Suuri Taistelu

Ellen sanoo: " Suuri taistelua pitäisi levittää erittäin laajalti. Se kertoo menneistä , nykyisistä ja tulevista tapahtumista. Kuvaillessaan tämän maailman historian lopputapahtumia se todistaa voimakkaasti totuudesta. Haluaisin hartaasti, että mieluummin tämä , kuin mikään muu kirjoistani saisi lajan levikin, sillä Suuressa taistelussa on esitetty viimeinen armonsanoma täsmällisemmin kuin missään muussa kirjassani" K 281, 1905 ( Ajankohtainen työ)
4116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kylläkään sidottu tapahtumaan Ellenin sen enempää kuin muidenkaan profeettojen (joita aika ajoin ilmaantuu melkein "pilvin pimein") nuottien mukaan. Tapahtumat tapahtuvat niinkuin ne tapahtuvat ja sillä siisti.

Äänestä
  • Raamatusta näemme ja minäkin olen palstalla jokin
    aika sitten muistuttanut esim. siitä, että Irak
    ja Iran lyöttäytyvät yhteen (Babylonian henki).
    Nyt uutiset kertovat, että noiden periviholisten
    presidentit jo ovat löytäneet toisensa.

    Palestiinalaiset tulevat - Raamatun profeettojen
    mukaan saamaan tuplasti maa-aluetta Välimeren
    rannalta. Sieltä Gazasta aina Ashkeloniin ja
    Ashdoniin asti - lähelle satamakaupunki Haifaa.

    Pidetään mielessä

    Äänestä

voisin vaikka lukea. täytyy olla ihme kirja kun siitä jatkuvasti tapellaan. jos on niin anna osoite.

Äänestä

Suuressa Taistelussa kerrotaan juuri muka Jeesuksen ja paholaisen taistelusta. Ei Jeesus taistele. Hän voittaa kaiken rakkaudella. Mikael taivaallinen sotajoukon päälikkö kävi taistelua Lusiferia vastaan ja sen seurauksena Lusifer syöstiin maahan. Mutta Miikael on luotu enkeli, ei jeesus. jeesus on Jumala!

Jeesus näytti taktiikkansa ristillä, vuodattaen verensä meidän kaikkien syntien puolesta.

Suuressa Taistelussa lukee mm että Pyhäkköoppi on tärkein uskomme tukipilari. Tässä opissa Jeesuksen sovintoveri siirretään taivaan Pyhäkköön. Tämä on todella pahaa eksytystä!

Sitä on vaikea huomata eksytys tulee niin valkeissa vaatteissä kuin vain osaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ellenin pääteos kirjoitti:

Ellen sanoo: " Suuri taistelua pitäisi levittää erittäin laajalti. Se kertoo menneistä , nykyisistä ja tulevista tapahtumista. Kuvaillessaan tämän maailman historian lopputapahtumia se todistaa voimakkaasti totuudesta. Haluaisin hartaasti, että mieluummin tämä , kuin mikään muu kirjoistani saisi lajan levikin, sillä Suuressa taistelussa on esitetty viimeinen armonsanoma täsmällisemmin kuin missään muussa kirjassani" K 281, 1905 ( Ajankohtainen työ)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu