Mikä on helluntailaisuuden oppi? Olen kuullut, että kunkin paikkakunnan seurakunta saa itse määritellä opinkysymykset. Miksi Suomen tai maailman helluntaiseurakunnat eivät luo selkeää oppijärjestelmää ja myös raameja, joissa helluntaisaarnaajien tulisi pysyä? Kaverini kävi muutama vuosi sitten Suomen helluntaiseurakuntien kesäjuhlilla. Siellä yksi naissaarnaaja sanoi mikrofoonista, että ihmisen on annettava Jumalalle kaikkensa, ja vielä enemmän. Kaverini pelästyi sitä, ja on sitten vähitellen jättänyt helluntaikokoukset.
Kasteoppi, aikuisten uskovienkaste on helluntaiseurakunnassa yhtäläinen muiden vapaiden suuntien kanssa. Myös seurakunnat sallivat jäsenistönsä käyvän vapaakirkossa, city-seurakunnassa ja muissa, missä milloinkin viihtyy ja kaveritkin käy.
Nykyään tuntuu, että eniten helluntailaisten opinmiekka viuhuu homoseksuaalisuuden kohdalla. Mutta eihän se ole niin, että homoutta välttämällä ja seurakunnassa Herralle ylistystä huutamalla pääsee taivaaseen, jos samalla tekee kuolemansyntejä eikä saa niitä nimenomaan anteeksi.
Kasteoppi, aikuisten uskovienkaste on helluntaiseurakunnassa yhtäläinen muiden vapaiden suuntien kanssa. Myös seurakunnat sallivat jäsenistönsä käyvän vapaakirkossa, city-seurakunnassa ja muissa, missä milloinkin viihtyy ja kaveritkin käy.
Nykyään tuntuu, että eniten helluntailaisten opinmiekka viuhuu homoseksuaalisuuden kohdalla. Mutta eihän se ole niin, että homoutta välttämällä ja seurakunnassa Herralle ylistystä huutamalla pääsee taivaaseen, jos samalla tekee kuolemansyntejä eikä saa niitä nimenomaan anteeksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ympäripyöreästi hellarit sanovat uskovansa Raamattuun, mutta käytännön uskossa sovelletaan jotain raamatuntulkintatapoja. Jollain mutu-tuntumalla tulkintoja ilmeisesti tehdään ja sillä on oikein oppi, joka kovimmin huutaa...
Outoja opinkohtia, jotka käytännössä kuuluvat helluntaioppiin, vaikka niitä ei ole kirjattu virallisesti mihinkään, on esim. kielilläpuhuminen merkkinä oikeasta/paremmasta uskovaisuudesta, ja kasteopetuksen seurauksena perisynnin kieltäminen.
olen itse hellari ja voin sanoo, ettei tietosi ole totta eli jos et asioista tiedä älä levitä väärää luuloa.
Emme todellakaan ajattele tai opeta, että kielilläpuhuminen olisi merkki oikeasta tai paremmasta uskovaisuudesta...ja mitä kirjoitit kasteopetuksesta en edes ymmärrä mitä tarkoitat sillä, ihan outoa mulle.
Pitkään kielilläpuhuminen oli helluntaiopissa keskeistä. Ja olit alemman tason uskova, ellet puhunut kielillä. Tutki liikkeesi historiaa.
Helluntailaiset kieltävät kasteen saamisen pieniltä lapsilta, kuten tietänet. Perusteluna tälle monet heistä väittävät, että lapset ovat synnittömiä eivätkä tarvitse mitään pelastusta. Raamattu opettaa selvästi, että Aadamista alkaen ihmiset ovat syntisiä, kaikki joita on syntynyt, paitsi Jeesus. Helluntailaiset ja muutkin vapaat suunnat opettavat synnin olemuksesta jotain sekavia sekulaarihumanismilta kuulostavia ihmisten järkeilemiä sekavia oppeja.
Kielilläpuhuminen ei ole uskovaisuuden asteen mittari. Ei ole koskaan ollutkaan ainakaan suomalaisessa helluntailiikkeessä.
Helluntailaiset eivät opeta, etteivät lapset tarvitse pelastusta. Lapset ovat autuaita Jeesuksen siunaamina ja siten Jumalan hyväksyminä ilman kastetta, kunnes oppivat ymmärtämään tarvitsevansa syntien anteeksisaamista.
Synnin syvin olemus ei taida olla täysin selvillä yhdessäkään uskonnollisessa yhteisössä eikä yksilönkään tajunnassa.
Ihmiselle riittää, kun tiedostaa olevansa syntinen ja Jumalan edessä rikkonut ihminen. Oikea synnintunto johtaa armon anomiseen ja mielenmuutokseen. Pelastus on sitä, että uskoo syntinsä sovitetuksi Jeesuksen kautta.
Ylistys olkoon Isän ja ristiinnaulitun Herramme Jeesuksen!
Humanismi on aate, jota ei pidä sotkea pelastukseen. Sinänsä kannatettava aate, mutta ihmiselle, joka tarvitsee pelastusta, ei humanismi riitä.
Kyllä suomalaisessa helluntailaisuudessa kielilläpuhuminen/-puhumattomuus on pitkään ollut ja ainakin vielä 90-luvulla oli uskovaisuuden asteen mittari.
Jos ei _virallisesti_ niin ole opetettukaan, niin ainakin rivien välistä on annettu ymmärtää, että jotain tärkeää puuttuu siltä, joka ei puhu kielillä.
_Tunnen_ _henkilökohtaisesti_ oikein hyvin helluntailaisen, jolle oli suuri ja ahdistava ongelma, ettei hän puhunut kielillä.
Helluntaissa on uskon askeleita: 1) uskoontulo 2) parannus "pahimmista" _ulkoisista_ synneistä 3) kasteen ottaminen 4) kielten saaminen 5) muiden armolahjojen saaminen... Todistaminen on myös helluntailaisen _velvollisuus_.
Kohdassa 1) ihminen saa tulla sellaisena kuin hän on, syntisenä armahdettavaksi. Jatkossa hänen on muututtava sellaiseksi kuin hellareissa pitää olla.
Kiitos vastaamisesta. Kyllä helluntaiseurakunta on antanut jäsenistönsä meuhkata karismaattisilla armolahjoilla siten, että osoittavat niillä uskonsa olevan elävämpää kuin esim. kirkkomme herätysliikkeitten.
Odotin, että joku helluntailaisuudesta tietävä vastaisi, mitä oppeja helluntaiuskossa varsinaisesti on, mutta sitä ei ainakaan tullut.
>>>Mikä on helluntailaisuuden oppi? Olen kuullut, että kunkin paikkakunnan seurakunta saa itse määritellä opinkysymykset. Miksi Suomen tai maailman helluntaiseurakunnat eivät luo selkeää oppijärjestelmää ja myös raameja, joissa helluntaisaarnaajien tulisi pysyä?>Kaverini kävi muutama vuosi sitten Suomen helluntaiseurakuntien kesäjuhlilla. Siellä yksi naissaarnaaja sanoi mikrofoonista, että ihmisen on annettava Jumalalle kaikkensa, ja vielä enemmän. Kaverini pelästyi sitä, ja on sitten vähitellen jättänyt helluntaikokoukset.