Taitaa olla vaiettu aihe tämäkin.
Miehistön vihamielisyys upseeristoa kohtaan, varsinkin viimeisenä vuonna, aiheutti upseerimurhia. Esimerkiksi Kannaksella -44 sekasortoinen tilanne ja upseereiden ja miehistön väliset "näkemyserot" saattoivat tuoda luodin upseerin rintaan.
Muistan lukeneeni Seura-lehdestä vuosia sitten eräästä miehestä, joka oli todistamassa upseerimurhaa. Kannaksella käytiin kovia taisteluja ja miehet makailivat uupuneina ojissa. Paikalle tuli upseeri joka vaati kunniaa. "Rintamus vain pöllähti kun luoti sattui. Miehet potkivat upseerin ruumiin ojaan". Veteraania ei homma kaduttanut (kiisti itse ampuneensa) ja haastattelussa vaikutti enemmän huvittuneelta.
Myös Knut Pippingin tutkielmassa "Komppania pienoisyhteiskuntana" oli muistaakseni sivuttu upseeristoon kohdistuvaa väkivaltaa. Miehistön asenne oli raakaa, mikä on tietysti ymmärrettävää sodan olosuhteissa.
Mitenkä yleisiä upseerimurhat ovat olleet? Niistä ei ole juuri puhuttu tai käsittääkseni tutkittukaan. Jos aihe on ollut laajemmin tiedossa, se on varmasti tarkoituksella vaiettu - kukapa haluaisi myöntää, että miehistö tappaa upseerinsa?
Miehistön vihamielisyys upseeristoa kohtaan, varsinkin viimeisenä vuonna, aiheutti upseerimurhia. Esimerkiksi Kannaksella -44 sekasortoinen tilanne ja upseereiden ja miehistön väliset "näkemyserot" saattoivat tuoda luodin upseerin rintaan.
Muistan lukeneeni Seura-lehdestä vuosia sitten eräästä miehestä, joka oli todistamassa upseerimurhaa. Kannaksella käytiin kovia taisteluja ja miehet makailivat uupuneina ojissa. Paikalle tuli upseeri joka vaati kunniaa. "Rintamus vain pöllähti kun luoti sattui. Miehet potkivat upseerin ruumiin ojaan". Veteraania ei homma kaduttanut (kiisti itse ampuneensa) ja haastattelussa vaikutti enemmän huvittuneelta.
Myös Knut Pippingin tutkielmassa "Komppania pienoisyhteiskuntana" oli muistaakseni sivuttu upseeristoon kohdistuvaa väkivaltaa. Miehistön asenne oli raakaa, mikä on tietysti ymmärrettävää sodan olosuhteissa.
Mitenkä yleisiä upseerimurhat ovat olleet? Niistä ei ole juuri puhuttu tai käsittääkseni tutkittukaan. Jos aihe on ollut laajemmin tiedossa, se on varmasti tarkoituksella vaiettu - kukapa haluaisi myöntää, että miehistö tappaa upseerinsa?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Arvioin suunniteltuja murhia kohdanneeni luotettavissa lähteissä ehkä 15-20. Pikaistuksissa tehdyt tapot, vahingonlaukaukset, väärinkäsitykset jne vähintään tuplaavat lukemat.Tarkaa lukua on mahdoton sanoa. Asiaa ei ole ainakaan perusteellisesti tutkittu. Se on hyvin vaikeaa, koska taistelussa kaatuminen saatettiin jälkikäteen kuvitella murhaksi ja vastaavasti murha selittää kaatumiseksi.
Asiaa ei kannata liioitella. Sillä ei ollut merkitystä sotatoimissa.On huomattava, että rintamaupseerit ja -miehet elivät vuosia yhdessä samoissa oloissa. Ei tuttua miestä noin vain ammuta, vaikka hänen touhuistaan ei kummemmin tykättäisikään.Lisäksi esimiehen kaatuminen taistelussa saattoi aina johtaa joukon entistä vaikeampaan tilanteeseen. Myös monet erityisen hankalat upseerit olivat usein päteviä ammattimiehiä. Toisaalta alaisten kanssa jatkuviin hakauksiin joutuneita upseereita siirreltiin vähin äänin muihin tehtäviin.
Tästäkin asiasta kiertää sen lennokkaampia juttuja, mitä kauemmin sodasta on kulunut. kaikkiin tarinoihin eoi pidä uskoa, eikä todenperäistäkään tarinaa liikaa yleistää.
...että tutun upseerin surmaaminen on ollut vaikeaa/mahdotonta, samoin kuin tutun sotamiehen lähettäminen sotaoikeuteen.
Luullakseni näitä tapauksia on tapahtunut sekasortoisessa tilanteessa, joukkojen ollessa sekaisin ja tuntemattomien upseerien sattuessa törmäyslinjoille tavalla tai toisella.
valheita, joita ei kannata niin vakavasti ottaa. Totuus on, että Suomessa upseerit olivat erittäin ihailtuja ja kunnioitettuja sotilaiden keskuudessa. Erityisesti punikit nuolivat upseereiden persettä ihan vapaaehtoisestikin. Syynä oli juuri 1918:n verinen vapaussota, jonka punikit siis itse aiheuttivat ja aloittivat. Näin he pyrkivät maksamaan kunniavelkansa tuosta tekemästään rikoksesta ja kai ajatuksena oli siis maksaa verta verestä. Näin punikit itse olivat käytännössä aina vapaaehtoisina kärjessä kaikissa vaarallisimmissa tehtävissä. Monethan suorastaan jopa vaativat päästä tykinruuaksi ja esimerkiksi hyökkäystä vanhalta rajalta jatkettiin juuri punikkien mieliksi ja heidän hillitsemiseksi. Käsittääkseni joitain valkoisia punikit jopa teloittivatkin noina aikoina kun valkoiset olivat sitä mieltä, että vanhaa rajaa ei pitäisi ylittää.
Oli tietysti upseereita, joita kenttäväki halusikin ampua. Tälläisesta stereotyyppinen malli on juuri tuntemattoman Koskela. Tuollainen kumartelija luopio ei pahemmin miestensä kunnioitusta saanut -toisin kuin tuntemattomasta voisi ymmärtää. Tällaisilla pelkuriupseereiden joukoissa olikin juuri suurimmat tappiot, koska he eivät uskaltaneet käskyttää ja toimia yleisen ryhmän edun vaatimalla tavalla. Siis toimet olivat noissa komppanioissa ja ryhmissä vapaaehtoisuuteen perustuvia ja näiden joukkueet ja ryhmät kärsivät juuri sen vuoksi huimia tappioita. Tuleenhan ei pitäisi jäädä makaamaan.
Toista se oli Lammion tyyppinen selkärankainen upseeri. Kuten tuossa romaanissakin asia joudutaan myöntämään; Lammiostahan taisi tulla majurin arvoinen sotilashenkilö. Tällaisten upseerien päättäväisyydellä Suomen historia muodostui ennen näkemättömäksi menestystarinaksi. Koskelastahan ei tullut koko kirjan aikana yhtään mitään. Sai lopuksi vielä kuulankin kalloonsa ja luultavasti sekin tuli takaapäin..
Harjoittele vielä. Kyllä se joskus ehkä onnistuu.
Kaikki vanhat upseerit puhuvat kuinka Suomi taisteli tuolloin yhdessä rintamassa maahantunkeutujaa vastaan. Myös sotaveteraanit antavat samantyylisiä lausuntoja, jossa he toteavat, että rintamalla ei ollut valkoisia tai punikkeja; oli vain sotilaita.
Nykyään nämä "toisen, kolmannen ja neljännen" (jotka todellisuudessa eivät ole ensimmäisenkään) polven vasemmistoaatteelliset "radikaalit" puhelevat täysin toista. Syykin tähän on selvä: punikeille ei ole juuria. Valitettavasti se haava, joka syntyi 1918 umpeutui 1939. Nyt uusiopunikkien täytyy vain keinotekoisesti avata noita haavoja valheillaan. Nimittäin jos 1918 on loppuunkäsitelty jo 1939 niin eihän uusiovasemmistolla ole mitään katkeruuteen perustuvaa kaunaa jäljellä. Täten se täytyy keinotekoisesti luoda. Siitähän tässä on kyse.
Minun ukkini ei ainakaan kertaakaan haukkunut suomalaisia upseereita. Ei muuten ole korviini kuulunut muidenkaan veteraanien moisia lausuntoja. Ehkä kommari-linna on poikkeus. Tosin hänen saavutuksensa taisivat sodassa jäädä vähän latteiksi, joten hänen yleinen moraalinsa ja isänmaallisuutensa taso lienee kaikille selvä.
Esimerkiksi Lehväslaihon kirjoissa ei tuollaista pokkurointi-vittuilua ole näkynyt.
Tottakai jokaisessa armeijassa tehdään virheitä ja näin tapahtui myös Suomen armeijan kohdalla. Mutta tuollainen aloituksen kuvaus tapahtumista, jossa siis upseeri on kuin puulla päähän lyötynä ilmestynyt paikalle ja alkanut vaatia jotakin ylisuurta pokkurointia ei pidä paikkaansa. Toki ampumisiakin on voinut tapahtua, mutta näin luultavasti ei ole tapahtunut upseerin "mokasta" vaan lierojen maanpetturuudesta.
"Mutta tuollainen aloituksen kuvaus tapahtumista, jossa siis upseeri on kuin puulla päähän lyötynä ilmestynyt paikalle ja alkanut vaatia jotakin ylisuurta pokkurointia ei pidä paikkaansa"
Mistä tiedät, olitko paikalla? Ko. veteraania haastateltiin jatkosodan päättymisen 50. v juhlanumerossa, jossa hän asiasta kertoi. Ei vaikuttanut "lierolta maanpetturilta".
Harvinaisen typerä vastaus muuten.
sitten huhtiniemestäkin omiin kokemuksiinsa vedoten. Ja yllättäen todistajat ovat hävinneet vähin äänin kun heidän tarinansa osoitettiin valheiksi.
Olen muuten aivan varma, että kuvatun kaltaista tilannetta ei ole syntynyt. Käsittääkseni tuolloin ainakaan etulinjassa ei tarvinnut upseereita pahemmin pokkuroida muutenkaan.
Se on tietty eriasia jos vaikka upseeri on tullut jossakin tilanteessa esim. takaportaan töpinöillä pitäämään maassa laiskotteleville sotilaille jotakin puhuttelua vaikka jostakin heidän tekemästään rikoksesta. Tällaisesta rikoksesta esimerkkinä voisi todeta vaikka kännissä heilumisen palvelusaikana tai ruuan varastamisen yms. Tällöin upseeri on saattanut vaatia makaavaa sotilasparia ylös ja kunnioittamaan esimiestään edes pikkuisen. Tässä tilanteessa kiinnijääneelle varkaalle on tilanne ollut liian kiusallinen ja hän on vaistonvaraisesti ampunut upseerin ja potkinut sen maanpetturikaverinsa kanssa ojaan.
Etulinjassa makaaville sotilaille upseeri tuskin on tullut pokkuroimaan. Ei tuollaisia tarinoita kerrottu edes linnan paskaromaanissakaan.
Toki ymmärrän vasemmiston katkeruuden ja suomettuneessa Suomessa tuollaiseen valehteluun ja asioilla leikkimiseen on ollut ja on edelleen otollinen maaperä. NL:ssa tai USA:ssa tällainen tunnustus luultavasti johtaisi rikostutkintaan ja kuolemantuomioon. NL:ssa myös olemassaoleva perhe saisi saman tuomion.
Vastaus näytti olevan kuitenkin sen verran haasteellinen, ettet siihen muuta kyennyt sanomaan.
"Vastaus näytti olevan kuitenkin sen verran haasteellinen, ettet siihen muuta kyennyt sanomaan."
No olihan siinä muutakin tekstiä, etkö osaa lukea?
Tosin se ei ole kyllä mikään yllätys kun sinun juttujasi täällä seuraa enemmänkin.
Sinä ehkä osaat lukea mutta opitko koskaan ymmärtämään lukemaasi?
,,,sitten sarkastinen huumori.
Pitää paikkansa ja on ollut vaikea aihe keskusteltavaksi koska kaikkia päätöksiä ei ole tehty suomalaisten toimesta vaan ruotsalaisella sivityksellä on sormet pelissä. Sitä tosi seikkaan ei vaan haluta tunnustaa. Eikä niitä upseereita ammuttu vain ja ainoastaan rintaan kyllä ne saivat selkäänkin osumia.
Minulla on sellainen kuva, että kun suomalaiset sotilaat joutuivat olosuhteiden pakosta huomaamaan että ei ole ainoastaan suomen puolustamisesta kysymys niin sielullinen rehellisyys voitti. Asia tulee esiin Väinö Linnan kirjoittamassa kirjassa Tuntematon sotilas; "...myöhän tässä rikollisia ollaan kun rajoja ylitetään ja..."
Valitettavasti niiden kuolleiden upseereiden kuolemat eivät herättäneet niin paljon huomiota joa aikaan, että suomalaiset olisivat tänään suomen lain edessä saman arvoisia. Kun perustus lailla turvataan ruotsalaisuuden tukijoiden asema suomalaisille tärkeitä päätöksiä tekevissä virkakoneistoissa niin demokratiasta ei tänäänkään suomalaiset nauti niin kauan kuin lain edessä ruotsalaisuus on lailla suojattu.
nykyään on ehdoton auktoriteetti ja totuus, joka nuo asiat "uskaltaa" lausua?
Linna oli itse katkera kommari. Siinä vähän sinulle lähtökohtaa siitä mille hän asiansa perustaa.
Ja mitä rikollisuuteen tulee niin tuollainen itseruoskinta ja moralisointi oli juuri luusereiden lätinöitä. Nämä samaiset moralisoijat unohtivat kuitenkin aina mainita, että kuka sen rosvoamisen aloitti. Kertaakaan nämä samaiset "viisaat" eivät ole tuominneet NL:oa mistään.
typerää väittää Linna kommariksi. Mutta kaltaisiasi oppimattomia ja sivistymättömiä ajattelemaan kykenemättömiä nyt vaan on.
tekeleistä kun ei saa.
No pääasia on, että en vajoa Linnan tasolle koskaan. Koko tuntematon sotilaskin on lähinnä tosikertomuksin väritettyä katkeraa kommunistipropagandaa.
...on täytettävä ja syylliset saatava vastuuseen. Joko on aika lopettaa käpykaarilais-murhaajien suojelu?
Myös Hämeenkyrössä poliisin murhanneiden käpykaarilaisten ja kommunistien syyllisyys on selvittävä ja vastuu kaadettava myös murhaajat toimitsijoikseen ottaneille vasemmisto ja "rauhan"-järjestöille: Apurahat pois ja vasemmistolle ikioma Huhti-hölinä?!
Olet oikeassa, rikos ei vanhene ja siksi onkin kummallista, että suomen luultavasti suurin rikollinen istuu suomenvaltion korkeimmissa päättävissä elimissä ja säätää suomenlakia!
Suomalaiset eivät sen rikollsen takia ole saman arvoisia edes lain edessä vaikka suomalaisille niin väitetään. Niin kauan kuin rikollisella on itse itselleen asettamalla lailla suojattuja erikois oikeuksia ja erikois vapatuksia niin suomen asioista päättävä ei ole suomalaisten ja suomalaisuuden asialla.
olisi, että kertaisit äidinkielemme oikeinkirjoitusohjeet.
Miten olis jos opettasit suomalaisia kääntämään aseensa todellista vihollista kohti etteivät omia kansalaisia ampuisi!
Ruotsalaisten perseen nuolijoista ei ilmeisesti ole puutetta!
lapualaiset upseerit ja liittymään voitokkaaseen puna-armeijaan. Jospa ne eivät halunneet olla luusereitten puolella. Sitten jos tappaa yhden, niin sen jälkeen on sama vaikka tappaa tuhat.
Sen tappajan sivistyksen ruotsista tuoja on suomen valtion johdossa edeleen. Sillä on erikois oikeuksia ja erikois vapautuksia suomen asioiden suhteen JA SE EI OLE SUOMAISTA SIVISTYSTÄ ja suomalaiset eivät ole lain edessä saman arvoisia koska vieras on itselleen suomen perustuslakiin pistänyt itseleen suojan.
Eli asiaan liittyen ei ole varmaa että kuka kentällä teki mitä mutta varmaa on mistä niitä tekoja ohjataan. Suomen perustus laki tarvitsee muutoksen joka takaa suomalaisille suomessa oikeuden itse päättää asioistaa ja sen että ovat lain edessä saman arvoisia. Suomen tulisi myös alkaa noudattamaan allekirjoittamia YK:n kansainvälisiä sopimuksia esimerkiksi uskonvapauden suhteen koska sitä ei ruotsalaiseen luterilaisuuteen pakkokastetuilla lapsilla ole vaikka suomi on alle kirjoittanut lasten suojeluakin koskevat YK:n sopimukset.
Niin että se puna-armeija ei välttämättä kaikessa tehnyt väärin puolustaessaan suomen suomalaisuutta ruotsin tappaja sivistystä vastaan. Mikä rikos on olla suomalainen suomalaisten omilla ehdoilla???
Millä oikeudella ruotsalaisuudella on suomen perustuslailla erikois oikeuksia toisessa itsenäisessä valtiossa ja ohjata sitä taustalla esimerkiksi suomi-venäjä suhteissa???
Tämä on yksi sotiemme vaijetuista asioista. Upseerit joutuivat omiensa uhreiksi aivan varmasti, vaikka mitään "tietoa" ei varmaankaan asiakirjoissa ole. Tätä on tapahtunut kaikissa sodissa, joissa sodankävijät eivät ole yksimielisiä. Talvisota lienee yksi niistä harvoista sodista, joissa sekä miehistö että upseerit olivat täysin yksituumaisia siitä mikä tilanne on. Jatkosota oli jo paljon mutkikkaampi. Tätäkin asiaa kannattaisi selvitellä tarkemmin, aivan kuten niitä "olemattomia" esimiesten tekemiä pikateloituksia taistelutilanteissa jne. Uskon, että moni upseeri kohtasi loppunsa juuri näin ja kunnon selvitys täsmentäisi kuvaamme sodasta ja poistaisi sen ympärillä olevat harhakäsitykset, joko ne topeliaaniset heerosmyytit tai lähinnä kommunistien lietsomat sontapuheet.
Tällaiset upseerimurhat ovat toiveajattelua. Niitä ei yksinkertaisesti ole tapahtunut. Ei myöskään upseerien tekemiä alaisten ampumisia. Jos olisi, ne kyllä olisivat tulleet esiin jo aika päiviä. Sen verran tietoa on viime sodista.
Toiveet ja haaveet ovat erikseen.
Uskomatonta! Suomalaiset eivät ampuneet yhtään omaa sodissa? Suomalaiset eivät ampuneet yhtään siviiliä sodissa? Suomalaiset eivät tappaneet itseasiassa yhtään vihollista sodissa? Mikä kumma siinä on, että kuvitellaan suomalaisten sotien olleen steriilejä partiopoikaoperaatioita, joista sitten voi kirjoitella jänniä seikkailukirjoja? Tottakai siellä tapettiin omiakin. Siellä oli ne kuuluisat puoli miljoonaa ukkoa, joten sekaan mahtui kaikenlaista sakkia ja kaikenlaista tapahtui. Se, ettei kaikesta löydy "virallista" tietoa, ei todista yhtään mitään. Paljonkos niitä "Virallisia" dokumentteja tuhottiin sodan loppuvaiheissa? Jonkun verran taisi mennä Ruotsin kautta länteen (Stella Polaris yms). Ja kuinkakohan plajon niitä "virallisia" asiakirjoja väärennettiin jo sodan aikana ja varsinkin sen loppuvaiheessa? Ja jos kuvitellaan ettei niin toimittu, ollaan kyllä aika kritiikittömiä asiakirjalähteitten suhteen.
Tarkoitin juuri näitä väitteitä salaamisista ja peittelyistä ja kielletyistä aiheista. Esimerkiksi todelliset upseeri- ja muut murhat löytyvät kenttäoikeuksien päätösasiakirjoista. Muut ovat tarinoita, ellei toisin todisteta.
Asiakirjoja ei ollut mitään tarvetta väärentää. Niitä kyllä tuhottiin, mutta lähinnä oli kyse NL:n kansalaisiin kohdistetuista väkivallanteoista tai heidän käyttämisestään kansainvälisten sopimusten vastaisesti. Ruotsiin meni tiedusteluasiakirjoja. Niitä myös tuhottiin.
Tarkoitan myös sitä, että sodan todellisuus riittää kyllä. Ei ole tarpeen keksiä tapahtumia, joita ei ole koskaan sattunut. Kyllähän ne kansaan ja tutkijoihinkin menevät, mutta jätetään ne kirjailijoille.Silloinkin on vaara, että tarinat uskotaan tosiksi. Siitähän on Huhtiniemen huhu hyvä esimerkki.Tarinoita jauhettiin, kunnes ne uskottiin tosiksi. Tarvittiin muutama rehellinen tutkija , sotilasasiantuntija ja toimittaja. Koko juttu paljastui hölynpölyksi.Silti se elää uuden muodon saaneena Ylikankaan viimeisessä kirjassa.Ja taas keksittyyn tarinaan laittomista ja salatuista teloituksista uskovat heikommat tutkijatkin toimittajista puhumattakaan.
omien upseerien ampumis -väitteeseen. Ketkään aikalaiset eivät moisia tarinoita kerro ja ainoa minkä olen kuullut on sekin kommunistin omasta suusta Tuntemattomassa sotilaassa. Sekään tapaus ei ollut mikään yksikäsitteinen juttu.
Punikeille itselleen nuo sodat ovat kipupisteitä, koska tuolloin 1918 kunniavelka sovitettiin puolin ja toisin. Tällöin pesäeroa upseerien ja "työväestön" välille pitää tehdä keinotekoisesti. Kuten Hägglund totesikin, että noita 1918 haavoja täytyy avata nyt keinotekoisesti.
Ehkä kyse on juuri siitä, että toiset haluavat uskoa siihen että suomalaiset olivat sodassa oikeamielisiä ja rehtejä, ja vaalia jonkinlaista talvisodan muokkaamaan kuvaa myös jatkosodan suhteen. Jos talvisodassa moni kommunistikin taisteli yhteistä vihollista vastaan, niin jatkosota oli ongelmallinen muillekin. Moni upseeri mm. kieltäytyi aluksi ylittämästä vanhaa rajaa, koska katsoi ettei sotilasvala velvoita siihen. Realistinen kuva sodasta ei ole siisti. Se sisältää myös sellaisia asioita, jotka tuntuvat meistä epämiellyttäviltä. Täytyy kuitenkin muistaa, että sota on ennenkaikkea tappamista mahdollisimman tehokkaasti. Mitä taas tulee Huhtiniemeen, niin tehokkaimmin huhut tyrmäsi alueella suoritettu arkeologinen kaivaus, eivät arkistot tai niihin uskojat. Siis Huhtiniemessä ei ole mitään joukkohautaa.