Tiibetin terroristit

Kiina auttoi viisikymmenluvulla Tiibetiä selvittämään sisäisen sekasortonsa ja luotsasi maan rauhalliseen stabiilisuuteen, kunnioittaen paikallista kulttuuria, kieltä ja tapoja. Dalai Lama oli itse asiassa suopiollinen Kiinan interventiolle rauhoittamaan keskenään sotineet heimopäälliköt, jotka kaikesta päätellen osittain saivat myös ulkomaista tukea. Jostain syystä Dalai Laman johtamat munkit herkesivät liian vallanhimoisiksi ja kärkipoppoo joutui poistumaan maasta. Nyt he ovat vuosikymmenten ajan epätoivoisesti pyrkineet lietsomaan sekasortoa ja levottomuuksia Tiibetiin ulkomailta käsin. Varsinkin tällainen toiminta on havaittavissa nyt olympialaisten aattona.
Olen käynyt Tiibetissä ja nähnyt omin silmin kuinka siellä vaalitaan alkuperäistä kulttuuria. Kiinalainen matkanjohtajamme vei meidät varta vasten tiibetiläiseen kansantanssiesitykseen eikä sorrosta näkynyt merkkiäkään. Kehoitankin näinä päivinä sanomalehtiä ja tiedonvälitystä seuraavia kansalaisia valppauteen, kun tapahtumien taustoja selvitellään Kiinalle negatiivisessa valossa.
6287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Taloudellisista syistä Bush kieriskelee kuin penikka Kiinan johdon edessä. Toisaalta Hollywood on valjastetty Steven Spielbergistä ja Richard Gerestä alkaen tuottamaan protesteja (ja samalla tietysti rahastamaan Tiibet-teemalla). Buddhalaismunkit ovat aina olleet kansainvälinen uskonnollinen fanaattinen organisaatio joita autokraatiset hallitukset pelkäävät. Lamalaisuus on kiinalaisten Al Qaida.

Äänestä

Eikös se T.Halonenkin viety siellä Marin tasavallassa kansantanssiesitykseen, kun Putin halusi todistaa kuinka hyvin siellä vaalitaan paikallista kulttuuria?

Äänestä
  • Siitä on kai tehty oikein vuosittainen traditio suomalais-ugraisten kansojen kohtaamiseen. Kuulemma Halonen on menossa sinne ensikin vuonna.

    Äänestä

En toki täysin ymmärrä viestisi "alkuajatusta", mutta jos vähänkään halutaan ajatella/ puhua demokratiasta, niin tekstisi on pöyristyttävä!
Miksi Kiinan facis..eikun kommunisti johdolla on niin kova kiire sammuttamaan Tiibetin kapinoivia ihmisiä?
No siitä ainaisesta läpi historian kulkeneesta syystä; "diktatuuria ei voi olla, jos maassa on oppositio, joka ajattelee toisin".
Diktatuurit hoitavat aina väkivallalla opposition pois. Olkoon oppina sitten facismi, kommunismi, islamilaisuus tai mikä vaan ismi.
Tosiasia kuitenkin on, että maailman yhä globalisoituessa Kiinankin on pakko muuttua. Sille ei voi enää mitään.
Veikkaan itse, että 5 vuoden päästä Kiinaa ei hallita enää yksipuoluejärjestelmän kautta, vaan vapaat vaalit ja kansalaismielipide pääsevät Kiinassakin lopulta valloilleen.

Äänestä
  • Jos noin kahdensadan miljoonan valveutuneen ja sivistyneen kiinalaisen lisäksi noin 800 miljoonaa lukutaidotonta riisinviljelijää provinsseista pääsee vaikuttamaan Kiinan hallintoon yhtäläisillä vaaleilla, tuloksena on uusi Mao Tsetung, ja sitä eivät ne kaksi sataa miljoonaa sivistyneistön edustajaa halua. Siksi demokratialla ei ole Kiinassa juurikaan kannatusta minkään kansanryhmän keskuudessa. Varsinkin vaurastunut urbaani kansankerros suhtautuu erittäin varauksellisesti demokratian ulkomaisiin apostoleihin. Jos nykyinen hallinto romahtaa, tuloksena on sekasortoinen toisiaan vastaan sotivien provinssien röykkiö.

    Äänestä

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset miehittivät Viron, mutta onneksi venäläiset tulivat ja potkivat heidät ulos. Mutta toivatkin myös "rauhaisan sosialismin" maahan puoleksi vuosisadaksi. USA:lla tuntuu ehkä olevan samoja suhteita Irakin kanssa... Kiina näköjään ottanut samaa mallia.
Viime vuonna rakennettiin ratayhteys Tiibetin vuorille, jonka luulisi liittävän tämän alueen enemmän Kiinaan. Ja tottakia oppaat haluavat näyttää että kaikki on hyvin. Jos on näin, miksi tälle alueelle on vaikea päästä?
Kiinan miehittänyt Tiibetin kahdesti: v.1910-1912, mutta alue irtaantui keisarikunnan kaaduttua. Sitten 50-luvulla miehittäjät saapuivat takaisin. Kiina painosti enemmän kuin neuvotteli alueen "yhteishallinosta". Tilanne kärjistyi v.1959, kiinalaiset kukistivat kapinat verisesti jolloin dalai-lama joutui pakenemaan. Kulttuurivallankumouksen yhteydessä tuhottiin buddhalaista kulttuuria mm. tuhoamalla suuriosa luostareista ja teloittamalla munkkeja.
Mutta tämä kaikki on historiaa. Kiina on tosiaan avautunut ja "demokratiosoitunut", jolloin Tiibet on luokiteltu autonomiseksi. Itsenäisyydestä on turha (vielä) puhua, kun Kiinan valta kasvaa entisestään mammonan lisääntyessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinan ystävä kirjoitti:

Kiina auttoi viisikymmenluvulla Tiibetiä selvittämään sisäisen sekasortonsa ja luotsasi maan rauhalliseen stabiilisuuteen, kunnioittaen paikallista kulttuuria, kieltä ja tapoja. Dalai Lama oli itse asiassa suopiollinen Kiinan interventiolle rauhoittamaan keskenään sotineet heimopäälliköt, jotka kaikesta päätellen osittain saivat myös ulkomaista tukea. Jostain syystä Dalai Laman johtamat munkit herkesivät liian vallanhimoisiksi ja kärkipoppoo joutui poistumaan maasta. Nyt he ovat vuosikymmenten ajan epätoivoisesti pyrkineet lietsomaan sekasortoa ja levottomuuksia Tiibetiin ulkomailta käsin. Varsinkin tällainen toiminta on havaittavissa nyt olympialaisten aattona.
Olen käynyt Tiibetissä ja nähnyt omin silmin kuinka siellä vaalitaan alkuperäistä kulttuuria. Kiinalainen matkanjohtajamme vei meidät varta vasten tiibetiläiseen kansantanssiesitykseen eikä sorrosta näkynyt merkkiäkään. Kehoitankin näinä päivinä sanomalehtiä ja tiedonvälitystä seuraavia kansalaisia valppauteen, kun tapahtumien taustoja selvitellään Kiinalle negatiivisessa valossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu