Miten lapsenne ovat suhtautuneet siihen että eivät voi koskaan nähdä /näkevät vain harvoin isäänsä (tai äitiään)? Olen usein miettinyt miten se vaikuttaa lapseen, siis OIKEASTI vaikuttaa. Olen kuullut että lapset ovat tottuneet ajatukseen ja eivät edes osaa enään kaivata, mutta mielessä kyllä on että varmasti jättää jonkinlaisen tyhjiön lapseen, sellaissen joka ei välttämättä näy muille ja päällisin puolin "kaikki on hyvin" mutta silti se seuraa häntä läpi elämän... Halveksin todellakin niitä jotka eivät anna lapsen tavata toista vanhempaansa, ja vielä enemmän niitä jotka eivät edes halua kuulua lapsensa elämään... Todella surullista mitä nämä pienet ihmiset joutuvat kestämään...
"isättömät"lapset?
Kysyn nyt:
82
7108
Vastaukset
- äitinä
Lapseni on aina ollut ilman isää, koska isänsä kuoli ennen kuin lapsi ehti syntyäkkään.
Kyllähän se ihan selvää on, että tulee tilanteita, joissa tietää lasta harmittavan sen ettei ole isää, jonka kanssa niitä kokemuksia jakaa joita näkee toisten isensä kanssa kokevan.
Asiasta ollaan puhuttu, ja on hän sen sanonutkin, että vaikka tämä aina näin on ollut niin kyllähän se harmittaa. Mutta on suunnilleen samaan hengenvetoon todennut, että paljon enempi kyllä varmasti harmittaisi, jos isä olisi jossain olemassa ja hän ei vain haluaisi nähdä.- th ammattilainen
lapsikin kokee tilanteen erilaisena silloin kun isä on kuollut. Edellyttää että lapsi tajuaa kuoleman oikeasti. Sen tiedän, että moni lapsi ja aikuinenkin on ikään kuin puolikas jos tietää että isä on jossain, mutta ei tiedä muuta tai ei ole ikinä tavannut. Juuret ovat ihmeen tärkeätä useimmalle. Pieni ryhmä "isättömistä" ei välitä asiasta, mutta on todella pieni ryhmä. Asiaa voi miettiä itsekukin miten suhtautuu aikuisena , kun/jos nyt yks kaks tietääkin ettei isänä pitämänsä olekaan se oikea isä. Veikkaan, että suurin osa haluaisi tietää totuuden ja tavata oikean isänsä jos se on mahdollista.
- Täällä
Minä olin pikkutyttö kun isä kuoli. Sen jotenkin sivuutti ajautuksista pienempänä. Sittemmin kun oli riparijuhlat, yo-juhlat, valmistumiset ja viimein oman lapsen syntyminen, niin isää on tullut mietittyä paljonkin, kuinka harmillista on, etten häntä vanhempana voinut tuntea, ja ettei päässyt osallistumaan elämääni pitkään.
En voi ymmärtää, että isä-tai äitisuhteet sössitään niin, ettei lapsi voi tavata toista vanhempaa, kun kaikki ovat vielä elossa. Sitten on taas toinen juttu, kun toinen on kuollut, ei voi tavata vaikka haluaisi. - äiti jaksaa,
ei lapsella ole mitään hätää. En muista isääni, koska olin niin pieni kun vanhempani erosivat. Sen koommin ei hänestä kuultu. Äitimme teki raskasta työtä ja oli väsynyt, välillä meillä lapsilla perusasiatkin olivat vähän huonolla tolalla.
Jouduin jo pienenä olemaan huolissani asioista jotka eivät lapselle kuulu.
Tämä muutti minua ainakin niin, että omalle lapselleni annan kaiken, häneltä ei puutu mitään, hän saa olla huoleton ja iloinen lapsi, olen kotona häntä varten ja isä hommaa leivän pöytään. Kesti kauan ennen kuin tähän tilanteeseen päästiin, mutta mielestäni parempi ilman lapsia kuin tehdä heitä huonoon elämäntilanteeseen. - yh-äipän tyttönä
Isäni oli alkoholisti, joka tapasi oma-aloitteisesti meitä lapsia satunnaisesti, ja silloinkin yleensä palkkapäivänä hyväntuulisessa nousuhumalassa.
Nyt, vasta aikaisena kaipailen häntä, juttelemaan elämästä ja menneistä ja isoisäksi omille lapsilleni. Ei lapsena ajattele sellaista, mikä ei ole välttämättömyys.
Kotona oli ruokaa ja normaali komento, kavereita kotikonnuilla riittävästi, koulu ja harrastukset täyttivät elämän. Ei lapsi osaa kaivata sellaista, mitä ei ole koskaan ollutkaan. Samassa talossa asui muitakin eroperheitä, yksi leski lapsineen, lapsettomia pareja, vanhuksia ja ydinperheitä. Kaikki sulassa sovussa, vanhan ajan malliin normaalisti toistensa uusia autoja ja kodin elektroniikkaa kadehtien.
Teini-ikäisenä häpesin isääni, mutta aikuistuttuani ymmärsin hänen tiensä; ei se ollut vapaaehtoisesti valittu, ja me lapset olimme hänellä sydämessä aina mukana, vaikkei meidän kanssamme elänytkään.
Äidistämme hän ei koskaan sanonut rumasti.
Me saimme tavata isäämme miten halusimme. Joskus soitimme kun hän pääsi töistä ja kysyimme, voimmeko tulla viikonlopuksi ja useimmiten se sopi. Jos tilanne hänen luonaan näytti ikävältä, soitimme äidin hakemaan meidät pois. En tiedä, mitä tapaamissopimuksessa on lukenut, ja oliko sellaista.
En koe, että olisin lapsena jäänyt paitsi jostain, vaikka naapurin pekalla olikin isä läsnä, ja meillä ja jaanan perheellä ei ollut, meistä oli itseselvyys että on erilaisia perheitä.
Jos et ole itse kokenut "isättömyyttä" et voi varmasti ymmärtää lapsen fiiliksiä. Pääasia kuitenkin, ettei kukaan aikuinen parkunut vieressä isättömyyttäni, se vasta hämmentävää olisi ollut. - katrian
kaksi lapsista ei ole koskaan ollut isänsä kanssa tekemisissä eikä asia tunnu vaivaavan. Olemme kyllä puhuneet asiasta. Yhdestä lapsesta on yhteishuoltajuus ja täytyy sanoa, että tämä lapsi kärsii siitä kun ei näe isäänsä. Lapsesta tuntuu pahalle kun ei koskaan pääse isän luokse. Varsinkin kun sopimus on, että ottaa joka toinen viikonloppu. Mutta isä keksii aina syitä miksi ei lasta voi ottaa. Milloin ei ole rahaa, milloin koti on liian sotkuinen tai muuten vain kurja olo. Eli sanoisin, että lapsesta ei tunnu niin pahalle jos ei ole koskaan isän kanssa ollut tekemisissä. Enhän sitä voi tietää, mutta niin mä arvelen...
- arjessa
Oma poikani suree toisinaan isättömyyttään, varsinkin isänpäivän tienoilla, kun kaverit tekevät isille kortteja. Näihin juhlapäiviin olemme kehitelleet aivan erityiset omat juhlamme, emmekä suinkaan jätä juhlia väliin.
Poika kaipaa myös joskus elämäänsä isähahmoa, ei siis varsinaisesti omaa isää, jota ei enää muistakaan, vaan isällistä miestä.
Vaikka näitä kaipauksia aina joskus tulee ja niistä puhutaan ja voidaan niitä itkeäkin ja äidin syliin voi aina kiivetä lohduttautumaan, ei isättömyys arjessa näy mitenkään. Perhe-elämää vietetään aivan normaalisti, käydään töissä ja hoidossa, hoidetaan kotityöt, kyläillään, huvitellaan vapaapäivisin... Meidän molempien mielestä meidän perhe on se paras perhe maailmassa. - pk
meillä varsinkin poika(12)kärsii, kun isä ei tapaa paljoa. saattaa olla kolmekin kk taukoa ja sitten yhdessäoloa 2 päivää. kuitenkin isä on hauska ja miehekkään oloinen kun tapaavat ja lupaa vaikka mitä ja poika uskoo ja toivoo taas enemmän....harmittaa että toinen ei tajua kuinka paljon lasta sattuu kun ei saa tarpeeksi aikaa.tyttö oli vasta 4 kk kun isä lähti, joten hän on tottunut elämään ilman isää, eikä siten näytä kärsivän tilanteesta.
- hgfde
pk kirjoitti:
meillä varsinkin poika(12)kärsii, kun isä ei tapaa paljoa. saattaa olla kolmekin kk taukoa ja sitten yhdessäoloa 2 päivää. kuitenkin isä on hauska ja miehekkään oloinen kun tapaavat ja lupaa vaikka mitä ja poika uskoo ja toivoo taas enemmän....harmittaa että toinen ei tajua kuinka paljon lasta sattuu kun ei saa tarpeeksi aikaa.tyttö oli vasta 4 kk kun isä lähti, joten hän on tottunut elämään ilman isää, eikä siten näytä kärsivän tilanteesta.
Itse olin noin kolme v kun vanhempani erosivat, jäin äidille ja isäni näin lähes 30 vuotta myöhemmin.
Kyllä isän kaipuu oli välillä suuri, esim. koulussa kun isänpäiväkortteja tehtiin, tai jotakin sukupuuta, jolloin sitä ei oikein vielä ymmärtänyt, mihin isä siinä kuuluisi. Jotkut vielä sitten kyseli missä isäs on onko sulla isää ?
Kaikista tuttava miehistä sitten täytyi hakea miehenmallia, ja yrittää heidän kauttaan tehdä miehen juttuja. Suuren aukon isättömyys jätti elämääni.
Nyt on omat lapset jo yli teini-iän, ja olen yrittänyt olla heille hyvä isä, ja ehkä liikaakin hyvittää sitä mitä itse en saanut lapsena kokea.
Olen ollut myös lähes 20 vuotta tukihenkilönä yksinhuoltaja äitien pojille, ollut myös joku tyttö, olen hyvin pystynyt samaistumaan isättömyyteen, ja niihin tunteisiin jota isättömät lapet kokevat.
Nyt alan olla jo vanhamies, mutta vapaaehtoistyö jatkuu edelleen.
Toisille isättömyys on vaikeaa toiset ei siitä tee isoa numerota. - sarjarahastaja?
miehelle olet värkännyt lapset ? Kuulosti erikoiselle, yhdelle on isukkia ja toista ei kiinnosta :)
- mutta ymmärsivät kun
kerroin ihan suoraan, että isä hylkäsi heidät toisen naisen takia, joka on meitä tärkeempi. Ei siinä siten montaa kuukautta menny kun hyväksyttiin asia, että isälle on joku muu tärkeempi kuin me. Nyt vuosienp äästä, ei kukaan meistä enää kaipaa eikä muista. Mies itse varmaan kaipaa ja häpee, mutta ei näytä sitä, sillä itsepähän lähti ja jätti,joten ei voi valittaa. Onneksi itse olen sellainen äiti joka ei lapsiaan hylkää eikä jätä, ja aina läsnä kun tarvitaan. Minuun voi aina luottaa.
- Kaikenlaista on tullut mie...
Olen usein ajatellut lasten kannalta,että oisko lapsilla helpompi kestää isättömyys/äidittömyys helpommin,jos he ovat kuolleet kuin se,että etä asuu aika lähelläkin,mutta ei halua tavata lapsiaan enää.
- mun mielestä on!
Kaikenlaista on tullut mie... kirjoitti:
Olen usein ajatellut lasten kannalta,että oisko lapsilla helpompi kestää isättömyys/äidittömyys helpommin,jos he ovat kuolleet kuin se,että etä asuu aika lähelläkin,mutta ei halua tavata lapsiaan enää.
Tuttavapereheemme lapsi menetti isänsä alle 10 vuotiaana, tosin vanehmmat olivat eronnett pari vuotta aiemmin. Isä oli lapselle hyvin tärkeä kuin myös toisinpäin. Se että lapsi olisi menettänyt isänsä toisen naisen lapsille tai että toinen nainen olisi kieltänyt lasta ja isää tapaamasta tai vaikeuttanut heidän yhteistä aikaa, olisi varmaan ollut lapselle suuri murhe. Luulen että lapsen kannalta se että isä menehtyi oli sillai parempi, että jos lapsi olisi tiennyt isän olevan olemassa mutta ei voisi häntä tavata, tai jotkut vieraat lapset olisivat hänen isänsä kanssa enemmän. Nyt kun hänen isäänsä ei muutkaan saa, niin hirveä sanoa, mutta säästää lasta suurelta pettymyksiltä ja mustasukkaisuudelta.
Meillä kun isä on yhä olemassa, mutta hän ei halua lapsiakaan tavata eikä aikaansa heille uhrata niin tuntuu kohtuuttomalta, että isä on muttei ole kuitenkaan. - kuolla ketään läheistä
Kaikenlaista on tullut mie... kirjoitti:
Olen usein ajatellut lasten kannalta,että oisko lapsilla helpompi kestää isättömyys/äidittömyys helpommin,jos he ovat kuolleet kuin se,että etä asuu aika lähelläkin,mutta ei halua tavata lapsiaan enää.
No hei haloo. Ei ole helppo hyväksyä sitä, että vanhempi on kuollut. Haloo. Mitä jos kasvaisit vähän!
- niin surullisen väärin!
"Alussa ikävöivät hirveesti mutta ymmärsivät kun kerroin ihan suoraan, että isä hylkäsi heidät toisen naisen takia, joka on MEITÄ tärkeempi. Ei siinä siten montaa kuukautta menny kun hyväksyttiin asia, että isälle on joku muu tärkeempi kuin ME. "
Tässä kuningasesimerkki kauheasta äidistä. Hän puhuu lapsille, että isä jätti nämä, vaikka tämä todellisuudessa halusi vain eroon vaimostaan.
Moneen kertaan on todettu, että näitä lapsia käy valtavasti sääliksi. Kauheinta maailmassa on manipuloida omia lapsiaan näiden isää vastaan.
Toivon, että tuo hirviö joskus ymmärtää pyytää lapsiltaan vilpittömästi anteeksi. Tosin niitä tuhoja ei katumalla kovin helposti paranneta. Surullista. - kertoo lapsille toduuden?
niin surullisen väärin! kirjoitti:
"Alussa ikävöivät hirveesti mutta ymmärsivät kun kerroin ihan suoraan, että isä hylkäsi heidät toisen naisen takia, joka on MEITÄ tärkeempi. Ei siinä siten montaa kuukautta menny kun hyväksyttiin asia, että isälle on joku muu tärkeempi kuin ME. "
Tässä kuningasesimerkki kauheasta äidistä. Hän puhuu lapsille, että isä jätti nämä, vaikka tämä todellisuudessa halusi vain eroon vaimostaan.
Moneen kertaan on todettu, että näitä lapsia käy valtavasti sääliksi. Kauheinta maailmassa on manipuloida omia lapsiaan näiden isää vastaan.
Toivon, että tuo hirviö joskus ymmärtää pyytää lapsiltaan vilpittömästi anteeksi. Tosin niitä tuhoja ei katumalla kovin helposti paranneta. Surullista.Vähemmän se sattuu kuin se että valhehtelisit vuositolkulla. Isä nyt on kiireinen eikä enää ehdi,tulee joskus...!! Vaikka äiti tietää ettei isä tule koskaan! Eikä isä välitä enää koskaan! Eikä isä halua osallistua lasten elämään ei myöskään rahallisestikaan.
Itse olen selvinnyt sen tähden hyvin, koska sanoin toduuden. Nyt ei tarvi puolustella sanomisia, tai keksiä lisävalheita, eikä antaa uusia tyhjiä lupauksia.
Jos jonkun asia pitää korjata, se on mies itse. Mutta tuskin kykenee ja kehtaa. Jos ei ole miesta huoletimaan omista lapsistaan niin vika ei ole minun. Itse saa tulla asiansa selvittämään, jos on miestä siihen. - nainen 47
kertoo lapsille toduuden? kirjoitti:
Vähemmän se sattuu kuin se että valhehtelisit vuositolkulla. Isä nyt on kiireinen eikä enää ehdi,tulee joskus...!! Vaikka äiti tietää ettei isä tule koskaan! Eikä isä välitä enää koskaan! Eikä isä halua osallistua lasten elämään ei myöskään rahallisestikaan.
Itse olen selvinnyt sen tähden hyvin, koska sanoin toduuden. Nyt ei tarvi puolustella sanomisia, tai keksiä lisävalheita, eikä antaa uusia tyhjiä lupauksia.
Jos jonkun asia pitää korjata, se on mies itse. Mutta tuskin kykenee ja kehtaa. Jos ei ole miesta huoletimaan omista lapsistaan niin vika ei ole minun. Itse saa tulla asiansa selvittämään, jos on miestä siihen.Mies jättää naisen toisen naisen takia, ei lapsiaan. Äiti, joka kokee miehensä jättäneen myös lapsensa rakastumalla toiseen naiseen, on sairas.
Ne lapset ovat puoliksi miehen ja puoleksi naisen - vaikka äiti asiaa kuinka itselleen selittelisi, lapset eivät koskaan ole vain hänen. - äippäliini1985
nainen 47 kirjoitti:
Mies jättää naisen toisen naisen takia, ei lapsiaan. Äiti, joka kokee miehensä jättäneen myös lapsensa rakastumalla toiseen naiseen, on sairas.
Ne lapset ovat puoliksi miehen ja puoleksi naisen - vaikka äiti asiaa kuinka itselleen selittelisi, lapset eivät koskaan ole vain hänen.Miten sitten lapselle olisi paras kertoa, että isä ei halua olla yhteydessä lapseensa? Lapseni on kohta 2-vuotias, ja mietityttää mitä sanon hänelle, kun hän ensimmäisen kerran kysyy isästään? Isä ei ole edes nähnyt lastaan koskaan.
- narsistin ex
nainen 47 kirjoitti:
Mies jättää naisen toisen naisen takia, ei lapsiaan. Äiti, joka kokee miehensä jättäneen myös lapsensa rakastumalla toiseen naiseen, on sairas.
Ne lapset ovat puoliksi miehen ja puoleksi naisen - vaikka äiti asiaa kuinka itselleen selittelisi, lapset eivät koskaan ole vain hänen.kyllä on pöhlö mies joka lapsensa jättää toisen naisen takia.ei lapset välttämättä halua juuri sitä naista äitipuolekseen,joten oikeus olla tapaamatta isäänsä,jos kärsii siitä,että isä halusi rikkoa perheen yhden akan takia,joita maailma täynnä...itsekästä.
meillä ainakin näin.mutta lapset eivät kyllä muutenkaan halua isäänsä nähdä,kun tämä laittaa lastensa edelle,hän itse,raha,viina ja naiset..ovat pettyneet isäänsä useamman kerran,joten eivät sinne enää lähde.kyllä se on isän laitettava lapsensa etusijalle,niin kauan kun ne täysikäisiä. - minäpä minä
nainen 47 kirjoitti:
Mies jättää naisen toisen naisen takia, ei lapsiaan. Äiti, joka kokee miehensä jättäneen myös lapsensa rakastumalla toiseen naiseen, on sairas.
Ne lapset ovat puoliksi miehen ja puoleksi naisen - vaikka äiti asiaa kuinka itselleen selittelisi, lapset eivät koskaan ole vain hänen.lasten ilkeä äitipuoli,se noita-akka,kun ikäkin passaa;)...just kun sen suusta ois sanottu.sairas on se,joka ei ajattele lapen parastaan,vaan omaansa;).siinä nähdään taas yhden perheenrikkojan mielipide.
tosin parempi vaan,eipä lasten enää tarvi kärsiä henkisestä väkivallasta,kun ei isä voi lapsia luokseen pakottaa,koska eivät tunne olevansa turvassa isänsä luona,vaikka näin sen akkansa kanssa luulevat... - ....
minäpä minä kirjoitti:
lasten ilkeä äitipuoli,se noita-akka,kun ikäkin passaa;)...just kun sen suusta ois sanottu.sairas on se,joka ei ajattele lapen parastaan,vaan omaansa;).siinä nähdään taas yhden perheenrikkojan mielipide.
tosin parempi vaan,eipä lasten enää tarvi kärsiä henkisestä väkivallasta,kun ei isä voi lapsia luokseen pakottaa,koska eivät tunne olevansa turvassa isänsä luona,vaikka näin sen akkansa kanssa luulevat...siis lapsen parasta,ei lapen parastaan...meidän lapset itse kirjotti paperille,miksi eivät isän luona halua käydä,ja lapsen mielipidettä kuunnellaan ensisijaisesti...paljon paremmin lapsilla mennyt,kun eivät isäänsä nää kun harvoin.täysi työ ollut saada heidän elämä kuntoon,eron jälk,ja isän lupausten pettämisen jälk.parempi ilman isää,jos huono isä.tulee paljon tasapainoisempia lapsia,kun edes yksi rakastava vanhempi...
- jälkeen ole halunnut enää
nainen 47 kirjoitti:
Mies jättää naisen toisen naisen takia, ei lapsiaan. Äiti, joka kokee miehensä jättäneen myös lapsensa rakastumalla toiseen naiseen, on sairas.
Ne lapset ovat puoliksi miehen ja puoleksi naisen - vaikka äiti asiaa kuinka itselleen selittelisi, lapset eivät koskaan ole vain hänen.lapsiaan nähdä, ja aikaakin on kulunut yli viisi vuotta? Onko äiti yhä sairas kun kuvittelee että mies rakastaa lapsiaan????? Miksei mies halua nähdä lapsia?
Kyllä selvällä järjellä tuosta ymmärtää että mies on jättänyt omat lapsensa jonkun naisen takia, joka muuta luulee on pahasti pihalla tai puhuu lämpimikseen! - perheestään eronnut mies
niin surullisen väärin! kirjoitti:
"Alussa ikävöivät hirveesti mutta ymmärsivät kun kerroin ihan suoraan, että isä hylkäsi heidät toisen naisen takia, joka on MEITÄ tärkeempi. Ei siinä siten montaa kuukautta menny kun hyväksyttiin asia, että isälle on joku muu tärkeempi kuin ME. "
Tässä kuningasesimerkki kauheasta äidistä. Hän puhuu lapsille, että isä jätti nämä, vaikka tämä todellisuudessa halusi vain eroon vaimostaan.
Moneen kertaan on todettu, että näitä lapsia käy valtavasti sääliksi. Kauheinta maailmassa on manipuloida omia lapsiaan näiden isää vastaan.
Toivon, että tuo hirviö joskus ymmärtää pyytää lapsiltaan vilpittömästi anteeksi. Tosin niitä tuhoja ei katumalla kovin helposti paranneta. Surullista.hän vain etsii lohduttajaa, ja kaipuun poistajaa. En usko että kukaan on onnellinen perheenj ätettyään ja siirryttyä seuraavaan ja taas seuraavaan. Pikemmitenkin onneton etsijä.
- henkistä piinaa.........
kertoo lapsille toduuden? kirjoitti:
Vähemmän se sattuu kuin se että valhehtelisit vuositolkulla. Isä nyt on kiireinen eikä enää ehdi,tulee joskus...!! Vaikka äiti tietää ettei isä tule koskaan! Eikä isä välitä enää koskaan! Eikä isä halua osallistua lasten elämään ei myöskään rahallisestikaan.
Itse olen selvinnyt sen tähden hyvin, koska sanoin toduuden. Nyt ei tarvi puolustella sanomisia, tai keksiä lisävalheita, eikä antaa uusia tyhjiä lupauksia.
Jos jonkun asia pitää korjata, se on mies itse. Mutta tuskin kykenee ja kehtaa. Jos ei ole miesta huoletimaan omista lapsistaan niin vika ei ole minun. Itse saa tulla asiansa selvittämään, jos on miestä siihen.Koska itse olet loukkaantunut, et erota, että lapset eivät sitä ole. He toivovat ja odottavat, he kaipaavat ja rakastavat, jokainen lapsi on AINA lojaali vanhemmilleen, molemmille, ja jos vanhemmat ovat riidoissa, lapset joutuvat välikäteen, jossa miellytetään aina sitä, jonka kanssa ollaankin.
Kaikki kerrotut asiat eivät ole lapsille hyväksi! Jos et sitä ymmärrä, sinä teet henkistä väkivaltaa omille lapsillesi! Tajuatko yhtään, kuinka syviä ja kipeitä haavoja heidän henkiseen kehitykseensä syntyy, kun he joutuvat elämään sellaisen ajatuksen kanssa, että heidän rakastamansa isä, ei rakastakaan heitä takaisin, etteivät he kelpaa hänelle?!?
Vaikka se olet SINÄ joka et hänelle kelpaa! Ja jos on niin kusisukka isä, että kalan häirikkö exän takiakin hylkää lapset oikeasti, jos yhteydessä oleminen olisi yhtä helvettiä kipeän expuolison toimesta (tässä tapauksessa exvaimon), siltikään koskaan ei pidä lapselle sanoa, että se toinen ei HÄNTÄ rakastaisi ja HÄNESTÄ välittäisi. Ainoa mitä voi sanoa, on että se ei vain osannut olla vanhempi, vaikka varmasti sinua rakastaakin - sillä tavalla millä osaa.
Lapsi on kummankin vanhempansa lihaa ja verta. Hänen käsityksensä itsestään muodostuu siitä mielikuvasta, joka hänellä on KUMMASTAKIN vanhemmastaan. Turhia toiveita ei tarvitse antaa, mutta koskaan KOSKAAN koskaan, ei pidä maalata lapsen kumpaakaan vanhempaa täysin pahaksi, ellei halua vaikeita selvittämättömiä tunnesolmuja hänen elämäänsä.
Stanan itsekästä sekoittaa omat paskat tunteet lastensa tunteisiin. Hyi olkoon mikä hirvitys! Paljon pahempi kuin lätkimään lähtenyt kelvoton. Et ole kelpaavasti toiminut sinäkään lastesi kanssa, voi lapsiparkojanne!
Argh!!! - aina ikävä
perheestään eronnut mies kirjoitti:
hän vain etsii lohduttajaa, ja kaipuun poistajaa. En usko että kukaan on onnellinen perheenj ätettyään ja siirryttyä seuraavaan ja taas seuraavaan. Pikemmitenkin onneton etsijä.
Expuolisoa taas ei. Ihan hyvä äiti hän on, mutta ei kertakaikkiaan ei, siinä olisi mennyt järki ja terveys, jos oltaisiin jatkettu liittoa. Puolisoina olo toisillemme ei vain ottanut onnistuakseen.
Eron jälkeen tapasin uuden rakkauden, jonka kanssa olemme samaa perhettä eläneet jo liki 10 vuotta. Olen tosiaan onnellinen hänestä puolisonani, meillä on pari yhteistä tenavaa ja expuolisoni kanssa yhteiset käyvät todella usein. Meillä sujuu näin, ja olen vaimoni kanssa onnellinen, nyt kun ymmärrän mitä sekin oikeasti voi olla.
Älä siis luovuta, kaikki on mahdollista. - löytyi
No nyt se on viimein Suomestakin löydetty martyyri! Hienoa!
Keskustelu tosin käsitteli aihetta "isättömät lapset", joten väärään paikkaan raapustuksesi laitoit. - ole,
kuolla ketään läheistä kirjoitti:
No hei haloo. Ei ole helppo hyväksyä sitä, että vanhempi on kuollut. Haloo. Mitä jos kasvaisit vähän!
mutta kyllä mä olen omien lasteni kohdalla onnellinen, että heillä oli hyvä isä niin kauan kuin oli. Isän kuolema on paha paikka, mutta eipä isä ainakaan heitä hylännyt. Ei olisi ikinä lapsiaan jättänyt, jos olisi saanut valita. Kuulostaa kylmälle, mutta mieluummin kuollut isä, kuin lapsiaan välttelevä isä.
- surullinen(kö)
äippäliini1985 kirjoitti:
Miten sitten lapselle olisi paras kertoa, että isä ei halua olla yhteydessä lapseensa? Lapseni on kohta 2-vuotias, ja mietityttää mitä sanon hänelle, kun hän ensimmäisen kerran kysyy isästään? Isä ei ole edes nähnyt lastaan koskaan.
olen miettinyt samaa asiaa.. oma poikani on tosin vasta 1kk vanha, mutta kyllä kovin haluaisin että hänen oikea isänsä haluaisi pojan edes kerran nähdä. Mutta toisaalta ketään ei voi pakottaa, ja että henkinensitoutuminen isyydessä on minusta tärkeämpää kuin se biologinen.
- pk
kuolla ketään läheistä kirjoitti:
No hei haloo. Ei ole helppo hyväksyä sitä, että vanhempi on kuollut. Haloo. Mitä jos kasvaisit vähän!
ei tietenkään ole helppoa hyväksyä isän kuolemaa, mutta kuoleman edessä ei tarvitse miettiä, että eikö isä rakasta mua kun ei halua tavata minua.Näitä asioita poikani miettii, kun isä jolla on uusi vaimo ja lapsi, ei ehdi tai halua tavata.
- gfhjk.l-.j,hgfn
äippäliini1985 kirjoitti:
Miten sitten lapselle olisi paras kertoa, että isä ei halua olla yhteydessä lapseensa? Lapseni on kohta 2-vuotias, ja mietityttää mitä sanon hänelle, kun hän ensimmäisen kerran kysyy isästään? Isä ei ole edes nähnyt lastaan koskaan.
lapselle että isi on vaikka hyvin sairas eikä pysty sen takia nähdä lastaan ja ei halua että lapsi näkee hänet siinä kunnossa. silloin tavallaan puhut totta lapselle, koskä isä joka ei halua olla lapsensa kanssa tekemisissä, on sairas. saman voi myös kertoa lapsille äidistä joka ei halua olla tekemisissä lapsensa kanssa.
- ggggggg
kertoo lapsille toduuden? kirjoitti:
Vähemmän se sattuu kuin se että valhehtelisit vuositolkulla. Isä nyt on kiireinen eikä enää ehdi,tulee joskus...!! Vaikka äiti tietää ettei isä tule koskaan! Eikä isä välitä enää koskaan! Eikä isä halua osallistua lasten elämään ei myöskään rahallisestikaan.
Itse olen selvinnyt sen tähden hyvin, koska sanoin toduuden. Nyt ei tarvi puolustella sanomisia, tai keksiä lisävalheita, eikä antaa uusia tyhjiä lupauksia.
Jos jonkun asia pitää korjata, se on mies itse. Mutta tuskin kykenee ja kehtaa. Jos ei ole miesta huoletimaan omista lapsistaan niin vika ei ole minun. Itse saa tulla asiansa selvittämään, jos on miestä siihen.kahdella tavalla. Miltäpä sinusta tuntuisi jos oma äitis paukauttais sulle päin naamaa että isä hylkäsi sinut toisen naisen joka on SINUA tärkeempi. Mietippä sitä. Vai olisko pehmeempi lasku jos selittäisit asian pikkasen peheemmin. Katkerat ihmiset lietsoo vihansa omiin lapsiin ja lapset siitä kärsivät. Myöhemmin myös oivaltavat miten asiat on.
- Pera Teutti
niin surullisen väärin! kirjoitti:
"Alussa ikävöivät hirveesti mutta ymmärsivät kun kerroin ihan suoraan, että isä hylkäsi heidät toisen naisen takia, joka on MEITÄ tärkeempi. Ei siinä siten montaa kuukautta menny kun hyväksyttiin asia, että isälle on joku muu tärkeempi kuin ME. "
Tässä kuningasesimerkki kauheasta äidistä. Hän puhuu lapsille, että isä jätti nämä, vaikka tämä todellisuudessa halusi vain eroon vaimostaan.
Moneen kertaan on todettu, että näitä lapsia käy valtavasti sääliksi. Kauheinta maailmassa on manipuloida omia lapsiaan näiden isää vastaan.
Toivon, että tuo hirviö joskus ymmärtää pyytää lapsiltaan vilpittömästi anteeksi. Tosin niitä tuhoja ei katumalla kovin helposti paranneta. Surullista.Juuri näin. Äiti ja isä ovat eronneet, mutta äiti puhuu lapselle vääristellen että isä jätti NÄMÄ.
En tunne yhtään isää joka olisi hylännyt lapsensa vaikka on hylännyt naisen jonka kanssa ei jaksa ja voi enää elää. Heidän tuskansa on suuri jos lasten äiti on onnistunut sähläämään asiat niin että isät eivät tapaa lastaan/lapsiaan. Ja vielä suuremmaksi tuska tulee siitä että lasten äiti VÄÄRISTELEE totuutta ja kertoo viattomille lapsille satuja isästään ja tilanteesta.'
Jos parisuhde muuttuu sietämättömäksi ja ero on väistämätön, ei se ole lapsi joka eroaa vanhemmistaan. Ei lapsi eroa koskaan isästään tai äidistään vaikka olosuhteiden vuoksi ei enää asukaan samassa taloudessa samaan aikaan molempien kanssa. Tämä unohtuu monilta naisilta jotka raivon vallassa kostavat exälleen käyttämällä lapsiaan välikappaleina. Riistävät lapsilta oikeuden ja mahdollisuuden omaan vanhempaan. Onko se rakkautta LASTA kohtaan? Ei todellakaan, vaan itsekkyyttä, kostonhalua, vallankäyttöä yms. ala-arvoista ei aikuisen ihmisen käytöstä. - oletteko helppoja
surullinen(kö) kirjoitti:
olen miettinyt samaa asiaa.. oma poikani on tosin vasta 1kk vanha, mutta kyllä kovin haluaisin että hänen oikea isänsä haluaisi pojan edes kerran nähdä. Mutta toisaalta ketään ei voi pakottaa, ja että henkinensitoutuminen isyydessä on minusta tärkeämpää kuin se biologinen.
hyviksenne ? Ei sitten tule mieleen olla äijän kanssa pidempään, että näkee onko siitä pitempiaikaiseksikin mieheksi tai lapselle isäksi. Haarukset vaan auki kun joku vonkaa ?
- vaikuttaa
Olen jo yli parikymppinen reilusti ja ennen kun vanhemmat erosivat virallisesti, oli faija fyysisesti paljon poissa kun teki reissuhommia. Silloinkaan kun kotona oli, ei voi sanoa että olis ollu isä. Pikemminkin vaan joku mies joka tulee ja menee ja tuhoaa. Joi, hakkas äitiä, huoras pitkin kyliä jne. Kok ilmapiiri aina muuttui jännittyneeksi kun se mies tuli kotiin.
Vuosia näin kuitenkin jatkui, ennenkuin vanhemmat erosivat "oikeasti". Eipä ukkoa pali pentunsa kiinnostanut, ei ekan avioliittonsa eikä tämänkään johon minä valitettavasti synnyin.
Olen kuullut että mä olen ollut se jolla yritettiin pelastaa avioliitto. Voi vittu joo. hularious!!
Se mies ei tehnyt koskaan mulle henk.koht. pahaa, ainoastaan äidille ja muille sisaruksilleni henkistä väkivaltaa. Ainakuitenkin antoi ymmärtää kuinka lapset ovat pilanneet hänen elämänsä. Joo-o.
Mä oon sitä mieltä, että parempi ilman isää, kuin huonon isän kanssa.
Aina typeränä vannoin etten koskaan ota isäni kaltaista miestä jne. Voi voi. Kyllä taas niin väärässä olen silloin ollut. Kaksi eroa kokeneena juuri siksi, koska vedän isäni kaltaisia miehiä puoleeni. Etsin lohdutusta ja turvaa vanhemmista miehistä, haluan niiltä ja muiltakin mieheiltä hyväksyntää ja rakkautta.
Nyt vasta nykyisessä suhteessani olen ns. rikkonut rajoja ja ottanut aivan erilaisen miehen kuin koskaan ennen. Ja ekaa kertaa elämässäni taidan olla aidosti rakastunut.
Että semmosta. - moitteet saanut
Meillä eron jälkeen isä tapasi lapsiaan säännöllisesti. Lapset eivät aina halunneet mennä, mutta yhdessä tuumin isän kanssa pakotimme.
Nyt ovat molemmat aikuisia ja ovat todella vihaisia minulle: miksi pakotit. Huono äiti. (kumpikaan ei käy enää isällään) - pohjoislapista
Kysytko omien lastesi takia ? Minka ikaisia ovat lapsesi ? Isan menettaminen on varmaan ihan eri asia eri ikaisille lapsille. Jos vauva tai ihan pikkulapsi menettaa isan niin tuskin kovin suuri haitta, paitsi jos aiti tekee siita ongelman. Tarina on ihan toinen jos lapsella on ollut isa vaikka 8 vuotta ja sit yhtakkia isa haipyy. Ja parille kirjoittajalle tiedoksi: On olemassa sellaisiakin isia jotka haluavat paasta eroon omista lapsistaan, ei ainoastaan siita lasten aidista. On sellaisiakin isia jotka on valmis tapailemaan ex vaimoa eli lasten aitia mutta ne kakarat ei kiinnosta.
- lapsiakin
jotka eivät halua tavata isäänsä syystä tai toisesta? Miksi puhut vain, että joku "ei anna tavata"?
- minäja me
Tässä herättelen löytämääni aikoja sitten aloitettua keskustelua näistä "isättömistä lapsista" Onhan s niin että kaikilla meillä on se isä, missä se sitten on , on toinen asia. Mun mies jätti mut ja lapsen ihan kirjaimellisesti,ei kenenkään naisen takia vaan otti ja tappo itsensä vähän aikaa sitten. Kyllä on ollut rankkaa ikävöidessä ja surressa, mutta kaiken huippuna mietinkin miten meidän kohta 3 vuotta täyttävä lapsi alkaa tätä asiaa kohtaamaan. Hän tietää että isi ei enään tule ja on taivaassa, mutta se onkin sitten siinä. Me oltiin oltu 6 vuotta yhdessä ja erottiin järjellisistä syistä pariviikkoa ennen kuin hän teki mitä teki, eli oli lapsen elämässä aina synnytys salista lähtien. Eli ero ei tullut rakkauden loputtua vaan äidinrakkaudesta suojella lasta masentuneelta ja äkkipikaiselta tunnehäiriöiseltä ihmiseltä jolla oli itsellään rankka lapsuus. Yhdessä päätettiinkin että näin oli parempi,mutta sitten hän menettikin elämänhalunsa paskojen mielialalääkkeiden ansiosta. Tai no ainakin mä oon näin aatellut.
Joku jo sanoikin että parempi ettei oo sitä isää kuin että on sellainen isä joka on itse niin vammanen mieleltään,ettei ajattele kuin itseään ja mahdollisesti niitä uusia naisia ja uusia lapsia. Onhan se niin,tai ainakin kun katson kaverin lasta, jolla olisi se isä, mutta ei kuitenkaan ole niin pahaa jälkeä on lapsen mieleen saanut aikaseksi. Meidän tapauksessa haluan vain,että lapseni muistaa sen isänsä hyvänä isänä, mitä hän yrittikin parhaansa mukaan ollakkin, mutta se miten kerron myöhemmin mitä isille kävi on edessä ja sitä täytyykin sitten miettiä. Ja kun valehdella en aijo.
Että semmoisen tempun teki...;.(
- Onnelliset ilman isää
lapset kaipasi, kun olis isä siinä aina päivittäin ja illalla tekivät yhdessä aina jotain kivaa. Kun sitten isä lähtee, eikä ole siinä enää kun muutaman kerran vuodesssa, jos sitäkään, niin alussa se on kamalaa. Mutta miehet helposti unohtaa lapset helpommin varmaan kuin äidit. Ainakaan itse en siihen pystyisi. No meillä ei ole isää ollut vuosiin, joten se on meillä kuin vanha mollamaija, heitetty nurkkaan, unohduksiin. Niin se mies meillekin teki.
- Kelomökki
Hyvin usein puhutaan siitä, että äiti (yleensä) "ei anna isän tavata lapsia". Onko kuitenkaan asia niin? Eikö todellakaan ole mahdollista, että biologinen vanhempi ei rakasta lastaan? Mielestäni vanhemmuuteen tarvitaan nimenomaan tunneside ja jos sitä ei synny on hyvin mahdollista, että lapsen ja vanhemman välinen tunne jää ontoksi.
Itse olen kasvanut alkoholistiperheessä ja isäni on jäänyt minulle tuntemattomaksi, vaikka samassa talossa asuimmekin n. 17 vuotta. Kasvuympäristö oli hyvin tunne köyhä ja elimme aina viikko kerrallaan peläten uutta viikonloppua ja minä päivänä viikolla sen juhlistaminen alkaisi. En edes pysynyt laskuissa mukana kuinka monta kertaa isä ajoi perheen ulos "talostaan" ja uhkaili aina jos millä. Lapsena toivoin isän kuolemaa. Isäni on edelleen elossa ja ryyppääminen jatkuu (yli 40 vuoden ajan). Aikuisena kuitenkin ymmärrän jo jokaisen kantavan vastuunsa omasta elämästään ja ainakin pelko on siirtynyt säälin tieltä.
Nyt omat lapseni tapaavat niin usein isäänsä kuin mahdollista. Ajoittain on tosin tullut kausia, jolloin isä on perunut tapaamisia, mutta tällä hetkellä tapaavat n. joka toinen vkonloppu. Toivoisin, että he tapaisivat useammin, mutta isälle ei kuulemma sovi. Yritän pitää lasten nähden tunteeni kurissa, vaikka vaikeaa se onkin (vielä viiden vuodenkin jälkeen). Isän uudesta perheestä lapset puhuvat toisinaan ja vastailen niin normaalisti kuin kykenen, mutta näkemään en heitä pysty. Sekin on jossain vaiheessa edessä lasten juhlissa mikäli niihin osallistuvat. - katy77
Mun vanhin lapsi ei ole nähnyt isäänsä kuin muutaman kerran eikä asia tunnu vaivaavan mitenkään - voihan se olla, että lapsi ei vain halua puhua niistä tunteista enkä itse ole mitään huomannut vaikka toki olen joskus asiasta yrittänyt jutella. Ja ehkä se on vähän niin, että sellaista mitä ei ole koskaan ollut ei osaa kaivata. Keskimmäinen lapsi taas selvästi kärsii siitä, että ei pääse isänsä luokse esim. viikonloppuisin. Ja kyse ei tosiaan ole siitä ettenkö minä päästäisi...
- kyllä kärsii
Kyllä minun lapseni puhuu usein siitä että "miksi hänellä ei ole kilttiä isiä" ja on kateellinen niille lapsille jotka elävät ydinperheessä. En ole missään vaiheessa puhunut tilanteestamme negatiivisesti ja siten iskostanut lapsen päähän tuota katkeruutta vaan hän on ihan itse sen hiffannut.
Ja tiedoksi niille jotka aikovat haukkua minua tilanteesta: isä pahoinpiteli lasta, jonka vuoksi erosimme ja jonka vuoksi hän ei myöskään tapaa häntä. Ei halua, eikä lapsikaan halua. Eikä sos.viranomaiset anna tavata ilman valvontaa.- meitsilääääin
Kyllähän sitä tietty pärjää yksin lapsen kanssa.Mut mitenkäs,onko teillä sitten miestä (ei siis lapsen isää) joka vähän täyttäs sitä elämää ja antaa lapselle sen mallin?Eihän sen tartte olla ihan biolokinen isä vaan isähahmo.mut "suostuuko" yleensä nykyajan miehet hyppäämään yh äitin elämään niinku olemaan mies sille naiselle ja rakastaa sitä ns "isätöntä lasta" kuin omaansa?Aatteleekohan miiehet yh äiteistä joilla ei tod oo sitä isää lapsellaan,et ne ettis sitä korviketta?Kuulostaako hieman pöhkölle nää mun kelailut...öööö...jOO!
- Neljän lapsen äiti
ei tietoisesti kaipaa sellaista, mitä ei ole ja mitä ei aivan välttämättä tarvitse. Sen tyhjiön se silti jättää ja se oireilee eri ihmisillä eri tavoilla. Jotkut selviävät siitä hyvin tai ainakin niin, ettei se näy päälle. Toiset alkavat etsiä sitä kadotettua isäänsä keinolla millä hyvänsä ja jotkut ryhtyvät aivan epätoivoisiin tekoihin sen suhteen. Jotkut ottavat puuttuvaksi isähahmokseen jonkun miehen, jonka kanssa ajautuu suhteeseen ja jonka antaa hallita itseään jne. Lopputulosta on vaikea arvata.
Ei tietenkään vanhempien jatkuva tappelu, ryyppäävä tai väkivaltainen isä tms ole myöskään hyvä, joten joskus isättömyys on mahdollisista vaihtoehdoista se paras.- Isättömiä on paljon
että mies jättäälapset varsin varhain, hyvin pieninä, jolloin lapset ei tajuu vielä että isä pitäisi olla heidän elämässään. Silloin kun isä poistuu pienten lastensa elämästä, lasten on helpompi unohtaa että isä. Jos 3 ja sitä vanhempana isä lähtee, se on lapsen jo vaikeempi hyväksyy.
Se mitä ei ole, ei sitä kaipaakaan. Lapset oppii että isän kuuluukin asua muualla, ja tapilee heitä silloin tällöin, tai ei ollenkaan. - Inhimilliyys on usein hukassa
muistikuva isästä on huono ja siihen liittyy pelkoa, väkivaltaa tms niin ei lapsi sellaista miestä kaipaa ja sama pätee äitiinkin. Kaikki äidin eivät ole pullantuoksuisia rakastavai äitejä...
Mutta jokainen ihminen kokee asiat yksilöllisesti. Lapsi osaa olla ja jaksaa olla lojaali molempia vanhempiaan kohtaan ihmeen pitkälle. Niin sanovat monet jotka työskentelevät mm lastensuojelun piirissä.
Toisen vanhemman yksi tehtävä on edistää lasten ja sen puuttuvan vanhemman välistä yhteydenpitoa. Ei karkottaa tai eristää, vaikka se toinen olisi juoppo tms... Hän on kuitenkin samanarvoinen ihmisenä ja vanhempana.
Ihminen alkaa jossain vaiheessa rakentaa palapelin puuttuvaa osaa ja huomaa, että yksi pala puuttuu, eikä ole kokonainen ihminen ennen kuin on selvittänyt juurensa ja jos mahdollista tavannut, ainakin osaa sitä sukua, johon ei ole ollut tietoa eikä yhteyttä. Kummasti se vaan vaikuttaa identiteetin kehitykseen vaikka kuin kieltäisi ettei välitä. Luepa kirja: Kenen lapsi, niin olet viisaampi. - Isällä on merkitystä
Isättömiä on paljon kirjoitti:
että mies jättäälapset varsin varhain, hyvin pieninä, jolloin lapset ei tajuu vielä että isä pitäisi olla heidän elämässään. Silloin kun isä poistuu pienten lastensa elämästä, lasten on helpompi unohtaa että isä. Jos 3 ja sitä vanhempana isä lähtee, se on lapsen jo vaikeempi hyväksyy.
Se mitä ei ole, ei sitä kaipaakaan. Lapset oppii että isän kuuluukin asua muualla, ja tapilee heitä silloin tällöin, tai ei ollenkaan.Sitä mitä ei ole, ei sitä kaipaakaan! Ei pidä paikkaansa. Tyttäreni syntymän jälkeen isä päätti lähteä, etsimään uutta elämää. Jäin parinpäivän ikäisen lapseni kanssa yksin. Kun tyttäreni oli 1v loppui äitiyslomani ja anoin hänelle päiväkodista hoitopaikan. Tyttäreni oli 2v, kun hän ensimäisen kerran kysyi; miksi minulla ei ole isää, joka hakisi hänet hoidosta?
Yritin lapselleni seittää, miksi isä ei asu kanssamme. En kertonut hänen isästä mitään pahaa.
Tyttären ikävä isään kasvoi vuosien lisääntyessä. Hän oli kateellinen päiväkotikavereilleen, joita isät hakivat. Isänpäiväkortti tehtiin pappalle ja silloin tytär itkien kaipasi isää. Tyttäreni ollessa 5v tutustuin mieheen, jonka kanssa menin naimisiin ja tyttäreni sukunimikin vaihdettiin samaksi, olimme perhe.
Tyttärein leikki pihalla toisten lasten kanssa. Hän huuti kovalla äänellä: ISKÄÄ! Kun mieheni meni katsomaan ikkunasta, mitä hätänä, niin tyttäreni selitti ylpeänä leikkikavereilleen: Katsokaa, tuo on mun ISKÄ!
Tyttäreni biologinen isä ei pitänyt meihin mitään yhteyttä, enkä edes tiennyt minne hän oli mennyt.
Kuinka ollakaan, kerran hän päätti tulla katsomaan tytärtään (7v). Tyttäreni meni avaamaan oven ja kun sanoin, että tulija on sinun oikea isä, tuumasi tyttärein: Tiedän, että ole minun oikea isä, mutta äiti on mennyt naimisiin ja minulla on uusi iskä, joka rakastaa minua. Mitäpä siihen oli biologisella isällä enää sanomista, hän poistui paikalta.
- nähnyt
sekä isä että äiti.
Se, että jotkut äidit ovat kusipäisiä kun estävät lasten isiä osallistumasta lapsen elämään, on valitettavaa.- Dora Lee
ja se että jotkut kusipää-isät eivät tapaa lapsiaan on myös valitettavaa. Arvaapa kumpia kusipäitä on enemmän?
- Et tiedä mistä puhut
Jooh, kai se olisi sitten parempi antaa lapset uopottelevalle narkkarille aina silloin kun häntä huvittaa tekeytyä isäksi? Katuojako on sitten hyvä paikka tavata lapsia? Minunko pitää huolehtia sitten tapaamisen kustannuksista? Jopa tuon juopon narkkarin "tarpeista" tapaamisen ajan? Minunko pitää antaa periksi ja altistaa lapset päihteille, väkivallalle ja heitteillejätölle?
Sekö sitten olisi lapsen etu?- ääripäitä on..
asian mustavalkoiseksi? Kyllä jokainen tajuaa että silloin kun on kyse ääripään ihmisestä on eri käytäntö tai käytännöt. Oli asia kuin asia joku vetää aina ääripään esiin ja sen kun jokainen tajuaa.
Olet kai kuullut, että jopa narkkaritkin/väkivaltaiset ovat päässeet valvottuihin tapaamisiin ja niitä järjestetään. Sellainen tapahtui tuttavapiirissäkin kun asuin edellisellä paikkakunnalla. - hellanlettas :0
sä otat juopon miehen ? Tai narkkarin. Ei voi tulla ihan puun takaa ?
- Vihaksi pistää
lapset, jotka tarvii paljon aikuisen apua kaikessa, ja jatkuvaa seurantaa. MUTTA kunl apset kasvaa ja ovat teinejä ja jopa vanhempia, niinkas kas, sitten miehen kiinnostus herää. Silloin ei tarvi huolehtia ja vahtia lapsia,kun ovat aikuisia.
Näin kävi meille. Miehs jätti lapset pieninä, mutta kun nyt ovat yli 18 v niin kyllä seura kelpaa, kun ei tarvi maksaa eikä hoitaa lapsista mitää. Kiva kiva.- meaea
Onhan noita tapauksia,joko äiti ei anna tai isä ei halua tai sit voi olla muitakin syitä, joihin liittyy lapsen turvallisuus. Mun lapsi jäi isättömäks vähänaikaa sitten kun isä kuoli ja nyt lapsi 3v. Et Se kyl pistää vihaks jos lapsi ei nää isää isän väliinpitämättömyyden takia tai sit jos äippä vaan päättää ehkä katkerana ettei isä saa nähä lasta, ja kun ne vanhemmat ovat ELOSSA täällä maan päällä. Ihan kauheeta!
- löl,kmjnhbgvfghjk
ne pienet lapset joita ei kiinnosta oma isänsä kun äiti ajattelee lapsen parasta ja sanoo lapsille ettei ole pakko mennä isän luo jos ei halua, mutta sitten kun teini ikä alkaa ja äiti ei pystykkään enää toteuttamaan lastan haluja, niin kylläpäs kummasti alkaa se lasten kiinnostus isää kohtaan kasvamaan, ja kun isä sitten kieltäytyy, lapsen etua ajatellen, antamasta sitä lapsilleen mitä äiti ei olevinaan pystynyt, niin taas se isä on se paha ja kelvoton.
- Jos toista vanhempaa ei ole
Jos lapsi ei halua tavata toista vanhempaa josta on vieraantunut niin laitetaanko sekin sen vanhemman syyksi joka on lapsen elämässä aina läsnä eikä mikään vieraileva silloin tällöin tuttavuus?
Omat ogelmansa ja tyhjiöt ovat jokaisen päässä riippumatta onko ydin tai yh perheestä. Ei kannata halveksia ketään. Minun tapauksessani oli ihan oikein ettei äitini antanut minua isälleni koska hän oli vastuuton. Kerran antoi ja jouduin istumaan kaljakuppilassa. Onko sekään ihan oikein?
Tuskin elämä onkaan helpoksi tarkoitettukaan riippumatta millaisesta perheyksiköstä sitten tuleekaan. Yksi rakastava vanhempikin riittä lapselle kuin se että vanhempia on useampia ja kukaan ei välitä muuta kuin itsestään tai kulisseista. Muistan koulussa jotuneeni ydinperheen kasvatin hampaisiin kun hänellä oli ilmeisesti todella paha olo. Vanhemmilta ei rakkautta riittänyt jälkeläistään kohtaan ja paha olo täytyi johonkin purkaa. Nyt aikuisena yh perheen kasvattina jaksan auttaa ydinperheessä kasvanutta miestäni, hän on ydinperheestä jossa ei puhuttu koskaan mitään. Ongelmat ratkottiin sillä vanhanaikaisella mykkäkoululla. Heillä äiti saattoi olla viikonkin puhumatta miehelleen mikä on jo henkistä väkivaltaa. Aluksi miehenikin koitti samaa kaavaa ja olin ihan ymmälläni koska en ollut sellaisiin tottunut.
Me kaksi vajavaista ihmistä ydin ja yh perheen kasvattia olemme kiintyneet toisiimme kahdenkymmenen vuoden aikana niin ettemme pääse koskaan eroon toisistamme eikä halujakaan siihen. Lapsia en halua, eikä se johdu lapsuudestani sillä se oli onnellinen maaseudulla. Minulla ei vaan ole tarve tehdä mitään pakko lasta kun en lapsista välitä pätkääkään. On sekin kummallista huomata kun jotkut luokittelevat heti ettei saa lasta kun ei sitä todellisuudessa halua. Välillä turhaudun ja tylsistyn mutta lapsi ei ole ratkaisu ongelmiin mitä useimmat kuvittelevat. - "isätön lapsi"
Itse en ole ikinä nähnytkään isääni, en edes kuvista. Sain vasta pari vuotta sitten tietää hänen nimensäkin, vahingossa tosin, kun äiti oli jättänyt jotain papereita pöydälle lojumaan. Nosti muuten noista papereiden "penkomisesta" hirveän mekkalan, mutta hei, eikö mulla nyt kuitenkin ole OIKEUS tietää edes jotain isästäni?
Mutta asiaan, vaikka en ole isääni koskaan nähnytkään, asia kaivertaa minua silti. Ihan sama vaikka mun isä ois joku alkoholisoitunut hakkaajapaska, haluaisin vain jotain konkreettisia tosidteita siitä, että mullakin on jossain isä.
En tiedä miten muut "isättömät" suhtautuu näihin asioihin. Mun äiti luulee ettei tämä asia vaivaa minua ollenkaan, mutta tosiasiassa mietin isää lähes nykyään päivittäin. Sattuu vielä enemmän kun en tiedä kuka se on.
Jättäkää mieluummin ne lapset hankkimatta, jos tilanne on sellainen ettei toinen vanhemmista ole valmis sitoutumaan siihen lapseen.- Isän tyttö
Äitini on niitä ihmisiä, joka ei kestä myöntää omia puutteitaan, heikkouksiaan tai virheitään. Tämä kyvyttömyys on aiheuttanut sen, että hän on luonut oman todellisuutensa, jossa kaikki ikävät asiat aiheutuvat aina muista ihmisistä.
Suuren osan elämääni hän on selittänyt kaiken varsinkin isäni syyksi. Luultavasti häntä kylvää jonkun tason syyllisyys, jonka hiljentäminen edellyttää isän parjaamista.
Äitini on aina verrannut minua isääni: "Olet ihan kuin isäsi". Luonnollisesti kommenttia ei koskaan ole esitetty positiivisena. Se on esitetty silloin, kun mielipiteeni eivät ole olleet linjassa äitini mielipiteiden kanssa.
Pitkään olin hyvin loukkaantunut kommentista, sillä muistikuva isästäni oli täysin värjääntynyt äidin kertomusten kautta. Vasta nyt aikuisena kyseenalaistin äitini kertomukset ja aloin penkoa omia muistojani isästä.
Isäni oli älykäs, herkkä, lapsellinen, vastuuton, itsekeskeinen ja huumorintajuinen. Täysin vastakohta äidilleni, joka on syyllistävä, vastuuntuntoinen, kaunainen, omahyväinen ja äärimmäisen ikävä ihminen. Ei ihme, ettei heidän suhteensa toiminut - sääli että kumpikaan ei tajunnut poistua siitä ajoissa.
Nyt olen ylpeä siitä, että olen isäni tytär. Olen myös vihainen äidilleni siitä, että hän uhrasi minun isäsuhteeni oman oikeassaolemisensa alttarille. En vihaa äitiäni, mutta myönnän, että ihmisenä en arvosta häntä kovinkaan korkealle. - Isän tyttö
Isän tyttö kirjoitti:
Äitini on niitä ihmisiä, joka ei kestä myöntää omia puutteitaan, heikkouksiaan tai virheitään. Tämä kyvyttömyys on aiheuttanut sen, että hän on luonut oman todellisuutensa, jossa kaikki ikävät asiat aiheutuvat aina muista ihmisistä.
Suuren osan elämääni hän on selittänyt kaiken varsinkin isäni syyksi. Luultavasti häntä kylvää jonkun tason syyllisyys, jonka hiljentäminen edellyttää isän parjaamista.
Äitini on aina verrannut minua isääni: "Olet ihan kuin isäsi". Luonnollisesti kommenttia ei koskaan ole esitetty positiivisena. Se on esitetty silloin, kun mielipiteeni eivät ole olleet linjassa äitini mielipiteiden kanssa.
Pitkään olin hyvin loukkaantunut kommentista, sillä muistikuva isästäni oli täysin värjääntynyt äidin kertomusten kautta. Vasta nyt aikuisena kyseenalaistin äitini kertomukset ja aloin penkoa omia muistojani isästä.
Isäni oli älykäs, herkkä, lapsellinen, vastuuton, itsekeskeinen ja huumorintajuinen. Täysin vastakohta äidilleni, joka on syyllistävä, vastuuntuntoinen, kaunainen, omahyväinen ja äärimmäisen ikävä ihminen. Ei ihme, ettei heidän suhteensa toiminut - sääli että kumpikaan ei tajunnut poistua siitä ajoissa.
Nyt olen ylpeä siitä, että olen isäni tytär. Olen myös vihainen äidilleni siitä, että hän uhrasi minun isäsuhteeni oman oikeassaolemisensa alttarille. En vihaa äitiäni, mutta myönnän, että ihmisenä en arvosta häntä kovinkaan korkealle.Oleellinen osa kirjoitustani unohtui:
Miten isättömyys tai isän häpeäminen minuun vaikutti?
Häpesin tietysti itsessäni niitä piirteitä, jotka olin perinyt isältäni. Masennuin ja yritin itsemurhaa. Selvisin kuitenkin, ja nyt ymmärrän, kuinka pahaa ihmisen persoonallisuuden kehitykselle tekee se, että toista hänen vanhemmistaan parjataan päivittäin.
Lapsella on kuitenkin puoliksi kummankin vanhempansa perimä. Jos puolet hänestä on ns. "pahaa", on selvää ettei lapsi opi hyväksymään ja rakastamaan itseään.
- ghghghghghghghg
...oman tarinani. Vanhempani erosivat kun olin 6 vuotias pikku tyttönen. Jäi erossa isälle. Muistikuvia minulla ei enää paljon äidistä ole. Äiti ei halunnut olla enää osallinen minun elämässäni. Näin minulle asia on ainakin ilmaistu. Todellista totuutta tosin en vieläkään tiedä koska isä on aina kieltäytynyt puhumasta äidistä. Syvä katkeruus äitiä kohtaan paistaa läpi ja on aina paistanut koko elämäni ajan. Nyt olen 40 vuotias. Yhden kerran olen ottanut äitiin yhteyttä ollessani pari kymppinen. Äidillä oli kiire silloin eikä kerinnyt minun kanssa juttelemaan. Kielsi jyrkästi etteikö olisi halunnut nähdä minua vielä eron jälkeen, lupasi ottaa myöhemmin yhteyttä minuun. Pari kymmentä vuotta olen nyt sitä odotellut tuloksetta. Lapsuudessa/nuoruudessa en pahemmin äitiä miettinyt. En osannut sitä kaivata. Nyt vanhempana ja viisaampana huomaan miten paljon ihmisen elämään vaikuttaa äidin poissaolo ja tämä tietämättömyys asioihin. Koskaan minulla ei ollut kunnollista äidin korviketta jolle olisin voinut puhua tyttöjen pikku ongelmista tms....isälle niistä ei välttämättä puhuta, saati kavereille. Ne on vaan pyyhitty tiukasti takaraivoon ja siellä ne ovat vielä tänäkin päivänä ikävä kyllä. Äiti tulee vastaan melkein päivittäin kaupungilla tai kaupassa mutta kun katseet kohtaavat kääntää hän päätään pois. Paljon on avoimia kysyyksiä mutta ei ketään keneltä niitä kysyisin. Miettikääpä miten tälläinen hylkääminen vaikuttaa ihmiseen. Ei sitä välttämättä vielä lapsena huomaa, mutta siinä vaiheessa kun lapsesta kehittyy aikuinen ja pitäisi alkaa omaa pesää laittamaan tulokset ovat kyllä huomattavissa kaiken aikaa. Toiset toistaa vanhempien virheitä ja ottavat vanhemmistaan sen rooliesimerkin. Luojalle kiitos etten ole omiin lapsiini peilannut äitini käytöstä vaan kivisen tien kulkeneena voin hyvillä mielin todeta että olen jotain elämästä sentään oppinut. Älkää ihmiset tapelko lapsistanne vaan tunnistakaa paikkanne lapsen elämässä. Lapsella on vain yksi isä ja yksi äiti. Kukaan ei voi niitä korvata. Ei edes se äiti/isäpuoli. On helvetin raskasta kantaa tälläistä taakkaa harteilla kun kukaan ei suostu asiasta puhumaan ja omien päätelmien kautta joudun vaan surullisena toteamaan että oma äitini on vaan julmasti hyljännyt lapsensa. Pienintäkään muistikuvaa minulla ei ole että äiti olisi edes yrittänyt pitää yhteyttä. Sisaruksiakin minulla kuulemma on mutta koskaan niitä en ole tavannut saatika edes kasvot tunnistaisin vaikka samassa kaupungissa asumme.
- Nimine
Jos äitisi sinua tytärtään välttelee niin onhan varma merkki että asia on hänellekin yhä vaikea.
Entäpä sisaresi, ovatko jo aikuisia ja voisitko jotain kautta saada selville olisivatko halukkaita tapaamiseen. Isäsi ja äitisi tarina kun kuuluu jo menneisyyteen, johon ei kukaan enää voi vaikuttaa, niin ehkä seuraava polvi tai sitä seuraava voisivat tavata ja miettiä olisiko mitään syytä ystävystyä paitsi yhteiset geenit.
Toisaalta olet oman perheesi osannut kasvattaa toistamatta vanhempiesi virhettä. Voit olla ylpeä ja kiitos kuuluu henkilökohtaisesti sinulle kun olet tietoisesti työstänyt asiaa etkä ole ottanut malleja vanhempiesi erotyylistä. - mmm333
Nimine kirjoitti:
Jos äitisi sinua tytärtään välttelee niin onhan varma merkki että asia on hänellekin yhä vaikea.
Entäpä sisaresi, ovatko jo aikuisia ja voisitko jotain kautta saada selville olisivatko halukkaita tapaamiseen. Isäsi ja äitisi tarina kun kuuluu jo menneisyyteen, johon ei kukaan enää voi vaikuttaa, niin ehkä seuraava polvi tai sitä seuraava voisivat tavata ja miettiä olisiko mitään syytä ystävystyä paitsi yhteiset geenit.
Toisaalta olet oman perheesi osannut kasvattaa toistamatta vanhempiesi virhettä. Voit olla ylpeä ja kiitos kuuluu henkilökohtaisesti sinulle kun olet tietoisesti työstänyt asiaa etkä ole ottanut malleja vanhempiesi erotyylistä.Isyyttä ei voi ulkoistaa
Merja Vanhanen on huolissaan pojista, etenkin 15-16-vuotiaista. Hänen mielestään isyys - ja kouluopetus - kaipaavat kunnon ravistelua.
"Isyyttä ei voi ulkoistaa. Miehen malli ei löydy Facebookista tai netistä. Se tulee elävästä elämästä ja löytyy yleensä lähipiiristä. Pojat tarvitsevat miehen mallin. Sen voi isän lisäksi antaa isoisä, eno, setä, isäpuoli tai opettaja", Vanhanen sanoo.
Isän tai miehen mallin ei tarvitse olla täydellinen. Pojat - tulevat isät - tarvitsevat ennen muuta miehistä läsnäoloa ja tukea arkipäivässä, esimerkin antajaa ja rajojen asettajaa. Äiti ei yksin riitä.
"Mallioppiminen vaatii isältä rohkeutta antaa lapselle paitsi aikaa myös toisenlaisia malleja. Miehet osoittavat omalla esimerkillään, miten pojat aikanaan suhtautuvat erilaisiin ihmisiin; kohtelevatko he naisia tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti, suhtautuvatko toisiin ihmisiin hyväksyen vai rasistisesti."
Kun Merja Vanhanen loppukesällä esitti toiveen, että isät viettäisivät enemmän aikaa poikiensa kanssa, iltapäivälehdet kirjoittivat hänen "ojentavan" entistä puolisoaan pääministeri Matti Vanhasta.
Tästä ei ollut kyse. "Viiden metrin tikullakaan en halua puhua ex-miehestä enkä omista perheasioista. Haluan puhua yleisellä tasolla. Asioista on suomalaisessa yhteiskunnassa voitava käydä keskustelua niin, ettei mielipiteistä heti yritetä tehdä vain myyvää lööppiä itse asia unohtaen." - oink oink
mmm333 kirjoitti:
Isyyttä ei voi ulkoistaa
Merja Vanhanen on huolissaan pojista, etenkin 15-16-vuotiaista. Hänen mielestään isyys - ja kouluopetus - kaipaavat kunnon ravistelua.
"Isyyttä ei voi ulkoistaa. Miehen malli ei löydy Facebookista tai netistä. Se tulee elävästä elämästä ja löytyy yleensä lähipiiristä. Pojat tarvitsevat miehen mallin. Sen voi isän lisäksi antaa isoisä, eno, setä, isäpuoli tai opettaja", Vanhanen sanoo.
Isän tai miehen mallin ei tarvitse olla täydellinen. Pojat - tulevat isät - tarvitsevat ennen muuta miehistä läsnäoloa ja tukea arkipäivässä, esimerkin antajaa ja rajojen asettajaa. Äiti ei yksin riitä.
"Mallioppiminen vaatii isältä rohkeutta antaa lapselle paitsi aikaa myös toisenlaisia malleja. Miehet osoittavat omalla esimerkillään, miten pojat aikanaan suhtautuvat erilaisiin ihmisiin; kohtelevatko he naisia tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti, suhtautuvatko toisiin ihmisiin hyväksyen vai rasistisesti."
Kun Merja Vanhanen loppukesällä esitti toiveen, että isät viettäisivät enemmän aikaa poikiensa kanssa, iltapäivälehdet kirjoittivat hänen "ojentavan" entistä puolisoaan pääministeri Matti Vanhasta.
Tästä ei ollut kyse. "Viiden metrin tikullakaan en halua puhua ex-miehestä enkä omista perheasioista. Haluan puhua yleisellä tasolla. Asioista on suomalaisessa yhteiskunnassa voitava käydä keskustelua niin, ettei mielipiteistä heti yritetä tehdä vain myyvää lööppiä itse asia unohtaen."tuli palstalle. Kyllähän täällä tilaa riittää. Isäpäivä joka päivä jokaiselle lapselle, jees.
- kerron
Mitä hyödyttää miettiä asiaa, jota ei voi muuttaa?
Jos etävanhempi ei halua tavata lastaan, ei häntä voi siihen pakottaa eikä siihen halveksuntakaan auta, päinvastoin. Ehkä keskustelulla ja tapaamisten myönteisten puolien kertomisella saataisiin parempia tuloksia.
Pieni osa lähivanhemmista on niin sekaisin eron jälkeen, että tapaamisten rajoittaminen olisi ikuista. Ja joskus lapsen kasvun ja kehityksen kannalta on parempikin, ettei etävanhempi tapaa lasta ilman valvontaa. Asioilla on puolensa.
Itse olen eroperheen lapsi, enkä kokenut koskaan lapsena jääneeni paitsi jostain ihanasta, enkä koe kasvaneeni kieroon tai tyhjiössä vaikken isääni tavannutkaan kuin puolen tusinaa kertaa vuodessa. Isoisä toimi miehenmallina minulle ja veljilleni ja meistä kaikista on kasvanut ihan normaaleja, tasapainoisia aikuisia.
Se, että isäni menehtyi hiukan päälle 50 vuotiaana oli minulle suuri menetys. Nyt aikuisena kaipaan häntä, olisi vallan hienoa jutella hänen kanssaan, kuulla hänen ajatuksiaan elämästään, historiastaan ja suvustaan. Nyt isän poissaolo tuntuu surulliselta. Myös siksi, ettei minulla ole antaa isoisää lapsilleni. Lapsena isä oli taka-alalla, äiti oli ruokkija ja se, joka tarkasti läksyt ja antoi puhtaat ja kuivat vaatteet päälle ja taas mentiin.
Oletko miettinyt, minkälaisessa tyhjiössä kehittyy lapsi, jonka molemmat vanhemmat ovat uraputkessa ja lapsi kasvaa ilman kummankaan vanhempansa läsnäoloa ja tukea. Yksinhuoltajan lapsella on ainakin yksi välittävä ja huolehtiva aikuinen.- Lillja
"Oletko miettinyt, minkälaisessa tyhjiössä kehittyy lapsi, jonka molemmat vanhemmat ovat uraputkessa ja lapsi kasvaa ilman kummankaan vanhempansa läsnäoloa ja tukea. Yksinhuoltajan lapsella on ainakin yksi välittävä ja huolehtiva aikuinen."
Aivan järjetön ja erioinen päätelmä. Se, että lapsi on yhden huoltajan varassa ei kerro vielä mitään sen yhden huoltajan huolehtimis- ja välittämiskyvyistä.
Yksinhuoltajakin voi olla uraputkessa tai muuten vain kyvytön huolehtimaan lapsensa tarpeista.
Miksi tällaisia turhia ja typeriä yleistyksiä tehdään? - että aloitus
Lillja kirjoitti:
"Oletko miettinyt, minkälaisessa tyhjiössä kehittyy lapsi, jonka molemmat vanhemmat ovat uraputkessa ja lapsi kasvaa ilman kummankaan vanhempansa läsnäoloa ja tukea. Yksinhuoltajan lapsella on ainakin yksi välittävä ja huolehtiva aikuinen."
Aivan järjetön ja erioinen päätelmä. Se, että lapsi on yhden huoltajan varassa ei kerro vielä mitään sen yhden huoltajan huolehtimis- ja välittämiskyvyistä.
Yksinhuoltajakin voi olla uraputkessa tai muuten vain kyvytön huolehtimaan lapsensa tarpeista.
Miksi tällaisia turhia ja typeriä yleistyksiä tehdään?oli yleistyksien pohjanoteeraus.
Miksi sinä vastaat, jos sinulla ei ollut mitään hyvää sanottavaa?
Etkö ole oppinut, ettei pelkällä negatiivisella palautteella pitkälle pötkitä. - Lillja
että aloitus kirjoitti:
oli yleistyksien pohjanoteeraus.
Miksi sinä vastaat, jos sinulla ei ollut mitään hyvää sanottavaa?
Etkö ole oppinut, ettei pelkällä negatiivisella palautteella pitkälle pötkitä.Jos minulla olisi jokin tarve "pötkiä pitkälle" sinun kanssasi, saattaisin haluta antaa palautetta typeräänkin kommenttiisi positiivisemmin.
Nyt on kuitenkin niin, että minulla ei ole mitään tarvetta "pötkiä" minnekään suhteesi ja siksi olen rehellinen ja kommentoin juuri niin kuin minusta tuntuu.
Kommenttisi oli typerä. Minusta on erikoista, että yrität typeryydellä oikaista alkuperäistä typeryyttä. Toimiiko se noin yleisesti ottaen elämässäsi? - kommentoimaan
Lillja kirjoitti:
Jos minulla olisi jokin tarve "pötkiä pitkälle" sinun kanssasi, saattaisin haluta antaa palautetta typeräänkin kommenttiisi positiivisemmin.
Nyt on kuitenkin niin, että minulla ei ole mitään tarvetta "pötkiä" minnekään suhteesi ja siksi olen rehellinen ja kommentoin juuri niin kuin minusta tuntuu.
Kommenttisi oli typerä. Minusta on erikoista, että yrität typeryydellä oikaista alkuperäistä typeryyttä. Toimiiko se noin yleisesti ottaen elämässäsi?aloitusta :)
- Lillja
kommentoimaan kirjoitti:
aloitusta :)
en tajunnut että tämä on sinun keskustelupalstasi, jolla sinä määräät, kuka saa kommentoida ja mitä ja miten.
My bad. - palstani,
Lillja kirjoitti:
en tajunnut että tämä on sinun keskustelupalstasi, jolla sinä määräät, kuka saa kommentoida ja mitä ja miten.
My bad.enkä ole määräillyt sinua, aika outoo jos niin kuvittelet. Sinä olet harhainen trolli, jolla ei ole aloitukseen mitään kommentoitavaa mutta roikut vastaajassa kuin herhiläinen pelkkää ilkeyttäsi.
Exäsi on varmasi maailman onnellisin ihminen.......................
- yh äiti+3vee
Oon 3-vuotiaan äiti. lapsi ei oo koskaan nähnyt isäänsä,en mäkään viimeisimmän tapaamisen jälkeen,jolloin lapsi siis sai alkunsa. maksaa elarit, nää asiat hoidimme tapaamatta toisiamme.
muutenkin kaikki "meidän" väliset asiat hoituu isän vanhempien kautta. isä ei kuulu elämäämme, mutta hänen muu perhe kyllä, itse pidän netin välityksellä perheeseen paljonkin yhteyttä mutta muuten nähään liian harvoin-ehkä kerran kahesti vuodessa- vaikka asumme lähellä.
isän perhe on mahtavaa ja rehellistä porukkaa. isää kohtaan mulla ei myöskään oo katkeruutta.
hänellä oli omat syynsä valita tää tie,uusi nainen ja "yllätys-lapsi" oli liian hankala paikka.
tapaa lapsen sitten jos joskus tahtoo, oon myös hänen perheensä kanssa puhunut että jos lapseni tahtoo hänet tavata vanhempana niin isä voidaan vaikka siihen pakottaa. ite en tätä tietysti toivo koska koville se ottaisi kaikille. mutta, lapsi on niin pieni ettei vielä kauheasti oo kysellyt, leikeissä on kyllä isät ja äidit ja puhuu luontevasti esim. kavereidensa isistä. kerran kysyi "missä isä?" ja silloin kerroin että perheitä on erilaisia ja meidän perheeseen kuuluu "*** ja äiti". se vastaus tyydytti.
aion vastaisuudessakin olla rehellinen,lapsen iän huomioon ottaen.
varmasti tuun kertomaan että pojan syntymä oli isälle kova yllätys ja hän asui jo silloin uuden tyttöystävänsä kanssa eikä tahtonut vielä tavata lastaan koska se olisi ollut kova paikka-kun ei tapaa lastaan niin sitä ei osaa konkreettisesti kaivatakaan. mutta hänen perhe on ja äiti, jotka kertoo kyllä kaiken mitä haluaa tietää, näytetään kuvia jotta näkee sen toisenkin puolen itestään.
ja myös hyvät puolet isästä kerron, en taho antaa hänestä kusipää kuvaa koska sitä hän ei yleisesti ole.
mielestäni tämä järjestely on toimiva. en väitä etteikö ongelmia tulis..voihan niitä tulla..en tiedä miten lapsi tulee reagoimaan ja kaipaamaan isäänsä. toivon vain että hän pystyis ymmärtämään.
ja miehen malleja hänen elämässään onneks on vaikka uutta miestä en ole rinnalleni löytänyt,enkä sen kummemmin ettinytkään, nyt keskityn ihan vain perhe-elämään :)- isäjaveli
ei tainnut olla vahinko, hahhah... Korkeintaan miehen lompsalle. Törkeä nainen.
- Unohdettu iskä
Omalla kohdallani. olen etäisä, olen saanut tavata poikaani harvoin, koska lähivanhempi ei halua, että olen lapseni kanssa missään tekemisissä.
Lähivanhemmalla on 3 lasta ja kaikilla eri-isät. Lähivanhempi on tahallan estänyt yhdenkään lapsen tapaamasta isäänsä.
Lapset ovat tottuneet siihen, että lähivanhemmalla miehet vaihtuvat, aina on uusi isä ehdokas asusmassa heidän kanssaan.
Lapsilla ei ole koskaan ollut normaalin perhe-elämän mallia, joten he ovat kasvaneet/kasvatettu siten, että on normaalia kun äiti kyllästyy parikuukautta kestävään suhteeseen miehen kanssa, jonka jälkeen tulee uusi mies huusholliin.
Silloin, sen muutaman kerran kun sain poikaani tavata, hän puhui, että meillä on uusi isäpuoli, mutta ei äiti sitä vielä rakasta.
Lapset kasvatetaan ymmärtämään, ettei isällä on niin tärkeää roolia heidän elämässään ja äiti pitää huolen, että vain hänellä on merkitystä lapsille.
Luulen, että lapset jatkavat omassa elämässän samaan malliin. Kun suhde ei miellytä, niin uutta suhdetta kehiin.
Poikani on 9v. ja odotan, että hän iän karttuessa tajuaa äitinsä menetelleen väärin kun on estänyt isä-poika suhteen. - aivovammamamma
lapset luulee että isä on hylännyt heidät, koska löysi uuden vaimon, ja olen näyttänyt lapsille facebookista kuvia heidän perheonnestaan ja siitä kuinka isänsä leikkii ja pelaa uuden vaimonsa lapsen kanssa vaikkei ole heidän isänsä. isä on kysellyt lapsia luokseen mutta olen sanonut ettei lapset halua tulla, ja minun sanani on laki niin kauan kuin lapset on alle 12v eli siihen asti mulla on aikaa vakuuttaa lapset isän piittaamattomuudesta.
- Näin meillä vaan
häiriintyneitä, kun ovat asuneet äitinsä kanssa, joka ei ole tasapainoinen ihminen ollut koskaan. Ihme pulttaaja ollut siitä asti kun mies löysi minut. Syyttää kaikesta minua, ja häiriköi puhelimitse.
Lapset ovat tuleet äitiinsä. Mieheni sanoikin, että jos lapset asuisivat meillä, heillä olisi ollut paremmat mahdollisuudet hyvään nuoruuteen ja elämään. Mutta äiti ei lapsistaan irti päästänyt, kun menettäisi lapsilisät, elarit ym yh tulonsa.
Eipä muksuja meillä pahemmin näy, onneksi, mutta lasten kannalta huono juttu. - joilla
eri isät. Molemmista eronnut (nyt yh ja luult. aina) :-( Toinen tapaa isäänsä säännöllisesti, toisen isä ottaa kun ottaa. Joskus menee kuukausia välissä. Lapsi, jonka isä tapaa säännöllisesti, voi hyvin ja on tyytyväinen. Lapsi, jonka isä ei "jaksa" tavata, on hyvin tarrautunut minuun, välillä masentunut, itkee usein isän perään jne. Isä ei välitä tai ei vaan saa itsestään irti ottaakseen lasta luokseen säännöllisesti. Tätä on pyydetty n. 9 vuoden ajan. Osaa kyllä syyttää minua jos jokin asia on pielessä, esim. lapsi suuttuu häneen tai koulussa menee huonosti, hän jaksaa soittaa ja haukkua kasvatukseni. Nykyään totean vain, että tervetuloa kokeilemaan kasvatusta tasapuolisena huoltajana. Molempien isien kanssa yhteishuoltajuus. Toisen kanssa toimii, toisen kanssa on vitsi. Onneksi välillä nuoremman lapseni isä ottaa myös vanhempaa lasta mukaan, oltiinhan me joskus perhe (ihana sellainen, kunnes isä löysi toisen).
- Isätön lapsi
Olen ite isätön 16 vuotias poika. voin kertoa että elämä ei ole ikinä helppoa eikä varsinkaan silloin kun täytyy miettiä että minkä takia edes oma isä ei halua pitää yhteyttä ja minkätakia hän ei välitä musta? se tosiaankin voi tehä ison aukon ihmisen sisimpään ja se vaikuttaa jokaiseen semmoseen ihmiseen yksilöllisesti. joistakin voi tulla puppeli poikia, joillakin taas voi olla halu todistella hirveästi etät on kunnon mies. Ja silti ei ole ikinä ollut oikeaa kuvaa isältä millaista on olla mies ja millanen miehen kuulu olla. Itse olen elänyt tosi rankan lapsuuden, oma isä ei välittänyt ja ei välitä edelleenkään musta eikä muistakana lapsistaan, se pitää yhteyttä tosi harvoin ja voi lähettää terveisiä tai jotain mut ei halua olla tekemisissä yhtään enempää ja itekkin on sanonut sen todella suoraan. oma nuoruus ja lapsuus on ollu tosi vaikeaa äiti kaikki päivät töissä ja isä ei halua olla tekemisissä, ja ite yksin kaikki päivät. siitä on sitten hyvä lähtee nuoruus on ollu täynnä väkivaltaa, alkoholia ja huumeita ja tullu sekaannuttua kaikenlaiseen ja tullut pyörittyä kaikki päivät "kaduilla" ja koulussa mennyt huonosti ja opettajien kanssa tullut riideltyä ja vittuiltua ja luokallekkin on tultu jäätyä. mutta ei kaikesta voi tietenkään syyttää vanhempia, mutta kyllä ois varmaan ollut helpompaa jos ois aina ollut olemassa kunnon isä joka olisi ollut läsnä ja välittänyt. nyt kun kattoo kaveri porukkaa niin huomaa että kaikki on aika samanlaisista lähtökohdista ja osa vielä huonommista. Useinmiten semmoset ihmiset jotka sanoo justiinsa jotain "mitä sitten vaikka sulla ei oo isää ei se vaikuta asioihin", niin on ite semmosia ihmisiä joilla on molemmat vanhemmat ja kokonainen perhe. Ja ei sitä pysty kukaan tietää miltä tuntuu kun oma isä hylkää ellei oo ite kokenut samaa! joten pitäkää vittu turpanne kiinni jos ette ymmärrä mistä puhutte! Älkää vittu tehkö lapsia jos ette välitä niistä tai aijo pitää huolta niistä! Monet joilla ei oo vanhempia ajattelee että mielummin ois jäänyt syntymästä kun että syntyy tänne hylättynä! joka on ihan totta!
Terveisin Isätön Potkunyrkkeilijä Itä-helsingistä- --------,,,
No voi voi. Isäsi on luuseripaska ja sinä olet rasittava päätäänrääpivä pikku paskiainen. Eipä omena kauas puusta pudonnut. Mistä vetoa että olet itse parinkymmenen vuoden päästä muutaman mukulan isä etkä ikinä heitä tapaa. Istut kapakassa kerjäämässä sääliä jauhamalla "rankasta lapsuudesta". RYHDISTÄYDY PERKELE!
- 3+2+4
Kirjoituksesi perusteella sinusta löytyy tunnetta eli voit ymmärtää muita. Potkunyrkkeilyharrastus on hieno laji kun hallitsee tekniikan, vaatii fysiikkaa, kontrollinhallintaa, ettei itse vahingoitu eikä vahingoita muita liian kanssa. Tekstisi perusteella susta ei saa mummonpotkijaa ainakaan.
Mut hei, siirry lukkopainiin, siinä on hauska ja kestävyyttä vaativa laji.
Lapsia tehdään suurin toivein onnellinen perhe-elämä mielessä, toisin vaan käy. Vanhempien ratkaisujen mukaan kortit lapsille on tosin jaettu mutta oma toiminta ratkaisee loppupelit. Keskity toiminnassa siihen mitä sulla on, eikä siihen mitä ei ole. Sisäisen surun kanssa oppii elämään ja se musta aukko täyttyy vähitellen vaikka joku kohta jääkin mihin kukaan muu ei yllä. - tollaset
"16 vuotiaat isättömät" joilla ikää on jumalauta ainakin 46, helvetin idiootti Itä-Helsingistä!
paskanjauhantaa osaat, et muuta! - ähhhh
tollaset kirjoitti:
"16 vuotiaat isättömät" joilla ikää on jumalauta ainakin 46, helvetin idiootti Itä-Helsingistä!
paskanjauhantaa osaat, et muuta!Sitähän sitä ihteään sultakin pykää...
- 16+17
Isätön olen minäkin. Ja jo aikuiseksi kasvanut.
Lapsuuteni olisi varmasti ollut onnellisempi molempien vanhempien kanssa, vaikka äitini kasvatti minusta ja sisarestani normaalit kansalaiset. Ja olen huomannut että kukaan ei tunnu ymmärtävän, mitä se aiheuttaa, kun varhaisnuoruudessa viimeistään ymmärtää että joku jonka olisi pitäny ehdottomasti rakastaa, ei osoitakkaan mitään kiinnostusta. Isääni en ole nähnyt koskaan, tai pitäisikö sanoa tuntenut, näinhän miehen kerran kaupassa (samalla paikkakunnalla asutaa ja äiti on näyttänyt kuvia) ja sanoi silloin: "hei". Ja katosi jonnekkin. Olen aika järkyttynyt että ylipäätänsä tunnisti minut, luulen että vanhempansa ovat sanoneet miehelle asiasta koko hänen elämänsä...
Ja kyllä, olen katkera ja toivon että isäni elää lopun elämäänsä yksin.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Oppilas puukotti kolmea Pirkkalan koululla
Tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin kolme oppilasta on loukkaantunut puukotuksessa Pirkkalan Vähäjärven koululla. Myös e2636366Jos yhdistät nimikirjaimet
Jos yhdistät sinun ja kaivattusi ensimmäisten nimien alkukirjaimet mitkä nimikirjaimet tulee? Sinun ensin ja sitten häne573004Jos olisit täällä
Tosin en tiiä miks oisit. (Ja hävettää muutenkin kun ei muka muulla tavoin osaa kertoa tätäkään) Jos jollain pienellä662804- 1562272
Kesän odotuksia hyrynsalmella
Kyllä kesällä hyrynsalmellakin on mahdollisuus osallistua kylän menoon monella tavalla . On kaunislehdon talomuseolla161789Pirkkalan koulussa puukotus, oppilas puukotti kolmea
Ilmeisesti tyttöjä ollut kohteena.1651465- 821444
Voi Rakas siellä
Olet ollut mun ajatuksissa taas koko päivän. Olet ihmeellinen kertakaikkiaan ja arvostan sinua niin paljon❤️Minulla ei o261372Ohhoh! KAJ laukoi suorat sanat somessa - V-sana mainittu!
Ohhoh! Mitäs mieltä olet tästä huumoriryhmä KAJ:sta? Bara bada bastu on kyllä aikamoinen korvamato... Lue lisää: https351321Erika selvisi hienosti ennakkosuosikin paineista
Hienostihan se meni. Erika jätettiin yksin, eikä häntä tuettu, oli euroviisukiusattu, silti suoriutui ensiluokkaisesti.1091027