Uskovainen

'Uskovainen ei ole järjissään, koska on käännynnäinen, jonka tieteelinen termi on mielisairas; jakomielinen. On esimerkiski Suomalainen, mutta uskoo että on Lutherilainen tai jonkun muunlainen. Lutherin maata ei ole olemassa, ja niin ei Lutherilaisiakaan ole olemassa. Nykyiset uskovaiset tarvitsee opastusta parantuakseen, jota myös valaistukseksi kutsutaan.

7 Älä turhaan lausu sinun Jumalasi nimeä, sillä Jumala ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. Älä koskaan anna kuulijoille sellaista kuvaa, varsinkaan lapsille, että sinä olet Jumala sanoen vain; "Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani", koska lapsi käsittää asiat eri tavalla kuin aikuiset. Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin, jotka kirkoissa, synagogissa, kadunkulmissa tai yleensä yleisillä paikoilla rukoilevat. Kun sinä rukoilet, mene yksin sisälle huoneeseesi ja sulje ovi, ja rukoile Isääsi joka on sielussasi. Älä hoe tyhjää niin kuin pakanat jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi kun vain latelevat sanoja, älä ole heidän kaltainen. Ajattele asiasi niin et riko lakia; Silloin sinä et lausu sinun Jumalasi nimeä turhaan. Sinun ei välttämättä edes tarvitse rukoilla, sillä Isäsi, joka on Sielussasi, tietää mitä tarvitset ennen kuin olet häneltä mitään pyytänyt. Puhtaasta mielestä kumpuaa hyvät ajatukset jotka ovat Jumalasta, ja hyvistä ajatuksista kumpuaa hyvät sanat ja teot jotka ovat Jumalasta ja hyvät sanat ja teot on ainut oikea Jumalan palvelu mitä on.

Katso Matteus 6 ennen Isä meidän -rukousta:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 6:1&rnd=1205573753749

PS. Sanoja ei oe lukittu, odotan vahvistusta Kreikasta.'

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=28162&postdays=0&postorder=asc&start=15
2102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

!!!

Äänestä

'Suomalaisen lapsen biolooginen Äiti on lapsen ainoa maallinen Pyhä Äiti, ja lapsen biolooginen Isä, on lapsen ainoa maallinen Pyhä Isä. Suku jakautuu lapsen Äidin ja Isän sukuihin, ja kaikista vastaavanlaisita suvuista muodostuu yhtenäinen Suomen Kansa. Ainut Aito ja oikea pyhä kaste mitä on olemassa, joka on Luojasta ja on Luojan luoma, on naisen kohdussa. Jokaisen Suomalaisen lapsen kautta koko kansa on kastettu, ja kaikki sen ulkopuoliset kasteet ovat pakanaliisia. Me elämme maassa jonka Jumala on suonut: Suomi. Jumalan sanan mukaan, joka on "ON" tai "EI", me emmeme voi olla, emmekä saa olla muuta kuin Suomalaisia. Jos sinä uskot, esimerkiksi että olet Suomalainen ja Lutherilainen, niin olet n.k. käännynnäinen jonka tieteellinen termi on mielenvikainen, jakomielinen. Jompi kumpi identiteetissä valehtelee. Ja mitä enemmän sellaisia jakoa on, sitä mielenvikaisempi olet. Ensimmäinen Jumalan sanan mukaan "ON", ja toinen "EI". Koita päättää kummassa maassa asut, koska toisella puolella, samalla tavalla kuin täällä, sitä toista ei ole olemassa. Nämä sanat on totuus kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa kielestä riippumatta.' (simonaho)

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?keskustelu=1&kesexpand=1153294&kesstart1=151&kesrows1=175&kesstart2=46&kesrows2=60

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ole järjissään kirjoitti:

'Uskovainen ei ole järjissään, koska on käännynnäinen, jonka tieteelinen termi on mielisairas; jakomielinen. On esimerkiski Suomalainen, mutta uskoo että on Lutherilainen tai jonkun muunlainen. Lutherin maata ei ole olemassa, ja niin ei Lutherilaisiakaan ole olemassa. Nykyiset uskovaiset tarvitsee opastusta parantuakseen, jota myös valaistukseksi kutsutaan.

7 Älä turhaan lausu sinun Jumalasi nimeä, sillä Jumala ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. Älä koskaan anna kuulijoille sellaista kuvaa, varsinkaan lapsille, että sinä olet Jumala sanoen vain; "Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani", koska lapsi käsittää asiat eri tavalla kuin aikuiset. Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin, jotka kirkoissa, synagogissa, kadunkulmissa tai yleensä yleisillä paikoilla rukoilevat. Kun sinä rukoilet, mene yksin sisälle huoneeseesi ja sulje ovi, ja rukoile Isääsi joka on sielussasi. Älä hoe tyhjää niin kuin pakanat jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi kun vain latelevat sanoja, älä ole heidän kaltainen. Ajattele asiasi niin et riko lakia; Silloin sinä et lausu sinun Jumalasi nimeä turhaan. Sinun ei välttämättä edes tarvitse rukoilla, sillä Isäsi, joka on Sielussasi, tietää mitä tarvitset ennen kuin olet häneltä mitään pyytänyt. Puhtaasta mielestä kumpuaa hyvät ajatukset jotka ovat Jumalasta, ja hyvistä ajatuksista kumpuaa hyvät sanat ja teot jotka ovat Jumalasta ja hyvät sanat ja teot on ainut oikea Jumalan palvelu mitä on.

Katso Matteus 6 ennen Isä meidän -rukousta:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 6:1&rnd=1205573753749

PS. Sanoja ei oe lukittu, odotan vahvistusta Kreikasta.'

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=28162&postdays=0&postorder=asc&start=15

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu