daniel - kuka valehtelee?

daniel kirjoittaa tuolla alempana näin:


"OLET SAIRAS
Kirjoittanut: Daniel 1 15.3.2008 klo 10.57

Olet uskomattoman röyhkeä ja huonosti kasvatettu, kun kehtaat väittää, että olisi iloittu, jopa RIEMUITTU (sic!), tuon tytön kuolemasta. Tämä on tietenkin sinun sairaan mielikuvituksesi tuotetta, mutta sitä ihmettelen, että kehtaat tuoda tämän saman valheen tänne yhä uudelleen ja uudelleen. Kyllä huomaa, ettet ole kristitty."

ja vastaan hänelle näin:

"meillä päin huonosti kasvatetuksi sanotaan sellaista henkilöä joka valehtelee ja muuntelee sitä mitä hän on sanonut. siispä hain sinun tekstisi tuolta "alempaa". eli kirjoitit tuosta aiheesta näin:


" JUMALA voi sinut ottaa kiinni kuitenkin kovastikin, jos menet liian pitkälle. Kouluaikoina aikanaan eräs luokkatoverini sanoi, että olisi ollut minulle oikein, jos olisin lyönyt pääni terävään pöydänkulmaan. No, samana päivänä tätä tyttöä potkaisi hevonen ratsastustalleilla mahaan sillä seurauksella, että hän kuoli. Eli olisi ehkä ihan viisasta sinullekin, jos et liikaa kaivaisi verta nenästäsi. Yläkerran Isäntä Poikineen ei välttämättä pidä siitä."

tämä ei ole siis minun sairaan mielikuvituksen tuotetta vaan sinun omaa tekstiäsi.tässä sinä ihan selvästi tuot esille tyytyväisyytesi siitä että tuo tyttö kuoli. jopa iloitse asiasta. ja kuten sanottu; sinä toit tämän asian esille ihan omin sanoin ja avuin. en minä pyytänyt sinua kertomaan tästä.

ps. et muuten ole vastannut miksi jumala oli minun "rukouksen" puolella kun tampereelle valittiin uusi piispa? sinähän vaadit täällä hihhuleita rukoilemaan markku koiviston valinnan puolesta. vaan kuinkas kävikään. koivisto sai vaalissa kaikkein vähiten ääniä. joten onko sinulla huonommat yhteydet jumalaan kuin minulla? vai mistä tämä johtuu..."

saisiko daniel vastausta? vai menikö pupu pöksyyn? vai aiotko sinä taas "haastaa" minut oikeuteen kuten myös uhkasit jo kerran aikaisemmin? vai etkö sinä muista tätäkään?

niin ja muistatko sinä sitä kun kerroit että "nyt tuo tyttö on varmaan jumalan kanssa taivaassa ja hänen on hyvä olla". siis kuinka hän pääsisi taivaaseen koska oli pilkkaaja? hänhän pilkkasi sinua; vähän niin kuin jumalasta seuraavaa - eikös?

niin saako niitä vastauksia? vai meneekö se pupu edelleen pöksyyn...
2132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Etsipä itse vastauksia sensijaan että hakisit
oman mielihalusi mukaan vastauksia toisarvoisiin
asioihin jotka ovat sinulle jopa vahingollisia ja
muillekin hyödyttömiä.

Tiukkaamalla vastauksia toisarvoisiin asioihin et
saa vastauksia edes kysymiisi asioihin, saati
mihinkään oleelliseen.

Jos sinulle vastaakin, niin mitään et usko, mutta
mikäli sinulla on hiemankaan viisautta niin
kipin kapin Raamattua lukemaan, ja jos sinulla ei
sellaista ole niin joutuin hankkimaan mikäli
haluat tulla viisaiden kirjoihin.

Pitäisi jo sinun ymmärtää että Raamatun kautta
voi hankkia sellaisen viisauden että professoritkin jäävät rannalle, eikä tiukata
muilta toisarvoisia, sillä Raamattu on avain
kaiken mahdollisen tiedon lähteille, ja joka sen
hylkää voi olla kuin tyhmä tollukka vaikka olisi
professorikin tai mikä oppinut.

Mutta omapa on valintasi että haluatko olla
viisaiden vai tollukoiden joukossa suosittelen
kyllä ensimmäistä, sillä se on moninverroin
parempi, mutta kuitenkin valinta jää aina sinulle.

Sitäpaitsi Jumala antaa sinun valita monta muutakin asiaa, itse saat päättää millaisen ja
minkävärisen takin hankit, mikäli Jumalalla ei
ole todella pätevää syytä ohjata tekemään toisin,
sillä hän tietää meitä pätevämmin tarpeemme.

Äänestä
  • jonka joku löysäpää väittää täällä olevan jumalan "ansiota" on "toisarvoinen" asia? ja kerro nyt sitten vielä että miten tämä juttu on minulle vahingoksi? ynnä vielä että minkäs professorin paikka suomessa vaatiin ristiriitaisuuksia täynnä olevan raamatun ulko-osaamista?

    ps. niin onko sinusta se sinun jumalasi kaikkitietävä? eli tietääkö hän kaiken? kaiken menneen, tulevan ja nykyisen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


umpihetero. kirjoitti:

daniel kirjoittaa tuolla alempana näin:


"OLET SAIRAS
Kirjoittanut: Daniel 1 15.3.2008 klo 10.57

Olet uskomattoman röyhkeä ja huonosti kasvatettu, kun kehtaat väittää, että olisi iloittu, jopa RIEMUITTU (sic!), tuon tytön kuolemasta. Tämä on tietenkin sinun sairaan mielikuvituksesi tuotetta, mutta sitä ihmettelen, että kehtaat tuoda tämän saman valheen tänne yhä uudelleen ja uudelleen. Kyllä huomaa, ettet ole kristitty."

ja vastaan hänelle näin:

"meillä päin huonosti kasvatetuksi sanotaan sellaista henkilöä joka valehtelee ja muuntelee sitä mitä hän on sanonut. siispä hain sinun tekstisi tuolta "alempaa". eli kirjoitit tuosta aiheesta näin:


" JUMALA voi sinut ottaa kiinni kuitenkin kovastikin, jos menet liian pitkälle. Kouluaikoina aikanaan eräs luokkatoverini sanoi, että olisi ollut minulle oikein, jos olisin lyönyt pääni terävään pöydänkulmaan. No, samana päivänä tätä tyttöä potkaisi hevonen ratsastustalleilla mahaan sillä seurauksella, että hän kuoli. Eli olisi ehkä ihan viisasta sinullekin, jos et liikaa kaivaisi verta nenästäsi. Yläkerran Isäntä Poikineen ei välttämättä pidä siitä."

tämä ei ole siis minun sairaan mielikuvituksen tuotetta vaan sinun omaa tekstiäsi.tässä sinä ihan selvästi tuot esille tyytyväisyytesi siitä että tuo tyttö kuoli. jopa iloitse asiasta. ja kuten sanottu; sinä toit tämän asian esille ihan omin sanoin ja avuin. en minä pyytänyt sinua kertomaan tästä.

ps. et muuten ole vastannut miksi jumala oli minun "rukouksen" puolella kun tampereelle valittiin uusi piispa? sinähän vaadit täällä hihhuleita rukoilemaan markku koiviston valinnan puolesta. vaan kuinkas kävikään. koivisto sai vaalissa kaikkein vähiten ääniä. joten onko sinulla huonommat yhteydet jumalaan kuin minulla? vai mistä tämä johtuu..."

saisiko daniel vastausta? vai menikö pupu pöksyyn? vai aiotko sinä taas "haastaa" minut oikeuteen kuten myös uhkasit jo kerran aikaisemmin? vai etkö sinä muista tätäkään?

niin ja muistatko sinä sitä kun kerroit että "nyt tuo tyttö on varmaan jumalan kanssa taivaassa ja hänen on hyvä olla". siis kuinka hän pääsisi taivaaseen koska oli pilkkaaja? hänhän pilkkasi sinua; vähän niin kuin jumalasta seuraavaa - eikös?

niin saako niitä vastauksia? vai meneekö se pupu edelleen pöksyyn...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu