Monet ovat ateisteja, koska nykyiset uskonnot eivät anna heille niitä vastauksia mitä he haluavat. Mutta nyt asia muuttuu, minä perustan uuden uskonnon joka antaa teille ne vastaukset, mitä haluatte. Ainoa mitä teidän tarvitsee tehdä on se, että polvistutte kuvani ääressä kolmesti päivässä ja kehutte viisauttani ja ulkonäköäni, ja annatte puolet palkastanne minulle. Ne rahat menee kirkon rakentamiseen Bahamasaarilla. Minä lupaan, että kuoltuanne pääsette paratiisiin, missä järvet on olvin olutta ja purot kossua. No niin, kaikki mukaan.
Liittykää minuun
Profeetta Paavo
2128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
minun on kieltäydyttävä, koska paripäivää sitten julistauduin jumalaksi. palkkasi kuitenkin otan mielellään "uhrina" jumalaiselle olemukselleni.
varat käytetään takuuvarmasti jumalaisen olemukseni hemmotteluun eikä mihinkään muuhun.
Nythän on niin,että kultaisella keski-ajalla lukuisat etevät henkilöt kohdensivat aivo-energiansa teologiaan koska se oli lähes ainoa "tieteen"ala jota kirkko ei pyrkinyt tukahduttamaan.
Rehellisimmät tästä porukasta kykenivät lopulta määrittämään uskonnon yhdellä lauseella:"Credo quio absurdum"."Uskon koska se on järjetöntä".
Tämän tietäen voin turvallisesti valita Profeetta Paavon uskonnon,koska sitä järjettömämpää vaihtoehtoa ei ole.Ollos ylistetty,Profeetta!