Filippiläiskirje- "ilon kirje"

Kirje filippiläisille

Makedoniassa sijainnut Filippi oli Paavalille tuttu kaupunki.
Toisella lähetysmatkallaan hän vieraili tässä kaupungissa.

Luukas kertoo tästä tapahtumarikkaasta matkasta ja seurakunnan synnystä Apostolien Tekojen 16. luvussa.
Filippissä oli roomalainen sotilassiirtokunta, joten asukkaista suurin osa oli entisiä sotilaita ja heidän perheitään.
Juutalaisia kaupungissa oli vähän, eikä kaupungissa vietetty synagoogajumalanpalveluksia.
Jotkut hurskaat naiset kokoontuivat joen rannalla.

Yhä uudelleen Paavali kehoittaa kirjeen saajia iloitsemaan ja elämään evankeliumin arvon mukaan. Niinpä filippiläiskirjettä onkin sanottu ”ilon kirjeeksi”.
--
ALKUTERVEHDYS
Fil.1:1-2
--
1:1 Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille.

1:2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
--
Kirjeen lähettäjänä on Paavali. Toisena mainitaan Timoteus, joka oli Paavalin läheinen työtoveri ja jonka Filippin seurakuntalaiset tunsivat ennestään hyvin.

Kirje on osoitettu ”kaikille pyhille” (1). Jokainen seurakuntalainen on pyhä, koska Kristus Jeesus on heidät ostanut ja kastanut omikseen. Erikseen mainitaan vielä ne, jotka viran puolesta johtavat seurakuntaa.

6

391

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RUKOUS FILIPPILÄISTEN PUOLESTA
      Filipp. 1:3-11
      ---
      1:3 Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan,

      1:4 aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta,

      1:5 kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka,

      1:6 varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.

      1:7 Ja oikein onkin, että minä näin ajattelen teitä kaikkia, koska te olette minun sydämessäni, te, jotka sekä ollessani kahleissa että evankeliumia puolustaessani ja vahvistaessani olette kaikki minun kanssani armosta osalliset.

      1:8 Sillä Jumala on minun todistajani, kuinka minä teitä kaikkia ikävöitsen Kristuksen Jeesuksen sydämellisellä rakkaudella.

      1:9 Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä,

      1:10 voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi,

      1:11 täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.
      --
      Paavali kiittää Jumalaa yhteydestään filippiläisiin ja ilolla rukoilee kaikkien heidän puolesta (3,4).
      Jeesuksen rakkaus yhdistää heitä kaikkia toisiinsa (8).
      Paavali rukoilee, että tämä rakkaus vielä syveneisi (9)ja että hyvän ja väärän erottaminen sekä uskoa ja elämää koskevissa kysymyksissä lisääntyisi (10).

      Uskovien keskinäinen huolenpito tulee hyvin esiin.
      Käytännön auttamistyön lisäksi tähän huolenpitoon kuuluu myös osana esirukoukset.
      Paavali iloitsee filippiläisistä ja on ilmeisen tyytyväinen heihin.

      Ensimmäisellä käynnillään Filippissä häntä oli piesty laittomasti ja hänet vangittiin. Roomalaiset viranomaiset joutuivat kuitenkin noloina päästämään hänet vapaaksi (Apt. 16. luku).

      Tuon lyhyen käynnin tuloksena Filippiin syntyi elinvoimainen seurakunta.
      Ihmisiä oli tullut äkkiä uskoon, kuten vanginvartija, jonka koko perhe kastettiin samana yönä.
      Paavali on heidän suhteensa luottavainen.
      Jos Jumala on kutsunut ihmisen ja ihminen on vastannut kutsuun myöntävästi, niin ”hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka” (6).

      Mekin saamme olla luottavaisin mielin; Herra vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen.
      --
      Virsi 80:1-3
      1.
      Rakkauden, armon lähde
      Jeesus ompi pohjaton!
      Ken ois kuollut synnin tähden,
      niin kuin Jeesus kuollut on?
      Ken ois eestä pilkkaajainsa,
      vainoojainsa, murhaajainsa
      käynyt kovaan kuolohon?

      2.
      Jeesus on sen yksin tehnyt,
      yksin hän, ei kukaan muu.
      Hän on vaivat, tuskat nähnyt,
      joit ei kertoa voi suu.
      Nöyränä hän kaiken kantoi,
      nöyränä hän henkens antoi
      vuoteenansa ristinpuu.

      3.
      Minkä tähden kaiken vaivan
      Jeesus kärsinyt on niin?
      Rakkaudestansa aivan
      meihin kurjiin syntisiin
      Jeesus astui kuolon vaivaan
      avatakseen meille taivaan,
      meidän tähden kärsi niin.

      • kaikessa käsittämisessä"

        Tuossakin meille opetetaan, että uskontie on kasvuntie, vaikka monet luulevat, että kun ihminen tulee uskoon, on hän heti täydellinen. Me kasvamme täydellisyyttä kohden ja hylkäämme kasvun myötä sen, mikä kuuluu lapselle ja näin pääsemme kasvamaan kohti täysi-ikäisyyttä. Hengellisestä kasvusta pitää Jumala huolen, kuten kaikista omiensa tarpeista.
        Jumala vaikuttaa omilleen tahtomisen ja tekemisen.


      • kaikessa käsittämisessä" kirjoitti:

        Tuossakin meille opetetaan, että uskontie on kasvuntie, vaikka monet luulevat, että kun ihminen tulee uskoon, on hän heti täydellinen. Me kasvamme täydellisyyttä kohden ja hylkäämme kasvun myötä sen, mikä kuuluu lapselle ja näin pääsemme kasvamaan kohti täysi-ikäisyyttä. Hengellisestä kasvusta pitää Jumala huolen, kuten kaikista omiensa tarpeista.
        Jumala vaikuttaa omilleen tahtomisen ja tekemisen.

        "...uskontie on kasvuntie, vaikka monet luulevat, että kun ihminen tulee uskoon, on hän heti täydellinen...".
        ---
        "...kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa" (2.Piet. 3:18).

        Filippissä ihmisiä oli tullut uskoon "pystymetsästä". He tarvitsivat nyt opetusta ja tietoa.
        Niinpä Paavali rukoileekin: " Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä" (Filipp. 1:9).

        "Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne" (Kol.3:16).

        Kolossan kristittyjä Paavali kehoitti pukeutumaan "uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan” (Kol.3:9,10). Uudistuminen on jatkuva, ei kertakaikkinen tapahtuma.
        Se tapahtuu sen kautta, mitä enemmän saamme tietoa ja opimme tuntemaan Jumalaa.

        Varaa aikaa Sanan tutkimiseen ja rukoukseen.
        Älä anna minkään maallisen asian olla esteenä sille. On kysymys tärkeysjärjestyksestä; mitkä sinulle merkitsevät enemmän , maalliset vai taivaalliset?


    • Tapio:
      >>Kirje on osoitettu ”kaikille pyhille” (1).
      Jokainen seurakuntalainen on pyhä, koska Kristus
      Jeesus on heidät ostanut ja kastanut omikseen.

      • Tuo kirjoitus

        on kirjoitettu Jumalan Hengessä. Jumalaa eivät ihmisten tekemät raja-aidat pidättele, vaan Hän etsii omansa jos mistä lahkosta ja johdattaa omansa yhteen Seurakuntaan, jonka Pää on Jeesus Kristus.


      • S.F.: "Pyhyys merkitsee uskovalle sitä, että hän on erotettu Jumalalle".
        ---
        Aivan!

        Paavali aloittaa 1. Kor. kirjeen:
        "Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin"(1:2).

        Myöhemmin hän sanoo:
        "...te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä" (6:11).

        Pyhyys ei tarkoita synnittömyyttä, vaan Jumalan omaisuudeksi erotettuna, Jumalalle vihittynä olemista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      971
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    3. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      88
      657
    4. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      628
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      625
    6. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      621
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      619
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      609
    9. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      548
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      535
    11. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      40
      526
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    14. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      15
      515
    15. 56
      507
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      488
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      427
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      423
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      28
      411
    Aihe