerrot miksi silloin teit niin. Lupaudut selvittämään tuon asian lasten kanssa juurta jaksain. Ammattiapua kannattaa ottaa mukaan tai käyt ammattilaisella ensin itsesi laittamassa kuntoon ja sitten menet lapsiesi luo jne.
Ehdottomasti ammattiapua jos et itse pysty selvittämään, siellä osataan auttaa.
Älä hae sitä pian vaan heti!
Onko teillä onnellisia kertomuksia välien lämpenemisestä? - Ei kai kasvatus ole joko oikein tai väärin mennyttä, se on hyvin monivivahteinen ja laaja kokonaisuus. Jossakin asiassa on voinut onnistua oikein hyvin ja jossakin muussa tärkeässä asiassa on tahtomattaan ja tietämättään aiheutettu traumoja. Ihminen tekee elämänsä varrella aina uusia havaintoja, muistaa kokemuksiaan, kirjoittaa uudelleen myös omaa historiaansa. Ja hyvä niin. - Hyviä neuvoja täällä on välien korjaamisesta jo tullut esiin.
Mitä häiriintyneempi kasvattaja, sitä vääremmin mennyttä kasvatus.
Traumat eivät tule noin vain viattoman kasvattajan tahtomatta ja tietämättä. Ne tulevat synnistä: välinpitämättömyydestä, julmuudesta ja itsekeskeisyydestä.
laittamalla vanhemmat omien lastensa kimppuun. "Kuten Jumalakin käski Aabrahamin uhrata oma poikansa Iisak!" Näin olen kuullut seuroissa SRK:n ilmiantojärjestelmää puolustettavan. Iljettävää!
ja pakottaa vanhemmat tekemään lapsillen sellaista, mikä sotii heidän rakkauttaan vastaan (esim viemään hoitokokouksiin ja ilmiantamaan johtokunnalle). Tällainen toiminta aiheuttaa lapsissa myöhemmin (vl-uskonnosta irtauduttuaan) monia hankalia kysymyksiä ja jopa katkeruutta.
Jos vanhemmat haluavat edelleen olla mukana vl-yhteisössä, he eivät voi tuomita "hengellistä kotiaan" vaan joutuvat hylkäämään lapsensa lopullisesti. Tästä "lapsen hylkäämisen armoneuvosta" on viimeisin tieto itseltään E.P:ltä parin kuukauden takaa.
älä usko itekkään semmosta hupatusta...ketään ei voi pakottaa...pitää vaan ymmärtää oikein uskon asiat...parasta ne vanhemmat varmasti tarkkoittavat,rakkaudella neuvovat lapsiaan mutta jos ei ole enää ymmärrystä niin sen ymmärtään varmaan sitte väärin...? ei kannata katkeroittaa omaa sydäntään.
Vanhemmilla on vastuu lapsista myös hengellisessä mielessä.
Ts. jos ja kun vanhemmat näkevät lestadiolaisuuden mädännäisyyden, on vanhempien velvollisuus erota lahkosta.
Jäämällä tuon lahkon jäseniksi (alistumalla) vanhemmat siirtävät tuon sairaan lahkon seuraavalle sukupolvelle. Ja siinä sukupolvessa on taatusti monta, jotka rikkovat itsensä henkisesti yrittäessään irrottautua lahkosta.
Katkaiskaa tuo taakan ketju. Antakaa lapsen valita täysi-ikäisenä, haluaako lähteä tutustumaan lestadiolaisuuteen, vaiko ei. Silloin lapsella on jo vertailupohjaa muihin uskontoihin.
omat lapsensa johtokunnalle joka sitten järjesti hoitokokouksia lapsille. Mistä muualtakaan hoitomiehet olisivat tienneet poikien hoitokokouksissa käsitellä koulussa häiriköintiä kuin vanhemmilta? Kerropa sinä vl-tietäjä.
Ei kukaan siihen uskontoon ulkopuolelta liity, on se sen verran julma ja omituinen uskonto. Vain lapsesta saakka aivopestyt ja tulimerellä pelotellut ihmiset jäävät siihen "rakkauteen" asumaan...
Amerikassa oli juuri tästä -70 luvun hoitokokouksissa myös kyse kun suurin osa uskovaisista vanhemmista eivät suostuneet hylkäämään lapsiaan saatanan haltuun suomalaisten hoitomiesten painostuksesta huolimatta.
Vain 1/3 amerikan uskovaisista kelpasi SRK:lle, kaikki muut heitettiin saatanalle ja he perustivat uuden, kilpailevan lestadiolaiskirkon Amerikkaan.
Auttoiko välimatka, Atlantin valtameri siinä että siellä uskovaisilla pysyi rakkaus ja järki päässä? En ole tuota historiaa ennen kuullut.
sai äärimmäisen surullista jälkeä aikaan. Ihan turhaan Jumalan lapsia hajoitettiin taas...
Mutta SRK halisikin selvittää uskollisten alamaistensa määrän, 2/3 ei kelvannut!
Selitettiinpä asia opilliset asiat miten tahansa, mielenrauhaan tarvitaan inhimillistä yhteyttä ja asioiden selvittämistä. Ei aikuisenkaan lapsen vanhempi ei ole onnellinen, jos hänellä on tunnonvaivoja oman lapsen ymmärtämättömästä ja säälimättömästä kohtelusta. Sanoisin, että olkaa SRK:n luvista tai kielloista huolimatta niin armahtavaisia sekä itseänne että lapsianne kohtaan, että kohtaatte toisenne aivan inhimillisesti, ja kerrotte mikä teitä vaivaa. Ei kukaan ulkopuolinen saa tulla teidän ja lastenne väliin, ne asiat eivät kuulu kolmannelle osapuolelle. Jos parempi yhteys löytyy, kyllä siitä helpotuksesta on siunausta kaikille. Se on mielenterveyden kannalta erinomaista terapiaa.